Mistähän aloittaisi.

No nyt on ollut jo melkein luvattoman pitkä tauko blogin päivityksessä, mutta jotenkin blogi on vain jäänyt taka-alalle. Ensin oli töitä niin paljon, ettei töiden jälkeen oikein jaksanut ajatella muuta kuin ajan viettämistä lasten kanssa ja kotitöitä, sitten kun oli vapaata, tahtoi tehdä jotakin muuta kuin viettää aikaa tietokoneella ja lapsetkin kaipasivat huomiota paljon enemmän kun tein enemmän töitä. Kun työtunnit vähenivät (kun eräs parin kuukauden tuuraus päättyi) alkoivatkin helteet ja kuka nyt helteillä tahtoisi istua koneella. Kun helteet sitten helpottivat hetkeksi, oli blogi jo osittain unohtunut ja iski ongelma "kehtaanko" enää palata blogini pariin ja onko täällä enää yhtään lukijaakin. Kerkesin jopa miettimään, tahdonko lisätä blogiin enää ollenkaan kuvia lapsista ja haluanko kirjoittaa blogia täysin kuvattomana, tai ainakin ilman lasten kuvia. Tulin kumminkin siihen tulokseen, että niin kauan kun kuvat pysyvät asiallisina, pystyn julkaisemaan niitä ilman omantunnon tuskia, vaikka niitä tuskin tulisikaan ihan kamalasti täällä näkymäänkään. Nykyisin kun kuvaan melkein kaiken Instagramiin ja sieltä voi siis käydä vilkuilemassa perheemme kuulumisia kuvien muodossa. (Ja jos joku osaisi kertoa, miksi Instagram pissii osan kuvista, niin kuin nuo tuoreimmat jättämällä kuviin mustan viivan toiseen laitaan vaikka sitä ei näe kuvaa muokatessa, vaan se ilmestyy vasta kuvan julkaisun jälkeen, olisin enemmän kuin iloinen.)
Nyt en myöskään yritä lupailla aktiivisempaa päivittämistä, koska lupaamalla se ei ole onnistunut ennenkään. Katsotaan siis miten innostun taas kirjoittamisesta ja muiden ihmisten blogien seuraamisesta.

Mitäs perheemme elämässä onkaan siis kerennyt tapahtua tämän blogitauon aikana?

Poikien hoitojärjestelyt ja oma työtilanteeni. Alkuun töitä riitti ja riitti enemmän kuin jaksoin tehdäkkään ja J viihtyi kotona poikien kanssa. J:n hoitovapaalla oleminen toimikin siis enemmän kuin hyvin. Tein siis yhden pidemmän tuurauksen erääseen kauppaan ja samalla muutamia satunnaisia tuurausvuoroja eri kauppoihin. Hain myös järjestyksenvalvojakoulutukseen, jonne tosissani luulin pääseväni, sillä sain jo sähköpostinkin missä luvattiin lisäinfoa kurssien aikatauluista, sekä paikoista heinäkuussa ja ehdot kurssin maksuttomuudelle. No, ensin vähenivät vuorot niin ettei niillä vuoroilla todellakaan mitään perhettä elätettäisi ja aloin kyselemään josko pojat saisi päivähoitoon jotta J:kin voisi palata töihin ja tekisimme molemat töitä. Sitten kävi ilmi, ettemme saisi pojille päivähoitopaikkaa todennäköisesti kuin vasta joskus syksyllä, jos tahtoisimme kaikki lapset samaan hoitopaikkaan ja vieläpä vuoropäiväkotiin kun julkisilla liikkuvana ja töiden alkaessa aikaisimmillaan 6.00 ei oikein tavallinen päiväkoti käy.
Teinkin siis vuoroja niin paljon kun pystyin ja kuin niitä oli, lopulta J:n piti kumminkin palata takaisin työelämään jotta saadaan vuokra maksettua ja jotta perhe saa rahaa elämiseen. Se siitä minun työelämään paluusta sitten toistaiseksi, nyt hengaan taas kotiäitinä ja elättelen toivoa josko saisin lisävuoroja (sellaisia jotka käyvät minulle ajallisesti) ja saisin tehdä edes vähän töitä. Toisaalta, pojat viihtyvät kotona ja kyllähän siellä hoidossa kerkeää olla viimeistään koulussa. Eipä meillä ole mikään kiire laittaa poikia päivähoitoon kun virallisesti saan olla hoitovapaallakin vielä vajaa kaksi vuotta.

