Vanish tuotteet testauksessa.

Toimin siis buzzadorin Buzzador testipaneelissa ( http://www.buzzador.com/ ) ja joku aika sitten sain ison paketin eri Vanish tuotteita testattavaksi... Testattavat tuotteet olivat seuraavat:
Vanish Oxi Action jauhe
Vanish Oxi Action Crystal White jauhe
Vanish Oxi Action Extra Hygiene jauhe (ei vielä testattu)
Vanish Oxi Action geeli
Vanish Oxi Action Crystal White geeli (ei vielä testattu)
Vanish Oxi Action esikäsittelysuihke
Vanish Oxi Action matto & tekstiilisuihke

Kaikkia en siis tosiaan ole vielä kerennyt testata, mutta muutaman sanasen voisin sanoa noista joita olen jo kerennyt testaamaan... Se kun periaatteessa kuuluu buzzadorin tehtävään, että kertoo myös muille kokemuksistaan tuotteen kanssa. Mutta siis tosiaan aiheeseen:
Vanish Oxi Action Crystal White jauhe oli todellinen pettymys... Kyseisen tuotteen kun mainostetaan tekevän valkoisesta valkoisempaa ja itse ihan innoissani lähdin etsimään valkoista pyykkiä kotoa ja myös sellaista, jossa olisi pinttynyttä likaa. Pyykkinä toimi keittiöpyyhkeet ja puklurätit, joiden tosiaan toivoin muuttuvan edes hiukan valkoisemmiksi kun kyseistä tuotetta niin paljon mainoksissa hehkutettiin. Mutta ei, kun otin pyykit koneesta niin kohtasin todellisen pettymyksen. Pyykit olivat ihan yhtä ei valkoisia kuin pyykkikoneeseen mennessään ja mitään näkyvää muutosta ei niissä ollut. Pitää vissiin vielä kokeilla tuota tuotetta uudelleen niin, että liotan pyykit ensin tuossa aineessa ja laitan sitten pyykkikoneeseen uudelleen jauheen kanssa. Katsotaan sitten tuleeko vieläkään mitään muutosta.

Vanish Oxi Action jauhetta testasin yhdessä Vanish Oxi Action esikäsittelysuihkeen kanssa ja yllätyin positiivisesti. Testasin tuotteita nimittäin J:n työtakkiin, jossa oli töissä siihen tullutta konerasvaa ym. hankalasti poistettavaa likaa. Odotukseni eivät olleet turhan korkealla, mutta konerasvahan lähti kuin lähtikin takista. Ihan pienen pieni läikkä jäi takin hihaan, mutta sitäkään ei huomaa jos ei oikein siristele silmiänsä. Hyvin siis toimivat yhdessä.

Vanish Oxi Action matto & tekstiilisuihketta testasin sohvaamme. Sohvassa kun on Eemilin jäljiltä jos jonkinlaista tahraa. Kaikkea siis löytyy aina vellistä pillimehuun ja todella toivoin, että sohva olisi lähtenyt edes hiukan puhtaammaksi. Pienimmät tahrat kyllä lähtivät, mutta esimerkiksi vellitahra jäi aivan samannäköisenä sohvaan kuin oli siinä aluksi ollutkin. Lisäksi kyseisen tuotteen haju oli niin hirveä, että oksennus meinasi tulla kirjaimellisesti ja sohvalla ei voinut enää koko loppupäivänä istua kyseisen vahvan hajun vuoksi. Ilman tuota ylitsepääsemätöntä vahvaa hajua tuotetta voisi käyttääkin sohvan pienimpien tahrojen poistoon, mutta koska haju tosiaan kävi nenään ja esti sohvalla istumisen, niin taitaa kyseinen tuote jäädä jatkossa kaupan hyllylle. Etsin sitten jatkossa hiukan vähemmän haisevan tuotteen jolla puhdistan tekstiilit sohvista yms.

Tässä siis lyhyet arviot oman rehellisen mielipiteeni mukaan, nyt painelen nukkumaan. Ajattelin vaan tulla jakamaan nämä arviot teidän lukijoiden kanssa...

