Kääpiö on syntynyt + jonkinlaista synnytyskertomusta.

Eli siis nyt vihdoin olen kahdessa osassa ja synnytyskin käynnistyi ihan luonnollisesti ilman minkäänlaisia käynnistyksiä lauantaina kun viikkoja oli kasassa 41+6. Lauantaina kärsin siis koko päivän suoraan sanottuna helvetillisistä supistuksista ja aamulla tuli muutamaan otteeseen itkukin kun sattui niin paljon. Pidin kumminkin pintani, kun olin aivan varma ettei mitään edistystä ollut tapahtunut perjantaista ja en halunnut turhaan lähteä Jorviin (olin siis perjantai iltanakin käynyt turhaan näytillä kun supisteli koko päivän kivuliaasti). No lauantai päivä meni kirotessa ja kivuista kärsien, niin etten voinut itse tehdä yhtään mitään ja edes sohvalta en päässyt ylös ilman apua. Joskus klo 20.00 kaverini ja J puhuivat minut ympäri, että soitan Jorviin koska kivut olivat ihan järjettömät. No, Jorvista luvattiin ainakin kipulääkettä jos ei muuta ja soitinkin kyydin sairaalaan. Kyytini oli meillä joskus puoli yhdeksän maissa ja Jorvissa oltiin vähän ennen klo 22.
Hetken aikaa odoteltuani pääsin käyrille, jotka näyttivät säännöllisiä supistuksia n. 3-4min välein ja supistusten voimakkuus oli jo synnytyssupistusten laatua. Tehtiin siis sisätutkimus, jossa olin 3cm auki ja kohdunkaula kokonaan kadonnut. Sain käskyn siirtyä synnytyssaliin, jonne meninkin sitten pihan kautta kun piti käydä J:lle soittamassa, että jään sisälle ja että pärjäilee Eemilin kanssa. Synnytyssaliin päästyäni kätilö lupasi käydä tarkistamassa ammeen vapauden kun pyysin niin ja onneksi se olikin vapaana. Pääsin siis kokeilemaan ammetta kivunlievitykseen ja hetken aikaa se auttoikin, ja viihdyin ammeessa melkein tunnin verran kunnes kivut alkoivat olla entistä helvetillisemmät ja en enää kestänyt. Pyysinkin siis epiduraalia ja mahdollisimman pian, siihen jäi siis suunnitelmani ilman kivunlievitystä synnyttämisestä..
No, anestesialääkärit olivat molemmat leikkauksessa juuri silloin ja sain ilokaasua aluksi. Piti kuulemma katsoa kerkeääkö anestesialääkäri ollenkaan ajoissa paikalle. No, joskus klo 24 anestesialääkäri pääsi vihdoin paikalle ja laittoi epiduraalin, jonka jälkeen tehtiinkin uudelleen sisätutkimus. Yllätys oli melkoinen kun kätilö totesi paikkojen olevan auki jo huimat 8cm, eli synnytys oli edennyt todellakin vauhdilla. En siis olisi vissiin saanut epiduraalia ollenkaan jos paikkojen olisi tiedetty olevan noin paljon auki jo tuossa vaiheessa... No, aika menikin odotellessa ja ilokaasua ottaessa (epiduraali kun ei pahemmin tuntunut vaikuttavan), kunnes kätilö totesi vihdoin klo 03.40, että saan alkaa ponnistamaan. Ponnistusvaihe kesti 10min ja vihdoin klo 03.50 sain tuhisevan pikku nyytin syliini.
Pikku miehen mitat olivat 4290g ja 53cm, eli loppujen lopuksi kamalan pienestä tapauksesta ei ollut kyse, mutta koin silti synnytyksen huomattavasti helpommaksi kuin Eemilin synnytyksen ja synnytyksestä jäikin vain positiivinen muisto. Tikkejä ei tullut yhtään ja olo oli muutenkin heti aivan loistava, vaikkakin suihkuun mennessäni meinasi jalat lähteä alta kun nousin vähän liiankin nopeasti. Niin ja tukihenkilönäni ollut kaverini sai leikata napanuoran ja traumojakaan ei tälle kuulemma jäänyt, vaikka omia lapsia ei kys. henkilöllä olekaan.

