keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Mysteeri diagnoosi.

Lähipäivät on mennyt aika paljolti sairaalassa oleskellessa sillä viime viikon tiistaina alkoi illalla aivan jumalaton ylävatsakipu joka säteili selkään saakka ja sai kirjaimellisesti sen päivän ruuat tulemaan paluupostissa takaisin mahalaukusta, sekä itkun tulemaan. Kuvittelin kyseessä olevan vatsataudin ja annoin asian olla. Keskiviikko-iltana sama toistui, samoin torstai-iltana, perjantai-iltana ja lauantai-iltana. Lauantai-iltana kipu alkoi käydä jo niin pahasti voimille, että kun uni ei tullut kivun takia, päätin keskellä yötä lähteä Peijaksen päivystykseen.
Odotin päivystyksessä monta tuntia ja välissä koitin nukkua. Kipu korvensi keuhkojani ja tuntui kuin joku olisi puristanut keuhkojani, sekä kylkiluitani kasaan ja välillä tuntui ettei henki olisi kulkenut kunnolla. Oksennuskin meinasi tulla kivun vuoksi. Odotin hieman lisää ja jopa minun jälkeeni tulleet juopot pääsivät lääkärille ennen minua. Meinasin jo menettää toivoni, kunnes vihdoin kuului nimeni ja luulin saavani helpotuksen olooni.
Lääkäri kyseli jonkin verran kysymyksiä ja lopulta ilmoitti, että kyseessä on todennäköisesti närästys. Lopputuloksena oli siis paikan päällä saatu närästyslääke ja käsky mennä kotiin nukkumaan. Särkylääkettä en saanut koska sitä kyseistä lääkettä ei saanut ottaa imetyksen aikana. No, tilasin siis taksin ja lähdin hieman pettyneenä kotiin kun en saanut tietää mikä vaivasi, mutta luotin lääkärin arvioon että kyseessä olisi ollut vain närästys.

Sunnuntai päivä meni kohtuullisen hyvin ja vieläpä ilman kipuja. Illalla helvetti iski kumminkin uudelleen ja en tiennyt miten päin olla, nappasin kumminkin kaksi 500mg särkylääkettä ja yritin nukkua. Nukkumisestahan ei kumminkaan tullut yhtikäs mitään kun tuntui ettei saa hengitettyä ja mikään asento ei ollut hyvä. Särkylääkekkään ei auttanut. Jossain vaiheessa sain kumminkin nukahdettua, mutta aamulla sama helvetillinen kipu jatkui jälleen.
Tässä vaiheessa laitoin jo Facebookkiin huhuilun, että kuka heittäisi lääkäriin koska luulin kuolevani kipuun. Serkkuni tarjoutuikin heittämään päivystykseen töidensä jälkeen, eli neljän jälkeen. Sovittiinkin että serkkuni olisi heittänyt... Onneksi enoni naisystävä tarjoutui kumminkin heittämään päivystykseen vieläkin aikaisemmin koska kipu vain paheni koko ajan ja yhdessä vaiheessa lamaannuin kokonaan sängylle enkä päässyt liikkumaan, enkä tekemään lähes mitään muutakaan. Imetyskin onnistui itkua tuhertaen ja makuullaan, vaikka siinäkin asennossa sattui aivan mielettömästi. Soitinkin siis J:lle, että saa alkaa tulemaan töistä kotiin sanoin pomo mitä tahansa, itse en kykenisi yhtikäs mihinkään. J lähtikin tulemaan kotiin ja vähän ajan päästä enoni naisystävä olikin jo oven takana.
No, pääsin päivystykseen ja istuin odottamaan. Onneksi enoni naisystävä odotti kanssani koska hän kävi pyytämässä minulle särkylääkettä ja kun se ei auttanut vaan olo vain huononi niin että meinasi taju lähteä, sekä oksennus tulla kivun takia kävi hän pyytämässä hoitajan paikalle. Tässä vaiheessa oli siis jo otettu verikokeet ja pissanäyte minusta. Pääsin makuupaikalle lepäämään ja yhdessä vaiheessa nukahdinkin hetkeksi. Kun heräsin jälleen kipuun, tuli hoitaja paikalle ja kertoi maksa-arvojeni olevan äärimmäisen pahasti koholla (normaalisti naisilla alle 50 ja minulla oli hieman yli 600). Hoitaja ilmoitti, että kyseessä oli kuulemma sappikivet ja joutuisin jäämään yöksi sekä joutuisin leikkaukseen.
Kävinkin siis ilmoittamassa enoni naisystävälle, että joutuisin jäämään yöksi ja lähdin hoitajan perässä tarkkailuosastolle. Tarkkailussa odottelin pari tuntia, kunnes toinen lääkäri tuli kertomaan että joutuisin uudelleen kotiin sillä minusta pitäisi ottaa vielä vatsanalueen ultra ennen kuin minua voisi leikata. Soitinkin siis taksikuski kaverilleni ja pyysin kyytiä kotiin. Takaisin piti tulla tiistai aamuksi kello kahdeksaksi.