Unikouluun ja vanhempainiltailua.

Eilen oli siis tosiaan Eemilin vanhempainilta ryhmiksessä ja sai kyllä jäädä ensimäiseksi ja viimeiseksi sellaiseksi. Muutenkin väsytti ihan järjettömästi jo ennen sinne menoa ja jotenkin ne jutut olivat niin tylsiä (eikä muutenkaan koskeneet osa meitä, koska suurin osa jutuista oli tarkoitettu vain yli 3-vuotiaiden vanhemmille) ja en kehdannut livistääkkään kesken 1,5 tuntisen vanhempainillan... Onneksi Eemil ei sentään ollut mukana aiheuttamassa härdelliä, vaan pikkusiskoni jäi pikkutuholaisen kanssa meille siksi aikaa, tai oikeastaan menivät käymään Eemilin velipuolella sillä väliä ja oli vissiin ollut ihan kivaa siellä...
Jotain hyötyäkin oli kyllä siitä vanhempainiltailusta. Sain tietooni nimittäin että eräältä ryhmiksessä olevan pojan isosiskolta oli löytynyt eilen täitä ja nyt vain toivotaan, ettei täit rantaudu meille. En millään jaksaisi alkaa siihen täirumbaan kun tuntuu, että tekemistä on muutenkin vaikka muille jakaa. Sain myös tietää että Espoossa on nyt liikkeellä taas suu- ja sorkkatautia, sekä jotain vatsatautia (jonka hienoa nimeä en juuri nyt tähän hätään muista). Pitää vain toivoa ettei kumpikaan noistakaan rantaudu Empun ryhmikseen, tai ainakaan meidän perheeseen. Ei nimittäin kuulostanut kivalta taudilta varsinkaan tuo suu- ja sorkkatauti...

Niin ja tuo otsikon unikouluun teksti tulee siitä, että saatiin vihdoin se unikoulu paikka! Maanantaina pitäisi heti aamusta olla Helsingin ensikodilla ja siitä alkaakin sitten kaksi viikkoa kestävä rytmiblues jakso, jonka aikana pikkumies ainakin toivon mukaan alkaa nukkumaan yönsä. Vaarana kumminkin kuulemma on, että lapsi oppii nukkumaan unikoulussa, mutta ei sitten jatkakkaan kokonaisia öitä kotiin päästyään. Uskon kumminkin (tai no haluan uskoa), että Eemil oppii sen kahden viikon aikana nukkumaan ja myös jatkaa hyviä öitänsä kotona, nyt kun saadaan asiantuntijan apua 24/7 tarvittaessa. Niin ja tuon unikoulun ajan olen siis totaallisessa nettipimennossa ja seuraavat päivitykset tänne blogiin tulevatkin siis aikaisintaan ensi kuun puolella, kunhan olen taas kotiutunut.

Hiukan voisin ehkä raskauskuulumisiakin tähän väliin kertoa (ennen kuin lampsin päiväunille). Nyt siis menossa viikko 28+4 ja olo muuttuu päivä päivältä tukalammaksi. En edes muistanut että olo voi oikeasti olla näin tukala, varsinkin jos erehtyy syömään yhtä paljon kerralla kuin ennen raskautta. Maha nimittäin tuntuu repeävän ja missään asennossa ei oikein tunnu hyvältä olon ollessa liian ähky. Tai no, tuo mahan repeämisfiilis tuntuu muutenkin vähän joka välissä kun ei tuo Kääpiö oikein tunnu löytävän itselleen hyvää asentoa tuolla vatsassa. Koko pitää olla kääntyilemässä ja monottamassa niin että välillä tuntuu että sisäelimet + rintalasta menisivät rikki... Mutta onneksi tämäkin kurja olo palkitaan loppujen lopuksi ja siihen laskettuun aikaankaan ei loppujen lopuksi ole niin kamalan pitkä aika, pitää vain yrittää jaksaa siihen saakka sitkeästi.

Nyt on kyllä ihan pakko mennä päiväunille jotta kerkeän nukkumaan edes pienen hetken ennen Eemilin hoidosta hakua. Jatketaan taas viimeistään unikoulun jälkeen.

