Tulisi jo lunta.

Räkänokkamuruset lukee lelulehteä.

Viime kuulumisista on taas hetki ja viime postauksen jälkeen voitin jälleen messuliputkin. Tällä kertaa motorsport-, elma-, metsä-, kädentaito, outlet- ja lemmikkimessuille. Ja olihan sielläkin pakko käydä pyörähtämässä... Onneksi oma äitini suostui jäämään Veetin kanssa kotiin, jottei tarvinnut minimiestä raahata messuille kiukkuamaan ja sain keskittyä täysin huomion antamiseen Eemilille ja hauskaa Eemilillä ainakin vaikutti olevan...
Eemil nautti täysin siemauksin lemmikkimessuilla mm. siitä kun päästiin pojan kanssa katsomaan kuningasboaa lähietäisyydeltä ja saatiin jopa silittää sitä. Olipa pojalla ihmettelemistä 2,5 metrisessä käärmeessä ja tuskin nähdään ihan heti samanlaista... Eemil viihtyi myös elmamessujen puolella, jossa poika halusi välttämättä valokuvata itse joka ikisen eläimen joka vastaan tuli. Muutamia naurunpyrähdyksiä sain aikaiseksi takanani seisovissa ihmisissä, kun ohjeistin Eemiliä olemaan kuvaamatta laaman pyllyä, vaan yrittäisi saada koko eläimen kuvaan. En muuten olisi ikinä uskonut neuvovani vajaa kolme vuotiasta tuolla tavalla, mutta onhan tässä äitiyden aikana kerennyt tulla muutama muukin yllättävä kommentti omasta suustani (joista voisin jossakin vaiheessa tehdä oman postauksenkin)...
Outletexposta en löytänyt oikeastaan mitään ostettavaa, tai no, en yhtikäs mitään. Maatalousmessujen puolelta ostin kaksi pakettia luomuannospuuroa, joiden kaupanpäälliseksi tuli paketillinen luomu lettutaikinajauhopussi. Kyseistä lettutaikina sekoitusta en ole vielä kokeillut, mutta ainakin nuo puurot ovat jo melkein loppuneet, sillä ne maistuvat molemmille pojille mainiosti. Ostin siis tosiaan puolukan ja vadelman makuiset puurot.
Muuta ihmeellistä tuolla messuilla ei oikeastaan ollut, mutta oli ihana päästä viettämään aikaa Eemilin kanssa kaksisteen (vaikka pikkusiskoni olikin mukana ja myöhemmin näin messuilla myös Veetin kummitädin).

Näin mä kiipeän rattaiden alaosaan.

Mitään ihmeempiä ei oikeastaan muuten kuulu perheeseemme, paitsi että Veeti on nyt kokonaan siirtynyt tavalliseen maitoon ja pikkumiehen sänkykin siirrettiin Eemilin huoneeseen. Hyvinhän tuo samassa huoneessa nukkuminen on lähtenyt toimimaan ja vaikka Veeti kitisisikin (tai itkisi) yöllä jotakin, niin Eemil nukkuu hyvin sikeästi heräämättä mihinkään. Turhaan siis etukäteen pelkäsin poikien makuuhuoneen yhdistämistä. Vielä pitäisi hiukan sisustaa huonetta uudelleen, jotta pinnasängyn saisi fiksummin sinne mahtumaan, sillä tällä hetkellä pinnasänky on poikittain oven edessä ja veronpalautuspäivänä pitäisi käydä Veetillekin hakemassa oikea isojen poikien sänky, jotta minimies pääsisi vihdoin luopumaan pinnasängystä. Saapa nähdä mitä siitä muutoksesta sitten tulee. Mutta toisaalta, jos muutkin muutokset ovat tähän mennessä menneet näin hyvin, niin uskallan toivoa ja uskoa, että myös isoon sänkyyn siirtyminen menisi suht kivuttomasti.
Niin ja Veetin 1-vuotis neuvolakin saatiin varattua tammikuun alkuun ja synttäreitäkin olisi tarkoitus viettää ensi kuun puolessa välissä. Vielä kun osaisin päättää, että pitäisikö kutsua Veetin ns. kavereita (koska ei 1-vuotiaalla voi varsinaisesti kavereita olla, muita siis kuin vanhempien kavereiden lapsia)... Ainiin ja 1-vuotis hammaslääkärikin on täsmälleen 1-vuotis päivänä. Harmittaa vain hiukkasen kun ei saatu aikaa tuohon viereseen hammaslääkäriin, vaan joudutaan mennä paikalle kahdella bussilla kun ei aikoja ollut yhtään lähempänä... Tuntuu että koko ajan on kauheasti jotain, mutta sitten sitä menoa ei loppujen lopuksi olekaan niin paljoa kuin luulen.

