Ulkoilua ja Viron reissusta.

Tänään siis tosiaan käytiin uimassa tuossa lähilammen rannassa. Ja kuten kuvasta näkyy, niin Eemilkin nautti täysin siemauksin illasta rannalla ja vedessä olostakin niin kauan kunnes kaatui vedessä juostessaan. Loppuaika sitten vietettiinkin viltillä istuskellen ja hiekkakakkuja tehden, vuoroin viihdyttäjänä minä, vuoroin isi ja välillä taas eno. Kotona oltiin joskus ysin pintaan kun tuo kävelyaika melkein kolmen kilometrin matkaan arvioitiin hiukan väärin, mutta eipä se ollut paha aika vielä. Kotiin tultua syötiin iltapala, kylvettiin hiekat pois ja mentiin nukkumaan, aika perusilta siis.

Sitten voisin hiukan Viron reissusta kertoa. Laiva lähti siis Katajanokalta klo 11.30 ja olin jo valmiiksi hiukan väsynyt kun Eemil oli taas koko edellisen yön vain hillunut, aivan kuin tajuten että äiti ei ole seuraavaa päivää kotona. No, pyörittiin sitten kaverini kanssa pitkin laivaa ja odoteltiin Tallinnaan saapumista. Tallinnaan kun päästin, niin napattiin ensimäiseksi taksi Kristiine Keskukseen. Vaikka matka oli halpa, niin taksikuski vissiin kusetti meitä. Lähtötaksan piti olla hinnaston mukaan 3,20e ja kilometrihinnan piti olla 0,70e, mutta jotenkin kummasti neljän kilometrin matkan hinnaksi tuli 10e. Edes kuittia ei meinattu saada ja sitä pyytämällä saatiin käsin kirjoitettu kuitti, eikä sitä koneesta printattua joka olisi kuulunut saada. No, eipä jaksettu alkaa väittelemään ja kirottiin koko asiaa keskenämme.
Kristiine Keskuksessa meinasi aika loppua auttamatta kesken. Kerettiinkin siis loppujen lopuksi käymään vain muutamassa kaupassa (joista yhdestä ostin J:lle t-paidan tuliaisiksi) ja sitten mentiin syömään. Ai että toivon, että Suomessa olisi yhtä halpoja ruokapaikkoja joista saisi samanlaista luksusruokaa. Itse söin kunnon pihvin joillakin mausteperunoilla ja Coca-Colan kanssa. Vaikka aluksi katsoinkin annosta pieneksi, niin ainakaan nälän tunteesta ei ollut tietoakaan tuon annoksen jälkeen. Siitä maksettiin lasku ja lähdettiin jatkamaan matkaa kohti Super-Alkoa. Matka Kristiineltä Alkolle maksoi ainoastaan 6e, joka myös kertoo ensimäisen taksikuskin huijanneen... Hinnasto kun oli lähestulkoon sama, parinkymmenen sentin heittoa lukuunottamatta ja matkakin oli ihan maksimissaan vain kilometrin lyhyempi kuin Satamaan.
Super-Alkossa meinasi alkaa jossakin vaiheessa hiukan hävettämään minun ja kaverini ostosten määrä (okei, myönnetään, 80% oli minun ostoksiani tupareita ja kavereita varten ja loput 20% sitten kaverini). Onneksi kumminkin selvittiin pihalle saakka, vaikka epätoivo meinasikin iskeä, että kuinka saan kaljakärryn revittyä laivaan kaikkien muiden juotavien lisäksi. No, sattumalta paikalle tullut taksikuski pelastikin sitten päivän saapumalla siihen ja koska tietenkin luultiin saman taksifirman laskuttavan saman verran kaikissa autoissa, hypättiin kyytiin. Perillä todettiin, että eipä muuten sitten mennytkään ihan tuon meidän logiikan mukaan tuo laskutus. Max. 10min kävelymatkan pituinen pätkä taksilla tuli maksamaan 14,10e ja taksamittari oli ruksuttanut noin 4km (matka todellisuudessa noin 1km) verran kilometrikorvausta. Tuokin tajuttiin vasta kun saatiin kuitti ja oltiin menossa satamaan sisään. No, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis kun ei hinnastoa katsottu ennen autoon nousua ja kun ei ruvettu ja taksissa laskemaan ihmeen suuren summan kilometrimäärää, mutta tietääpähän ainakin ensi kerralla olla tekemättä samaa mokaa.

