maanantai 18. heinäkuuta 2016

Loppuvuoden tavoitteet koiran kanssa.


Nyt kun meillä on koira, on hyvä aika tehdä jonkin näköisiä tavoitteita minulle ja koiralle joiden etenemistä ajattelin kertoa täällä blogissakin. Tavoitteet haluan asettaa sen vuoksi, että on jotain mitä tavoitella ja jotta minulla olisi edes hieman konkreettisemmat suunnitelmat ettei vain tehtäisi sitä mikä tuntuu juuri sillä hetkellä hauskimmalta. Windyn sijoitukseen luovuttaneella ei ole mitään erityisempiä ehtoja harrastamisen suhteen ja senpä vuoksi en itse stressaa harrastamisesta kovinkaan paljon. Kyseessä on kumminkin aktiivinen ja aivotyöskentelyä vaativa koira joten ihan sohvaperunaakaan en Windystä tahdo tehdä.

Ihan ensin on varmaan realistista listata tämän loppuvuoden tavoitteet ja tavotteita en laita kovinkaan korkealle koska Windyhän ei ole vielä meillä turhan kauaa ollut. Näin ollen loppuvuoden tavoitteet ovat periaatteessa vain perusasioiden opettelua ja yhteiselämän pelisääntöjen oppimista. Ensi vuodelle voi sitten miettiä kovempia tavoitteita riippuen ihan siitä miten saadaan tämän vuoden tavoitteet täytettyä ja miten Windy edistyy.
Olen myös varautunut siihen ettei ihan kaikkia tavoitteita saada täytettyä, mutta yritys on kova ja teemme parhaamme jottei yksikään tavoitteista jäisi saavuttamatta.


Pidemmittä puheitta, ensi vuoden tavoitteet ovat seuraavat:
*Opettaa Windy olemaan haukkumatta imurille ja hyökkimättä imuria päin (tällä hetkellä ollaan edistytty sen verran että J saa imuroitua rauhassa jos istun imuroimisen ajan Windyn vieressä).

*Opettaa Windy olemaan pureskelematta tavaroita yksin ollessaan (saatiin useampikin hyvä vinkki tämän asian pois opettamiseksi kun vinkkejä kyselin ja tällä hetkellä Windy osaa olla 2-3h yksin ilman että tuhoaa mitään ja viime yö oli ensimäinen yö kun mitään ei oltu tuhottu).

*Käydä ainakin yhdessä match showssa kokeilemassa onneamme, mahdollisesti kahdessa tai kolmessa. Tämä riippuu ihan siitä miten pk-seudulta löytyy mätsäreitä meidän läheltämme.

*Saada hihnakäytös kuntoon niin ettei Windy juoksisi päättömästi vetäen jokaisen ihmisen, linnun, lepattavan roskan, perhosen tai toisen koiran luokse (eilen illalla ja tänään aamulla saatiin jo muutama ihminen ja yksi koira ohitettua ilman riehumista).

*Harjoitella tokon alokas luokan liikkeitä omatoimisesti rauhallisessa ympäristössä niinkuin esimerkiksi kotona tai tyhjässä koirapuistossa.

Montaa tavoitetta en ole asettanut sillä jo näissä saattaa mennä aikaa ennenkuin kaikki tavoitteet on saatu suoritettua. Aikaa on tässä kumminkin melkein puoli vuotta ja sen luulisi riittävän edes kohtuullisen hyvin tavoitteiden suorittamiseen. Katsotaan miten edistytään ja toivotaan parasta.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa oikein realistisilta mun korvaan, onnea matkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnen toivotuksista, ne tulevat tarpeeseen :)

      Poista

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)