tiistai 12. maaliskuuta 2013

Lastenvaate shoppailua.

Kävin siis kaverini kanssa sunnuntaina Tuusulassa Rok Clothing nimisessä liikkeessä shoppailemassa hiukan vaatteita Tyypille sillä pieniä vauvanvaatteita ei valitettavasti ole säilössä melkeinpä yhtään (olen kyseisen liikkeen löydöistä kirjoittanut jo aikaisemminkin joskus viime vuonna). Tai no, kivahan se oli kun oli tekosyy ostaa ihania vauvanvaatteita ilman että tarvitsi potea minkäänlaista syyllisyydentuntoa rahan menosta.
Kyseisessä liikkeessä olen vieraillut aikaisemminkin ja vielä silloin kun Rokilla oli liike tuossa meidän lähellä, kävin sielläkin muutamaan otteeseen. En siis voi olla tarpeeksi hehkuttamatta kyseisen liikkeen vaatevalikoimaa, sillä sen lisäksi että vaatteet ovat lähes varmasti Suomessa uniikkeja (tuodaan käytettyinä Usasta), ovat ne myös mielettömän hyvä kuntoisia ja halpoja. Harmi vain, että Rok Clothing on Tuusulassa, joten eipä tule liian usein siellä vierailtua ja sen vuoksi jääkin paljon vaatteita löytämättä, vaikka tiedän että varmasti joka kuormassa olisi ihanuuksia, joita juuri meidän pojat kaipaisivat.

Koska kärsin itse selkävammasta tällä hetkellä ja en oikein jaksa koneella kykkiä, niin tässä postauksessa ajattelin esitellä sunnuntaiset löydöt.

Eemilille Salama McQueen vyö.
Pupu body (en muista tuon pupun "oikeaa" nimeä)
Käyttämättömät body + pipo.
Saa ottaa lapulla varustettu helleasu.
Kesävauvalle pari kesämiehen paitaa (VAIN 20snt / kpl!)
Nalle Puh ja tähti body.
Viileämpiä kesäpäiviä varten fleecepuku.
2kpl bodyja.
Pitkähihainen käyttämätön paita.
Body.
Ehdoton lempparini, Tyypille ristiäisasu (kastetilaisuuden jälkeen käytettäväksi) ja koko setti oli alle 8e!
Kaikki nuo yllä olevat vaatteet (vyötä lukuunottamatta) oli siis Tyypille ja noiden lisäksi ostin myös Veetille 2kpl t-paitoja. Koko satsiin meni tasan 30e, joten ei todellakaan pahan hintainen reissu. Voin siis lämpimästi suositella kyseistä liikettä kaikille Tuusulassa päin vieraileville, ette takuulla pety!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)