torstai 13. lokakuuta 2016
Viikonloppu kahden lapsen kanssa
Perjantaina lähti kaksi isointa lasta vaarilleen viikonlopuksi joten jäimme J:n kanssa viikonlopuksi vain kahden pienimmän lapsen kanssa. On suhteellisen harvinaista että saamme viettää viikonloppua vain kahden lapsen kanssa ja jo perjantaina tuntuikin ihanan hiljaiselta kun vain kaksi lasta oli kotona.
Mitään ihmeellistä tekemistä emme perjantaille järjestäneet sillä pojat olivat kumminkin olleet normaalisti päiväkodissa ja päiväkodin jälkeen ei kovinkaan montaa tuntia jää ennen kuin onkin jo aika ruveta iltatoimille ja niinpä vietimme vain rauhallista koti-iltaa katsoen lastenohjelmia kerrankin ilman tappelua kanavasta.
Lauantaina sen sijaan lähdettiin juoksuttamaan Windyä hieman pidemmälle koirapuistoon ja jo se, että käytiin koirapuistoilemassa hieman pidemmällä tuntui olevan Niilosta erittäin hauskaa. Mukaan lähti myös veljeni avovaimo joka juoksutti sekä koiraa, että Niiloa koirapuistossa jossa ei ollut lisäksemme muita.
Kotimatkalla kiersimme pidempää reittiä kotiin jotta tuli samalla ulkoiltua, että väsytettyä Niilo kun pelkkä leikkipuistossakaan olo ei tunnu Niilolle riittävän väsytykseen. Illalla sitten tilattiin iltapalaksi pizzaa joka tuntui Niilosta olevan ihan huippu juttu. Leevi ei ihan vielä omaa pizzaa saanut, mutta sai hänkin maistaa vähän pizzaa muilta ja poika sai myös reunoja syödäkseen jotka itseasiassa tuntuivat maistuvan paremmin kuin pizza.
Sunnuntaina nukuttiin tavallista pidempään kun kerrankin isommat pojat eivät olleet herättämässä Niiloa heti aikaisin aamulla ja huomasi muuten Niilosta hyvin sen, että poika oli paljon pirteämpi pidemmälle päivää kuin normaalisti. Jo aamusta alkaen otettiin ihan rennosti ja Niilo katselikin aamun lastenohjelnia suhteellisen pitkään. Mitään kovin erikoista ei tehty kun Niilo, sekä Leevi nauttivat jo siitä ettei kukaan häirinnyt heidän leikkejään.
Isommat pojat kotiutuivat iltapäivästä ja he kertoivatkin innoissaan kuinka olivat muunmuassa päässeet ajamaan mönkijällä vaarin kanssa. Pojilla oli ollut hauskaa ja he kyselivätkin heti milloin pääsevät uudelleen. Olikin kiva kun pienemmät pojat saivat hieman enemmän omaa aikaa minun ja J:n kanssa ja isommat pojat saivat erilaista tekemistä viikonlopuksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tosi kivalta kuulosti teidän viikonloppu 😊
VastaaPoista