Kuva vielä pikkumiehestä heti syntymän jälkeen:

 Ja vähän päälle tunnin ikäisenä:

 Ja tänään ennen kotiin lähtöä:

Hassua muuten miten Kääpiö on prikulleen saman näköinen kuin Eemil saman ikäisenä, vaikka omasta mielestäni kaikki vauvat eivät tosiaankaan ole saman näköisiä. Ja vaikka Kääpiö muuten onkin erilainen jo nyt luonteeltaan kuin Eemil tuon ikäisenä. Ruokaa kun minimies haluaa, niin sitä on tultava sillä sekunnilla tai alkaa ihan jäätävä huuto ja se loppuu vasta kun saa ruokaa.

Tänään siis tosiaan päästiin kotiin ja hiukan on vielä totuttelua kahden lapsen kanssa, mutta eiköhän se siitä. Ainakin nyt Eemil on ottanut pikkuveikan vastaan ihailtavan hyvin ja osoittaa suurta mielenkiintoa pikkumiestä kohtaan, toivotaan nyt että näin jatkuisi jatkossakin... Torstaina neuvolaan vauvan kanssa ja viimeistään sen jälkeen tulen varmaan kertoilemaan lisää. :)

Lapsivettä.

Joo, osaa ehkä ällöttää tämä aihe, mutta ajattelin kumminkin päivitellä, jos jotakuta kiinnostaa. Eli siis viime yönä alkoi lapsivettä tihkutella joskus 3 aikoihin ja sitä valuu edelleen. Supistuksia ei kumminkaan näy eikä tunnu, joten niitä odotellessa.. Jossakin vaiheessa soitan synnärille ja kyselen kauan uskallan olla kotona lapsivettä vuotavana, jos vaikka jo tänään pääsisi tositoimiin..

Ja voisinhan tässä samalla mainita, että raukkaparka Eemilkin on kipeä. Eilen iltapäivällä nukahti lattialle juuri ennen joulujuhlaan lähtöä ja ajattelin sen johtuvan vain ns. stressistä ja koko päivän kestäneistä juhlaharjoituksista. No päästiin joulujuhlaan ja herra oli koko kävelymatkan (noin 15min) todella flegmaattinen rattaissa + melkein nukkui. Katsottiin joulujuhlan ohjelma (joka kesti noin 15min) johon herra ei suostunut osallistumaan kun pelkäsi ukkosta + kaatamalla tulevaa raesadetta ja lähdettiin kotiin ilman tarjoiluihin osallistumista. Kotiin kun päästiin, Eemil leikki hetken yksikseen, kunnes yht äkkiä Salkkareiden aikaan nukahti jälleen lattialle. Mittasin lämmön (39,9) ja kannoin sänkyynsä nukkumaan. Nyt tuo raukka nukkuu edelleen ja saakin nukkua kunnes herää. Toivottavasti pieni paranee pian, jottei Kääpiön tapaaminen sairaalassa eväänny kuumeen takia...

Ja saapa muuten nähdä pääseekö tukihenkilökseni lupautunut äitinikään mukaan synnytyssaliin, kun hänkin on flunssassa tällä hetkellä. Hitto että pelottaa jos joudun synnyttämään ilman tukihenkilöä. J:hän siis tosiaan ei saa isyyslomaansa aloittaa töistä ennen kuin lapsi on syntynyt, joten hänkin on pois suljettu vaihtoehto tukihenkilönä...

No, mutta pidetään peukkuja pystyssä että synnytys lähtisi pikapuoliin käyntiin, tai että se käynnistettäisiin viimeistään huomenna.

Ei vieläkään.

Eli siis taas on kirjoittelu vähän jäänyt kun ei oikeastaan kerrottavaa ole ollut.. Nyt ajattelin kumminkin tulla taas väliaikatietoja kertomaan, jottei ihan hiljaisuuteen jäisi tämä blogi. Kääpiö ei siis ole vieläkään syntynyt ja viikkoja tänään kasassa 41+3. Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan hiukan toivottomalta, mutta onneksi perjantaina on yliaikaiskontrolli ja viimeistään maanantaina tai tiistaina käynnistellään. Vaikka toivonkin että saisin jäädä jo perjantaina osastolle käynnistykseen, niin jotenkin en vain usko niin käyvän..

