Pirun lumi.

Möhömaha rv 15+2

Sama möhis edestä.

Eilen siis uskaltauduin ottamaan ensimäiset mahakuvat ja herran jumala, kuinka iso tuo maha jo on. Ilmankos yhdetkään ns. normaalit housut ei mene enää jalkaan ja olo on hiukan turvonnut. Huomaa kyllä, että on hiukan kahden edellisen raskauden kiloja ennestään, joten on päässyt maha kasvamaan huomattavasti nopeammin kuin edellisissä raskauksissa. Jossain vaiheessa voisin melkein tehdä koosteen mahakuvista, jotta näette, kuinka erikokoinen se vatsa voi olla eri raskauksien aikana.
Onneksi olo on muuten mitä mahtavin ja ei tunnu ollenkaan kuin olisin raskaana, ainoa mitä olen nyt huomannut, on raskaushormonien esilletulo. Pahoitan mieleni huomattavasti helpommin ja pinnakin palaa monta kertaa nopeammin kuin normaalisti, ihmettelen tosiaan miten J jaksaa kiukutteluani ja marttyyrin leikkimistä välillä, koska itse tajuan vasta jälkikäteen aina, että nyt ei oma käytöskään ollut ehkä parhain mahdollinen...
Jännittää ensi kuun toinen ultra ihan mielettömästi, koska vaikka nyt pitäisittekin minua ihan täysin pikkumaisena ja turhamaisena ym. niin jännittää kuulla sukupuoli. Kahden pojan jälkeen kun olisi enemmän kuin kiva saada tyttö perheeseen ja nyt kun oman olon perusteella olen jo hieman alkanut elättelemään toivoa tytöstä, niin pelottaa se ultra kun saa tosiaan tietää sukupuolen. Varsinkin kun tämä raskaus tulee tosiaan näillä näkymin olemaan viimeinen, niin se tyttölapsi olisi ihan kiva... Tietenkään en tarkoita, etteikö poikalapsi olisi yhtä rakas, tietenkin on jos vatsassa poika on. Mutta uskon kumminkin, että jokainen useamman samaa sukupuolta olevan lapsen vanhempana toivoo salaa jossain pienessä mielenkolkassaan vastakkaista sukupuolta olevaa lasta ja jos tänne blogiin eksyy yksikin, jonka kohdalla näin ole, saa ilmoittautua jotta tiedän että poikkeuksiakin on.
Kauheasti ei tästä raskaudesta kumminkaan ole loppujen lopuksi kirjoitettavaa, koska seuraava neuvolakin on vasta ensi kuussa ja kun oireita ei tosiaan pahemmin ole, niin ei ole myöskään mitään mitä raskaudesta kertoa.

Pieni synttäri-sankari

Lauantaina oli tosiaankin Veetin 1-vuotis synttärit, vaikka virallinen päivä onkin vasta tänään. Juhlat menivät omasta mielestäni hyvin, vaikka montaa vierasta ei paikalla ollutkaan ja synttärit pidettiin nyyttäriteemalla, eli pyysin vieraita tuomaan mielummin jotain tarjottavaa kuin lahjoja, joita Veeti ei olisi osannut vielä arvostaa. Tarjottavaa kertyikin ihan kivasti ja sitä on edelleen ihan mielettömästi, pitäisi varmaan laittaa Veetin kummitädille viestiä, että haluaako hän herkkuja kun nähdään tänään Veetin hammaslääkäritarkastuksen jälkeen...
Kuten varmaan tuosta kuvastakin jo huomaa, niin pikkusankari oli hiukan räkäinen synttäripäivänä korvatulehduksen vuoksi, mutta eipä se jaksanut paljoa menoa haitata. Housut häiritsivät Veetiä enemmän ja poika ei halunnut kävellä senttiäkään housut jalassa, joten lopulta tehtiin kompromissi ja annoin pojan juhlia pelkkä kauluspaita ja vaippa päällä.
Onneksi ei tarvitse seuraavia juhlia järjestää ainakaan ennen helmikuuta kun on Eemilin 3-vuotissynttärit. En meinaan pidä alkuunsakkaan juhlien järjestämisestä, koska stressaan niitä aina ihan mielettömästi ja kauan ennen juhlia. Vaikka tietäisinkin, että kaikki menee hyvin, mutta se stressi vain puskee jostain melkein pakonomaisesti. Pitäisi varmaan alkaa oppia luottamaan jo itseensä kun onhan sitä jo muutamia juhlia joutunut järjestämään lasten vuoksi (2x ristiäiset ja 3x lastensynttärit), eiköhän sitä varmuutta kumminkin kartu ajan myötä...