Ärsytys kiukutus.

Nyt ärsyttää ihan suunnattomasti, kun sain eilen kuulla ettei J välttämättä voikkaan pitää isyyslomaansa. Joo, tiedetään että se on lakisääteinen ja työnantaja ei voi sitä evätä, mutta näillä näkymin se evätään silti. J kun on töissä pienessä huoltoyhtiössä Itä-Helsingissä ja J:n lisäksi siellä on tasan yksi huoltomies töissä (tai no kaksi, jos jo eläkkeelle jäänyt osakas, joka tekee satunnaisesti töitä) ja johtaja ei voi kuulemma luvata mitään talvikaudesta... No, kokeillaan vielä että J väittää laittaneensa jo paperit Kelaan vetämään isyysrahasta ja että J uhkaa liitolla jos ei isyyslomaansa saa pitää ja toivotaan että sillä on jotain vaikutusta. Ehkä olen itse hiukan liian herkkä, mutta ärsyttää suunnattomasti jos herra ei saa isyyslomaansa, koska olen aivan varma, että tarvitsen apua kahden pienen lapsen kanssa ensimäisinä viikkoina...

Mutta hiukan iloisempiin aiheisiin taas, ensi viikon tiistaina on nimittäin vihdoin haastattelu unikoulupaikan saamisesta Helsingin ensikodissa ja toivon niin paljon, että saataisiin se paikka... Hakijoitahan sinne on aivan järjettömästi ja paikkoja on auki vain yksi, mutta ainahan sitä saa toivoa.
On muuten ihan järjettömän hassua mennä käymään siellä ensikodilla, kun itse olen siellä ensimäiset kuukauteni asunut äitini kanssa... Mitäänhän tietenkään en tuosta ajasta muista / en voikkaan muistaa, mutta onhan se kiva nähdä edes vähän paikkaa jossa on aikaansa vauvana viettänyt. Oma äitini muistaa hyvinkin tarkkaan kaiken tuosta ajasta, muunmuassa missä huoneemme sijaitsi, huoneen sisustuksen ym. Jotenkin outoa ajatella, että joku voi pikkuvauva ajasta muistaa noinkin paljon, sillä itselläni meni Eemilin ensimäinen vuosi täysin sumussa eläen pikkumiehen uniongelmien vuoksi ja vaikka muistankin kaiken tärkeimmän (mm. milloin Eemil on mitäkin oppinut yms.), niin en voisi kuvitellakaan muistavani yli 20-vuoden jälkeen tuollaisia yksityiskohtia...

Niin joo ja se kauan suunnittelemani mahakuva, jonka vihdoin sain aikaiseksi ottaa (viikkoja tänään, eli kuvauspäivänä 27+3):

Nyt ei tällä kertaa olekaan muuta kerrottavaa, joten ensi kertaan... Nyt tämä tyttö painelee päiväunille, jos vaikka tällä kertaa saisi nukkuakin jalkojen + käsien puutumiselta...

Syntymäpäivät.

Hiphei ja hellät tunteet ja silleen. Tänään on siis omat synttärini ja täytän 22v ja ihan samalta tuntuu kuin eilenkin, paitsi että on väsy ja hiukan paha olo tuon väsymyksen vuoksi. Eemil siis oli toissapäivänä vähän päälle 39 asteen kuumeessa ja kuume laski vasta eilen, joten ei ole pahemmin tullut nukuttua kun pikkumies on heräillyt 30min välein kurjaan oloonsa... Onneksi kuume kumminkin laski ja viime yönä Eemil heräsi vain kerran kunnolla, joten sain edes vähän nukuttua univelkojani pois.