Eemil halusi välttämättä yhdistää pirunsarvet ja tonttulakin (ja tuo hervoton tyynykasa on pojan itse kokoama).

Eemilin kuulumisia on ihan mielettömän hankala kertoa, koska ei Eemil oikeastaan kehity niinkään suurta vauhtia, että kehittymisestäkään voisi kertoa.. Päivät menee uhmaiästä kärsiessä ja pikkuveljen kanssa leikkiessä. Niin ja aina välillä pitää käydä kissaakin vähän halailemassa ja pussailemassa... Uhmaiästä riippumatta Eemil osaa siis olla mitä ihanin lapsi ja kaikkein ihaninta on kun pikkumies tulee illalla katsomaan telkkaria kainaloon ja rauhoittuu siinä iltaunia varten. Sitä ns. oikeaa uhmaikää siis odotellessa, kun kaikki tuo ihanuus loppuu ja tilalle tulee pikkupiru joka ei kuuntele yhtikäs mitään.
Pian pitäisi varata myös Eemilin 3-vuotisneuvola, mutta ehkä tässä on vielä aikaa kun sekin on vasta helmikuussa ajankohtainen.
Tarhakuviakin odotellaan edelleen ja niin toivoisin, että ne tulisivat mahdollisimman pian, jotta kerkeän sukulaisille antamaan kuvat viimeistään jouluna. Kuvat kun ilmestyvät ensin nettiin ja sieltä saan valita sitten haluamani kuvapaketin + kehitettävän sisaruskuvan. Pidetään siis peukkuja pystyssä, että kuvat olisivat onnistuneet...

Kuinka tyhmän näköinen voi kissa olla? :D

 Ja jottei tuo otsikko tuossa turhaan olisi, niin pakko hiukan purnata tästä Suomen ns. talvesta. Ensin tuli lunta ja elättelin jo toivoa, että se olisi jäänyt maahan ja pian olisi tullut pulkkailukelit / lumilinnan rakennuskelit. Mutta ei. Sitten tuli plussaa ja vesisadetta ja se lumi muuttui loskaksi, sitten tuli pakkasta ja se loska jäätyi, jolloin oli melkein mahdoton kulkea koska tämä Pohjois-Espoo ei todellakaan ole missään hiekoitus tärkeysjärjestyksen alkupäässä. Ja nyt kun marraskuu on jo puolessa välissä, onko lunta? No ei ole. Taivaalta sataa vettä harvase päivä ja plussa-asteita on ollut nyt joka päivä noin 5-10. Missä se talvi siis viipyyy? Tahdon kunnon pulkkailusäät, jotta päästään poikien kanssa pulkkamäkeen. Tahdon myös oikein paljon lunta, jotta saadaan poikien kanssa rakennettua lumilinna takapihalle, nyt kun pihalla kerran on tilaa sellaiselle. Olen nimittäin jo suunnitellut, että rakennan ison lumilinnan, jonka yhteyteen tulee pieni pylly- / liukurimäki, josta voi laskea omalla pihalla. No, kaipa se lumi sieltä pikkuhiljaa tulee kunhan jaksaa odottaa... Kunhan lunta tulisi edes jouluaatoksi, niin sitten olisin edes jotenkin tyytyväinen.

Murut sulassa sovussa.

Ja jos jotakuta kiinnostaa, niin viime postauksessa mainittu vesiongelma leikkipaikalla ja takapihallammekin on nyt hoidettu. Maakaivon tyhjentäjä kävi tyhjentämässä kaivon kaksi päivää sähköpostin jälkeen ja johan oli homma lokamiehellä saada kaivo auki. Loppujen lopuksi vesikin hävisi, mutta hiukan ikävänä yllätyksenä tuli se, että leikkipaikan sadevesikaivosta löytyi huumeruiskuja samalla kun lokamies tyhjensi kaivon... Nyt pitää sitten olla entistä tarkempi sen kanssa, että miten pojat leikkivät leikkipaikalla ja mihin koskevat, koska kukaan ei voi tietää kuinka vanhoja nuo ruiskut siellä kaivossa olivat...

Nyt kumminkin lähden pakkaamaan Eemilin yökamoja, sillä poika lähtee yökylään minun isälleni ja samalla nähdään minun mummonikin, jonka olen nähnyt viimeksi yli vuosi sitten ja joka ei ole Veetiäkään vielä nähnyt... Jatkan taas kertoilua jossain vaiheessa.

Kiitos räntäsateen ja ahkeran huoltoyhtiön, meillä on oma uima-allas pihalla.