Kävin muuten jo sunnuntaina Jorvissa supistusten takia ja jäin yöksi osastolle tarkkailtavaksi. No, vaikka supistuksia oli illalla tullut 2min välein, niin aamulla supistukset loppuivat kuin seinään ja kohdunsuukin oli auennut vain 2cm, niin jouduin takaisin kotiin. Tuon jälkeen ei supistuksia ole paljoa näkynyt eikä tuntunut, muutamaa hiukan kivuliaampaa supistusta lukuunottamatta, joten pitää nyt vielä toivoa että tilanne kypsyisi entisestään mahdollisimman pian.

Tänään on muuten Eemilin joulujuhlakin, toivotaan että jaksan kykkiä ryhmiksen pihalla koko joulujuhlan ajan jäätymättä (juhla järjestetään siis ulkona) ja että Eemil ei saa mitään hervotonta kiukku-uhmakohtausta juhlan aikana.

No, eipä tässä kai muuta kerrottavaa tällä erää ole, tulen taas kirjoittelemaan viimeistään kun Kääpiö on syntynyt.

Joulukuun ensimmäinen.

Kiitoksia teille muutamille viime postaukseen vastanneille :) Itse siis tosiaan aloitan jouluvalmistelut huomenna, kunhan päästään kaupoilta ostamasta kaikki joulutarvikkeet. Joulukuusen kokoamisen jätän kumminkin ehkä vielä vähän pidemmälle... Nyt sitten varmistui meidänkin jouluaattosuunnitelmat ja meille on siis tulossa äitini, siskoni, veljeni ja ex. isäpuoleni viettämään jouluaattoa ja hippasen ehkä jännittää kun kaikki ruuat teen vieraille (okei, kinkun paistaa äitini ja tuo mukanaan), mutta oikeasti kiva viettää joulua koko perheen kesken ja hassua myöntää että itse ainakin odotan jouluaattoa, vaikka en mikään vieraita kestitsevä kotiäiti tavallisesti olekkaan...

Tänään siis tosiaan on viikko 39+4 ja alkaa pikku hiljaa tuntumaan, että ainakaan ennen laskettua aikaa tämä lapsi ei ole tulossa ulos... No, nyt kun siihen on pikku hiljaa alkanut motivoitumaan, että saattaa mennä käynnistykseen asti, niin en jaksa varsinaisesti edes elätellä toiveita synnytyksestä ennen käynnistystä. Menee muuten aika huomattavasti nopeammin kun en vainoharhaile jokaisen pienen supistuksen kanssa, että kohta tulee lähtö. Aloin muuten myös miettimään, että entäs jos en huomaakkaan synnytyksen oikeasti käynnistyneen nyt kun olen motivoitunut tuohon käynnistykseen... Hassua että vielä yhden lapsen synnyttäneenäkin voi murehtia tuollaista, mutta kaipa synnytyksen alkamisenkin tajuaa samalla tavalla kun siitä vain osasi olla sata prosenttisen varma Eemiliä odottaessa.

Niin ja masukuva maanantailta (eli viikoilta 39+1):

Hyvinhän tuo maha on laskeutunut ja sen kyllä tuntee että lapsi on niin alhaalla kuin mahdollista ja enää alemmas ei Kääpiö tosissaankaan enää pääse...

Ainiin ja rattaatkin sain huuto.netistä huudettua. Nouto tosiaan vasta ensi viikon lauantaina, kun myyjä oli laittanut sopivan noutopäivän vasta huutoni jälkeen, mutta eipä sille mitään voi. Onneksi vaikka Kääpiö päättäisikin syntyä ennen rattaiden noutoa, niin montaa päivää ei tarvitsisi kotona olla ilman tuplarattaita ja ensimäisinä päivinä tuskin mihinkään vauvan kanssa liikkuisin, niin ei mitään huolta. Kyseessä siis Britax B-Dual sisarusrattaat vaaleanvihreinä ja tyytyväinen olen päätökseeni, vaikka niin olisinkin Cosatton alligaattorirattaita himoinnut.. Onneksi kumminkin J puhui järkeä mm. renkaiden suhteen (Cosattoissa nimittäin renkaat näyttivät siltä etteivät liikkuisi senttiäkään lumessa) ja onhan se kivempi että rattaat saa yhden lapsen rattaiksi sitten kun Eemil ei enää rattaissa istu.