Mutta siis varsinaiseen asiaan, eli tiistaisiin neuvolakuulumisiin. Tiistaina oli neuvolassa viikkoja kasassa 26+2 ja painoakin oli tullut neljässä viikossa lisää vain 1,2kg, eli 290g viikko eli voin olla hyvinkin iloinen tuosta painonnoususta kun nyt vasta tullut lähtöpainoon 600g lisää... Muuten oli kaikki erinomaisesti neuvolassa, turvotusta oli vähän, verenpaine oli 92/62, sf-mitta oli 26 ja vauvan syke oli 140. Hemoglobiinia ei edes otettu kun se on ollut aina niin korkea ja Eemiliäkin odottaessa hemppa laski minimillään 119. Viime neuvolassakin hemoglobiini oli 136, eli ei siis mitenkään kovin alhainen. Kysyin noista kivuliaista harkkasupistuksistakin ja pitää kuulemma yrittää levätä mahdollisimman paljon, mutta eipä siitä lepäämisestä mitään tule tuon pikkuterroristin kanssa... Ja lisäohjeeksi tuli, että jos harkkasupistuksia alkaa tulemaan enemmän ja kipeimpinä niin pitää varata uusi aika neuvolaan tarkistamaan kohdunsuun tilanne. Toivotaan nyt kumminkin, ettei ainakaan 10 viikkoon tapahtuisi minkäänlaista muutosta kohdunsuulla ja vauveli pysyisi kiltisti sisällä ainakin viikkoon 36 saakka.

No mutta asiasta toiseen, olen alkanut pikkuhiljaa miettimään sisarusrattaiden ostoa ja olen tosiaankin kahden vaiheilla, että ostetaanko sellaiset missä lapset istuvat peräkkäin / allekkain vai sellaiset jossa lapset ovat vierekkäin? Molemmissa kun tuntuu olevan omat hyvät puolensa ja molemmista malleista olen löytänyt juuri minua miellyttävät rattaat, joten se nyt ei helpota päätöstä yhtään... Olisiko jollakin teistä kokemusta sisarusrattaista ja osaisitte neuvoa?

No, eipä tässä kai muuta, voisin painella lepäämään kun Eemil on hoidossa ja masukuvaa yritän saada aikaiseksi mahdollisimman pian, kunhan jaksan ja muistan sen ottaa...

Eemilin neuvolakuulumisia.

Eilen siis tosiaan oli Eemilin 1,5-vuotias neuvola, vaikkakin oli pari viikkoa tuon 1,5-vuoden iän saavuttamisen jälkeen... Kaikki oli todella hyvin, painoa oli 12 660g ja pituutta löytyi 84cm verran. Päänympärystä en nyt muista, kun neuvolantäti unohti sen neuvolakorttiin merkitä, mutta eipä se niin kamalan tärkeä mitta ainakaan itselleni muutenkaan ole... Neuvolassa kyllä huomasi hyvin, että Eemil ei tosiaan ollut hyvällä tuulella, sillä kaikki kiukutti. Oli aivan kamalaa kun herraa yritettiin punnita isojen poikien vaa´alla ja auta armias, mikä huuto tuli tuosta päänympäryksen mittauksesta. No, kun mitat oltiin ensin otettu terveydenhoitajan puolesta, niin päästiin hetkeksi odottelemaan neuvolalääkärille pääsyä.
Kun vihdoin päästiin neuvolalääkärin luokse, niin Eemilin kiukku vain yltyi... Mikään ei tuntunut kiinnostavan ja kaikesta nousi aivan järjetön meteli. Varsinkin korvien katsomisesta (oli pakko katsoa ennen rokotteen laittoa, koska korvakäytävä oli torstaina hiukan punottanut) ja paikalle jouduttiin pyytämään terveydenhoitaja pitämään hysteerisesti huutavaa poikaa. Neuvolalääkärin mielestä ei 1,5-vuotias saisi käyttäytyä ihan noin hysteerisesti toimenpiteitä kohtaan, mutta minkäs sille voi jos uhmaikäisellä sattuu olemaan huono aamu ja kokemukset lääkäreistä on, että aina on jonkinlainen lääkekuuri tullut... Eipä itseänikään tuossa vaiheessa kauheasti kiinnostaisi tutkimiset. No, korviin saatiin lopulta katsottua, vaikka toisen korvan tärykalvoa ei mukamas vaikun takia näkynyt. Kumma kyllä kun kotona putsasin herran korvat, ei korvasta irronnut yhtään vaikkua ja muutenkin kun korvat putsaan joka toinen päivä kylvyn yhteydessä, niin ei tosiaankaan pääse vaikkua niin paljon kerääntymään, ettei korvaan näkyisi... Takaisin asiaan, eli siis lääkäri tutki myös sydämen ja keuhkot, sekä kurkkasi kurkkuun (rokotteen antamisen varmistamiseksi) ja totesi, ettei rokotetta voida antaa, koska kurkku punoitti hiukan. Pitää siis varata ensi viikolla uusi aika rokotteen ottoa varten.
Eemilille tehtiin myös palikkatesti (piti koota kuusi palikkaa pinoon) ja sen mukaan herra vastaa kehitykseltään täysin ikäistään lasta. "Kävelytestissä" pojalla todettiin hiukan lättäjalat, mutta se on kuulemma täysin normaalia vielä tuon ikäiseltä lapselta ja kuulemma paranee iän myötä.
Muuten tuossa neuvolassa ei ollut mitään erikoista ja 2-vuotisneuvola pitää varata sitten lähempänä synttäreitä. Niin ja pituusennuste pikkuherralle on näiden mittojen mukaan 181cm. Kiva jos pojasta tosiaan tulee hiukan yli 20cm minua pidempi, niin siinäs sitten taputtelee minua teini-iässä päälaelle... No, onneksi nuo pituusennusteet harvoin pitävät paikkaansa, itsekin odottelen vielä pituusennusteestani puuttuvaa 19senttiä.