Ja ei, koko postaus ei käsittele valitusta, mutta pakko se on alkuun purkaa ärsyyntymistäni. Olemme siis soittaneet huoltoyhtiöön valehtelematta varmaan viisi tai kuusi kertaa nyt puolen vuoden sisällä siitä, että leikkipaikan sadevesikaivo ei vedä ollenkaan ja sen johdosta koko leikkipaikka, sekä takapihamme lainehtii vedestä joka ikinen kerta kun sataa puolta tuntia kauemmin. Joka ikinen kerta asialle on luvattu tehdä jotakin ja aina ollaan oltu yhtä toiveikkaita, että jos nyt tällä kertaa, mutta ei. Eilisen räntäsateen johdosta pihamme ja taloyhtiön leikkipaikka on siis yhtä suurta uima-allasta, paitsi nyt kun yöllä on ollut pakkasta, niin se on muuttunut luistinradaksi. Tosi siistiä kun melkein voimme ulkoilla siinä, ilman että Eemil lähtee leikkimään mestariuimaria tai luistelijaa, sillä varsinkin leikkialueen vesilätäkkö on valehtelematta sen syvyinen, että Eemil kastuisi siinä ainakin polvia myöten.
Yritettiin tosiaan eilenkin soittaa huoltoyhtiölle noin kahden aikaan iltapäivällä (sieltä pitäisi vastata neljään saakka), mutta ei. Kukaan ei vastaa edes puhelimeen, vaan puhelu katkeaa loppujen lopuksi kun sinne ollaan jonotettu tarpeeksi kauan. Ja tämä ei ole edes ensimäinen kerta. Nyt on kumminkin otettu isännöitsijään yhteys ja onneksi isännöitsijä lupasi laittaa vauhtia huoltoyhtiöön, ei meinaan olla ainoita tässä taloyhtiössä (tai muissakaan saman firman huoltamissa taloyhtiöissä), jotka ovat isännöitsijöille ja vuokranantajalle valittaneet huoltoyhtiön saamattomuudesta...
Ohessa muutama kuvakin ah niin ihanan käyttökelvollisesta takapihasta ja leikkipaikasta. Samat kuvat lähtivät siis isännöitsijällekin todisteeksi, ettemme todellakaan liioittele vesiongelman kanssa.

Eemilin kuulumisia sen verran, että herran parturiaika meni aivan loistavasti. Eemil istui koko parturiajan todella kiltisti paikoillaan ja söi tikkariansa. Osa kunniasta Eemilin loistavaan käytökseen kuuluu myös ihanan lapsiystävälliselle parturille, josta kyllä huomasi että kyseinen tyttö sopii alalle mitä parhaiten. Parturi nimittäin kertoi koko ajan mitä teki ja esitteli kaikki käyttämänsä laitteet Eemilille etukäteen, sekä jutteli hiusten leikkuun ohessa Eemilille rauhoittavasti. Jäi siis todella positiivinen mieli tuosta hiusten leikkuusta ja mielelläni vien pojat uudelleenkin saman parturin hiustenleikuuseen jos se vain on mahdollista.
Toinen positiivinen kokemus oli Eemilin tarhakuvaus. Valokuvaaja oli todella ystävällinen ja ymmärsi, että molempia poikia jännitti sisaruskuvan otto ja että Veetiä väsytti kun päiväuni aika olisi ollut juuri silloin. Eemil ei muutenkaan näyttänyt nauttivan tilanteesta järin paljoa, joten valokuvaaja yritti saada Eemiliä rentoutumaan mm. esittelemällä kameransa etukäteen ja olisi antanut jopa Eemilin yrittää "ottaa valokuvaa" kamerallansa, eli painaa laukaisunappia. Tätä Eemil ei kumminkaan uskaltanut tehdä ja saa nyt nähdä minkälaiset kuvat sieltä tulee, sillä kumpaakaan pojista ei pahemmin valokuvaustilanne hymyilyttänyt ja aika vakavan ilmeen kuvia kuvaaja sai. Kuulemma Eemil jatkoi yksittäiskuvissakin samaa vakavaa linjaa, mutta tuleepahan edes jonkinlaiset kuvat...

Eemilin uudet hiukset, sekä siisti vaatetus valokuvausta varten.