Eemilin kuvausnäkemys synttärisankarista

Ja jottei tuo otsikko tuossa hengaisi ihan turhaan, niin tosiaankin, pirun lumi. Kiva liikkua rattaiden kanssa kun joutuu rattaita kiskomaan perässään takaperin ja silti ei meinaa päästä eteenpäin. Varsinkin täällä Espoon peräkylässä, jossa me asutaan ei todellakaan ilmeisesti aurata teitä ensimäisten teiden joukossa, vaan usein saadaan odotella muutamakin päivä lumisateiden loppumisen jälkeen, ennen kuin tiet on aurattu. Huoltoyhtiömmekään ei kyllä tunnun turhan ripeää toimintaa harrastavan ja eilenkin aurausauto kävi vasta kun maassa oli valehtelematta noin 10-15cm lunta. Yritä siinä sitten lähteä vaikka kauppaan rattaiden kanssa kun lumikinos tulee vastaan heti ulko-ovella. No, pieni toivon kipinä elää, että huoltoyhtiö kävisi auraamassa ennen kuin lähden Veetin kanssa hammaslääkäriin ja moikkaamaan pojan kummitätiä, mutta enpä jaksa odottaa liikoja. Pettyisin kumminkin.
Onneksi lumisateen pitäisi Forecan mukaan loppua tänään ja alkaa uudelleen "vasta" huomenna. Jospa sillä aikaa kerkeisi kaupunkikin auraamaan tiet, jotta rattaiden kanssa kulkevatkin pääsisivät eteenpäin edes hiukan ongelmattomammin. Ns. onneksi J on tällä hetkellä sairaslomalla, jotta J voi jäädä Eemilin kanssa kotiin hammaslääkärin ajaksi, kahden lapsen raahaaminen tuolla olisi meinaan täysin itsemurhatouhua. Varsinkin kun tuntuu, että hiki meinaa puskea mitään tekemättäkin.

Jos sitä nyt kumminkin lopettaisi taas tämän jaarittelemisen ja menisi vähän siivoamaan ennen hampilääkäriin lähtöä, jotta kerkeän siivota hyvissä ajoin, ettei sitten myöhästytä lähdöstä vain sen takia, että minun tekee mieli siivota...

Olo on kuin tiejyrän alle jääneellä.

Jo parisen kuukautta vanha kuva Veetistä.

