Pian on Veetin 2-vuotis synttärit ja niitähän juhlitaan siis "jo" 14. päivä, vaikka virallinen synttäripäivä onkin 18. päivä. Meinattiin kokonaan unohtaa koko synttäreiden järjestäminen, vaikka tiedettiin että Veetin synttärit ovat ihan pian. Synttäreiden suunnittelu alkoi siinä vaiheessa kun yksi Veetin kummeista kysyin noin kaksi viikkoa sitten, etten milloinkas ne Veetin synttärit ovat. Tässä vaiheessa muistin, että ainiin, ne synttärit pitää ehkä järjestääkkin...
No, pikainen päätös viettopäivästä ja kutsut vetämään kutsutuille. Juhlien teemaksi valikoitui nyyttärit, ihan niinkuin Eemilinkin synttäreille pojan täyttäessä 2-vuotta, sillä kaiken tämän jouluhössötyksen keskellä en kaipaa enää yhtään enempää stressiä, enkä sen puoleen rahan menoakaan paljon enempää joten säästämpä edes hieman aikaa, sekä vaivaa kun vieraat tuovat mukanaan jotain tarjottavaa. Tarkoituksena on siis, ettei vieraat toisi lahjoja, vaan lahjana toimisi se jokin tarjottava sillä juuri ennen joulua ei tarvita enää yhtään romua talouteemme, mutta jos joku vieras tahtoo tuoda lahjankin niin senkun tuo. Veeti tuskin ainakaan pahastuu ylimääräisistä lahjoista.
Itse en tiedä yhtään, mitä meinataan tarjota synttäreillä. Voisin veikata, että J tekee taas sitruuna-juusto kakun niin kuin lastenvaatekutsuillenikin ja ostetaan varmaan jotain pasteijoita, tai coctailpiirakoita munavoin kanssa, sekä jotain keksejä. Juomapuolena toimii Hopottajilta testiin saatavat lasten juhlajuomat, joista kuulettekin sitten lisää synttäreiden jälkeen. Tämän lisäksi tulee tarjolla olemaan tietenkin kahvia, sekä teetä.
Vieraslistasta sen verran, että vieraiksi ei tule tällä kertaa kuin lähisuku, sekä kummit, sillä ennen joulua en jaksa alkaa kestitsemään koko sukua, saatika lapsivieraita. Keretäänhän me pitämään lapsisynttäreitäkin vielä monen monet, joten en jaksa ottaa liikaa stressiä siitä kutsutaanko Veetin kaverit vai ei, kun ei niitäkään ole kovinkaan montaa kerennyt vielä valitettavasti kerennyt kertymään. Stressaan nimittäin muutenkin liikaa kaikista juhlista ja joulun vietto stressaa tällä hetkellä enemmän kuin tarpeeksi, sillä vietämme ensimäistä kertaa joulua ihan vain meidän perheen kesken, joten saapa nähdä poltanko esimerkiksi kinkun vahingossa tai jotain vastaavaa.
Onneksi juhlien järjestysapuna on J, joka kieltää stressaamasta ja auttaa järjestelyissä parhaimpansa mukaan, vaikka oma stressaukseni johtuukin pääasiassa juuri siitä etten tahdo pahemmin ottaa muiden apua vastaan. Olen nimittäin jotenkin onnistunut iskostamaan pieneen päähäni, että itse hoidan kaiken helpoiten ja kivuttomammin ja muut mukamas vain sotkevat suunnitelmani.
Niin ja juhlien teemana tulee nyyttäreiden lisäksi olemaan Nalle Puh, sillä viimeisen joululahjatilaukseni mukana tulee myös Nalle Puh-teemaisia synttärisettejä kaksi kappaletta.
Nyt vain toivotaan että muistan käyttää kameraa synttäreillä ja saatte kuviakin pitkästä aikaa nähtäväksenne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)