Takaisin tulomatka sujuikin sitten hikoilua tasoitellessa, tax freessä shoppaillessa, delipaikassa syödessä ja karaokea kuunnellessa. Tax freessä meinasi epätoivo iskeä kun en millään meinannut keksiä Eemilille tuliaisia. Loppujen lopuksi ostinkin sitten rantasetin, jossa tuli nuo kuvassa näkyvät kellukkeet, kumivene ja rantapallo. Kumivene osoittautuikin suureksi hitiksi sitten kotona kun puhallettiin se ja annettiin Eemilin istuskella siellä. Yhtä hauska vaikutti myös olevan kärry jossa nuo tavarat tulivat, sitä kun kiskottiin koko tämä päivä kaikkialla mukana. Kumminkin, oltiin takaisin Katajanokalla joskus klo 20.30 ja J tuli hakemaan minut satamasta, heitettiin myös kaverini kotiinsa. Reissu oli aivan huippu ja oli ihana viettää välillä täysin lapsivapaa päivä hyvässä seurassa. (Vaikkakin selkä on tänään pitkin päivää muistutellut kaljakärryjen kiskomisesta).

Nyt voisinkin alkaa painelemaan nukkumaan, jotta jaksan huomiset tuparit emännöidä. Ainiin ja ensimäiset kunnon potkut tuntuivat tänään Eemiliä nukuttaessa. Oli taas hassu tuntea kunnon potkut vatsassa kun siitä on niin "pitkä" aika kun Eemil vatsassa potkiskeli... Viikkoja siis tänään kasassa 18+5.

Tuntemattomien ihmisten arvostelu.

Mikä ihme teitä ihmisiä oikeen vaivaa kun täytyy anonyyminä tulla huutelemaan aivan järjettömyyksiä ja arvostelemaan minua ja tupakan polttoani, vaikka kukaan ei minua eikä tilannettani tunne? Arvostaisin suunnattomasti enemmän teidän kommenttejanne, vaikka sitten negatiivisiakin jos ne uskallettaisiin kirjoittaa omalla nimellä ja jos niissä osattaisiin käyttää asiallista kieltä. Nyt noiden anonyymien kommenttejen kanssa joita olen saanut, en vain suostu uskomaan että aikuinen ihminen kirjoittaisi niin epäkypsästi.

Edelleen painotan sitä, että en ole millään tavalla ylpeä tupakan poltosta raskaana ollessani, enkä sitä myöskään millään tavalla puolustele, mutta toisaalta taas en osaa hävetä asiaa enkä sitä halua myöskään kieltää. Kieltämällä tai häpeilemällä (ja sitä kautta asian salaamisen) ei ole mitään apua tupakkaan, eikä se myöskään asiaa miksikään muuta. Minulle myös tosiaan on molemmissa neuvoilla, joissa olen käynyt, sanottu että se stressi mikä ainakin minulle tulisi tupakan lopetuksesta on sikiölle huomattavasti pahempi kuin muutama tupakka silloin tällöin. (Samaa on myös sanoneet perhetyöntekijä, sekä sosiaalityöntekijä jotka ovat meillä käyneet Eemilin uniongelmien vuoksi. Ja nyt on ihan turha vetää mitään johtopäätöksiä, että olisimme huonot vanhemmat, sekä perhetyö, että sosiaalityö ovat käyneet meillä MINUN OMASTA PYYNNÖSTÄNI.) Ja ei, en todellakaan polta kuin korsteeni, enkä polta todellakaan mitään askillista päivässä, mitä osa teistä anonyymeistä tuntuu luulevan. Tupakka kun nyt vain sattuu olemaan minulle tapa poistaa ylimääräinen stressi ja tapa rauhoittua jos hermot palaa totaallisesti esimerkiksi väsymyksen vuoksi. Kun menen tupakalle hermojen uhatessa palaa, olen kummasti paljon rauhoittuneempi sen jälkeen ja näin ollen en pura turhautumistani esimerkiksi Eemiliin.
Ja ei, en myöskään polta Eemilin lähellä, niin kuin sitäkin osa teistä näyttää luulevan. Poltan ulkona ja kaukana Eemilistä, joten millähän tapaa tuo tupakan savu Eemiliä haittaa siinä vaiheessa kun poika ei sitä joudu hengittämään? En myöskään tule polttamaan tupakkaa tulevan vauvan läsnäollessa ja tupakan polttoa olen koko ajan vähentänyt entisestään, joten eiköhän sekin lopu jossakin vaiheessa kokonaan ainakin toivottavasti.

