maanantai 27. elokuuta 2012

Veetin 8kk neuvola

Torstaina oli siis Veetin 8kk neuvola ja siellä meni kaikki hyvin. Neuvolakorttia ei ole nyt tässä vieressä, joten tarkkoja mittoja en muista, mutta painoa oli 11 110g ja pituutta vähän päälle 75cm. Pituuskäyrä oli laskenut, sekä painokäyrä noussut. Tultiin kumminkin neuvolantädin kanssa siihen päätelmään, että painokäyrä on todennäköisesti noussut yömaidon takia, joten saatiin kehotus yrittää jaksaa pitää unikoulu, sekä neuvolantäti sanoi myös, että jos unikoulu alkaa liikaa vaatia voimia minulta, niin pitää ottaa herkästi yhteys neuvolaan avun saannin vuoksi.
Neuvolassa tutkittiin myös Veetin refleksit, kivekset, keuhkot, sydän ja kuulo. Kuulokokeen aikana Veetiä olisi kiinnostanut kaikki muu, paitsi se linnunlaulu jonka avulla kuuloa testattiin, mutta onneksi Veeti kumminkin reagoi puheeseen, sormien napsutteluun ym, niin neuvolantäti ei ollut alkuunsakkaan huolissaan Veetin kuulosta. Seuraava neuvola olisikin sitten vasta vuoden iässä, sillä kohteliaasti kieltäydyin 10kk ryhmäneuvolasta, koska kun kuulin, mitä asioita siellä olisi käsitelty, en kokenut tarpeelliseksi mennä kuuntelemaan täsmälleen samoja asioita, kuin jotka olen jo Eemilin aikana kuullut. Neuvolantätikään ei pitänyt tätä pahana, vaan sanoi että yleensä ryhmäneuvoloihin osallistuvatkin ainoastaan ensimäisen lapsen vanhemmat, sekä ne, joiden lapsien ikäero on suuri.

Eilen muuten aloitettiin unikoulukin (taas vaihteeksi) ja tällä kertaa päätin, että nyt pysyn tiukkana ja saan Veetin nukkumaan yönsä. Iltamaidon annoin kumminkin ennen nukkumaan menoa sänkyyn, koska en koe sitä niin pahana asiana. Yö meni mielestäni yllättävän hyvin ja Veeti heräsi ensimäisen kerran joskus yhden aikoihin, jolloin sain pojan kohtuullisen äkkiä nukkumaan pelkällä silittelyllä ja hyssyttelyllä. Seuraavan kerran Veeti heräsi joskus puoli viiden aikoihin, jolloin annoin loppujen lopuksi hiukan vettä ja iltamaidon loput (noin neljäsosa pulloa kun olin kerrankin muistanut maidon laittaa jääkaappiin Veetin nukahdettua). Ennen tuota juotavan antamista Veeti oli siis huutanut noin 45 minuuttia välillä rauhoittuen ja tulin siihen tulokseen, että annan mielummin jotain juotavaa, kuin että huudattaisin lasta kurkku kipeänä loppuyötä. Tuon jälkeen nukuimmekin varttia yli seitsemään, joka on huomattavasti pidempään kuin normaali puoli kuuden herätys. Lisäksi Veeti heräsi vain tuon kaksi kertaa, joka on myös huomattavasti parempi normaaliin 4-9 heräämiskertaan verrattuna.

Voisin kumminkin veikata, että Veetinkin yöunet rauhoittuvat entisestään, kunhan poika tottuu noihin itse tekemiini soseisiin, sillä luovuimme nyt kokonaan kaupan valmissoseista ja olen nyt kohta pari viikkoa soseuttanut sosetta pakkaseen ihan mielettömiä määriä. Hedelmäsoseiksi olen tehnyt: banaani-omena-nektariini, banaani-omena, banaani-päärynä, banaani-omena-päärynä, sekä pelkkää banaania. Hedelmäsoseisiin laitan nimittäin hyvin herkästi banaania, koska se tuntuu pikkumiehelle uppoavan parhaiten. Ruokasoseiksi taas olen soseuttanut: makaronilaatikkoa (samaa kuin mitä muukin perhe söi), juuressosetta (lanttua, porkkanaa, paprikaa, sipulia, perunaa ja vähän NANia), kana-riisi-vihannes-sosetta (maistamattomia broilerinsuikaleita, riisiä, kukkakaalia ja kesäkurpitsaa) ja tänään tai huomenna olisi tarkoitus soseuttaa myös jauhelihaa, sekä riisiä. Kaikkein parhaiten Veetille on tällä hetkellä uponnut tuo kana-riisi-vihannes-sose ja sitä pikkumies söisi varmaan vaikka koko ajan jos antaisi... Huomaa kyllä hyvin, että kuinka paljon tuo soseiden itse tekeminen säästää rahaakin, sillä viimeksi perjantaina kauppaan meni kirjaimellisesti yli puolet vähemmän kuin tavallisesti.

Ensi viikon lauantaina olisi omat synttärini ja niitä olisi tarkoitus juhlia jollakin tapaa, mutta saapa nyt nähdä mitä tehdään vai tehdäänkö mitään. Pojille olisi kyllä lapsenvahtikin valmiina, mutta en tiedä jaksanko unikouluviikon jälkeen enää juhlia... Mutta sen näkee sitten silloin.

Nyt kumminkin alan valmistautumaan "evakkoon" lähtemiseen, sillä jonkun ajan päästä tulee muurahaismyrkyttäjä taas vaihteeksi myrkyttämään pikkuvessamme. Toivotaan nyt, että se auttaisi edes siihen luvattuun vessaremonttiin saakka...

2 kommenttia:

  1. Jos pidät unikoulun kunnolla (tiukkana ettei yhtään maitoa tipu ennen kuin nousetteylös), niin pääset myöhemmin helpommalla, ellei tarvitse pitäämontaa unikoulua, vaan se. Yksi riittää :) unikoulunaika ei myöskään tällöin ole viikkoja, kun pysyy tiukkana sen maidon kanssa. Lapsi oppii kolmessa yössä ettei sitä maitoa tule kuin sitten kun noustaan ylös... Kaikki eläimet jaksavat huutaa kolme päivää vieroittaessa, eikä ihmislapsi ole poikkeus.

    Jaksamista unikouluun!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia tsemppaavasta kommentista :) Ja toivotaan tosiaan, että unikoulu alkaa toimimaan mahd. pian.

    VastaaPoista

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)