Veetin kasvamisessa ei ole oikeastaan mitään uutta tapahtunut, paitsi että pikku hiljaa ollaan alettu siirtymään korvikkeesta tavalliseen maitoon ja hyvin näyttää vaihdos tähän mennessä sujuneen. Annan siis edelleen iltamaidon korvikkeena, mutta noin parin viikon sisällä olisi tarkoitus siirtyä kokonaan samaan maitoon muun perheen kanssa jos totuttelu jatkuu yhtä sujuvana kuin nyt. Ensimäistä kertaa annoin nimittäin normaalia maitoa noin kolmisen viikkoa sitten ja silloin pienelle tuli pieniä vatsaoireita, mutta nyt tauon jälkeen kun rupesin taas pari päivää sitten antamaan tavallista maitoa, niin ei ole Veetillä näkynyt enää minkäänlaista reagointia vatsaongelmina tai muunakaan. Eiköhän mekin siis saada kohta aloitettua pelkän tavallisen maidon juonti.
Viimeistään ensi viikolla olisi myös tarkoitus varata Veetille 1-vuotis neuvola-aika ja toivotaan, että saadaan se aika suhteellisen lähelle synttäreitä. Tuo meidän neuvola kun tuppaa aina olemaan täynnä ja kaikki ajat varattuja ties kuinka pitkälle saakka, niin ei ole mitään varmuutta ajan saannista... Mutta toivoa sopii, ettei neuvola-aika venähtäisi ainakaan ihan kauheasti yli 1-vuotis synttäreiden.

Eemilin käsitys Riepun kuvaamisesta.

Eemilin käsitys Riepun kuvaamisesta. vol. 2

Joulusuunnitelmista jos kertoisin vielä jonkin verran, vaikka siihen jouluun onkin vielä aikaa. Eli Eemilille on jo kaikki lahjat hankittu lukuunottamatta kahta hiukan kalliimpaa lahjaa (jos löytyy jostain, niin joku halpa digikamera ja leikkipölynimuri). Nyt siis lahjoiksi on: yöpuku, autolelu, kolmipyöräinen potkulauta (oiskohan ollut Plaston), palapelikirja ja sanojen opettelukirja. Yhteiseksi lahjaksi pojille on hankittu yksi dvd. Veetille taas on hankittuna vasta yksi lahja (kirja) ja nyt onkin alkanut iskemään kamala miettiminen, että mitä ihmettä voi 1-vuotiaalle edes ostaa lahjaksi. Tiedän, ettei sen ikäinen vielä tarvitse melkein mitään, varsinkaan kun pojan synttäritkin ovat ihan joulun lähellä, mutta olisi se nyt kiva jotain keksiä. Leluja meillä on kumminkin ihan tarpeeksi, joten niitä en edes harkitse ostavani enempää... Taidan siis vain päätyä ostamaan muutaman vaatekappaleen ja olla sitten tyytyväinen lahjaostoksiin.
Kaikki nuo lahjathan on siis ostettu "jo nyt", koska mielestäni on huomattavasti fiksumpaa ostaa lahjoja vähän etukäteen kun ne vielä ovat tarjouksessa, eikä sitten kauhealla kiireellä etsiä jouluostos ruuhkassa lahjoja kalliimmalla.
Jokos te lukijat mietitte joulua kovasti ja joko lahjoja on hankittu?

Loppuun voisin laittaa vielä muutaman uuden kuvan Veetistä kun herra innostui leikkimään minikokoisella jalkapallolla:

Hyvää loskapäivän jatkoa kaikille ja toivottavasti intoudun taas mahdollisimman pian kirjoittelemaan meidän kuulumisiamme.

Sormiruokailusta.

Alkuun jo pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, mutta kirjoitan tämän läppärillä jossa on yber huono näppäimistö ja kirjaimia saattaa puuttua välistä jos en tajua korjata.