Niilon kasvu ja kehitys. Niilohan täytti jo vuoden viime kuussa, mihin ihmeeseen tämä aika menee? Ja mihin mun vauva on kadonnut? (Synttäreistä teen erillisen postauksen.) Poika kasvaa siis kovasti ja 1-vuotis neuvolakin oli jo hieman virallisten synttäreiden jälkeen. Tarkkoja mittoja en muista tähän hätään, mutta poika kasvaa ja kehittyy juuri sitä vauhtia kuin käyrien mukaan pitääkin ja kaikki oli erinomaisesti neuvolassa. Niilo on myös oppinut paljon viime postauksen jälkeen, herra nimittäin kävelee, juoksee ja kiipeilee erittäin sujuvasti, vaikka aina välillä saattaa käydä pieniä haavereita vielä. Lisäksi poika osaa jo sanoa "äiti" ja "ei", tai siis ainakin nuo ovat selkeästi tunnistettavissa olevat sanat. Hampaitakin poika on saanut monta suuhunsa ja luojan kiitos nyt on pieni tauko hampaiden teossa (koputtaa puuta).
Normaalimaitoon siirryimme huhtikuussa ja Niilo on syönyt täysin samaa ruokaa kanssamme noin huhtikuusta lähtien ja soseita ei ole siis sen jälkeen tähän talouteen ostettu. Normaalimaitoon siirtymisessä ei ollut mitään ongelmia ja se sujuikin yllättävän kivuttomasti, vaikka totutimmekin pojan normaalimaitoon sekoittamalla tuttipulloon heti alusta alkaen puolet tavallista maitoa ja puolet korviketta.
Yöt ovat vielä hieman katkonaisia, vaikka osittain uskon heräilyn johtuvan myös tästä tuskallisesta helteestä. Toivommekin siis että helteet laantuisivat pian ja Niilo alkaisi nukkumaan kunnon yöunia. Huomenna poika siirtyykin omaan huoneeseen, sekä ns. isojen poikien sänkyyn joten unikoulutuskin alkaa huomenna kunnolla. Jospa päästäisiin samalla yöimetyksestäkin kokonaan eroon.

Veetin kasvu ja kehitys. Veeti ei puhu vieläkään kunnolla ja vaikka sanavarasto on kasvanut huomattavasti lähiaikoina, saa edelleen pohtia vähän väliä että mitähän asiaa pojalla onkaan. Kävimme (tai minä kävin) nyt alkukesästä puheterapian / Vantaan kaupungin järjestämällä kurssillakin, jossa käsiteltiin erilaisia apukeinoja lapsen puhumaan saamiseksi ja saimmekin sieltä erinomaisia vinkkejä. Nyt vain odotellaan kärsivällisesti, milloin poika suvaitsee alkaa puhumaan kunnolla, vaikka eipä sillä oikeasti mikään kiire olekaan.
Sen lisäksi, että puheenkehityksen viivästymä aiheuttaa hieman ongelmia, on Veeti alkanut reagoimaan äärimmäisen vahvasti kaikkeen muuttuvaan ja esimerkiksi J:n töihin paluu on saanut pojan reagoimaan erittäin voimakkaasti. Voi olla, että Veetin käytös menee osittain uhmaiän piikkiin ja osittain sen piikkiin, ettei poikaa aina ymmärretä, mutta valitettavasti varsinkin Niilo joutuu kärsimään tästä Veetin käytöksestä. Veeti on nimittäin keksinyt, ettei Niilo osaa vielä puolustaa itseään ja Veeti purkaakin siis turhautumisensa Niilon mätkimisellä. Yksikin päivä tulin pesukonetta täyttämästä kun huomasin Veetin lyövän Niilon päätä seinään. No, ei auttanut muu kuin viedä Veeti jäähylle nurkkaan, mutta siellä poika vain nauroi asialle. Selitin tietty pojalle mitä hän oli tehnyt väärin ja miksi joutui nurkkaan, mutta Veeti vain istui nurkassa jäähyllä nauraen. Heti jäähyltä päästyään Veeti meni ja löi Niiloa. Tämä sama toistuu useita kertoja päivässä ja luojan kiitos tuo pään seinään lyöminen jäi vain yhteen kertaan, mutta ei sekään tunnu kovin kivalta kun heti kun käännän selkäni, Veeti joko tönii Niiloa tai lyö Niiloa...
Olen jo puhunut neuvolaankin Veetin käytöksestä ja kuulemma pitää seurata väkivaltaisuutta jonkun aikaa ja jos se ei lopu, niin varata aika neuvolapsykologille. Pakkohan se aika on varata suht pian, ei tuollaista käytöstä nimittäin vain jaksa pidemmän päälle ja valitettavasti en omista silmiä selässäni, joten Veeti pääsee turhankin usein mätkimään Niiloa huomaamattani.