Siis ihan järkyttävä olo. Niska jumissa, nenä tukossa, kurkkuun on muuttanut ilmeisesti kaktus. Siihen päälle kun lisää väsymyksen ja kaksi räkäistä lasta, joista toinen sairastaa korvatulehdusta, saadaan olo, että voisin kuolla tähän paikkaan. Tässä siis syy, miksi kirjoittelu on hiukan jäänyt taas kun ei jaksa koneella roikkua...
Eilen käytiin siis Veetin kanssa lääkärissä ja saatiin diagnoosiksi korvatulehdus. Onneksi ei kumminkaan mitään tarttuvaa, sillä tänään juhlitaan Veetin 1-vuotis syntymäpäiviä (vaikka virallinen päivä onkin vasta 18.) ja olisi ollut nihkeä perua juhlat jos pojalla olisikin ollut jotain tarttuvaa. Omasta flunssaisuudestani en viitsi edes huolestua, sillä sitä on jatkunut koko perheellä siitä lähtien kun tähän asuntoon muutettiin ja epäilenkin kosteusvahinkoa. Huono vain, että isännöitsijämme on sitä mieltä, että kosteusmittausta ei tehdä "turhaan" ja että sairastella voi ilman kosteusvahinkoakin... Eikä tuo kohtuu edullisen kosteusmittaajan löytyminenkään ole mikään kovin helppo homma, mutta pakko yrittää vielä löytää sellainen jotta saataisiin selvyys tähän jatkuvaan sairaskierteeseen.
Onneksi kuuma suihku ja kahvi / tee auttavat flunssaiseen oloon ja niiden kanssa meinaan jatkaakin itseni parantelua. Aikuisen yskä ja nuha kun eivät kuulemma ole lääkäriasia, joten lääkäriaikaakaan en saanut itselleni...
Meinaamme kyllä joka tapauksessa näillä näkymin hakea uutta asuntoa ensi vuoden puolella, kunhan yhdet ihanat asunnot valmistuvat. Kyseinen taloyhtiö olisi huomattavasti fiksumpien kulkuyhteyksien päässä, sukulaiset asuisivat hiukan lähempeänä (poikien toinen mummi melkein naapurissa) ja uusissa taloissa voisi ainakin luottaa, ettei talot olisi terveyshaitta... Nyt pitää vain toivoa, että hakuaika noihin taloihin alkaisi mahdollisimman pian ja että saisimme asunnon sieltä.

Kuva Eemilistä loppukesältä.

Poikien kuulumisista sen verran, että Eemil tosiaan on nyt ollut ryhmiksestä pois melkein koko ajan, sillä ei poikaa voi räkäisenä ja yskäisenä sinne viedä. Harmi vain, ettei ryhmiksen ohjaajat tunnu olevan yhtään samaa mieltä siitä, että pidämme paikkaa pojalle kun Eemil vain sairastaa koko ajan. Itse kumminkin uskon, että meillä on siitä huolimatta oikeus pitää paikka, koska terveinä päivinä Eemil selkeästi tarvitsee ryhmistä, jotta saa ikäistään leikkiseuraa ja erilaista tekemistä kuin kotona.
Veeti taasen oppii huimaa vauhtia uusia asioita ja nytkin Veeti kävelee jo ilman tukea. Tuota ilman tukea kävelyä on nyt jatkunut pari viikkoa ja hassu miettiä sitä, kuinka paljon nopeammin Veeti oikeen oppii kaiken, kuin Eemil aikoinaan. No, kaipa se on se isomman veljen malli, joka on paras opetus. Yksi hyvin ärsyttävä uusi tapa Veetille on myös ilmestynyt. Nimittäin sohvalle kiipeäminen. On todella ärsyttävää kun ei melkein uskalla edes vessaan mennä, ilman että pikkumies on kiivennyt sohvalle, eikä osaakkaan tulla alas, vaan tippuu yleensä satuttaen itsensä. Kaipa (toivottavasti) Veetikin sitten kohta oppii myös tulemaan alas sohvalta itse, tai tajuaa olla kiipeämättä sinne.