Mutta, tässä taas hiukan kuulumisia, nyt odottelemaan pikkusiskoa kylään ja katsellaan jos jossakin vaiheessa saisin tehtyä postauksen meidän asunnosta kun sellaiseen sain ispiraation yksi päivä :)

Neuvolakuulumisia viikolta 38+2 + muuta

Eilisen neuvolakuulumisia siis ajattelin tulla kertoilemaan, kun ei oikein muutakaan jutun aihetta ole... Kaikki oli siis ihan niinkuin pitikin, paitsi hemoglobiini oli laskenut 116:sta, joten sain määräyksen aloittaa rautalisän syönnin. Tuossa olikin varmaan selitys jatkuvalle päänhuippaukselle ja pahalle ololle, verenpaine oli nimittäin onneksi noussut lähes normaalilukemiin, joten siitäkään ei saatu selitystä huippaukselle, joka saattaa alkaa jopa sohvalla istuessa... Sain myös käskyn mennä lääkärissä käymään jos ei huippaus lopu tai se tuntuu pahenevan, no toivoa sopii ettei ainakaan pahene, sillä nyt jo tekee välillä tiukkaa viedä ja hakea Eemil ryhmiksestä kun tuntuu taju lähtevän matkalle. Oikeastaan muuta en osaa neuvolasta sanoakaan, paitsi että ensi viikon perjantaina olisi uusi aika ja samalla Eemil saa sen puuttuvan 1,5-vuotis rokotuksen...

Pakko muuten purkaa ärsytystä siitä, että kuinka rasittavaa on tässä vaiheessa raskautta ihmisten "joko vauva on syntynyt?", "milloin synnytät?", "etkö voisi jo synnyttää?" kyselyt. Ei siinä mitään jos yksi tai kaksi ihmistä kysyisi kerran, mutta kun joka ikisen tutun pitää olla samoja asioita kysymässä joka ikisessä käänteessä. Jos olisin jo synnyttänyt, niin eiköhän ihmiset siitä jo tietäisi? Tai jos tietäisin milloin Kääpiö suvaitsee tulla ulos, niin olisin enemmän kuin onnellinen. Vielä onnellisempi olisin jos voisin itse päättää sen ajankohdan. Miksi ihmeessä siis ihmisten on pakko kysyä samaa asiaa joka päivä? Ihan kuin itse en odottaisi muutenkin tarpeeksi lähenevää synnytystä ilman että ihmisten täytyy koko ajan ns. hoputtaa asiaa, siihen kun ei valitettavasti voi millään tapaa vaikuttaa...

Ainiin ja pakko myös kertoa, että nyt on taas ilmennyt ah niin ihania uusia loppuraskauden oireita, mm. hyvin kivuliaat suonenvedot (joihin herää aamuisin niin että itku tulee kivun vuoksi), sekä loppuraskauden unettomuus. Viime yönäkin pyörin sängyssä melkein kirjaimellisesti koko yön (nukuin lyhyissä pätkissä yheensä ehkä max. 2 tuntia) ja nyt olo on kuin kuolleista nousseella, eikä uni tule silti... No, onneksi tiedän unenlahjojen palautuvan synnytyksen jälkeen, mutta onhan se turhauttavaa kun Eemil vihdoin nukkuu yönsä heräämättä klo 20.30 - 07.00 niin itse ei sitten saa nukuttua ei millään. Pitää vain sitkeästi yrittää tuota nukkumista, koska pian saan tuskin nukuttua yhtään enempää kun on Kääpiö valvottamassa.

