sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Miksi kirjoitan blogia?


Joskus olen tullut miettineeksi omassa pienessä mielessäni, että miksi ihmeessä edes kirjoitan blogia? Varsinkin kun tässä muutama päivä sitten eksyin lukemaan blogini vanhoja kommentteja, muistin jälleen että aina se palauta bloggaamisesta ei ole kovinkaan positiivista. Ihmettelenkin, että miten olen ylipäänsä jatkanut blogin kirjoitusta saamistani ilkeistä kommenteista huolimatta ja uskoisin, että jokainen aloitteleva bloggaaja lopettaisikin bloginsa kirjoituksen saatuaan kasan ilkeitä kommentteja.
Ilkeitä kommentteja on toki tullut alun jälkeenkin, mutta jossain vaiheessa tulin järkiini ja laitoin kommentit tarkastettaviksi ennen julkaisua. Minun ei nimittäin tarvitsisi omassa blogissani katsella kommenttiosion täydeltä ilkeitä kommentteja ja ne negatiivisetkin mielipiteet voi toki ilmaista ystävällisemmälläkin tavalla. On tuosta kommenttien etukäteistarkastuksesta ollut muutakin hyötyä, ilkeät kommentit ovat nimittäin vähentyneet ja se taasen lisää innostustani kirjoittaa kun jokaisen kirjoituksen kohdalla ei tarvitse pelätä, että taas joku tulee kommentoimaan anonyyminä ja sellaisella tyylillä kuin olisin pissinyt jonkun aamumuroihin.


Koska nuo ilkeät kommentit eivät ole saaneet minua lopettamaan, niin blogin kirjoituksessa on minulle muitakin syitä kuin pelkkä kommenttien saaminen. Omat motivaationi blogin kirjoitukseen ovat pääasiassa siinä, että ensinnäkin blogi toimii minulle eräänlaisena päiväkirjana ja ajatusten ylöskirjoitus paikkana. En ole edes teininä osannut kirjoittaa paperimuodossa olevaa päiväkirjaa, joten blogi tuntuu enemmän kuin luonnolliselta tavalta kirjoittaa tapahtumia ylös. Lisäksi omistan jonkin asteisen äitiysdementian ja sen vuoksi tulee blogista aika usein tarkastettua joitain asioita, joita en välttämättä itse muistaisi.
On myös nolona myönnettävä, että yhdelläkään pojalla ei ole vauvakirjaa. Tai no, Eemilillä on, mutta sen täyttäminen jotenkin jäi vauvavuoden univelan ja väsymyksen vuoksi ja niin sitä ei sitten tullut hankittua veljillekään. Blogi siis toimii omalla tavallaan myös poikien kehityksen ja kasvun taltioimisena ja uskoisinkin, että joskos olisi helppo esimerkiksi printata blogi paperimuotoon ja pitää sitä eräänlaisena vauvakirjana. Vaikkakin, printatessa paperipino todennäköisesti kasvaisi ihan järjettömän kokoiseksi, mutta ainakin pojat saisivat tietää paljon vauva-ajoistaan, sekä kehityksestään.


Blogin kirjoittamismotivaatiota kasvattaa tietenkin te lukijat. On ihana saada kommentteja, sekä vertaistukea lukijoilta ja on myös erittäin ilahduttavaa tietää, että jotakuta oikeasti kiinnostaa kirjoituskeni. Blogi on myös enemmän kuin helppo keino jakaa kuulumisia sukulaisille, sekä tutuille joiden kanssa ei muuten tule niin usein vaihdettua kuulumisia. On kumminkin pakko myöntää, että en ikinä olisi kuvitellut blogini saavan edes yhtä lukijaa, en jotenkin nimittäin osannut ajatella että ketään tuttavapiirini ulkopuolista kiinnostaisi juttuni, mutta jokainen lukija on ollut enemmän kuin iloinen yllätys. En usko, että täysin ilman lukijoita ja kommentteja jaksaisin kirjoittaa blogia ollenkaan ja pitäisikin varmaan itsekin aktivoitua kommentoimaan lukemiani blogeja kun kerran itse tiedän kuinka paljon saadut kommentit ilahduttavat.

Aloitinkin blogin kirjoittamisen alunperin täysin itseäni varten. Eemil oli silloin suhteellisen pieni ja odotin Veetiä. Tuntui rauhoittavalta kirjoittaa hieman omia ajatuksiaan ylös, vaikka ensimäiset postaukseni olivat erittäin lyhyitä, sekä osittain jopa tönkköjä. Onkin hauska lukea aina välillä noita ensimäisiä postauksia ja miettiä, kuinka blogini on kehittynyt noista ajoista. Toivotaan että kehitys on muistakin ollut positiivinen ja toivon salaa, että blogini kehittyy jatkossakin parempaan suuntaan.


Olisi kiva kuulla muiltakin bloggaajilta, miksi kirjoitatte blogianne tai mikä motivoi teitä jatkamaan? Haastankin kaikki bloggaajat kertomaan bloggaamisensa syitä ja sitä, kuinka aloititte bloginne. Linkatkaa ihmeessä postauksenne tähän kommentteihin, luen enemmän kuin mielelläni muidenkin ajatuksia bloggaamisesta.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus ja samanlaisia ajatuksia on minullakin omasta bloggaamisestani :)Pitääpä ottaa haaste vastaan ja pohtia aihetta kunnolla.

    VastaaPoista
  2. Jos jaksat niin linkkaa kirjoituksesi tähän kommentteihin kun saat sen valmiiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä linkkailla :) Vielä kun saan sen postauksen ulos!

      Poista
  3. http://olenmamad.blogspot.fi/2014/11/miksi-bloggaan.html
    Tässä linkki omaan postaukseeni. Itse kirjoitan siksi, kun se on kivaa ja yritän siihen yhä enemmän keskittyäkin niiden lukijamäärien seuraamisen sijaan.

    VastaaPoista

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)