torstai 19. syyskuuta 2013

Kuvaukset ohi.

Meillä kävi siis eilen Ylen kuvausryhmä kuvaamassa haastatteluni Kuningaskuluttajaan ja ihan hyvin ne kuvaukset menivät mielestäni, vaikka en olekaan varma uskallanko kyseistä jaksoa katsoa televisiosta. Oma naamani oli nimittäin kirkkaan punainen kun kameralle puhuminen hieman hävetti ja lisäksi kuvausryhmän lamppu lämmitti naamaani kohtuullisen ikävästi koko kuvauksen ajan. Lisäksi oli erittäin outoa puhua tv-kameralle kun selitin lyhyesti ongelmani vuokra-asunnossa ja kun kukaan ei selostuksen aikana vastannut mihinkään, joten puhuminen taisi mennä aika pahasti änkytykseksi. Haastattelija kyllä sanoi, että puhe kuului selkeästi ja kuulosti hyvältä kun hän kuunteli äänitteen nauhalta. Tuon selostuksen lisäksi minua myös haastateltiin ja vielä ei ollut tietoa, tuleeko sekä haastattelu, että selostus tv:stä vai vain jompikumpi. Lisäksi ensi viikolla saattaa olla vielä kuvaus, jossa on pidempi haastattelu kosteusvahingosta, mutta se selviää vasta lähempänä ja jos minusta tehdään pidempi haastattelu, ei noita lyhyempiä pätkiä välttämättä näytetä ollenkaan.
Eniten kuvausta ehkä häiritsi taustalla hilluvat pojat, jotka ajoivat taustalla rallia polkuautolla, sekä soittivat huuliharppua. Onneksi sekä haastattelija, että kuvaaja olivat kumminkin selkeästi lapsiystävällisiä ja ymmärsivät että aina lapset eivät käyttäydy niin kuin haluaisi. Kuvaaja sai kumminkin lopulta Eemilin ja Veetin leikkimään omaan huoneeseensa kun lupasi, että menee kuvaamaan poikien leikkiä hetkeksi kunhan aikuisten jutut on hoidettu ja arvatkaas vain kuinka iloinen Eemil oli kun tv-setä kävi isolla videokameralla kuvaamassa hänen leikkiään. Myös Niilo näkyy haastattelussa, koska pikkuherra halusi viettää koko ajan sylissäni eikä suostunut olemaan hiljaa muualla. Siitä siis alkaa Niilonkin mahdollinen ura julkkiksena... :D Tämän jakson pitäisi muistaakseni tulla ulos torstaina 10.10, eli kaikki avaavat silloin telkkarinsa ja katsovat Kuningaskuluttajaa...

Ainiin, toissapäiväisen postin mukana tuli muuten leikkauksen esitietolomakkeetkin, sekä lähete leikkausta edeltäviin verikokeisiin (maksa-arvoja, sekä haima-arvoja), mutta minkään sortin leikkauksesta ei ole minulle infottu. Nyt täytyykin siis odotella tiistain aikaa kirurgiselle, josko siellä saisin lisätietoja että mitä aiotaan leikata ja milloin. Inhottaa vain kun ei ole voitu infota etukäteen mistään leikkauksesta ja silti laitetaan jotain esitietolomakkeita pelottelemaan. Nyt on onneksi kumminkin kipuilut pysyneet poissa kahden yön kipuiluja lukuun ottamatta (koputtaa puuta) ja nyt jännitänkin vain mahdollista leikkausta, sekä sitä pysyykö kivut sen jälkeen kokonaan poissa.
Mahdollisessa leikkauksessa jännittää eniten se leikkauksen jälkeinen aika. Kuinka pärjään kolmen lapsen kanssa kun lähes mitään ei saisi nostella vähään aikaan? Ja vaikka J saisikin lomaa töistä hetkeksi, ei hän voi kovinkaan kauaa olla kotona, koska kyseinen loma on palkatonta ja kaikki raha on tarpeellista meidän talouteen, varsinkin kun joulua varten pitäisi alkaa säästämään ja ei J voi oppisopimuksesta muutenkaan olla liian kauan poissa jotta hän pääsee koulusta läpi mahdollisimman pian. Miten siis pärjään sen jälkeen kun J palaa töihin? Onko jollain kokemusta leikkauksen jälkeisestä ajasta lasten kanssa? Miten pärjäsitte ja oliko joku apuna?

2 kommenttia:

  1. Itselle tuli mieleen, että leikkauksen jälkeiseen aikaan voitte varmasti pyytää kunnan järjestämää kotiapua. Se on tarkoitettu nimenomaan väliaikaisesti, kun tilanne on sellainen, etteivät perheen omat voimavarat riitä. Taisitte asua Vantaalla, päivystävästä sairaalasta päätellen, joten etsin linkinkin valmiiksi: http://www.vantaa.fi/fi/sosiaali-_ja_terveyspalvelut/lasten_nuorten_ja_perheiden_palvelut/lapsiperheiden_kotipalvelu

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia vinkistä, täytyykin ottaa tuosta kotiavusta selvää jos en muuta keksi :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)