Niin ja piti myös kysyä teiltä lukijoilta, (jos teitä edes on :D) että milloin olette aloittaneet jouluvalmistelut? Ja mitä teidän jouluvalmistelurutiineihin kuuluu? Itse kun olen ihan pihalla kaikista jouluvalmisteiluista, kun ensimäistä kertaa vietetään joulua ihan kotona ja hiukan jo jännittääkin kun kaikki jouluostokset ajattelin jättää veronpalautuksiin, joten saapa nähdä joutuuko J yksinään ostamaan joulutarvikkeet, jos vaikka Kääpiö suostuisi ennen sitä syntymään... Onneksi on myös ihana pikkusisko, joka suostuu tarvittaessa auttamaan, joten ainakaan ei jää jouluostokset tekemättä. Ongelmana on myös, että kannattaako Kääpiölle ostaa ollenkaan joululahjoja? Kääpiö kun on jouluaattona maksimissaan kuukauden ikäinen (jos siis tulisi nyt parin päivän sisällä ulos) ja minimissaan noin viikon ikäinen (jos menisi sen sallitun kaksi viikkoa yli), eli pikkuinen ei kumminkaan tajua joulusta vielä yhtikäs mitään... Äh, kamala stressata jotain sellaista kuin joulua näin paljon, mutta ehkä se on normaalia.

Mutta nyt jätän valitukset taas sikseen ja yritän oikeasti keksiä ensi kerraksi jotain positiivista kirjoitettavaa, ettei kaikki mene aina vain valitukseksi...

Neuvolakuulumisia.

Tänään oli siis neuvolalääkäri ja viikkoja kasassa 36+3. Oli kovin "kiva" neuvolakäynti, sillä jos synnytys ei tähän mennessä pelottanut ja olen tähän saakka suunnitellut ilman kipulääkkeitä synnytystä, niin nyt pelottaa ja en todellakaan synnytä ilman kipulääkkeitä... Vauva oli nimittäin tehnyt kahdessa viikossa jonkun ihmeellisen kasvuspurtin mahassa taas ja neuvolalääkäri hiukan pelotteli, että Kääpiö on syntyessään isompi kuin Eemil syntyessään (Eemil oli syntyessään 52cm ja 3990g) ja omasta mielestäni Eemil oli ihan tarpeeksi iso vauva synnytettäväksi. Tuon ennustuksen jälkeen mieleeni muistui myös kauhukuva siitä, että perhetuttumme tytär on juuri vähän aikaa sitten saanut 5,1kg painavan lapsen alateitse ja lapsi jäi synnytyksessä kiinni hartioistaan, jonka seurauksena vauva halvaantui vasemmalta puolelta. No onneksi lääkärit osasivat asiansa ja leikkauksen + muiden hoitojen jälkeen vasenkin puoli toimii jo jotenkuten ja vauva on päässyt jo kotiinsa toipumaan... Näen silti kauhukuvia mielessäni, että vauva on varmasti joku ihan järkyttävän kokoinen ja minulle käy synnytyksessä samalla tavalla kuin tuolle perhetuttumme vauvallekin.
Pakko kumminkin ehkä hiukan rauhoittua ja pyytää ensi neuvolassa painoarviota vauvasta, jos nuo kauhukuvat eivät katoa mielestäni. Ei vain tunnu kamalan kivalta kun muutenkin jossittelen aina ihan kauhesti ja olen muutenkin hyvin vainoharhainen, niin hyvin helposti sitä tulee luotua kaikkein pahimmat kauhuskenaariot mielessään tuollaisesta pienestä asiasta, josta kumminkin jossain päin aivojani tiedän, että neuvoiloiden kokoarviot harvoin pitävät paikkaansa.

