torstai 10. marraskuuta 2016

Kalenterin täydeltä menoja (ja lyhyesti Niilon puheterapiasta)


Talvi tuli ja yllätti lumenpaljoudellaan ja samalla oma kalenterini tuntuu yllättävän joka viikko monilla menoilla. Tuntuu ettei varsinaista vapaata päivää ilman minkäänlaisia menoja olekaan ja töiden, lasten menojen, blogin päivittämisen, koiraharrastuksen ja kodin ylläpidon sommitteleminen yhteen kalenteriin tuntuu välillä melkeinpä mahdottomalta. Tunteja saisi olla vuorokaudessa huomattavasti enemmän jotta kaiken tarpeellisen kerkeäisi tekemään kunnolla, mutta onneksi neljän lapsen kanssa on tottunut jo suhteellisen hyvin järjestelemään kalenteriinsa aikaa jos jonkinnäköiselle menolle.

Tällä hetkellähän vakituisia menoja ovat vain työt ja Niilon puheterapia, ei siis kuulosta ollenkaan pahalta. Näiden vakituisten menojen lisäksi kalenteri kumminkin täyttyy lasten hammaslääkäreistä, lasten neuvoiloista, vähän ajan päästä Eemilin fysioterapiasta, Eemilin puheterapiasta jälleen ensi kuussa sekä kaikenlaisista muista satunnaisista menoista niinkuin esimerkiksi nyt tulevana viikonloppuna olisi messut mihin mennä lasten kanssa. Onnekseni siis tajusin hankkia kalenterin sillä muuten puolet menoista todennäköisesti unohtuisi ja olisin aivan pulassa sen suhteen että missä milloinkin pitäisi olla.


Eilinen olikin taas hyvä esimerkkipäivä kiireisestä päivästä sillä heti aamusta oli Niilon puheterapia ja parin tunnin päästä puheterapian alkamisesta oli luvassa koiran rokotusaika. Tämän lisäksi oli vielä tarkoitus kotitöitäkin keretä tekemään kun kerran kotipäivä oli muutenkin. Kevyt flunssan alku ei kumminkaan aamusta yhtään helpottanut ajatusta asioiden juoksentelusta mutta pakko juosta pakolliset asiat sillä uusien aikojen saaminen voisi olla kiven alla.

Niilon puheterapia meni ihan normaalisti mitä nyt Niilo kävi todella ylikierroksilla eikä olisi halunnut yhtään keskittyä mihinkään saamaansa tehtävään. Hieman juteltiin myös jatkosta ja puheterapeutti oli edelleen sitä mieltä että parhaat vaihtoehdot Niilolle olisi tällä hetkellä tukiviittomaopettaja kotiin, sekä Kelan puheterapia (yksityinen puheterapeutti päiväkotiin). Näistä oltiinkin puhuttu jo aiemmin ja olin edelleen samaa mieltä, että minulle käy molemmat kunhan puheterapeutti nyt vain saisi noihin laitettua lähetteet jotta asia etenisi jossakin vaiheessa eikä puheterapiaan nyt ainakaan mielellään tulisi pitkiä taukoja. Edelleen jonot ovat ihan mielettömän pitkät erikoissairaanhoidon piiriin tutkimaan puhumattomuuden syytä, joten vieläkään emme voi tehdä muuta kuin odottaa että pääsisimme edes jonoon lähetteen kanssa...

Niilon mahdollisesta tulevasta diagnoosista sen verran, että puheterapeutti itse on nyt tullut siihen tulokseen ettei Niilolla olisikaan dysfasiaa vaan pojalla olisikin dyspraksia. Niilolla kun ei ole kuulemma ongelmia pelkästään kielellisessä kehityksessä vaan muunmuassa motoriikassa on ongelmia joten dysfasia diagnoosi ei kuulemma ihan sovi kuvaan. Varmuutta ei asiasta tietenkään ole vielä eikä tulekaan olemaan vielä pitkään aikaan mutta tämä on se diagnoosi jota aletaan alustavasti tutkimaan...

Puheterapia siis jatkuu vieläkin ja nyt on jo ensi vuoden puolellekin sovittu muutamia puheterapiakäyntejä joten kalenterissa ei tule olemaan tyhjää vielä pitkään aikaan.

2 kommenttia:

  1. Aiotteko Elma-messuille? En tiedä, onko siellä lastenhoitoa nyt, mutta yleensä Messukeskuksen messuilla on viikonloppuisin ollut. Siellä on ihan kohtuukokoinen leikkitila ja valvottu, ilmainen lastenhoito. Me on käytetty sitä paljon, ja aina sinne on sopinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Elma-messuilla käytiin. Jotenkin en raaski lastenhoitoa käyttää kun tuntuisi hölmöltä raahata lapsia messuille ja jättää hoitoon :/
      Selvittiin onneksi kumminkin hengissä kun mukana oli vain kolme lasta, mutta täytyy pitää tuo lastenhoito mielessä jos joskus sitä tarvitsee messuilla.

      Poista

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)