sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Flunssa, juuri sitähän mä toivoinkin.

Kerkesinpäs olemaan jokusen päivän terveenä flunssasta kunnes se iski taas, mutta tällä kertaa vain pahempana. Ensimäisellä kierroksella sairastin vain minä, yskimällä, pienellä kuumeen nousulla ja ololla joka oli muuten vain kuin zombiella. Okei, J:kin sairasti kaksi päivää mutta ainoastaan lämmön nousulla. Onneksi edes jollakulla meidän perheestä on hyvä vastustuskyky.

Nyt perjantain ja lauantain välisenä yönä menin kumminkin ihan tukkoon. Nenä oli niin tukossa ettei henki kierrä nenän kautta ja kun hengittää suun kautta samalla yskien, niin aamulla kurkku on kuin sinne olisi hypännyt kaktus. Siinähän se eilinen siis menikin, koomatessa, yskiessä, niistäessä ja itseäni troppaamalla. Ainoa vain, etten ole ainoa joka meillä nyt kärsii tästä. Leevi meni ihan yhtä tukkoon ja raukka ei pysty kunnolla syömäänkään kun on niin tukossa ja lähes kaikki ruoka tulee ulos. Nyt sitten mennäänkin pari päivää pelkällä äidinmaidolla koska mitä sitä suotta lasta kiusaamaan kiinteillä jos lähes kaikki tulee ylös.

Tässä kunnossa annan itselleni luvan olla siivoamatta ja sen kyllä huomaa. Jos yritän vähänkin siivota niin tuskanhiki nousee pintaan, lima lähtee liikkeelle ja lopulta oksennan limaa ulos kun olo menee sen verran huonoksi. Räjähtäköön asunto siis rauhassa, eilen sain kumminkin pyykit pestyä ja keittiön siivottua ja jo se tuntui kun olisi isommankin urheilusuorituksen tehnyt... Onneksi J siivosi illalla muun asunnon kotiin päästyään (tai no, sen verran mitä kerkesi ennen lasten nukkumaan menoa) ja onneksi Eemil meni perjantaina minun kummitädilleni yökylään, joten on yksi lapsi vähemmän koettelemassa flunssahermojani.

Nyt kaipaankin hyviä vinkkejä millä karkoittaa tämä flunssa mahdollisimman nopeasti sekä minulta, että Leeviltä. Sängyn päätyä ei voi Leeviltä nostaa koska poika nukkuu perhepedissä vieressäni, jotta yöruokailut sujuisivat ripeämmin ja tyynyä ei käsittääkseni vielä tuon ikäiselle suositella. Ollaan höyryhengitelty kylppärissä yhdessä, mutta siitä tuntuu olevan hyötyä vain siksi aikaa kun hengataan kylppärissä. Ne flunssalääkkeet, joita saisin syödä / juoda imettäessä ovat aika minimissään, mutta kaikenlaisia flunssalääkkeitä kaapista kyllä löytyy ja niitä on kyllä käytettykin lähes maksimimäärä vuorokaudessa. Tämän lisäksi olen juonut sekä kuumaa hunajavettä, että hunajalla kyllästettyä teetä.

Tosissaan toivon, että tämä flunssa menee äkkiä pois, mutta onneksi J:llä on huominen ja tiistai vapaapäiviä joten saan rauhassa lääkitä itseäni sekä levätä. Josko paranisin niillä keinoilla. Ja kunhan tuo Leevikin paranisi mahdollisimman pian, eikä ainakaan menisi huonompaan kuntoon. Lapsen sairastus kun ei ikinä ole kivaa katseltavaa...

1 kommentti:

  1. Terve :) Blogissani on sinulle blogihaaste, käyhän lukemassa :) http://meianperhe.blogspot.fi/2016/01/blogihaaste-ilahduta-kommentilla.html

    VastaaPoista

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)