No, eipä tässä kai muuta. Kertokaas ihmeessä te muutamat lukijani, mistä haluaisitte lukea, kun ei oikein näitä kirjoitusaiheita tunnu olevan...

Ensi viikolla kerron sitten omat neuvolakuulumiseni.

Rv 24+5

Koska en taaskaan mitää kuvaavaa otsikkoa keksinyt, niin ajatkoot raskausviikot sen asian. Ajattelin siis taas tulla yleisesti kuulumisia kertomaan, kun ei varsinaisesti mitään huimaa ole tapahtunut raskauden eikä Eemilin kehityksen kannalta... Tiistaina oli siis aika sosiaaliviranomaiselle keskustelemaan unikoulusta ja edelleen kuulin vain saman asian, eli Helsingin ensikodin rytmibluesiin on aivan järjettömät jonot kun ainoastaan kolme paikkaa unikoululaisille on ja Helsingin ensikoti hoitoo Espoon, Helsingin ja Vantaan unikouluilut... Pitää siis nyt katsoa, että saadaanko me paikkaa ennen Kääpiön laskettua aikaa, vaikka kovasti niin toivonkin. Ja tultiin sosiaaliviranomaisen kanssa myös siihen tulokseen, että siitä Tuomarilan perhetukikeskuksesta ei ole periaatteessa mitään hyötyä meidän tilanteessa, koska ongelma on Eemilin nukkumisessa öisin ja siellä Tuomarilassa ei ole ollenkaan henkilökuntaa öiseen aikaan. Nyt siis sekin on kokonaan pois laskuista, eli pidetään vain peukkuja unikoulupaikan saantiin.