Ja edelleen painotan sitä, että onhan se netissä helppo huudella vaikka mitä ja vaikka kenelle, kun omaa nimeään ei ole pakko paljastaa. Mutta kuinka moni teistä anonyymeistä jotka minun blogiini tai kenen tahansa muun blogiin / nettikeskusteluun käytte huutelemassa, olisi valmis sanomaan samat asiat omalla nimellään tai vaikkapa päin naamaa arvostelun kohteelle?

Jos jollakin on vielä tupakasta sanottavaa, niin sanokaa ihmeessä omalla nimellänne, anonyymien arvosteluille en jaksa antaa minkäänlaista painoarvoa, eivätkä ne suoraan sanottuna edes kiinnosta.

Huh hellettä.

Nyt on vähän jäänyt päivittely vähemmälle selkäsärkyjen ja kuumuuden vuoksi, mutta voisi sitä hiukan laitella tilannepäivitystä.. Eli siis oikeastaan mitään ihmeempiä ei ole tapahtunut, selkä ainoastaan ollut niin kipeä ettei töitä ole voinut tehdä, pakko varmaan kokonaan lopettaa töiden teko tämän raskauden osalta jotten selkää kokonaan riko. Nyt viimeksi kun kävin Jorvin päivystyksessä, niin iskias muuttuikin noidannuoleksi ja nyt on pakko raskauden jälkeen varata aika yksityiselle, jotta saan varmuuden, että mikä selässä oikein on vikana.

Raskauden suhteen ei ole mitään kummempia, maha turpoaa ja kiinteytyy kovaa vauhtia ja näillä helteillä saisin juoda koko ajan, jotta edes osa nesteestä ei muuttuisi hieksi samantien... Että säälinkin niitä, jotka ovat näillä helteillä viimeisillään, muistan itse kuinka hikoilin Eemiliä odottaessasi loppuraskaudesta, vaikka Eemil syntyikin helmikuussa kun oli kohtuu kylmä. Nyt on myös alkanut "mahanvenymiskivut" (joille en oikeaa nimitystä tiedä, mutta oli Eemiliä odottaessakin), eli siis tuntuu että mahanahkaa kiristäisi ihan jatkuvasti ja että se repeäisi kohta. Onneksi sekin muistaakseni helpottui jossakin vaiheessa, kunhan nahka tottuu venymään. Painokin muuten on vain tippunut ensimäisestä ultrasta (yhteensä 3,6kg), mutta niinhän se tippui ensimäisen raskaudenkin aikana aika hyvin ennen puoltaväliä ja nyt on nämä helteetkin jotka pistävät painon tippumaan kun nesteet poistuvat kehosta... Niin ja viikkoja siis nyt kasassa 17+6, hui kuinka äkkiä aika tuntuu menevän, vastahan tein positiivisen testin ja kohta jo puoliväli häämöttää...

Eemilin elämään ei oikeastaan mitään uutta, kovasti koheltaa ja teloo itseään koko ajan johonkin. Viimeisen viikon saldo itsensä telomisessa on kaksi sormea toisesta kädestä palanut (melkein jo parantuneet ja grilliin siis sörkkäisi sormensa), muhkea kuhmu otsassa (kaatui printteripöytää päin juostessaan), erinäinen kasa naarmuja jaloissa (tullut pihalla kontatessa), vissiin muutama kuhmu takaraivossa (kaatuillut mm. juostessaan ovia päin) yms. Kaipa tuohonkin tottuu ajanmyötä, mutta hassu ajatella kuinka noin pieni lapsi saa telottua itseään niin paljon, niin pienessä ajassa... Niin ja helteet rasittavat edelleen pikkumiehen ruokailua, eli syönti on edelleen hankalaa ja syömättömyys kun yhdistetään asunnon yölliseen kuumuuteen, niin yötkin ovat pääasiassa yhtä hulinaa muutamaa hyvää poikkeusyötä lukuunottamatta...

