Yleisesti koko perheellä menee ihan samalla tavalla kuin aiemminkin. J on töissä ja itse mökkihöperöidyn kotona lasten kanssa, varsinkin kun oltiin koko perhe jonkinasteisessa flunssakierteessä vielä vähän aikaa sitten. Välillä suoraan sanottuna tuntuu, kuin olisi yksinhuoltaja kun J tekee niin paljon töitä, mutta jonkunhan se raha on tienattava meidänkin perheessä ja luojan kiitos miehekkeellä on vapaapäiviä edes silloin tällöin (keskimäärin noin kymmenen kappaletta kuukaudessa) ja työpäivinä J kerkeää huonoimmillaankin viettämään noin tunnin tai kaksi koko perheen kanssa. Pakko siis sanoa, että nostan hattua yksinhuoltajille, itse varmaan tulisin hulluksi jos ei olisi miestä auttamassa lasten kanssa ja kunnioitankin niitä, jotka jaksavat päivästä toiseen yksin lapsen tai lasten kanssa ilman apua.
Muuten siis elämä rullaa samaa tahtia kuin aiemminkin, paitsi että kolmesta eri asunnosta ollaan nyt laitettu hakemukset josko joku niistä tärppäisi ja päästäisiin muuttamaan halvempaan asuntoon. Toivotaan, että tärppää sillä ensi vuoden vuokrakorotus ilmoituskin tuli jo ja niinhän se vuokra nousee sen verran, että aika tiukilla saisi elää ensi vuoden jotta olisi varaa vuokra maksaa.
Eemilin kuulumisia sen verran, että poika oppii uusia asioita äärimmäisen nopeasti ja ilman, että niitä tarvitsee edes varsinaisesti opettaa. Oman nimensäkin Eemil oppi kirjoittamaan yksi päivä, eikä siihen vaadittu kuin muutama esimerkkikirjoituskerta. Muutenkin poika on ollut lähiaikoina äärimmäisen kiinnostunut numeroista, sekä kirjaimista ja niitä ollaankin harjoiteltu aina silloin tällöin kun Eemil itse on osoittanut kiinnostusta niihin.
Uhmaikä taasen pahenee koko ajan ja tuntuu, että kohta olen varmaan ihan pulassa tuon lapsen kanssa kun teini-ikä koittaa joskus. Jos käytös nimittäin pahenee tätä vauhtia, niin on suloinen, sekä kiltisti käyttäytyvä esikoiseni kohta vain muisto. Eemil nimittäin heittelee tavaroita, hakkaa ikkunoita, huutaa, haukkuu, läpsii, tönii ja tekee kaikkensa jotta menettäisin hermoni ja antaisin lopulta periksi. Jo aikaisemmassa postauksessa uhmaiästä kerroin näitä samoja asioita, mutta nyt käytös tuntuu vain pahenevan päivä päivältä ja varsinkin silloin kun J on töissä, on käytös aivan mahdotonta. Isiä sen sijaan totellaan lähes poikkeuksetta ja vaikka J:llekin uhmataan, niin ei uhmaaminen ole läheskään niin pahaa kuin minua kohtaan. Voiko tuo uhmaaminen sitten johtua esimerkiksi siitä, että Eemil olisi kyllästynyt äidin kuunteluun ja siihen että viettää äitinsä kaikki päivät, vai sitten siitä että olen antanut liian helposti periksi, en voi tietää. Nyt olen kumminkin vähitellen alkanut ryhdistäytymään ja alkamaan olemaan johdonmukaisempi kielloissa, sekä jäähyissä vaikka se tuntuukin hankalalta. Välillä onkin hyviä päiviä kun Eemil tottelee ja omat hermoni eivät ole niin koetuksella, mutta varsinkin kun olin kipeä, oli hermot tosi koetuksella kun Eemil vaistosi, että nyt ei jaksa.
Nyt on kumminkin enää pari kuukautta Eemilin 5-vuotis neuvolaan, eli siihen saakka katsellaan käytöstä ja jos ei meno rauhoitu, niin kysellään neuvolassa lisäohjeita.
Veetin kuulumisiakin hieman. Eli Veeti on pikkuhiljaa alkanut olemaan iloisempi, sekä pirteämpi lapsi ja ilmeisesti ensimäinen uhmakausi alkaa vähitellen rauhoittumaan. Uhmakohtauksia on edelleen ja silloin tällöin on hetkiä kun mikään ei tunnu kiinnostavan, mutta pääpainoisesti Veetistä on kuoriutumassa oikein herkkä, mutta iloinen lapsi joka rakastaa huomiota, pussailua ja halailua. Poika onkin siis vähän väliä pyytämässä halipusuja tai kömpimässä kainaloon ja pakko myöntää että vastapainona Eemilin uhmaamiselle on kiva välillä kölliä Veetin kanssa sohvalla katsomassa telkkaria kun Eemil vaikkapa leikkii hetken rauhallisesti Niilon kanssa.