Sitten jälleen kuulumisia Eemilin päivähoidosta. Hyvinhän siellä on muuten mennyt, mutta kun poika ei edelleenkään syö. Muutaman kerran näykkinyt ruokaansa yhden tai kahden lusikallisen verran ja kerran syönyt välipalansa. Kumminkin kaikki muu menee aivan mainiosti ja vaikka minun lähtiessäni tuleekin itku, niin sekin loppuu alta kahden minuutin, kun Eemil pääsee leikkimään kavereidensa kanssa. Ja potallekin herra kipittää ihan omatoimisesti kavereiden seurana, vaikka pottaan ei mitään tulekkaan niin pidän sitä silti isona asiana, että Eemil edes suostuu harjoittelemaan. Muutenhan tuolla hoidossa menee tosiaan ihan hyvin, vaikka eilen jouduinkin hakemaan Eemilin aikaisemmin kotiin kun pikkuherra alkoi yskimään kovin limaisesti ja nenä vuosi jatkuvasti. Kotona siis oli ollut aamulla vain pientä nenän vuotamista, mutta kuulemma tuollaista flunssaa on liikenteessä ja eilen joutui myös yksi hoitaja lähtemään kotiin kuumeen nousun takia ja kahta muutakin lasta oltiin Eemilin lisäksi tulossa hakemaan kotiin.
No, Eemilin haun jälkeen menimme käymään Samariassa näyttämässä korvat ja onneksi siellä ei ollut välikorvantulehdusta. Tällä kertaa ainoastaan korvakäytävä punoitti hiukan ja saatiin viiden päivän korvatippakuuri, joka toivottavasti auttaa. Ensi viikon keskiviikkona kun pitäisi olla Eemilin 1,5-vuotis neuvolankin... Nyt sitten sairastetaan kotona ainakin tämä päivä ja jos herra on maanantaina terveempi, niin Eemil menee taas hoitoon. Mutta jotain hyvääkin tästä sairaspäivästä on, Eemil teki tänään ensimäiset pissansa pottaan aamulla! Jos se vaikka siitä lähtisi sitten eteenpäin ja poika olisi edes päiväkuiva joulukuussa...

Aika on muuten alkanut menemään ihan järkyttävän hitaasti, vaikka se alussa pomppi huimaa vauhtia eteenpäin... (Jälleen aihetta vaihtaen, huoh, kun en osaa samassa aiheessa pysyä) Nyt kun on lähes tulkoon kaikki valmiina Kääpiötä varten, on vauvanvaatteet pesty, uusi sitteri ostettu, pinnasängyn petivaatteet pesty ja viikattu kaappiin, vauvanlelun kaivettu esille yms, niin tuntuu ettei enää mitään enempää viitsi tehdä, että jää loppuraskauteenkin vielä tekemistä... Vielä olisi siis jäljellä: Sisarusrattaiden hankkiminen, uusien tuttipullojen + tuttien hankkiminen (vaikka tuskin tällekään vauvalle tuttia tarjoan, kun ei Eemilkään sitä ensimäisten kahden viikon jälkeen tarvinnut), pinnasänkyyn pitää ostaa vielä yksi pohjaa ylhäällä pitävä tappi (se kun hävisi muutossa) ja ostaa kaikki "pikkukrääsä" vauvaa varten (mm. vaipat, puhdistuspyyhkeet yms...). Paljoakaan ei siis tosiaan ole tehtävää jäljellä ja pikku hiljaa on alkanut tulemaan olo, että voisin jo haluta Kääpiön syliini, vaikka varsinaisesti en tunne itseäni vielä valmiiksi synnyttämään... Varsinkaan kun en ole edelleenkään varma, että millä tavalla haluan synnyttää. No, kaipa sekin sitten ajan myötä varmistuu se olo, että miten haluan synnyttää, vaikka nyt olenkin melkein 100% varma, että täysin ilman kivunlievityksiä ainakin yritän, saapa nähdä onnistunko siinä.

Mutta nyt loppuu tämä aiheesta toiseen poukkoilu. Tulen taas kertoilemaan kuulumisia, kunhan ajatus kulkee hiukan paremmin...

Kuulumisia yleisesti.

Ajattelin tulla kertoilemaan kuulumisia yleisesti, kun ei taaskaan varsinaisesti mitään kirjoitettavaa ole... Koko ajan tuntuu vain, että raskausviikot humahtelee eteenpäin ja pikku hiljaa on alkanut tuo edessä oleva synnytys jännitämään / melkein jopa pelottamaan... Eemilin synnytyksestä kun jäi jonkinasteiset traumat epiduraalista, kun kahdesti epäonnistuneen epiduraalin seurauksena sain postspinaalisen päänsäryn. Alkuun tietenkin luulin sitä vain väsymyksestä johtuvaksi päänsäryksi ja kärsin siitä kolme vai neljä päivää, ennen kuin ahkeran Googlettelun tuloksena tajusin mikä minulla on ja soitin uudelleen Jorvin äippäpolille. No, ei siitä sen enempää, pointtina nyt kumminkin oli, että epiduraalia en halua ja spinaalipuudutuskaan ei ole varsinainen vaihtoehto (siitä kun voi vielä helpommin saada tuon postspinaalin päänsäryn), joten täytyy vissiin seuraavassa lääkärineuvolassa keskustella tästä. Mieluitenhan tahtoisin mahdollisuuden ammesynnytykseen, mutta koska se ei kuulemma ole enää Jorvissa mahdollista (vaikka oli silloin kun Eemiliä odotin ja vielä synnytyksen aikaankin), niin en ole synnytyssairaalaakaan vaihtamassa enää tässä vaiheessa pelkän ammesynnytyksen mahdollisuuden vuoksi. Onneksi vielä on aikaa miettiä synnytystapaa ja kivunlievityksiä kun viikkojakin on kasassa "vasta" 23+3.

