Tämä kysymys on nyt pyörinyt päässäni jonkun aikaa sillä olen miettinyt suoraan sanoen että jaksanko enää imettää. Leevihän on jo 1v3kk vanha ja imetän edelleen öisin, sekä silloin kun poika kipuaa tissille. Kyse siis on tosiaan jo kipuamisesta sillä Leevi osaa kiivetä itse sohvalle ja poika tulee nostamaan paitaani ihan omatoimisesti kun hän tahtoo tissille. Tätä saattaa tapahtua useamman kerran päivässä ja vähitellen olen alkanut vähentämään imetyskertoja niin etten imetä joka kerta kun poika niin tahtoisi. Tällä on muuten nyt jo ollut huomattava vaikutus Leevin ruokailuun joten aiempi huonosti syöminen on melko varmasti johtunut liiasta tissittelystä...
Yömme ovat edelleen suhteellisen katkonaisia ja katkonaiset yöunet onkin se syy miksi olen alkanut miettimään imetyksen lopetusta. Ruokailuja on yön aikana noin kolme kappaletta ja nukahtaminen tapahtuu sekä yöunille, että päiväunille imetyksen avulla. Osaahan Leevi onneksi jo nukahtaa myös nokkamukin tai tuttipullonkin kanssa, mutta näistäkin olisi hyvä päästä eroon unien yhteydessä.
Oma tavoitteenihan oli imettää ainakin vuoden ikään saakka ja se on nyt ylitetty. Leevin vatsa kestää jo lehmänmaitoa ja imetyksen lopettaminen helpottaisi tukiperheen saamista. Lisäksi Leevi on alkanut rinnalla ollessaan raapimaan sekä nipistelemään toista rintaa ja tämä ei tunnu kovinkaan mukavalta. Vielä epämukavampaa on se kun Leevi välillä iskee hampaansa lukkoon syödessään. Voin muuten sanoa että tuollaisella pienellä lapsella on yllättävän iso puruvoima ja terävät hampaat...
Nyt sitten jääkin pohdittavaksi että miten lopetan imetyksen? Pakko meinaan myöntää etten ole varma osaanko. Imetys on äärimmäisen helppo keino saada lapsi nukahtamaan sekä rauhoittumaan, mutta koska en tunne itse enää imetystä kivaksi niin koen parhaimmaksi sen lopettaa.
Ihan ensin pitäisi kai aloittaa siitä, että lopetan imettämisen päivällä ja sen jälkeen vähentää yösyöttöjä. Viimeisenä on vissiin fiksuinta lopettaa tissille nukuttaminen. Tällaiset neuvot muistelen ainakin saaneeni kun lopettelin Niilon imetystä, mutta jotenkin tuntuu että olen unohtanut kaikki nuo neuvot. Pitää vissiin vielä kysellä fiksummilta neuvoja imetyksen lopettamiseen sillä vaikka imetyksen lopettaminen ei ole mitään ruudin keksimistä niin haluan hoitaa asian mahdollisimman kivuttomasti. Lisäksi haluan lopettaa imetyksen niin ettei se tunnu Leevistä niin kamalan pahalta.
Nyt vain toivotaan että onnistun tässä.
Miten teillä lukijoilla on sujunut imetyksen lopettaminen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)