Veeti siis sormiruokailee nykyisin kokopäiväisesti ja sen kyllä huomaa ruokapöydän ulkonäöstä, sekä jokaisen ruokailuhetken jälkeen pöydän alusen ulkonäöstä. Mutta luojan kiitos, että ruokamäärät ja ruokailun helppous ovat kasvaneet. Jokun aika sitten Veetille nimittäin iski lusikasta kieltäytymiskausi ja se jatkuu edelleen. Jos yritänkään antaa ruokaa lusikalla, niin Veeti heittää kaiken samantien maahan, sekä kieltäytyy avaamasta suutansa ja jos käy vahinko, että ruokaa sattuu menemään suuhun saakka, niin se syljetään pois...
Niinpä sitten eräänä päivänä ns. muotoilin soseesta käsinsyötäviä palloja ja nehän sitten upposivatkin paremmin kuin mikään pitkään aikaan. Nyt siis jos ja kun teen pikkumiehelle sosetta, niin teen sen täysin ilman nestettä, jotta soseesta tulee ns. muotoiltavaa ja sen saa helposti tarjottua ja se myös menee suuhun saakka.
Myös erilaiset ruuat uppoavat huomattavasti paremmin nyt kun Veeti saa syödä ne itse ja pikkumies syökin pääsääntöisesti jo täysin samaa ruokaa kuin muukin perhe (maustamattomana kylläkin, mutta niin syön itsekin ja J saa sitten maustaa itse oman ruokansa lautasellaan). Lisäksi yllättävän hyvin ihan kaikkea voi syöttää lapselle sorminkin ja jopa keitto menee sormiruokaillen, kunhan siitä karsii ensin liemen pois (sekä muistaa jättää keittoainekset kohtuullisen kokoisiksi, jotta lapsi saa niistä helposti otteen)...
Ihanaa tuossa sormiruokailun aloittamisessa on myös se, että voin laittaa Veetin syömään syöttötuoliinsa ja alkaa siivoamaan keittiötä, tai vaikka valmistamaan ruokaa seuraavaksi päiväksi tai mikä vielä luksusempaa, voin juoda kahvikupillisen rauhassa keittiön pöydän ääressä samalla kun seuraan lapsen ruokailua. Myös yhteiset ruokahetket ovat helpottuneet, koska kerkeän itsekin syödä edes jotain, ilman että tarvitsee koko ajan olla laittamassa uutta lusikallista lapsen suuhun.
Miksi kukaan ei kertonut sormiruokailun olevan näin luksusta silloin kun Eemil oli pieni ja miksi ihmeessä on kokeillut sitä omatoimisesti, olisi säästytty monelta harmaalta hiukselta ja huolesta ettei lapsi syö tarpeeksi? Nyt kyllä kaduttaa ja joskus tulevaisuudessa jos ja kun tulee kolmas lapsi, niin sormiruokailu aloitetaan heti kun lapsi osaa istua itse syöttötuolissa...
Tänäänkin tuli hyvä mieli kun pidettiin taas Veetin kanssa pitkä lounastauko (Eemil oli siis ryhmiksessä) ja syötiin yhdessä. Veeti söi perunaa, porkkanaa, purjoa, sekä lanttua ja itse söin liha-nuudeli wokkia, josta annoin Veetinkin maistella wokkivihanneksia, sekä nuudelia. Hyvin näytti minimiehelle maistuvan ns. aikuistenruokakin. Lihaa en ihan vielä uskaltanut antaa maistettavaksi, koska se oli suhteellisen sitkeää ja en uskonut Veetin pystyvän sitä vielä kunnolla pureksimaan...

Nyt alan kumminkin piirtämään Eemilin kanssa ja ehkä syön toisen annoksen lounaaksi tehtyä wokkia. Kuulumisia yritän keretä kirjoittamaan kunnolla kunhan Veeti nukkuu tai sitten huomenna. Kuulumispostaukseen voisin yrittää laittaa kuvan Eemilin hienoista uusista hiuksistakin, nyt poika nimittäin näyttääkin ihan pojalta (ja isolta sellaiselta), eikä pieneltä tytöltä.

Iltaa.

Mitään fiksua en keksinyt otsikoksi, joten olkoon nyt vaikka ajankohtaa ilmaiseva otsikko. Tämän postauksen sisältö nimittäin käsittelee taas varmaan kaikenlaista, joten turhaan otsikoida juttua yhdellä aiheella.

Perjantaina oltiin tosiaan messuilemassa, kuten taisinkin jo viime postauksessa mainita ja messuista jäi hyvä mieli, sillä muutamia joululahjoja löytyi pojille ja ruokamessuiltakin tarttui muutamia tuotteita mukaan. Kirjamessujen puolelta ostin siis Eemilille Barbapapa palapelikirjan, oma äitini osti pojille kaksi kirjaa, joissa toisessa oli "vedettävä" itsestään kulkeva paloauto ja toisessa oli mukana magneetteja, joilla pystyi itse kuvittamaan tarinan. Harmiksi puolet magneeteista on jo kerennyt katoamaan ja tuon paloautokirjan ajoradankin Eemil kerkesi jo tuhoamaan. Oma mummoni, ei poikien isomummi osti Eemilille kirjamessujen puolelta "sanakirjan", eli kirjan jonka avulla voi opetella sanoja ja Veetille Miina ja Manu kirjan (joita en edes tiennyt enään olevan olemassakaan) ja nuokin pistin piiloon joulua odottamaan, jottei pojat saa liikaa tavaraa normaaleina päivinä...
Ruokamessujen puolelta ostin irtoteetä (lakritsi-, suklaa ja mustikkateetä), sekä sen haudutuspallon. Varsinkin tuo mustikkatee oli aivan ihanaa ja se taisikin päästä suosikikseni teelaaduista. Lisäksi ostin aivan ihanaa Välimeren herkut merkkistä chili-aiolia, joka harmiksi on jo melkein loppunut. J:kin kun tykkäsi siitä. Hiukan hukkaostoksi koitui ostamani "juustovohvelipallot", joita siis ostin kolmea erillaista laatua (cheddar, wasabi ja pekoni) ja oikeastaan kukaan ei niistä tykännyt. Kaikki maistuivat samoilta ja juustocreme täyte noiden vohveleiden sisällä ei tosiaankaan ollut mikään varsinainen makuelämys. No, nyt ne odottelevat kaapissa kunnes vaikka joku vieraistamme tykkäisikin niistä ja söisi ne pois.
Ainiin ja musiikkimessuilta löysin J:lle isänpäivälahja pakettiin herralle oman tee- / kaakaomukin. Isänpäivälahjaa kun ei ole todellakaan helppoa keksiä ihmiselle, joka ei a) mitään tarvitse ja b) ei myöskään mitään turhaa tahdo. Onneksi tiedän J:n pitävän tuosta mukista...