Hiukan omaa napaa tuijotellen, niin odottelen torstaista Viron reissua kaverin kanssa aivan älyttömästi. Ekaa kertaa Eemilin kanssa pääsen oikeasti koko päiväksi pois kotoa ja stressaamasta koti- / työasioita, ilman että tarvitsee puhelimeenkaan vastata hyvän syyn nojalla (liittymäni ei siis Virossa toimi). Pitää vain toivoa ettei mikään ihan järjetön helle iske Tallinnaan juuri sille päivälle, muuten koen lämpöhalvauskuoleman ja hikoilen kaiken nesteen ja kaverini saa soittaa viroilaisia lanssimiehiä pelastamaan minut. No, jos nyt ei kumminkaan, luotan kaverini elvytyskykyyn, lähihoitaja kun on...
Viikon päästä lauantaina sitten tuparit, joita odotan myös. Onneksi sinnekin on tulossa vain kivaa porukkaa, eikä mitään örmyjä... Jaksampahan itse paremmin selvinpäin. Saa sitten nähdä kuinka pahasti valitan sunnuntaina känniääliöitä, mutta sekin on sitten sen ajan murhe.
Nyt suunta kohti viileää suihkua ja sen jälkeen odottelen pikkusiskoa lapsenvahdiksi, jotta päästään J:n kanssa hiukan viettämään vapaa-aikaa. Jatkellaan myöhemmin.

Selkäsärkyjä.

Nyt sitten hiukan rikkoontuikin tuo hieno työputkeni, sillä viime yönä oli vissiin selkä jotenkin mennyt huonommaksi tai vastaavaa kun kädet puutuivat koko ajan ihan tunnottomiksi. Selkäkin kipuillut tänään ihan kohtuullisesti, joten huominen vielä sairaslomaa jottei vain selkä menisi lopullisesti rikki... Toivon tosiaan että selkäsäryt hiukan laantuvat jossakin välissä ettei ihan koko raskautta tarvitsisi kärsiä. Paitsi että onneksi tämä aika menee nopeaan... Nyt jo viikkoja 16+1 kasassa.

Eilen tuli kaverin koiratkin meille kahdeksi viikoksi hoitoon ja saapa nähdä että kuinka äkkiä menee hermot noihin energiapakkauksiin. Kyseessä on siis kaksi staffia, Meeri ja Pedro. Alku ei ainakaan alkanut lupaavasti, 5min omistajan lähdön jälkeen Pedro paskoi lattialle ja kun J avasi takapihan oven mennäkseen tupakalle, niin Pedro päätti ottaa hatkat. Onneksi koira otti sen vain leikkinä ja palasi muutaman minuutin päästä takaisin pihalle. Meinasin jo alkaa panikoimaan, että entä jos se karkasi kunnolla.

No mutta, jatkan kirjoitusta myöhemmin, nyt Eemil kiukkuu maassa ja koirat pitää käyttää.

Meillä kävellään!

Vihdoin ja viimein meillä siis kävellään ihan kunnolla. Tai no, joskus kun ujostuttaa tai oikein laiskottaa niin edetään konttaamalla, mutta kävellään kumminkin kunnolla. Johan sitä odotettiinkin...

Tänään olin jälleen töissä, enää olisi huominen + ylihuominen töitä ja sen jälkeen olisi vihdoin muutama päivä vapaata. Onneksi, sillä muuten selkäni alkaisi huutaa hoosiannaa, sen verran ottaa nuo lounasvuorot selkään. Eilenkin oli selkä niin kipeä, etten tuolistakaan päässyt ilman apua ja nyt vaikka selkä aamulla olikin parempi, niin nyt taas vihloo niin julmetusti ettei mitään rajaa... Ei varmaan olisi W:n synttäreillä pitänyt istua sitä pientä hetkeäkään lattialla, lähdin siis suoraan töistä J:n vanhemman pojan W:n 3-vuotis synttäreille. Eipä me siellä oltu kauaa, mutta hetken aikaa kumminkin.

Ainiin, hyvin on muuten tullut töissä huomattua, että kysyvälle löytyy töitä. Nyt kun olen tarpeeksi usein kysellyt lisävuoroja, niin ensi vuorolistassa onkin melkein vakituisen työntekijän tunnit, eli 87 tuntia ja lisää tulee jos joku peruu vuoronsa. Ja meidän vuorolista onkin siis vain 3 viikkoa kerrallaan... Onneksi saan vuoroja nyt ihan kohtuudella ennen äippälomalle jääntiä, sillä rahaa ei koskaan ole liikaa, varsinkaan kun kaikki laskut tuntuvat tulevan aina samaan aikaan, nytkin tuli edellisestä asunnosta puolen vuoden vesilasku, vaikka tavallisesti vesilasku tuli siellä parin kuukauden välein. Ihme juttu ettei ole sitten voinut vesilaskuja lähetellä säännöllisesti, vaan pitää yksi jättilasku lähettää. No, onneksi voin tehdä lisää töitä kunhan Eemil aloittaa päivähoidon elokuun alussa. Eri asia onkin sitten, miten päivähoidon aloitus sujuu kun me ei keretä ollenkaan tutustumaan hoitopaikkaan ennen hoidon alkua.