Raskaudesta sen verran, että olo on aivan mahtava. (jos ei oteta huomioon jatkuvaa flunssaa, mutta se nyt ei liity periaatteessa raskauteen). Pahoinvointi jäi jonnekin hyvin alkuviikoille ja ei ole tullut takaisin ja pientä (tai oikeastaan aika isoa) väsymystä lukuunottamatta tuntuu, että energiaa olisi vaikka pienelle kylälle. Asunto pysyy huomattavasti siistimpänä nyt kun tuntuu, että siivousinto ei vain lopu, leipomistakin olen yrittänyt lisätä, mutta koska en todellakaan ole mikään leipuri, niin en viitsi kovin erikoisia juttuja leipoa, muuten niitä ei söisi kukaan.
Maha taasen turpoaa mielestäni ihan hävytöntä vauhtia, mutta onneksi tuokin turvotus vissiin häviää vielä jossain vaiheessa hetkeksi jos oikein muistan. Liitoskipuja löytyy ja ne ovat suoraan sanottuna täyttä helvettiä, mutta onneksi nekään ei ole liian suuri vaiva pilatakseen hyvää oloani. En vain osaa täysin nauttia tästä hyvästä olosta, koska molemat edelliset raskauteni ovat olleet ihan järkyttäviä, joten pieni ns. järjen ääni huutelee pään sisällä, että sieltä se järkyttävä olo tulee jossain vaiheessa... Meinaan silti yrittää nauttia tästä raskaudesta täysillä, sillä näillä näkymin tämä jää viimeiseksi raskaudeksi, sillä kolme on ehdoton maksimi meidän perheen lapsiluvulle. Vaikka, niin piti olla yhdenkin ja sitten kahden... Nyt vain tunne on erilainen, koska tuntuu että lapsimäärä on aivan loistava silloin, kun viimeinen raskaus olisi koko raskauden ajan näinkin ihana ja voisin muistella raskauksia vain hyvällä.

Nyt taidan kumminkin lopettaa tämän jorinan ja mennä pesemään vielä lattiat ennen vieraiden tuloa. Tulen varmaan jossain vaiheessa laittamaan kuvia synttäreiltä ja kertomaan, miten ne menivät.

Pahoittelut postaamattomuudesta.

Tosiaan en ole hetkeen kirjoitellut ihan kauheasti, mutta sille on ollut syynsä...

Tosiaan tuolla mahassa kasvaa kovaa vauhtia pienen pieni tyyppi. Tällä hetkellä viikkoja on kasassa 12+6 ja tuon ultrakuvan päivästäkin on jo hiukan yli viikko aikaa, mutta nyt kun sukulaisille on kerrottu, niin uskallan jo täälläkin uutisen julkistaa.
Alkuraskaus on mennyt yllättävän hyvin, yhdessä neuvolassakin olen jo käynyt ja siellä oli kaikki hyvin. Sydänäänetkin kuuluivat jo silloin, vaikkakin vasta puolen tunnin etsimisen jälkeen, mutta onneksi on ihana neuvolantäti, joka jaksoi sydänääniä etsiä.
Pahoinvointia on ollut jonkun verran, mutta ei onneksi läheskään niin paljoa, eikä niin pahasti kuin poikien aikana, mutta väsymystä on ollut sitten pahoinvoinnin edestäkin ja voisin vain nukkua koko ajan, jos se olisi mahdollista. Onneksi J on kumminkin mahdollistanut sen, että pääsen edes välillä nukkumaan hetkeksi ja keräämään voimia. Sekä onneksi Veeti nukkuu nykyisin täysin öitä (muutamia poikkeusöitä lukuunottamatta), joten saan levättyä myös öisin paremmin.
Vatsan turvotus on ihan järkyttävää ja kohta ei kyllä ole enää kenellekään epäselvää, että vatsassa kasvaa joku. Yhdetkään normaalit housut eivät mene jalkaan, joten olen joutunut käyttämään äippähousuja, sekä onneksi äitini osti minulle aikaiseksi joululahjaksi yhdet ihanat isot "treenihousut", jotka ovat aivan yber mukavat jalassa...