Eemilin kasvu ja kehitys. Eemil on vetänyt nyt ihan lähikuukausina jonkun kasvuspurtin ja lähes kaikki vaatteet ovat jääneet yhtäkkiä pieniksi. Lisäksi poika on alkanut kuvittelemaan, että hän olisi isompi kuin mitä on ja nyt meillä jankataan koko ajan "Millon voin mennä yksin ulos?", "Miksen voi mennä yksin ulos?", "Saanko pelata pleikkaria?", "En mene nukkumaan, olen jo iso!" ym. Enpä olisi ikinä arvannut että lapsista tulee mukamas isoja jo noin pieninä, vaikka välillä Eemil tuntuukin jo niin isolta lapselta. Pojasta on tullut myös äärimmäisen omatoiminen ja hän osaa esimerkiksi itse voidella leivät, ottaa juotavaa hanasta, sekä jääkaapista, käydä itse suihkussa, imuroida, mopata lattioita, auttaa Veetiä ja Niiloa pienissä jutuissa ym. Kamalaa ajatella, että vastahan Eemil syntyi ja nyt poika osaa jo vaikka mitä ja on vaikka kuinka iso, mutta silti kumminkin niin pieni...
Ettei kukaan kumminkaan kuvittelisi, että Eemil on pikkuenkeli, pakko kertoa että pojan uhmaikä on myös äärimmäisen hirveässä vaiheessa. Silloin kun Eemiliä nimittäin suututtaa, lentää tavarat päin, ovia paiskotaan, huudetaan "Mä en tykkää susta!", "Mee pois!", "Sä oot tyhmä!" ym. yhtä mukavia lausahduksia. Jos Eemilin yrittää laittaa jäähylle, laittaa poika kaikin tavoin vastaan, eli puree, potkii, lyö ja Eemilistä saa pitää ihan kunnon voimilla kiinni jotta lapsen saa rauhoittumaan ja siihenkin on mennyt parhaimmillaan melkein tunti että poika suostuu lopettamaan huutamisen ja rauhoittumaan. Ikinä en olisi uskonut, jos joku olisi sanonut Eemilin ollessa vauva, kuinka paljon pojalla onkaan voimaa jo tässä vaiheessa.

Tämän hetkinen tilanne onkin siis suoraan sanottuna yhtä hullunmyllyä. Välillä tuntuu siltä, että tekisi mieli vain lukittautua vaatehuoneeseen huutamaan kun kaikki pojat kiukuttelee ja huutaa samaan aikaan. Yleensä kumminkin jaksan kohdata päivän haasteet ja lapsien ailahtelevat mielialat päivästä toiseen ja samalla vieläpä huolehtia taloudesta. Kumminkin välillä on olo, että kun joskus palaan täysipäiväiseen työelämään, niin miten ihmeessä pääni kestää sen? Ja miten ylipäänsä jaksan? Vaikka J auttaakin sen mitä pystyy ja kerkeää, niin karu tosiasia on, että kun miehen melkein jokainen työvuoro kestää 12h ja siihen päälle työmatkat, ei sitä yhteistä aikaa loppujen lopuksi jää mitenkään mielettömästi. Tai jäähän sitä, mutta ei J lopulta kerkeä kovinkaan paljon auttamaan lasten hoidossa tai kotitöissä, jolloin ne jäävät pääsääntöisesti minun vastuulleni.
Toisaalta, pääasiahan on, että koti ja lapset tulee hoidettua ja elämiseen riittää rahaa ja tässä tilanteessahan kaikki nuo täyttyvät.