Kotona söin hieman ja menin nukkumaan, ennen sairaalaan menoa kun piti olla koko yö ja aamu syömättä ja juomatta. Aamulla sain kyydin enoltani takaisin sairaalaan. Ilmoittauduin, odottelin hetken ja pääsin uusiin verikokeisiin. Verikokeiden jälkeen menin toiselle osastolle odottelemaan vatsanseudun ultraa. Pääsin ultraan ja minut komennettiin odottamaan samaan paikkaan kuin missä olin odottanut edellisenäkin päivänä, joten menin tietysti odottamaan päivystyksen aulaan.
Odotin noin neljä tuntia kunnes puhelimeni soi ja sielä oli kirurgisen päivystyksen lääkäri, joka kyseli missä olin kun en ollut vastannut kutsuihin. Oli siis sattunut väärinkäsitys ja minut oli ohjattu väärään paikkaan odottamaan joten siirryi kirurgisen päivystyksen odotustilaan. Hetken päästä lääkäri tuli ja pyysi antamaan vielä pissanäytteenkin ja odottamaan sen jälkeen vielä.
Odotin jonkun aikaa kunnes lääkäri kutsui miten huoneeseensa. Vatsaani paineltiin ja lääkäri sanoi suoraan ettei osannut sanoa mikä minua vaivaa. Kyseessä ei kuulemma olleetkaan sappikivet, vaan sappirakossani on jotain liejua josta lääkäri ei osannut sanoa mitä se on ja miksi sitä on sappirakossani. Maksa-arvotkin olivat kohonneet edellisestä päivästä niin, että nyt ne olivat noin 700 ja tulehdusarvotkin olivat alkaneet nousemaan. Lääkäri kyseli myös, käytänkö paljon alkoholia koska maksa-arvoni oli erittäin korkea, mutta kun kerroin etten ollut juonut vuoteen alkoholia kuin kerran, ei lääkäri osannut sanoa miksi maksa-arvoni oli niin koholla.
Lääkäri laittoi kumminkin lähetteen magneettikuvaukseen ja lupasi sen olevan parin päivän sisällä jotta saisimme hieman lisätietoa mikä minua vaivaa ja miten sitä hoidetaan. Onneksi sain myös reseptin kipulääkkeisiin, ainoa vain että jos syön niitä, en voi imettää. Se siis tarkoittaa imetyksen loppua jos en pärjää ilman kipulääkkeitä...

Tänään tuli sitten odotettu puhelu ja magneettikuvaus on maanantaina kello 15 ja toivottavasti sen jälkeen olen viisaampi että mikä vaivaa ja miten tuo hoidetaan. Lisäksi todellakin toivon ettei kyseessä ole mitään vakavaa ja että vaivan voisi hoitaa mahdollisimman helposti pois...

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti saat tietää mikä sinua vaivaa ja avun vaivaasi.

    Itseltäni leikattiin sappikivet lokakuussa 2010. Kipu oli kyllä kovaa, mutta minun tilanteessani ajoittaista, ei siis jatkuvaa.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)