No, mutta voisin ehkä kertoa muitakin kuulumisia kuin pelkästä raskaudesta höpöttää, eiköhän siitä tule kirjoitettua tarpeeksi ennen synnytystäkin... Eemilillä on tällä hetkellä kurkunpääntulehdus, mutta onneksi se on jo paranemaan päin. Jouduin itse totaalliseen paniikkiin toissayönä kun Eemil heräsi yskäkohtaukseen kuulostaen kuin tukehtuisi ja hengitys oli todella raskasta, sekä kuulosti kuin henki ei kulkisi yhtään. Meinasin jo tilata ambulanssin, mutta annoin ensin hiukan vettä ja yskänlääkettä, joka rauhotti poikaa niin että pääsi jatkamaan unia. Itse en osannut mennä nukkumaan, koska pelkäsin pojan tukehtuvan yön aikana, joten menin koneelle istumaan ja kuuntelemaan Eemilin nukkumista. Muutama kaveri neuvoi Facebookissa laittamaan pojan viileään ilmaan, joten kun Eemil seuraavan kerran heräsi yskäkohtaukseen, kannoin pojan alakertaan, viilensin koko alakerran ja annoin Eemilin nukkua sohvalla. Itse en osannut vieläkään nukkua kunnolla, joten loppuyö menikin sitten sohvalla kaikkein ahtaimmassa nurkassa torkkuen, vaikka poika nukkuikin koko loppuyön välillä yskien, mutta ei kumminkaan siihen heräten.

Eipä tässä oikein muuta ihmeellistä ole tapahtunut, jouluvalmisteluita yritän kovasti tehdä ja suunnitella ensi viikolla olevia Veetin 1-vuotis synttäreitä... Nyt kumminkin lähden aloittamaan joulusiivousta, joten jatkan taas myöhemmin.

Lauran arkielämää arpoo.

Lauran arkielämää arpoo siis yhden vapaavalintaisen nimikoidun tuotteen Babyluxin sivuilta.
Menkäähän kaikki osallistumaan.

Oriflamen hemmotteluilta arvonta.

Kunnon postauskin on tulossa, kunhan kerään voimia sen tekoon.

Toimin siis Oriflamen edustajana ja puhuttiin oman tiiminvetäjäni kanssa, että järjestämme Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla asuville yli 18-vuotiaille arvonnan, jossa voit voittaa hemmotteluillan itsellesi ja kavereillesi kotonasi. Arvomme viisi kappaletta hemmotteluiltoja, joiden teeman saat itse päättää (vaihtoehtoina: ihonhoito, meikki, käsienhoito, jalkahoito tai vaihtoehtoisesti joku muu aihe, voittaessasi voit ehdottaa niin katsotaan onko se mahdollista).
Tähän arvontaan osallistuaksesi ei pidä tehdä mitään muuta kuin vastata muutamaan kysymykseen kommenttiboksiin (tai sähköpostiini: mhaavisto1@gmail.com , jolloin laita viestin otsikoksi Arvonta) ja ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.
Osallistumisaikaa on 31.12.2012 klo 12.00 saakka, jonka jälkeen otan tammikuun puolella mahdollisimman pian yhteyttä voittajiin sopiakseni sinulle sopivan päivän / illan hemmotteluillan pitämiseksi.

Kysymykset joihin vastaten olet mukana arvonnassa (vastaa kyllä tai ei):
1. Oletko käyttänyt Oriflamen tuotteita?
2. Oletko kiinnostunut kuulemaan lisää Oriflamesta?
3. Haluatko tietää keneltä voit ostaa Oriflame-tuotteita?
4. Haluatko järjestää ystävillesi Oriflame-illan?
5. Oletko jo itse Oriflame-edustaja?

Arpaonnea kaikille!

Vaunujen / rattaiden kanssa liikkuminen.

Kun oli vielä kesä.

Nyt on pakko purnata aiheesta, joka on ärsyttänyt jo pidempään. Nimittäin vaunujen / rattaiden kanssa liikkuvat ihmiset, varsinkin ne jotka kulkevat julkisissa kulkuvälineissä ja jotka eivät ilmeisestikään käytösetikettiä osaa. Ja jos joku ei purnauksiani tahdo lukea, niin skippaa suosiolla tämä teksti.