Pakko kyllä kysyä, onko lukijani jo hylänneet, vai onko joku jaksanut odotella paluutani blogimaailmaan?

Hellurei.

Hui kun on pitkä aika siitä kun viimeksi olen käynyt kirjoittamassa ja josko nyt olisi aika alkaa oikeasti kirjoittamaan taas ahkerammin, sillä tähänkin mennessä olen tykännyt kun olen voinut tarkastaa asioita täältä blogista ja menneitä kuulumisia on ollut muutenkin kiva lukea. Aika vaan tuntuu jotenkin menevän kuin siivillä kun töitä on ollut ihan kamalasti, poikienkin kanssa pitäisi keretä viettämään aikaa jossain vaiheessa ja ihan ikiomaa aikaakin olisi kiva löytää joskus, vaikka se hieman kortilla tuntuukin välillä olevan.

Viime kirjoituksen jälkeen on tapahtunut jonkin verran ja voisinkin kertoa jonkinlaisen pikakatsauksen poikien kehitykseen ja muihin kuulumisiin.

Poikien hoitojärjestelyt. Ollaan nyt vaihdettu J:n kanssa paikkoja niin, että J jäi hoitovapaalle ja itse siirryin täysin työelämään. Syyt tähän ovat muunmuassa ne, että minulle jää palkastani käteen enemmän kuin miehekkeelle, minun työvuoroni ovat ainakin toistaiseksi vapaasti päätettävissäni (joten aikaa jää enemmän koko perheenä olemiseen kun voin tehdä enemmän muunmuassa iltavuoroja joiden aikana suurin osa vuorosta on silloin kun pojat nukkuvat) ja jos saan havittelemani vakipaikan, en voi sanoa että odottakaas siihen saakka kunnes saan lapsille hoitopaikan. Lisäksi oma jaksamiseni on huomattavasti parempaa kun saan välillä tehdä muutakin kuin vain kotitöitä. Vuoroja onkin riittänyt minulle ihan kivasti ja pojat ovat viihtyneet erinomaisesti isin kanssa kotona, joten kellään ei ole pahaa sanottavaa tästä järjestelystä ainakaan toistaiseksi.
Muutama tuttu kauhisteli alkuun uutta järjestelyämme, mutta hekin ovat alkaneet tottua ajatukseen että kotona voi olla toinenkin vanhemmista ja ettei aina sen kotonaolijan tarvitse olla äiti.

Niilon kehitys. Niilolla on jo huimat kuusi hammasta ja luojan kiitos hampaiden tulossa tuntuu olevan pieni tauko. Niilo on myös oppinut kävelemään lyhyitä matkoja tukea vasten, vaikka se kävelytuki pääsääntöisesti onkin joko pieni jakkara tai vaunut ja varsinkin nuo vaunut tuntuvat olevan ihan hittijuttu kävelyn tukena. Poitsu on myös siirtynyt syömään lähes kokonaan samaa ruokaa kuin me muutkin ja ainakaan vielä ei ole ilmennyt minkäälaisia masuvaivoja tai muutakaan. Noin kuukauden päästä aletaan pikkuhiljaa siirtymään samaan maitoonkin kuin meillä muilla. Huomaa kyllä hyvin ns. normiruuan vaikutuksen kun Niilo pysyy huomattavasti täydempänä syödessään tavallista ruokaa ja se myös maistuu huomattavasti paremmin kuin soseet. Yöt ovat vielä hieman katkonaisia, mutta eiköhän niihinkin saada helpotus jossakin vaiheessa.

Veetin kehitys. Veeti on vihdoin alkanut toistelemaan muutamia sanoja ja nyt vain elätellään toiveita, että poitsu alkaisi vihdoin puhumaan kunnolla. Oikeastaan mitään ihmeempiä Veetin kehityksessä ei ole tapahtunut, mutta mitäpä oikeastaan tuollaisen 2-vuotiaan kehityksessä kovinkaan pienessä ajassa kävisi.