Asiasta toiseen näppärästi hypäten. Huomenna olisi Eemilillä varattuna parturiaika aamusta, sillä torstaina olisi tarhakuvaus ja poika olisi kiva saada näyttämään vähemmän tytöltä. Rohkaistuin siis vihdoin varaamaan ihan koneleikkuu ajan ja saapa nähdä miten pian totun sitten Eemilin lyhyisiin hiuksiin, kun nyt pojalla on ollut pienestä pitäen järjetön ruuhkatukka. No, saadaanpahan ainakin siistit hiukset kuviin ja tarkoitushan olisi siis otattaa samalla pojista sisaruskuvat, jotta saadaan kerrankin (tai ainakin toivottavasti) edustavat  yhteiskuvat pojista.

Veetin kehityksestä sen verran, että pikkumies on vihdoin oppinut huutelemaan äitiä ja tuo ilmenee varsinkin kun Veeti on kiukkunen tai väsynyt. Ihana kumminkin, kun kuulee pojan huutavan äitiä, vaikka se sitten olisikin vain kun lapsi on kiukkuinen... Ainiin ja Veeti on oppinut myös kiipeämään asuntomme portaita ylös ja tuossa asiassa Eemil auttaa näppärästi avaamalla portin pikkuveljelle, jottei porttikaan estäisi Veetin ylös pääsyä. Nykyisin onkin siis pakko valvoa huomattavasti tarkemmin Eemilin toimia, ettei vaan pääse tapahtumaan vahinkoa ja Veeti tippumaan portaista...

Nyt kumminkin painelen tuo hoputtavan miehen kanssa katsomaan The Walking Deadia nauhalta. Jatkan taas kun kerkeän ja jaksan.
(ja yritän ryhdistäytyä blogijulkaisu kelpoisten kuvien ottamisessa, ettei teidän joka kerta tarvitsisi lukea täysin kuvatonta postausta)

Lauran arkielämää arpoo.

Lauran arkielämää blogi siis arpoo Skip Hop merkkisen huppupyyhkeen ja jos tahdot sellaisen, niin kannattaa käydä kokeilemassa onneaan osallistumalla.

Syyssairastelua ja väsymystä

Vähän on jäänyt nyt kirjoittelu kun joku syysväsymys meinaa puskea kovasti päälle ja ei oikein ole jaksanut keksiä jutun aihetta... Nyt ajattelin tulla edes nopeaan kirjoittamaan jotain kuulumisia.
Haettiin siis asuntoa Helsingin puolelta ja olin jo ihan innoissani asunnosta, mutta ei saatu sitä sitten. Niin olisin toivonut, että oltaisiin se asunto saatu ja kerkesin melkeinpä jo innostua siitä, mutta kun ei niin ei... Pakko se on nyt sitten jatkaa asunnon hakua, koska voisin melkein väittää että tässä nykyisessä asunnossa on edelleen jossain kosteutta, Eemil kun ei vaan parannu tuosta jatkuvasta flunssastaan, paitsi silloin kun pikkumies on ainakin yhden yön poissa kotoa, niin flunssa häviää samantien. Ja en usko että asunnossamme olisi niin kylmäkään, että sen takia Eemilille puskisi flunssa koko ajan, koska jos flunssa johtuisi tuosta, niin eikai se paranisi aina samantien kun Eemil on jossain muualla kuin kotona?
Kaikkein inhottavinta tuossa Eemilin jatkuvassa sairastelussa on, että en voi viedä poikaa ryhmikseenkään. Ja ryhmiksen hoitajat eivät tunnu enää edes uskovan Eemilin jatkuvaa flunssaa, vaan hoitajat ovat jo selkeästi alkaneet näyttämään epäilynsä sairastelua kohtaan. Yritä siinä sitten selittää, että lapsi on oikeasti koko ajan kipeä ja mitään ei lääkärissäkään saada todettua, muuta kuin "normaali syysflunssa".
Ja jottei tuota sairastelua olisi vahingossakaan ollut meidän perheessä liian vähän, niin Veetikin kerkesi jo sairastamaan korva- ja silmätulehdukset. Onneksi molemat paranivat äkkiä lääkekuureilla, mutta nukkuminen jäi kohtuullisen vähälle tuona aikana. Ja koska tuo silmätulehdus on niin kauhean kiva tauti, niin se tarttui minullekin, sehän se vasta siistiä olikin... Näh, nyt tämä alkaa mennä jo pelkäksi valittamiseksi sairastelusta, joten jos vaikka kertoisin jotain muitakin kuulumisia.