a) Jos bussiin mahtuu vain kahdet rattaat, älä tunge niitä kolmansia siihen kahtien rattaiden taakse. On meinaan todella hankalaa yrittää itse satunnaisesti ilman rattaita kulkevana sukkuloida sieltä välistä ulos ja vielä hankalampaa on yrittää päästä ulos omien vaunujen kanssa jos ne kolmannet siinä takana ovat tukkeena. Tai jos on ihan pakko tunkea bussiin "ylimääräisten" vaunujen kanssa, niin älä nyt herran jumala ala pyörittelemään silmiäsi ja tuhahtelemaan kun pyydän väistämään hetkellisesti ulos, jotta pääsen itse jäämään oikealla pysäkillä. Eilen meinaan kävi juurikin niin, että kolmannet vaunut (ei kovinkaan pienet yhdistelmät) tunkivat omien vaunujeni taakse ja kun pyysin väistämään, niin yritti ensin tunkea väkisin penkkikäytävälle mennen entistä enemmän eteeni ja kun neuvoin siirtymään hetkeksi ulos, jotta pääsen itse helpoiten poistumaan bussista, alkoi se silmien pyörittely ja hyvin kovaääninen tuhahtelu...

b) Toinen mitä en voi käsittää ollenkaan on se, että ihmiset tunkevat bussiin ostoksia täynnä olevien rattaiden / vaunujen kanssa, täysin ilman lasta. Yleisesti ottaen tuota ilman lasta kulkemista yritetään myös peitellä mitä säälittävimmillä keinoilla ja liikutaan maksamatta. Onpa tosi kiva todeta, että bussiin ei mahdu, kun välillä siellä on ollut kahdet tai kolmetkin "tyhjät" rattaat täynnä ostoksia ja muuta krääsää. Menkää hitto kauppaan kävellen jos ei muuten ole varaa kulkea. Ei meinaan todellakaan ole kivaa odotella talvipakkasille seuraavaa bussia kun joku älypää on keksinyt ns. fiksun tavan säästää...

c) Nyt kun on tullut ainakin pk-seudulle näitä uusia busseja joihin mahtuu ainakin kolmet vaunut, välillä jopa neljätkin jos kaikki ovat pieniä, niin se ei tarkoita että sinne olisi tarkoitus mahtua vain kaksien vaunujen, niin että tilaa jää istumiselle. Itse nimittäin väistän automaattisesti, jos kyytiin on tulossa kolmannetkin vaunut, niin että ne mahtuisivat kyytiin, mutta muutamia kertoja olen nähnyt myös mammoja, jotka eivät tee elettäkään siirtyäkseen ja antaakseen tilaa vaan jatkavat istumista ihan kuin eivät huomaisikaan kolmansia rattaita, jotka sisään yrittävät.
Kaikkein törkein tälläinen tapaus, johon olen törmännyt oli eräs mamma, joka istui muina naisina ratasosan penkillä, eikä tehnyt elettäkään siirtyäkseen, vaikka kyytiin olisi tullut pyörätuoli ja siinä mamman valloittaman penkin kohdalla nimenomaan luki "Antakaa tarvittaessa tilaa pyörätuolille". Ja siis tuo pyörätuoli olisi mahtunut kyytiin erinomaisesti, jos tuo kyseinen mamma vain olisi perseensä nostanut penkistä. Ja ei, edes asiasta huomattaminen ei auttanut, vaan lopputuloksena bussikuski veti ovet kiinni ja jatkoi matkaa jättäen pyörätuolissa istuneen selkeästi todella vanhan miehen odottamaan seuraavaa bussia.

