Ruoka, tuo ikuinen pohdinnan aihe ainakin meidän perheessä. Olen ehkä maailman laiskin ja huonoin kokki ja senpä vuoksi taloutemme ruuat ovat hyvin yksinkertaisia ja käytän ruuan laittoon suhteellisen usein ns. puolivalmiita ruokia, eli valmista pastakastiketta purkista, kastikkeet jauhepusseista tehtyinä, lasagnette tehdään pakkauksesta jossa tulee kaikki ainekset mukana ja välillä syödään niinkin haastavaa ruokaa kuin esimerkiksi kalapuikkoja ja ranskalaisia.
Emme yleensä päätä ruokia etukäteen, vaan ostamme kaupasta niitä aineksia jotka sattuvat olemaan tarjouksessa tai jopa -30% tarralla varustettuja. Ostamme ruokaa aika usein myös pakastimeen ja sieltä sitten sulattelemma tarjouslöytöjämme jos emme muuta keksi ruuaksi. Pakko kyllä myöntää, että useimmiten ruokalistallamme on erilaisia variaatioita jauhelihasta ja pastasta, koska ne nyt sattuvat olemaan halvimmat ja helpoimmat ruuat laittaa. Yleisimpiin ruokiin kuuluu meillä siis jauhelihakastike & pasta, lasagnette, lasagne, "pikamakaronilaatikko" (eli makaronia ja jauhelihaa sekaisin) ym. saman tyyppiset ruuat. Joskus jos olen oikein ahkeralla tuulella, saatan tehdä paistia, kastiketta ja perunaa, mutta valitettavasti noiden paistien paistumiseen tuppaa menemään liian monta tuntia että pojat jaksaisivat odottaa sellaisen valmistumista.
Ja jottei kukaan nyt saisi väärää käsitystä, niin meillä syödään myös muuta ruokaa kuin jauhelihaa ja pastaa, vaikka se nyt onkin kaikille parhaiten maistuva vaihtoehto. Rehujakin olen yrittänyt pojille tuputtaa vähän väliä, mutta valitettavasti ne eivät oikein tunnu olevan poikien mieleen...
Ruokakauppaan meillä menee viikoittain noin sata euroa ja välillä enemmänkin jos pitää ostaa esimerkiksi vaippoja lisää. Välillä taas menee vähemmän jos kaupoissa sattuu olemaan tavallista enemmän tarjouksia tai poistuvia tuotteita. Nyt joku varmasti huokailee, että miten joku saa noin paljon kulumaan viikoittain ruokakauppaan. No, ensinnäkin Niilon korvikkeet vievät suuren osan kauppalaskusta, samoin kuin soseet jotka toistaiseksi ostetaan valmiina kaupasta. Lisäksi kauppalasku on suuri senkin vuoksi, että perheessämme on viisi henkeä + pikkuveljeni joka asuu meillä toistaiseksi. Eli loppujen lopuksi summa ei olekaan niin kovin paljoa.
Nyt tarkoituksenani olisikin kerätä voimia sen verran, että jaksaisisin tehdä viikoittaiset ruokalistat jotka olivat käytössä joskus vuosi sitten. Niiden avulla sain nimittäin kauppalaskun pysymään vieläkin kohtuullisempana ja söimme myöskin huomattavasti monipuolisemmin kun päivän ruuat oli päätetty etukäteen eikä niitä päätetty vasta kaupassa. Kysyisinkin, onko teillä lukijoilla joitain ehdotuksia helpoiksi ja suhteellisen edullisiksi ruuiksi tuohon ruokalistaan? Ja miten teidän perheissänne syödään / tehdään valinnat päivän ruuista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)