Onko suurperheen äitinä rankkaa?

Kysymys postaukseeni oli tullut vain yksi kysymys, jossa kysyttiin että onko suurperheen äitinä rankkaa. Aiheesta saa helposti kirjoitettua paljonkin ja näin ollen ajattelin kirjoittaa ihan oman postauksen aiheesta sen sijaan että vastaisin siihen lyhyesti muutamalla lauseella.

Ihan suoraan sanottuna sanon heti alkuun että jos joku olisi varoittanut tarpeeksi ajoissa siitä kuinka rankkaa välillä voikaan olla niin lapsilukumme voisi olla ihan toinen. Tästä huolimatta todellakaan aina ei ole rankkaa ja jokainen neljästä lapsesta on aivan yhtä rakas minulle. En muuttaisi yhtikäs mitään lapsiluvussamme tällä hetkellä, mutta kuten sanoin niin luku voisi olla toinen jos minulle oltaisiin puhuttu rankkuudesta rehellisesti (tai jos olisin kuunnellut...)

Kaikkein rankinta on silloin kun koko perhe sairastaa samaan aikaan. Tai oikeastaan jopa silloin vaikka olisinkin vain ainoa sairastava. Neljän lapsen kanssa kun ei oikeastaan levätä yhtään ja vaikka lapset olisivat kovassakin kuumeessa niin virtaa heillä silti riittää. Hyvänä esimerkkinä vähän päälle viikon takainen kuumeeni. Makasin sängyn pohjalla kuolemaa tekevänä ja koko päivän aikana liikuin tasan vessaan ja juomaan. Illalla keräsin voimiani sen verran että pääsin koiran kanssa ulos. Onneksi J oli apuna ja käytti koiran sekä auttoi minua muunmuassa hoitamalla lapset sekä kantamalla minulle milloin mitäkin flunssalääkettä. Lapset eivät kumminkaan tuntuneet tajuavan kuinka kipeä olin ja pojat riehuivat normaaliin tapaansa sekä herättivät minut vähän väliä. Onkin pakko myöntää, että meillä lapset menevät päiväkotiin jos sairastan ja lapset ovat terveinä. Haluan aina parantua mahdollisimman pian eikä se onnistu ilman lepäämistä. Lepääminen taasen ei onnistu jos olen lasten kanssa yksin kotona.

On kumminkin todella ihana seurata kuinka pojat kasvavat yhdessä ja heistä on seuraa toisilleen. On toki päiviä jolloin leikkiminen on pelkkää tappelua leluista ja kiljumista, mutta on myös päiviä jolloin kaikki neljä poikaa leikkivät yhdessä nätisti niin ettei minua huolita edes katselemaan leikkimistä. Mutta sisarusrakkauteen kuuluu myös riidat ja uskoisin että pojat tulevat olemaan hyvissä väleissä aikuisinakin kun ikäeroa on kumminkin niin vähän. Ainakin toivon niin...

Välillä saatan myös väsyneenä ajatella että mitähän oikein olen miettinyt kun tällaisen lapsilauman olen mennyt hankkimaan. Onneksi lapset kumminkin kasvavat kovaa vauhtia ja koko ajan arki helpottaa vain enemmän. Tietenkin edessä on vielä muunmuassa neljä suunnilleen samaan aikaan teini-iässä olevaa poikaa ja niiden paimentaminen, mutta onneksi tähänkin on vielä aikaa. Enkä kyllä toistaalta osaisi edes ajatella muunlaista arkea kuin arkea työtä tekevänä suurperheen äitinä sekä koiran omistajana. Lisää lapsia ei missään nimessä ole enää tulossa joten joskus tulevaisuudessa perhe kasvaakin vain karvaisella perheenjäsenellä.

Lyhyesti sanottuna suurperheen äitinä on joskus rankkaa mutta niin on varmasti vain yhden lapsen äideilläkin. Jos joku väittää ettei äitinä olo ole ikinä rankkaa niin tahdon ehdottomasti tavata tämän henkilön ja tietää että miten hän oikein tekee sen ettei ikinä väsyttäisi tai olisi väsyttänyt.