d) Toinen paikka, jossa käytöstavattomat rattaiden kanssa kulkijat ärsyttävät ovat ahtaat kaupat, kuten esimerkiksi oma armas lähikauppamme. Eihän siinä mitään, pakkohan ne rattaat on kauppaan mukaan ottaa, en itsekään niitä todellakaan ulos jättäisi, mutta onko ne rattaat pakko jättää keskelle käytävää kun itse muistat unohtaneesi ottaa jotain koriin toiselta puolelta kauppaa? Tiedän itse kokemuksesta, että niiden rattaiden kanssa ei todellakaan ole helppoa kulkea ahtaissa paikoissa, mutta hankalampaa se on yrittää liikkua omien rattaiden kanssa kun ei tarvitse joka käytävällä olla siirtelemässä jonkun vieraan lapsen kulkuvälinettä. Ja mihinkän siirrän ne rattaat ilman että sieltä tulee joku erittäin vihainen äiti raivoamaan kun hänen kultamussukansa vaunuihin on mennyt joku vieras koskemaan ja nyt lapsi on saanut ainakin elinikäiset traumat siitä? Ei nimittäin ole todellakaan harvinaista nuo raivoavat äidit, joiden vaunuja ei saa siirtää, mutta jotka eivät myöskään itse ole lähettyvillä niitä siirtämässä.
Itselleni ei tulisi mieleenkään jättää rattaita valvomatta mihinkään, edes kauppaan ja kadota toiselle puolelle liikettä. Pienen hetken saatamme kykkiä käytävällä muiden edessä, mutta sekin yleensä vain pakon kanssa, kun vaikka etsin jotain tiettyä hyllystä... Lisäksi siirrän kyllä meidän vaunuja mahdollisuuksien mukaan, jos joku sitä pyytää. Niitä saa myös itse siirtää, jos kokee sen nopeammaksi kuin pyytää minut siirtämään.

Eiköhän tuossa nyt ollut pahimmat ärsytyksen aiheet. Ja kyllä, liikun myös itse vaunujen kanssa aina kun johonkin liikumme, mutta itse sentään edes yritän käyttäytyä, sekä ottaa muut huomioon. Vielä kun muutkin ymmärtäisivät, että eivät ole koko maailman napa, eivätkä varsinkaan ainoita jotka vaunuilla liikkuvat...

Asiat ja sanonnat, joita en kuvitellut tulevan eteen ennen äitiyttä.

Eemil vielä pitkien hiusten kanssa (ja ei meillä tavallisesti ole noin paljon tavaraa lattialla, mutta kun pojat innostuvat sotkemaan niin ei kerkeä siivota samaa vauhtia)

Tosiaan ennen äitiyttä en olisi todellakaan osannut kuvitella osaa tapahtumista joita on tullut eteen ja sanomisista joita itse olen päästänyt suustani. Selkeästi äitiys siis pääsee yllättämään joka kantilta...

Yllättäviä sanomisia (ja nämä ovat vain murto-osa kaikesta):
-Ota se nakki pois suusta ja tule ulos kaapista! (Veetin lempipuuhaa siis nykyisin on pureskella muovista leikkinakkia ja mennä keittiön kaappiin piiloon.)

-Älä kuvaa sen laaman pyllyä, vaan yritä saada koko laama kuvaan. Ei, älä kuvaa niiden lampaidenkaan pyllyjä, vaan yritä saada nekin kokonaisina kuvaan. (Yritin ohjeistaa Eemiliä valokuvaamisessa Elma-messuilla)

-Älä mene sinne laama-aitaukseen, vaikka se aikalailla sun sielunveli vaikuttaisikin olevan räkimisen puolesta. (Ohjeistin Eemilin vuoden -11 poninäyttelyssä kun oltiin katsomassa esillä olleita laamaa ja alpakkaa)

-Ei, kaikki pitkähiuksiset ei ole tyttöjä. (Eemil osoitti bussissa pitkähiuksista hevaripoikaa ja huusi kovaan ääneen "TYTTÖ!")

-Älä tunge niitä jalkoja sinne vessanpönttöön. (Eemil yritti tunkea jalkojansa wc-pönttöön samalla kun kävi pissalla)

-Ei, eno ei mennyt läppärin alle piiloon vaikka ruudulta hävisikin. Eikä se eno ole myöskään pöydän alla. (Eemil jutteli facebookin videokeskustelulla pohjoisessa asuvan enonsa kanssa ja kun keskustelu loppui, niin alkoi etsimään enoa läppärin ja pöydän alta)

-Älä siellä pöydän alla rupea nukkumaan, vaan mennään sänkyyn nukkumaan. (Sekä Veeti, että Eemil ovat useamman kerran yrittäneet mennä pöydän alle piiloon nukkumaan)