Veetillä on myös selkeästi kasvanut oman rauhan ja tilan merkitys, sillä poika saattaa välillä vetäytyä omiin oloihinsa esimerkiksi lukemaan ja silloin ei kenenkään kannata mennä häiritsemään. Tämä poika haluaa nimittäin keskittyä juurikin esimerkiksi lukemiseen ihan rauhassa ja jos joku kehtaa häiritä niin tuloksena on eläimellinen huuto sekä itku. Onneksi Veeti on alkanut myös oppimaan, että nukkumahuoneessa saa levätä rauhassa jos siltä tuntuu.
Veeti on myös selkeästi erittäin kiinnostunut oppimaan uusia asioita ja kiinnostavien asioiden kohdalla samat asiat kysytään sataan kertaan ja sekään ei riitä. Esimerkiksi isoista autoista kertovaa kovasta pahvista tehtyä kirjaa on luettu vaikka kuinka monta kertaa ja eläinkirjatkin ovat tällä hetkellä kovassa huudossa, heti My Little Ponyjen jälkeen. My Little Ponyt ovat siis tällä hetkellä suuri ihastuksen aihe Veetille ja vaikka se välillä hieman häiritsee itseäni (siinä vaiheessa alkoi viimeistään häiritsemään kun opin muistamaan My Little Pony elokuvan ulkoa) niin senkus tykkää. Kiva vain että pojalla on joku kiinnostuksen kohde. Tykkäähän Eemilkin edelleen Hello Kittystä, vaikka ei enää niin fanaattisesti kuin vähän aikaa sitten.
Kuivaksi opettelu ei ole edennyt oikeastaan yhtään. Poikaa pidetään ilman vaippaa 99% päivästä ja yleensä vaippa laitetaan vain ulos mennessä ja nukkumaan mentäessä, mutta siitä huolimatta Veeti ei tunnu oppivan asiaa. Eikä Veetiä oikeastaan vaikuta edes kiinnostavan, varsinkaan jos poika keskittyy johonkin asiaan oikein kovasti niin vessassa käymistä ei muista ja muistutuksia ei kuunnella. Elätellään kumminkin toivoa, josko jossain vaiheessa alkaisi tapahtua edistystäkin, varsinkin kun nyt Veeti on pari päivää ollut kuivana kun olen lähes kirjaimellisesti kantanut pojan vessaan vähän väliä (koputtaa puuta). Mutta eipä meillä varsinaisesti mikään kiirekään ole, Veeti oppii kun on sen aika ja kun poika on siihen valmis.
Niilo taasen kasvaa kovaa vauhtia ja oppii kaikkea uutta ihan koko ajan. Tämän hetken huippujuttu on kumminkin siivoaminen. Imuri varastetaan joka käänteessä imuroivalta henkilöltä (eli yleensä minulta) ja tiskirättiä ollaan hakemassa koko ajan tiskipöydältä pöytien, sekä seinien pyyhkimistä varten. On Niilo osoittanut mielenkiintoa jopa tiskaamista, sekä pyykin pesua kohtaan, mutta niihin askareisiin en uskalla pojan antaa osallistua ihan vielä. Vaikka tuo siivoushulluus tuntuukin välillä hieman ärsyttävältä kun aina Niilon avuntarjoukset eivät auta millään tapaa, mutta toisaalta yritän nauttia vielä kun lapsi nauttii siivoamisesta.
Varsinaista uhmaikää ei ole vielä havaittavissa, mutta marttyyri-itkuja kylläkin. Niilo saa nimittäin hyvin usein kamalan hepulin jos kaikki ei mene pikkumiehen tahdon mukaan, mutta onneksi pettymys lievenee yleensä hyvin pian ja Niilo katoaa muihin touhuihin. Muuten Niilon kehityksessä tai oppimisessa ei ole varsinaisesti tapahtunut mitään uutta, vaan kaikki menee pikkumiehen kehityksessä samaa tahtia kuin ennenkin.
Puhetta ei vielä tule, jos ei lasketa niitä kertoja kun olen ollut melko varma, että olen kuullut "äiti" tai "ei". En kumminkaan menisi vannomaan että kyseessä olisi oikeita sanoja, vaikka tässä iässä ne voivat jo hyvin olla niitäkin, eikä vain äidin epätoivoisia kuuloharhoja.
Tässäpä tämän kertaiset kuulumiset, saa toki kysyä jos jäi jotain kysyttävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)