Ensi viikolla olisi Eemilin tarhakuvauskin ja ennen sitä pitäisi keretä viemään poika parturiin. Tuo Eemilin reuhkatukka alkaa meinaan olla jo kohtuullisen tyttömäinen ja pakko siis saada se siistittyä ennen kuvausta (varsinkin kun itse näppäränä tyttönä leikkasin Eemilille kauhean "siistin" otsatukan, jottei hiukset olisi jatkuvasti silmillä). Ajattelin samalla otattaa pojista myös sisaruskuvan, jos kuvat eivät ole mitään yberkalliita. Saataisiin ainakin edes yksi edustava kuva pojista yhdessä...

Niin ja tosiaan kun viime postauksessa kerroin, että etsimme Albertille uutta kotia, niin se Albertia katsomassa käynyt tyttö tosiaan rakastui Albertiin ja kissa lähti uuteen kotiin viikon päästä siitä. Nyt elämä meillä on rauhoittunut huomattavasti, Eemil ei enää pelkää Riepuakaan, Riepu ei stressaa jatkuvasti ja turkkikin on alkanut Riepulle kasvamaan takaisin. Lisäksi Riepu viihtyy nyt huomattavasti enemmän meidän seurassamme alakerrassa kuin aikaisemmin, sillä nyt ei tarvitse olla koko ajan tappelemassa veljen kanssa. Voisin siis sanoa, että tuo uuden kodin etsiminen Albertille oli paras päätös pitkiin aikoihin. Albertkin kun on ilmeisesti kotiutunut todella hyvin uuteen kotiinsa, eli Albertillekaan muutosta ei koitunut haittaa, pikemminkin muutto oli sillekin vain parempi.

Loppuviikosta olisi edessä kirja-, musiikki-, art forum-, ruoka-, viini-, ja hyvä elämä messut. Voitin tuonne siis kaksi lippua ja tarkoitus olisi mennä käymään. Vielä kun keksisi, että kenen kanssa sitä menisi... J lähtee ehkä mukaan, niin että pyörin messuilla perjantaina aamusta siihen saakka, että J pääsee töistä ja sitten J tulee töiden jälkeen messuille. Oikeastaan mikään muuhan tuosta ei kiinnosta, paitsi nuo ruokamessut ja toivottavasti siellä olisi yhtä hyviä tarjouksia kuin pari vuotta sitten. Onneksi pikkusiskoni tulee meille vahtimaan ainakin Veetiä, niin ei tarvitse pienempää ottaa mukaan kiukkuamaan. Eemil nyt kulkee nätisti mukana ja nauttii menosta, mutta Veetille on tosiaan ehkä parempi jäädä kotiin ja noudattaa omaa päivärytmiään, jottei vaivalla kuntoon saatu rytmi mene ihan pilalle yhden päivän takia...

Nyt kumminkin velvollisuudet kutsuvat ja pitää mennä nukuttamaan Veeti aamupäiväunille + siivoamaan kissanhiekkalaatikko. Kirjoitan taas kunhan juttua keksin.

Hiton syysflunssat.

Eli kuten otsikosta saattaa jo joku arvatakkin, niin meillä ollaan taas kipeinä... Tällä kertaa sairastuskierre alkoi Eemililtä viime viikon perjantaina kun pojan flunssa nousi kolmessa tunnissa 37,4stä 39,9sään ja koska tuo tapahtui illalla, niin eikäs edessä ollut reissu Jorvin lastenpäivystykseen. Pienen odottelun jälkeen päästiin todella mukavan sairaanhoitaja opiskelijan vastaanotolle, joka antoi Eemilille sekä Buranaa, että Panadolia, jotta pieni jaksaisi odottaa lääkärille pääsyä. Opiskelija kurkkasi myös Eemilin korviin, mutta sanoi omien silmiensä perusteella, että korvatulehdusta ei ainakaan olisi. Lopuksi Eemil sai myös autotarran opiskelijalta, sillä pikkumies oli ottanut lääkkeet niin hienosti ja antanut katsoa korviinsakkin ongelmitta...
Lääkärille päästiin myös yllättävän äkkiä, sillä Eemilillä oli polvitaipeissa ja selässä jotain pieniä punaisia näppylöitä (joita itse epäilin hikinäppylöiksi, mutta lääkäri kertoi, että enterorokko kuulemma saattaa alkaa pienillä näppylöillä, jotka sitten muuttuvat rakkuloiksi). Lääkäri kurkkasi Eemilin nieluun ja korviin, kuunteli keuhkot, sekä sydämet ja tutki Eemilin näppylät. Diagnoosina oli normaali syysflunssa ja kotiinviemisiksi saatiin reseptit sekä Buranaan, että Panadoliin. Nyt Eemil on jo kohtuullisen terve, vaikka nenä vielä vuotaakin jonkun verran ja yskääkin löytyy vähäsen, mutta Eemil on silti melkeinpä tervein ihminen perheestämme tällä hetkellä...