Eemilin kehitys. Oikeastaan muuta ei ole Eemilin kehityksessä tapahtunut, kuin uhmaiän multimaksimaalinen pahentuminen. Vakiohuutoja Eemilin suusta ovat "Mä en tykkää susta!" joka ikinen kerta kun jotain on kielletty tai kun käsketään siivoamaan oma huone tai joku on pojan mielestä muuten vaan tyhmää (eli lähes koko ajan). Eemil on myös valitettavasti keksinyt sen, kuinka paljon ovien paiskominen takanaan ärsyttää minua ja J:tä. Tavaroitakin paiskotaan vähän väliä, jonka lisäksi Eemil on myös alkanut läpsimään. Huonoa käytöstä yritetään koko ajan karsia, mutta valitettavan hidasta näyttää tuo käytöskoulu olevan. Voi kumpa uhmaikä loppuisi pian!

Kertokaas te lukijat ihmeessä jos teillä on postaustoiveita, josko niistä saisin hieman lisää inspiraatiota kirjoittamiseen. Muistakaas myös, että Instagramiimme tulee useammin kuvia, eli sieltä pääsee seuraamaan kuulumisiamme kuvien muodossa.

Blogihiljaisuudesta.

Pahoittelut, että blogini on jäänyt täysin hiljaiseksi ja hieman itseänikin ärsyttää kun en ole kerennyt kuulumisia kirjoittamaan ylös, jotta voisin niitä myöhemmin muistella täältä. Hiljaisuus on siis johtunut siitä, että olen tehnyt töitä ihan megapaljon nyt lähiaikoina ja "vapaa-ajan" olen pyhittänyt lapsille, sekä talouden hoitamiseen. En siis suoraan sanottuna ole jaksanut suoda ajatustakaan edes seuraamieni blogien lukemiselle. Työtahtiin ei näillä näkymin ole mitään hurjaa helpotusta luvassakaan ja toisaalta se ei haittakaan, sillä ylimääräistä rahaa ei todellakaan ole ikinä ja nyt kun homma toimii toistaiseksi niin että pojat ovat kotona töideni ajan, niin aion tehdä töitä mahdollisimman paljon.

Tämän hiljaisuuden aikana meillä on ollut Eemilin 4v ja Niilon 8kk neuvolatkin. Tai no, ainoastaan ne terveydenhoitajaosiot, sillä Eemilin neuvolalääkärin unohdin kokonaan viime torstaina ja tänään nukuimme pommiin Niilon neuvolalääkäristä. Oho, ei taida olla aamuheräämiset ihan meitä varten... Josko yrittäisin kumminkin varata uutta aikaa, jotta päästään sinne lääkärintarkastukseenkin.
Hiljaisuuden aikana olemme myös kerenneet sairastamaan, ihan koko perhe siis. Itse jouduin jopa jäämään yhdeksi päiväksi sairaslomalla ja hitto tuntui kamalalta saikuttaa kun tiesi, että kauppa joutui lähes pulaan työntekijäpulan ja minun saikkuni vuoksi...

Eemilin neuvolassa kaikki oli kumminkin hyvin, poika oli hieman yli 17kg painava ja hieman yli 104cm pitkä. Vähän sanomista tuli Eemilin saksienpito-otteesta, sekä kynäotteesta, eli niitä pitäisi kuulemma harjoitella kotona. Rokotustenkin ottaminen meni yllättävän kivuttomasti, vaikka poika valittelikin rokotuskättä koko illan, eikä halunnut seuraavaan viikkoon ottaa laastariaan pois kädestä. Luojan kiitos laastari tippui sitten lopulta ahkeran suihkussa käynnin tuloksena.

Niilollakin oli kaikki neuvolassa aivan erinomaisesti. Poitsu oli hieman yli 74cm pitkä ja vajaa 10kg painava. Hyvin minimiehemmekin siis kasvaa. Kehitys on täysin iänmukaista ja jälleen saimme kehoituksen lopettaa imettäminen kokonaan kun imetys on nytkin enää vain yöpainotteista. Jotenkin ei vain raaskisi lopettaa imetystä vielä kokonaan ja onneksi saimmekin edes jonkinlaiset ohjeet siihen, jos jatkan imetystä vielä yli 10kk ikään saakka kun aletaan pikkuhiljaa siirtyä normaaliin maitoon. Tätä menoa imetän Niiloa niin pitkään kunnes poika itse kieltäytyy tissistä, vaikka nykyisten rintaraivareiden perusteella ei siihen enää kovinkaan pitkään mene...