-Ei, et voi nukkua heijastin unikaverina. Sulla on jo kolme unilelua ja heijastin kuuluu vaunuihin kiinni, ei sänkyyn. (Eemil yritti raahata uutta heijastintaan unikaverikseen)

-Sä et tartte kolmia housuja, etkä kahta t-paitaa, etkä ainakaan kahtia kalsareita päällekäin kun mennään ulos. Yksi kerros vaatteita riittää mainiosti. (Eemil sentään edes oli yrittänyt pukea itse :D)

-Saisko äiti jooko käydä edes kerran yksin vessassa? (Molemat pojat ovat ahkerasti yrittämässä samaan aikaan vessaan)

-Älä syö sitä johtoa! (Veetin mielestä kaikki johdot on tehty maisteltaviksi ja varsinkin imurin johto tuntuu olevan minimiehelle pakkomielle)

Yli kuukauden vanha kuva Veetistä.

 Yllättäviä tekemisiä / asioita (näistä suurin osa luuloista kaikkosi jo Eemilin ollessa pieni):
 -En todellakaan kuvitellut viettäväni päiviäni hiukset ja vaatteet yltäpäältä kuolassa. (Kun pojat ovat olleet pienempiä, söivät jatkuvasti hiuksiani ja nyt Veeti on oppinut "pärisyttämään" mm. käsiäni ja jalkojani, niin että olen yltäpäältä kuolassa)

-Luulin, että lapselle riittäisi oma ruoka ja itse saisin syödä oman ruokani. (Pojat syövät sata kertaa mielummin minun lautaseltani kuin omiltaan ja lopputulos on yleensä, että itse saan syödä eri aikaa kuin pojat jos meinaan saada itsenikin kylläiseksi)

-Ihmettelin kovasti, että miksi kaikki äidit haaveilivat ajasta jolloin sai käydä yksin edes vessassa. (Kuten varmaan jo noista yllättävistä sanomisista selvisikin, niin se on tosiaan harvinaisuus)

-Luulin, että lapset olisi ollut helppo opettaa pitämään mm. lelut omassa huoneessaan ja siivoamaan omat jälkensä. (Sotkua tosiaan tulee nopeammin kuin sitä kerkeää siivota ja vaikka Eemil onkin jo hiukan oppinut siivoamaan jälkiänsä, niin Veeti kyllä sotkee Eemilinkin edestä. Ja ei, ne lelut eivät pysy lastenhuoneessa vaikka kuinka yrittäisi)

-Ennen Eemilin syntymää olin jo päättänyt itsekseni, että leluja ei tule montaa ja möykkääviä leluja ei yhtään. Luulin tuon päätöksen olevan helppo pitää. (Taisin unohtaa leluja ostavat sukulaiset kokonaan, joiden mielestä juuri ne möykkäävät lelut ovat hulvattoman hauskoja...)

-Kovasti ihmettelin myös niitä, jotka sanoivat kaipaavansa töihin. Eikö lasten kanssa kotona olo ole muka juuri kivaa ja ihanaa lomaa? (Tuo ihmettely katosi hyvin pian jo Eemilin syntymän jälkeen ja tajusin ettei lasten kanssa kotona olo tosiaankaan ole mitään lomailua. Pikemminkin satunnaiset keikkatyöt tuntuvat lomalta ja pitävät järjissään)

Nyt juuri ei tulekaan enempää noita mieleen ja pitää mennä laittamaan pyykit kuivumaan niin jatkan ehkä myöhemmin toisella osalla.
(pakko mainita jälkihuomautuksena, että ainoa lähes tulkoon periaatepäätös, jonka olen tehnyt ennen Eemilinkään syntymää ja joka pitää edelleen on, etten tule ottamaan yhtään varsinaista alastonkuvaa lapsista ja niin en ole myöskään ottanut. Ei niissä muuten mitään pahaa, mutta en ymmärrä ihmisiä jotka jakavat mm. facebookissa kaikki lastensa kylpykuvista lähtien...)