sunnuntai 10. marraskuuta 2013

POMPdeLUX kutsut.

Pidinpä sitten eilen lastenvaatekutsut ensimäistä kertaa elämässäni ja täytyy sanoa, että rakastuin kyseisen merkin vaatteisiin. Kyseessähän oli POMPdeLUX merkkiset vaatteet ja kauan en ole edes kyseistä merkkiä tuntenut, mutta onneksi kaverini vinkkasi kyseisestä merkistä, sillä nyt on sydän menetetty lastenvaatteille.

Alunperin kutsuille piti tulla paljon enemmän väkeä ja kuviakin oli tarkoitus ottaa, mutta kaiken järjestämisstressin keskellä unohdin kameran olemassa olon kokonaan ja kuvat jäivät sitten ottamatta ja tosiaan vieraatkin alkoivat perumaan tulonsa edellisenä päivänä, joten paikalla oli lopulta vain kaksi vierasta, mutta ainakin itse viihdyin siitä huolimatta ja oli kiva nähdä vanhaa ylä-asteluokkalaista jota en ollut nähnyt ylä-asteen jälkeen.

Tarjottavana oli:
valkosipulipatonkia
yrittpatonkia
kahta eri keksilajia
mehua
jäätelöä, sekä kahta eri kastiketta
sitruuna-juustokakkua

Eli olin jälleen liioitellut tarjottavien kanssa ja siksipä syödään varmaan ensi viikollakin vielä noita tarjottavia, mutta onpahan tänään isänpäivälounaalla hyvä jälkiruoka...

Pojille tuli kumminkin tilattua muutama pehmeä paketti joululahjaksi, vaikka lahjoja alkaa pikku hiljaa kertymään liikaakin. Ainoa vain, etten ole vielä keksinyt Niilolle yhtään lahjaa ja pitäisi siis keksiä vielä pikkuiselle edes yksi lahja, vaikkei Niilo todellisuudessa osaa jouluna edes varmaan itse avata lahjoja.

Vaatteita tilasin siis seuraavanlaisia:
Veetille sadeasu
Eemilille sadeasu
Veetille fleececollege
Veetille jumpsuit
Molemmille kaulaliinat (Eemilille viininpunainen ja Veetille harmaa)

Kaikki siis sellaisia joita tarvitsemme mitä tarvitsemme ja jotka vielä näyttävät kivoilta. Olisi kyllä tehnyt mieli tilata vaikka minkälaista muutakin, mutta valitettavasti en ole miljonääri ja täytyi siis jättää osa tilaamatta. Pitääkin miettiä, josko pitäisin uudet kutsut kunhan uusi mallisto tulee esille helmikuun jälkeen sillä nuo pojat kasvavat kumminkin niin pian, että uusia vaatteita on hyvä syy ostaa aina välillä ja varsinkin Eemil on hyvin tarkka siitä mitä laittaa päälleen ja siksi pojan vaatekaappia saa olla uusimassa aina silloin tällöin...

2 kommenttia:

  1. Olitko tyytyväinen kutsujen luonteeseen ja esittelijään? :)

    Kiva kuulla kokemuksia aiheesta, koska itse olen haaveillut PompDeLux- vaatekutsujen järjestämisestä joko täällä meillä kotona tai paikkakuntamme perhekahvilassa.

    VastaaPoista
  2. Olin enemmän kuin tyytyväinen :) Minkäänlaista "pakkomyyntiä" ei ilmennyt ja esittelijä tuntui olevan täysin omassa elementissään kutsuja pitäessään. Esittelijä ei edes harmitellut sitä että paikalla oli vain minä ja kaksi vierasta, vaikka itseäni ns. hävetti pieni vierasmäärä...
    Lisätietojakin oli todella helppo kysyä sekä merkistä, että vaatteista kun vastauksen sai ystävällisellä tavalla vaikka kysymyksiä olikin kohtuullisesti :D

    Suosittelen kyllä ehdottomasti kyseisen merkin kutsuja, jos muutkin esittelijät ovat yhtä ystävällisiä :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)