Olemme myös kerenneet blogihiljaisuuden aikana leikkauttamaan vanhemman kissamme Riepun. Seuraavaksi onkin sitten Rähinän vuoro päästä eläinlääkärin leikkausveitsen alle, mieluiten mahdollisimman pian jotteivat kollimaiset tavat pääse jäämään. Olin kyllä äärimmäisen positiivisesti yllättynyt Länsi-Vantaan Eläinlääkärin toimintaan, sillä olin etukäteen kuullut että kissa saadaan melkein kaikkialla nukutettuna mukaan ja että kissa heräilisi kotona. Näin ei kumminkaan tehty tuolla missä kävimme, vaan kissa heräili kaikessa rauhassa eläinlääkärin heräämössä josta J sen sitten haki, koska itse jouduin lähtemään töihin ennen Riepun heräämistä.

Asuntomme huonejärjestyskin on kerennyt hieman muuttumaan, sillä Eemil muutti minun ja J:n huoneeseen ja me vanhemmat muutimme Eemilin jättihuoneeseen. Tämä huoneiden vaihtaminen johtui siitä, ettei Eemil uhkailuista huolimatta siivonnut omaa huonettaan ja onneksi pienempi huone on pysynyt huomattavasti paremmin siistinä kuin vanha iso huone... Itse olen myös äärimmäisen rakastunut uuteen isompaan huoneeseemme, jonne Niilonkin tavarat mahtuvat ongelmitta.

Josko tämä blogihiljaisuus tästä pikkuhiljaa helpottaisi kunhan opin hieman jakamaan aikaa kodille, lapsille, töille ja kaikelle muulle, toivottavasti te lukijat jaksatte kumminkin roikkua mukana hiljaisemmista kausista huolimatta! :)

Hieman kuulumisia.

Ollaan edelleen kipeinä kun tämä hiton tauti tuntuu kiertävän koko perheen ja moneen otteeseen. Nyt siis Eemil on terve, mutta minä, Niilo ja Veeti sairastetaan räkätautia ja nenä on aivan tukossa, jonka lisäksi tuntuu että kurkussani asuisi kaktus. Onneksi edes Eemil on parantunut, sillä poika kerkesi tässä välissä sairastamaan parvorokonkin ja perjantaina (vuorokautta ennen pojan juhlia) Eemilillä nousi kuume melkein 39 asteeseen, eikä poika syönyt, saatika juonut koko päivänä kuin yhden mehujään ja lasin limua. Pelkäsinkin siis, että tulee lähtö päivystykseen ja aloinkin hankkimaan lapsenvahtia varalle, koska itselläni oli töitä perjantai ja lauantai-illat ja jos J olisi lähtenyt Eemilin kanssa päivystykseen niin pienempien poikien seuraksi olisi tarvittu joku. Onneksi pojan olo kumminkin parani yön aikana ja tarvetta synttäreiden perumiselle, saatika päivystysreissulle ei ollut.

Synttärijuhlat menivät ihan hyvin, vaikka vieraita ei ollutkaan paikalla montaa. Kakun kynttilän puhalsi Veeti kun Eemiliä ei jostain syystä huvittanut. Kakun juhliin teki Eemilin kummitäti ja täytyy myöntää että kyseessä oli ihan mahtava ja vieläpä hyvän makuinen kakku. Kiitoksia Tanja! Lahjoina Eemil sai: Pussilakanasetin, jumpsuitin, Hot Wheels radan, pehmolelun, muotojen opettelupelin, väritys- ja puuhakirjan, puukynät, pikkuauton, eli lahjoja tuli enemmän kuin tarpeeksi...

