Niin kuin meidän perheessä ei olisi jo sairastettu tarpeeksi, niin alle viikon terveinä olon jälkeen voimme jälleen sanoa päivää vatsataudille. Ei voi edes sanoin kuvailla, kuinka ärsyttävää on sairastaa koko ajan ja ei se ole varsinkaan lapsillekaan mukavaa olla vatsa sekaisin koko ajan tai oksennella kaikki ulos mitä on juuri saanut syötyä.
Onneksi me vanhemmat ollaan selvitty suht vähällä, jos nyt ei toissaöisiä 3h yöunia oteta huomioon kun koko ajan sai olla siivoamassa oksennuksia pitkin asuntoa kun Eemil ei oikein ymmärtänyt ettei voi juosta kauas ämpäristä tai että yleensä kipeänä kuuluisi vain pötköttää paikallaan. Onneksi Eemil tajusi loppuyöstä ämpärin idean ja enemmiltä jynssäämisiltä pelastuttiin.
Tai no, eilen sitten pesukone sai pyöriä kolme kertaa, jotta kaikki oksennuspyykki saatiin pestyä unileluista ja tyynyistä lähtien. Ja lattiat pestiin useampaan otteeseen, jotta oksennuksen haju saatiin asunnosta pois. Lisäksi koko asunto tuuletettiin. J sai Eemilin nukkumaan vasta joskus puoli kuuden aikaan aamuyöllä, jolloin saatiin nukkua pari tuntia ennen kuin pojat päättivät, että nyt olisi hyvä aika herätä... Onneksi yhteistyö kumminkin toimii meidän vanhempien kesken ja sain nukkua päivällä useamman tunnin kun J oli nukkunut yöllä enemmän...
Eemilin pahoinvointikin laantui hiukan iltaa kohden ja nyt poika vaikuttaa suhteellisen pirteältä ja terveeltä, vaikka illalla Eemil olikin ihan tööt ja nukahti ns. tuntia aikaisemmasta nukkumaanmeno ajasta huolimatta erittäin helposti. Uskoisin, että jatkuva sairastelu johtuu edes jollain tasolla asuntomme kosteusvahingosta, joka heikentää vastustuskykyä ja näin ollen saamme kaikki taudit ja pöpöt mitä ikinä missään liikkuukaan. Vielä kun nuo lumet sulaisivat äkkiä, niin asunnossamme pääsisi alkamaan se kauan odotettu remontti ja kosteusvahinko saataisiin korjattua. Tai mielummin kumpa saataisiin se uusi asunto äkkiä.
Niin ja jottei kosteusvahingossa ja jatkuvassa sairastelussa olisi tarpeeksi jaksamista, niin yksi varma kevään merkki näkyy jo meillä olohuoneessa. Nimittäin jo viime kesänä tutuksi tulleet muurahaiset. Viime kesänähän muurahaiset valloittivat alakerran vessaa, josta muurahaisten maailmanvalloitus loppui kun koko vessa remontoitiin ja kosteusvahinko siellä kuivattiin, mutta ennen tuota remonttia meillä kävi viisi vai kuusi kertaa myrkyttäjä myrkyttämässä muurahaiset täysin turhaan.
Nyt kun muurahaiset eivät pääse enää sisälle lämpimään vessan kautta, niin ne keksivät uuden reitin. Uusi reitti näille ei niin kivoille kuokkavieraille on nimittäin olohuoneen seinään porattu reikä josta mitattiin kosteusarvoa jo muutama kuukausi sitten ja jota ei kuulemma ole järkeä paikata ennen kuin kosteuskuivaus on tehty. Kiitoksia siis tästäkin armas vuokranantajamme kun joudumme ilmeisesti toisen kesäkauden putkeen kärsimään muurahaisista, koska suoraan sanottuna paskalle asunnollemme ei tehdä ajoissa mitään. Oma mielipiteeni on, että koko taloyhtiömme voisi räjäyttää ilmaan ja rakentaa uuden tilalle. Ei se ainakaan tätä taloyhtiötä huonontaisi.
Pahoittelut taas tästä valituksesta, mutta hankala tosiaan keksiä mitään positiivista kirjoitettavaa kun koko ajan tuntuu joku menevän enemmän ja enemmän pieleen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)