Sitten taas asiasta toiseen (olen todella hyvä hyppäämään aiheesta toiseen, varsinkin jos varsinaista asiaa ei alunperinkään ollut), eli Eemilin hoitopaikkaan. Nyt on siis takana kolme päivää itsenäistä oleskelua Eemililtä takana ja hyvinhän herralla on mennyt. Tänään oli ensimäinen kerta kun tuli itku pojan jäädessä omahoitajansa kanssa, mutta muuten on mennyt aivan loistavasti, ruokailua lukuunottamatta... Eemilhän siis ei ole suostunut syömään yhtään mitään eilen, eikä toissapäivänä, ei edes maistamaan ruokaansa, mutta luulen että se on vain jonkinasteista protestointia tarhaan jäämistä kohtaan... Ja toisaalta, eihän Eemil kotonakaan syö järin hyvin... Ja saapa nähdä ensi viikolla, miten hoidossa nukkuminen menee kun tällä viikolla sovittiin ettei Eemil nuku vielä päiväunia hoidossa, vaan saa niin sanotun pehmeän alun hoidon aloituksessa, vaikkakin huomenna yrittää nukkumista ja jos siitä ei tule mitään niin haen pojan kotiin. Ensi viikolla ei sitten ole enää kotiin hakemista, vaikka poika ei nukkuisikaan edes viittä minuuttia hoidossa.

Jälleen uuteen aiheeseen, eli Eemilin unikouluasian edistymiseen... Eilen siis soitti se meidän alueen oma lastensuojeluviranomainen (viimeksi meillä kävi vissiin tuuraaja) ja kertoi, että unikouluun on aivan järjettömät jonot ja unikouluun pääseminen voi mennä hyvinkin pitkälle eteenpäin. Nyt siis saattaakin olla, että jos unikouluun ei tosiaan pääse ennen Kääpiön syntymää, niin meille varataan paikka Tuomarilan perhetukikeskuksesta, joka niin sanotusti kuntouttaa lastensuojen asiakkaiden perheitä. Eli siis käyttännössä tuo tarkoittaa, että menisin Eemilin kanssa tuonne Tuomarilaan kuukaudeksi (niin että olisin aina viikonloput kotona) ja tuona aikana laitettaisiin päivärytmi täysin uusiksi ja samalla "opetettaisiin" Eemil myös syömään kunnolla ja pidettäisiin unikoulu yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Hiukan kyllä karmii ajatus kuukaudesta täysin tuntemattomien kanssa, mutta toisaalta taas jos se saa Eemilin nukkumaan yönsä ja minut sitä kautta paremmalle tuulelle kun Eemil nukkuu, niin olen valmis kokeilemaan lähes tulkoon mitä vain. En nimittäin tosiaankaan halua, että meillä on joulukuun jälkeen kaksi öisin heräilevää lasta talossa, veikkaanpa ettei oma pääni nimittäin kestäisi kovinkaan montaa vuotta enää kroonista univelkaa.

No mutta, eiköhän tuossa ollut taas ihan tarpeeksi jaarittelua tälle päivälle, varsinkaan kun ei aihekkaan pysynyt lähellekään samassa. Nyt voisin pikku hiljaa valmistautua Eemilin hoidosta hakuun ja sen jälkeen mennä omaa äitiäni vastaan hänen työpaikallensa...