Jos tätä lukee joku jolla on kokemusta lapsen hoitoon laitosta ilman "harjoittelua" hoitopaikassa, niin olisi kiva kuulla kokemuksia...

Töitä, töitä ja hiukan muuta.

Nyt on kolmesta vuorosta yhdeksästä selvitty töissä ja vielä olisi kuusi jäljellä. Lauantaihin saakka siis kaikkina päivinä on aamuvuorot tällä viikolla, ihan hyvä vain jotta saan ensi kuussa olevaan Tallinnan risteilyyn kerättyä rahaa. Kaverin kanssa siis lähdetään päiväristeilylle, jotta pääsen vauvanvaatteita ja tuparijuomat hakemaan sieltä. Viikonlopun yövuorot oli aika murhaa ainakin jaloille ja selälle, mutta onneksi sunnuntaina sain nukkua univelkoja hiukan pois. Tänään oli sitten kahvilavuorossa ihan ybertylsää kun ei asiakkaat vielä kahvilan olemassaolosta tiedä ja eivät osaa vielä sielä asioida... Huomenna sitten edessä joko lounas- tai kahvilavuoro, ravintolapäälikkö kertoo huomenna kumpi vuoro.

Tänään tunsin muuten ensimäistä kertaa vauvan liikkeet ihan 100% varmasti. Viikkoja siis kasassa 15+1, eli muutama viikko vähemmän kuin Eemiliä odottaessa ja Eemilkin on pikku hiljaa alkanut kävelemään pidempiä matkoja ja toivottavasti jättää kohta kokonaan konttauksen taakseen. Sanojakin on alkanut pikkumieheltä tulemaan aika kohtuullinen kasa. Tunnistettavia sanoja ovat tällä hetkellä ainakin: "Nano (jano), äiti, isi, ei, joo, namnam, nunnuu (nukkumaan)" Muitakin sanoja on, mutta ei niitä osaa listata kaikkia...

Alkaa pikkuhiljaa mahakin jo hiukan näkymään, pitää katsoa jos jossakin vaiheessa mahakuvaa kehtaisi julkaista. Sen verran pahasti olen turvonnut lähiaikoina, että sormustakin on välillä hankala saada pois sormesta. Mutta toisaalta, olen ylpeä jokaisesta sentistä ja kilosta, jotka vatsaan kertyvät raskauden aikana. Ne saa sitten pois raskauden jälkeen, mutta kyllä se hirvittää että vatsa kasvaa niin paljon nopeammin toisen raskauden aikana, kuin ensimäisen.

Uniongelmia ja väsymystä.

Huoh, Eemil on nyt kahden yön ajan keksinyt tavan omaisten yöheräilyidensä lisäksi, että kuinka hauskaa on herätä aamuyöllä hiukan ennen viittä ja vain huutaa / kontata pois sängystään. Ei tässä vielä mitään, helppohan tuo lapsi olisi nukkumaan saada jos maito kelpaisi, tai edes vieressä olo (molemmilla tavoilla siis saa tavallisesti helposti nukkumaan), mutta kun ei. Eemil siis huutaa noin tunnin verran putkeen ja siinä välissä kiipeää välillä pois sängystään, karjuakseen vielä hiukan lisää. Noin tunti kun on mennyt, niin herra vaivautuu nukahtamaan lähes tulkoon itsekseen uudelleen. En ihan oikeasti tajua, mikä tota lasta vaivaa kun öisin ei voida nukkua, ei sitten millään... Onneksi meidän perhetyöntekijä selvittää unikoulupaikan saanti mahdollisuuksia ja tällä viikolla pitäisi selvitä lisää. Toivotaan että saadaan se paikka ja pian, muuten voi viimeistään toisen lapsen syntyessä olla pinna hyvin tiukalla.

Nyt on onneksi muutama vuoro töihinkin, jotta saan hiukan muuta ajateltavaa kuin vain kotiolot. Huomenna siis klo 11-18 saan iloisesti tehdä töitä ja viikonloppuna sekä perjantaina, että lauantaina yövuoroon klo 23-04. Saapa nähdä miten jaksan nuo toistaiseksi viimeiset yövuorot, enempää en nimittäin aiokkaan ottaa moneen hetkeen, jotta varmasti jaksan tehdä töitä mahdollisimman pitkälle...