Ensi viikolla olisi Eemilin ja Niilon neuvolat, sekä Veetin toinen puheterapiakäynti, lisäksi minulla olisi töitä huomenna ja ensi viikolla ainakin ja torstaina ollaan Eemilin kanssa menossa elokuviin katsomaan uuden Legoelokuvan ennakkonäytöstä. Ohjelmaa on vielä perjantaillekin kun toinen kissoista viedään kastroitavaksi (Riepu). Ohjelmaa on siis tiedossa enemmän kuin tarpeeksi ja siksi toivonkin paranevani pian. Kipeänä kun ei valitettavasti jaksa oikein keskittyä blogiinkaan ja maksimissaan lueskelen muiden blogeja, yrittäen jaksaa kommentoida niihin. Koittakaas siis armaat lukijat jaksaa vielä jonkun aikaa hidasta postaustahtia, kyllä se siitä kunhan vaan paranen (ja pojat paranevat) ja saan lisää energiaa kirjoittamiseen...

4-vuotta.

Tänään aamulla tuli kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun sain esikoiseni syliini. Tänään tulikin tunne, että mihin ihmeeseen tuo neljä vuotta on kadonnut kun tuntuu, että vastahan Eemil syntyi ja nyt poika on jo iso, paljon höpöttävä ja uhmaikäinen poika. Onnittelulaulua en saanut laulaa aamulla kun poika kielsi laulamasta ja juhlat on vasta lauantaina, mutta tänään tuli jo täti, sekä muutama kaveri käymään ja onnittelemaan poitsua.

Siis paljon onnea Eemil rakas 4-vuotta!

Lahjoitetaan pari räkätautia.

Meidän perheessä riehuu edelleen räkätautikierre, joka sai alkunsa minulta ja nyt kun itse olen parantunut, on J aivan tukossa, Niilo rohisee, sekä on tukossa, Veetin nenä vuotaa aivan koko ajan ja Eemilillä on ilmeisesti kurkunpääntulehdus. Juuri tällaista flunssaepidemiaa en toivonut talouteemme kun Eemilillä on kumminkin nyt lauantaina 4-vuotis synttärit ja toivon todella, että pikkumies kerkeisisi paranemaan ennen juhliaan (ja että kaikki muutkin paranisivat ja ettei tuo hiton flunssapöpö hyökkää uudelleen kimppuuni).
Eilen käytiinkin ostamassa kassillinen flunssalääkkeitä apteekista koko perheelle ja jos noilla ei saa häädettyä flunssaa niin jo on ihme...

Hieman kyllä ärsyttää noiden Eemilin synttäreiden järjestämisessä se, että herra sai itse kutsua neljä kaveriaan paikalle (pidän sopivana kaverimääränä sitä, että yksi kaveri per ikävuosi) ja paikalle pääsee näillä näkymin tasan yksi. Okei, sukulaisetkin tulevat samana päivänä käymään, mutta eihän se nyt ole ollenkaan sama asia kuin kaverit.
Omistin itse myös suuria suunnitelmia noiden synttäreiden suhteen, mutta hieman lannistui tuo suunnitteluinto kun ei pojalle tulekaan oikeastaan kavereita, Eemil itse kyllästyi omaan teemaansa (mopoteema) kun ei mitään siihen sopivia koristeita löytynyt ja niinpä ei synttäreillä olekaan mitään varsinaista teemaa, vaan Eemil saa toivomansa mopoaiheisen synttärikakun ja muut tarjottavat, koristeet tehdään ihan fiilispohjalta. Ainakin ilmapalloja ja serpentiiniä olisi tarkoitus käydä ostamassa koristeiksi.

Nyt tämän jylläävän räkätaudin vuoksi on blogikin jäänyt hieman hiljaiselolle, sillä kun Niilo herää tsiljoona kertaa yössä siihen ettei henki kierrä nenän kautta kunnolla ja kun yöunilta herätään joskus puoli kuuden aikaan (kun nukkumaan on päästy ehkä kymmenen - yhdentoista aikaan) niin ei oikein ole energiaa millekään. Varsinkaan kun pitäisi saada suursiivouskin tehtyä lauantaita varten ja samalla hoitaa kaikki normaalit päivärutiinitkin. Toivotaan, että kun räkätauti lähtee perheestämme, jaksaisin taas kirjoittaa blogiinkin enemmän.

Olisiko jollakulla postaustoiveita? Ainakin yksi haaste on tulossa, heti kun jaksan kaivaa kameran pölyn alta sen toteuttamiseen (suurin osa kuvista tulee nykyään otettua kännykällä), mutta jos te lukijat ehdottaisitte jotain postausaihetta, niin ehkäpä saisin enemmän inspiraatiota kirjoittaakin...

