Nimi ja kummipohdintaa.

Kovaa vauhtia lähestyvän lasketun ajan vuoksi on alkanut erinaiset asiat mietityttämään kovasti.
Yhtenä mietityttävänä asiana on Tyypin nimi. Eemilillähän tosiaan on kolme nimeä ja Eemil nimi on vasta toinen nimi, josta sitten tulikin kutsumanimi. Veetillä taasen on kaksi nimeä. Ensimäisenä mietityttää siis, tuleeko pojalle kaksi vai kolme nimeä? Toisena mietityttää varsinainen nimi. Kivoja nimiä olisi vaikka kuinka paljon, mutta omalla tavallaan tahtoisin nimetä kolmannen pojan niin sanotusti joukkoon sopivalla nimellä ja niitä taasen ei tunnu pahemmin olevan. Tai ainakaan sellaisia jotka kuulostaisivat kivoilta. Lisäksi nimen keksimistä hankaloittaa J, sillä tuntuu että kaikki toisillemme ehdottamat nimet ovat olleet toisen mielestä jollain tapaa huonoja ja niitä ehdotettuja nimiähän on tosiaan ollut todella monia. Hylättyjä nimiehdotuksia en tässä ala luettelemaan, sillä voihan olla, että jostain niistä tulisikin vielä Tyypille nimi. Tai edes toinen nimi. Tai kolmas. Onneksi on vielä aikaa päättää nimi kun eihän sen nimen pidä olla valmiina kun Tyyppi syntyy, olisi vain kiva olla edes joitain varteen otettavia ehdotuksia valmiina, sillä tahdon pitää ristiäiset J:n kesäloman aikana ja se kesälomahan ei tosiaankaan ole kauaa. Tämä siis aiheuttaa pakosti sen, että nimeä pitää miettiä jo etukäteen jos meinaa ristiäiset saada ajoissa järjestettyä.

Toinen mietityttävä asia on kummit. Periaatteessahan kummit on jo päätetty ja niitä tulee olemaan kolme kappaletta + yksi haamukummi. Sylikummi meiltä kumminkin edelleen puuttuu ja sen valinta tuntuu olevan jotenkin ylitsepääsemättömän hankalaa... Haamukummina toimiva ei luonnollisestikaan voi toimia sylikummina ja tämän haamukummin naisystävä, josta tulee varsinainen kummi ei jotenkin tunnu luonnolliselta vaihtoehdolta, hänellä kun on kummilapsia jo ennestään suhteellisen monta. Eihän tuokaan nyt mikään syy ole, mutta jotenkin ajatus sylikummista jolla on monta muutakin kummilasta ei tunnu vain hyvältä. Tavallisena kummina tämä pari tulee varmasti olemaan loistavat. Toinen tavallisista kummeista on oma pikkuveljeni, joka asuu hyvin monen sadan kilometrin päässä meistä, joten jotenkin hänkään ei tunnu luonnolliselta valinnalta sylikummiksi. Sitten jääkin vaihtoehdoksi serkkuni, jonka kanssa ollaan aina oltu suhteellisen läheisissä väleissä, varsinkin nuorempina ja joka oli aivan selkeä valinta kummiksi. Jotenkin vain tuntuu hölmöltä pyytää ensin ns. vain kummiksi ja myöhemmin sitten kysyä vielä, haluaisiko hän olla sylikummi.
Onneksi tätäkin on aikaa miettiä vielä ja keskustella J:n kanssa, että mitä mieltä hän on asiasta. Voin tosiaankin huokaista helpotuksesta, ettei tarvitse tehdä yksin tälläisiä päätöksiä. Siinä tapauksessa nimittäin jahkailisin varmaan puoli elämää ja tekisin jotkut hätäiset päätökset lapsen syntyessä. Ja ei, sekään tuskin olisi hyvä päätös...

Mutta, nyt kumminkin päivällistä syömään ja pohdintaa jatkan myöhemmin.