Itseäni jäi kumminkin Jorvin lastenpäivystyksen ovessa ollut lappu: "Jos lapsellasi on, tai epäilet olevan vesirokko, jätäthän lapsen ulos tai autoon odottamaan ilmoittautumisen ajaksi" (ei nyt millilleen noilla sanoille, mutta asia oli kumminkin tuo) mietityttämään, sillä itselleni ei tulisi mieleenkään jättää sairasta lasta yksin jonnekin odottelemaan, varsinkaan kun Jorvin päivystys on yleensä aina ihan täynnä jo ilmoittautumisesta saakka... Ymmärrän kumminkin toisaalta tuon lapun pointin, ettei muita tartutettaisi ja ymmärrän myös ettei lasta ole todennäköisesti tarkoitus jättää yksin pihalle tai autoon, mutta en yhtään ihmettelisi vaikka joku väsynyt + ensimäisen lapsen äiti näin toimisikin koska lappu antaa ymmärtää, että niin pitää tehdä...

Nyt kumminkin takaisin aiheeseen, eli sairasteluun. Veeti siis heräsi eilen silmät ihan mielettömästi rähmineenä ja punoittavina, sekä ihan tukossa. Kuumetta ei Veetillä onneksi ollut, eikä se ole onneksi vieläkään noussut. Eilen ajattelin seurailla Veetin silmiä päivän ja kun punoitus laski + rähmiminen loppui, en kokenut tarpeelliseksi viedä lääkäriin. Kunnes sitten tänään kun Veeti heräsi aamulla jälleen silmät melkein umpeen rähmiytyneinä ja edelleen todella tukkoisena, niin päätin soittaa omalle terveyskeskuksellemme ja varata ajan lääkäriin. No, aina ei mene kaikki niin kuin suunnittelen ja automaatti puhelimessa lupasi, että soitto takaisin tulee noin 8.45. Odottelin ja odottelin, kunnes lopulta puhelu tuli 9.50 ja mitä sainkaan kuulla kun yritin saada aikaa. Ei ole. Kaikki lääkäriajat on jo varattu sekä omalta terveyskeskukseltamme, että toiselta terveyskeskukselta joka sijaitsee noin 40min bussimatkan päässä meiltä.
Emme siis päässetkään lääkäriin tänään. Huomiseksi saatiin aika tuonne kauemmalle terkkarille klo 8.00 aamulla ja hiukan karmii jo valmiiksi kipeiden poikien sinne raahaaminen julkisilla... (vaikka Eemil onkin suht terve, niin en silti tykkää ajatuksesta raahata toipilasta julkisilla mihinkään) No, toivotaan että päästään huomenna lääkäriin ajoissa ja että saadaan joku tolkku Veetinkin sairastelulle.

Itsekin olen siis ihan tukossa, kaikki lihakset jumissa ja edes ruoka ei maistu kunnolla. Todella siistiä siis paimentaa lapsia. Onneksi kaverini tulee tänään meille yöksi ja tulee aamulla seuraksi lääkäriin, jotta kerkeän kaverini avustuksella saada pojat ajoissa valmiiksi ja päästään matkaan...

Kissoista vielä sen verran, että kissojen tappelu ei ole edelleenkään rauhoittunut ja nyt Eemil on alkanut pelätä Albertia ihan hysteerisesti. Eemil ei siis suostu portaitakaan kulkemaan jos vain näkee Albertin jossakin lähistöllä. Koimme siis parhaaksi etsiä Albertille uuden kodin ja tänään tuleekin eräs tyttö katsomaan Albertia ja toivotaan että kaikki menisi hyvin ja Albert lähtisi sitten lauantaina uuteen kotiin. Jos vaikka Riepun karvanlähtökin sitten rauhoittuisi ja Eemil uskaltaisi taas kulkea vapaammin...