Nyt painelen hoivaamaan juuri herännyttä ja ilmeisesti kuumeista Eemiliä, sekä räkänokka Niiloa. Huomenta vaan siis teille lukijoille.

Pirun flunssa.

Vuoden ensimäinen flunssa on sitten nyt rantautunut meille, tai oikeastaan minulle ja Niilolle. Oma flunssani on kyllä todennäköisesti ihan omaa syytäni, sillä olin perjantaina hieman vapaalla tuli hilluttua hieman liian vähissä vaatteissa tupakalla (hyihyi, olen kamala ihminen kun poltan tupakkaa...). No, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja nyt on sitten nenä tukossa ja pää jumissa, mutta eiköhän tämä olo tästä pikku hiljaa... Jottei kumminkaan koko postaus menisi täysin flunssasta valittamiseksi, niin voisin kertoa hieman omasta perjantaistani.

Päätin siis lähteä viihteelle ihan täysin extempore ja soitinkin muutaman kaverin läpi, ennen kuin löysin Niilolle hoitajan. J tulisi olemaan ihan kotona, mutta koska J on hyvin tyypillinen mies, ei hän herää vauvan itkuun ja niinpä etsinkin nuorimmalle hoitajaa, joka löytyikin onneksi ihan kaveripiiristä. Kun lastenhoitaja oli löytynyt, alkoi seuran etsiminen ja koinkin aika kolahduksen kun huomasin, ettei KUKAAN kaveripiiristäni päässyt / jaksanut / ollut tarpeeksi rahakas lähtemään viihteelle kanssani.
Tässä vaiheessa alkoikin into liikkeelle lähtöön hieman laantua, mutta sitten soitti onneksi pikkusiskoni joka pyysi käymään yhteisellä tutullamme ja olinhan laittanut myös Facebookin pahamaineiselle äitylit sivustolle kyselyä, tahtoisiko joku lähteä kanssani viihteelle. (Säälittävää, tiedän, mutta hätä ei lue lakia.) Äityleistä tosi moni olisikin lähtenyt mukaan, mutta jonain toisena viikonloppuna... Meninkin sitten käymään tutullani ja siitä siirryimme kohtuullisen pian entiselle työpaikalleni käymään. Pelailimme ex. työpaikallamme vähän aikaa bilistä, kunnes eräs äityli joka oli ottanut minuun yhteyttä jo hieman aikaisemmin illalla, pyyteli minua Pähkinärinteeseen erääseen kapakkaan. Tilasinkin siis itselleni taksin ja suuntasin Pähkikseen. Vastassa olikin ihan mielettömän kiva tyttönen, joka oli minun ikäiseni ja toivottavasti yhteyttä tulisi pidettyä jatkossakin...
Jossain vaiheessa iltaa pikkusiskoni soitteli ja kyseli, voisiko tulla meille yöksi ja maksoinkin siskoni taksin Pähkikseen, jotta tyttö pääsisi turvallisesti perille kun ei julkisiakaan olisi vissiin pahemmin kulkenut ja tämän jälkeen pikkusiskoni liittyikin meidän seuraamme.
Viihdyimme kapakassa melkein pilkkuun saakka, jolloin siskoani alkoi väsyttämään sen verran paljon, että tilasin meille taksin jolla mentäisiin kotiin. Kotona simahdin kohtuullisen nopeasti, olinhan valvonut huomattavasti pidempään kuin tavallisesti ja luojan kiitos sain nukkua seuraavana päivänä juuri  niin pitkään kuin väsytti. Tai no, heräsin joskus aamulla ensimäisen kerran ihan järkyttävän huonoon oloon ja kävin suihkussa, josko olo olisi siitä parantunut, mutta eihän se parantunut ja menin takaisin nukkumaan. Lopulta uneni kestivät melkein kahteen saakka päivällä ja teki todellakin hyvää nukkua noinkin pitkään pitkästä aikaa.

Oli kyllä mielettömän kiva reissu loppujen lopuksi, mutta uudelleen en ehkä ihan heti lähde viihteelle, tuli siitä sen verran huono olo...