lauantai 11. tammikuuta 2014

Huomenta.

Blogi taas hieman jäänyt, mutta on tuntunut että on ollut ihan kamalasti kaikkea ja blogille ei oikein ole tuntunut riittävän aikaa. Yritän siis kovasti petrata kirjoittamisen suhteen. Tämäkin on vain nopea kuulumispostaus kun kohta pitää lähteä pyöräilemään töihin päin. Pidän itseäni todellakin hulluna kun menin ottamaan aamuvuoron joka alkaa kello seitsemän ja vieläpä niin ettei töihin mene busseja, vaan joudun pyöräilemään kahdeksan kilsaa töihin ja samanverran takaisin. Toisaalta tämän päiväinen kauppa oli viimeksikin niin mahtava työpaikkana, joten tuo matka kannattaa omasta mielestäni.

Mitään ihmeempiä ei ole meidän taloudessa tapahtunut. Niilo on oppinut kylläkin konttaamaan ja istumaan hieman tukevammin, mutta onhan isopieni mies jo kohta seitsemän kuukautta vanha. Välillä sitä ihmetteleekin, että mihin tämä aika oikein menee kun lapset vaan kasvaa ilman että sitä tajuaa. Noin kuukauden päästä on jo Eemilinkin 4-vuotis synttärit ja niitä pitää kovasti suunnitella, jotta saisi jonkun kivan teeman juhliin ja jotta osaisi päättää tarjottavat ym. Alkuunhan Eemil tahtoi Hello Kitty teeman, mutta vaihtoi mielipiteensä siihen että tahtookin mopoteeman ja nyt katsellaan, että miten saadaan mopoteema järjestettyä...

Kaikkein paras nyt tapahtunut asia on kumminkin se, että näillä näkymin lähden kahden kaverini kanssa heinäkuussa neljäksi päiväksi Berliiniin viettämään tyttöjen kaupunkilomaa ja saan vihdoin sitä kauan kaipaamaani omaa aikaa. Lippuja ei ole vielä varattu kun toisella kaverillani ei ole vielä kesäloman ajankohta varmistunut, mutta eiköhän sekin kohta varmistu. Jännittää kyllä ihan mielettömästi kun ikinä en ole käynyt lomalla kuin Ruotsissa (ihan pienenä) ja Virossa. Kolme viikkoa kestänyttä aupair reissuani Hollannissa en laske lomamatkaksi ja ainoat lentokokemuksenikin ovat juurikin tuolta Hollannin reissulta. Lisäksi toinen mukaan lähtevistä kavereistani ei ole lentänyt kuin kerran ja sekin lisää hieman jännitystä.
Hieman ollaan jo Googleteltu nähtävyyksiäkin ja ollaan ihan niin hyviä turisteja, että lähimmät Lidlit, sekä McDonalsitkin on jo Googletettu, jos vaikka tulisikin hieman koti-ikävä ja kaipaa jotain tuttua. Tämähän on siis ensimäinen kerta Eemilin syntymän jälkeen kun lähden ilman poikia tai ilman J:täkään yhtään mihinkään yli vuorokaudeksi ja hieman jännittää, että miten se J täällä pärjää lomani ajan, mutta eiköhän kaikki mene ihan hyvin... Hyvällä tuurilla äitini ottaa nimittäin Eemilin mökille minun lomani ajaksi, jotte J:llä olisi hieman helpompaa.

Nyt kun vielä saisi jostain kerättyä lisää motivaatiota ja energiaa liikkumiseen, jotta kunto kasvaisi ja paino putoaisi edes hieman ennen tuota matkaa. Kuntoni on nimittäin täysin rapakunnossa ja luulen, että kuolen tänäänkin puoleen väliin pyöräillessäni...

Onko joku lukijoista käynyt Berliinissä? Hyviä vinkkejä matkalle (muitakin vinkkejä kaupunkilomaan otetaan vastaan kuin Berliiniin liittyviä)?

Nyt on pakko pakata reppu töitä varten ja alkaa laittautumaan valmiiksi ennen lähtöä. Yritän lähipäivinä tulla kirjoittamaan taas enemmän.

1 kommentti:

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)