Niin ja ne neuvolakuulumiset muuten (suluissa viime neuvolakäynnin arvot, viikolta 34+2) [ja hakasuluissa samoilta viikoilta arvot Eemiliä odottaessani]:
Paino 70,2kg (70.3kg) [66.8]
Turvotus - (-) [-]
RR 94/66 (90/60) [107/75]
Pissa +- (--) [--] ja tämän seurauksena huomenna siis labraan antamaan pissanäyte.
Sf-mitta 36 (33) [34]
Syke 140 (135) [147]
Liikkeet ++ (++) [++]

Eli kaikki arvot oli ihan ok, paitsi tuo pissa jossa näkyi hiukan proteiinia ja kauhulla odotan huomista näytteen antoa kun pitää olla 12h syömättä ennen sitä ja vähintään 4h pissaamatta ennen näytteen antoa. Muutenkin huippaa koko ajan päästä tuon alhaisen verenpaineen vuoksi ja voin muutenkin aamuisin ihan yberhuonosti, niin karmii melkein tunnin bussimatka lähimpään labraan. Saapa siis nähdä joutuuko bussikuski soittelemaan ambulanssia kun minulta lähtee taju. Tai, voi olla että taju lähtee jo Eemiliä ryhmikseen viedessä...

No, eipä tässä kai muuta kerrottavaa ollutkaan, seuraava neuvola on taas parin viikon päästä ja palailen viimeistään silloin kertomaan kuulumisia, jos ei mitään kerrottavaa ennen sitä tule.

Uhmaikä.

Eli niinkuin osa saattaakin jo otsikosta arvata, niin meillä on alkanut Eemilillä uhmaikä ihan todenteolla. Tai no, uhmaikä minua kohtaan, isille ollaan todella kiltisti (ihan pientä normikiukuttelua lukuunottamatta) ja ryhmiksessä käyttäydytään vieläkin paremmin... En olisi ikinä uskonut, että vajaa 2-vuotias voi olla niin voimakas luonteeltaan, sekä voimiltaan, kuin mitä Eemil on ja välillä on hermot todella koetuksella pojan kanssa. Esimerkiksi aamuisin kun olisi aika lähteä hoitoon, niin herra lähtisi hyvin mielellään matkaan ilman aamupalaa, sekä pelkkä vaippa + kengät jalassaan. Ja auta armias kun tulee aika pukea päälle, saan osakseni sekä potkuja, huutoa, että hakkaamista ja raapimista, eikä kieltäminen pahemmin näytä asiaa auttavan, ainoastaan yllyttävän. Pakko kumminkin toivoa, että kieltämällä tarpeeksi johdonmukaisesti Eemil lopettaisi tuon järkyttävän riehumisen kun kaikki ei menekään pikkuherran tahdon mukaan.
Hyvä esimerkki uhmasta tuli myös perjantaina kun olin hakemassa Eemiliä hoidosta... Herra leikki ihan kiltisti pikkuautoilla siihen saakka, kunnes huomasi minut. Ensin Eemil koitti olla noteeraamatta minua mitenkään ja jatkaa leikkejänsä normaalisti, mutta sitten kun nostin pojan pukemaan päällensä, alkoi kirjaimellinen helvetti. Eemil heittäytyi vatsalleen maahan huutamaan, potkimaan ja hakkaamaan lattiaa, samalla heittäytyen niin veltoksi, ettei pukemisesta tullut mitään. Lopputulos oli sitten se, että eräs ryhmiksen hoitajista piti poikaa väkisin paikoillaan, jotta sain Eemilin puettua (tietty pikkumiehen potkiessa samaa aikaa minkä kerkeää).
Samanlainen raivoaminen alkaa myös esimerkiksi siitä, jos ruoka ei ole valmista tasan sillä sekunnilla kun Eemil päättää että on nälkä. Sekunttiakaan ei saa myöhästyä ruuan tarjoilusta, tai ruoka jää kokonaan syömättä raivoamisen vuoksi.
Kaikkein inhottavinta Eemilin uhmaiässä on oma loppuraskauteni, olo kun on valmiiksi jo tukala, niin asiaa ei auta ollenkaan Eemilin raivoaminen, sekä minuun kohdistuva niin sanottu väkivalta pikkumieheltä (varsinaiseksi väkivallaksi en sitä oikein miellä vielä tuon ikäiseltä, mutta en parempaakaan sanaa keksinyt).

No, toivotaan että uhmaikäkin helpottaa jossakin vaiheessa, eikä jatku murrosikään saakka.

Ylihuomenna yritän tulla kertomaan neuvolalääkärikuulumisia, jos vain muistan ja jaksan. Nyt lopetan tämän kertaisen valittamisen tähän...