Vainoharhaisuutta kuukautisista.

Pakko purkaa tänne ajatuksiani vainoharhaisuudesta, kun kuukautiset eivät ole vieläkään alkaneet raskauden jäljiltä. Tai no, juuri ennen jälkitarkastusta oli muutaman päivän kestävät menkat, mutta sen jälkeen niitä ei ole näkynyt eikä kuulunut. Ja nyt jatkuvasti ajattelen, että entäs jos jostakin syystä olisinkin taas raskaana? Jos vaikka ehkäisy olisikin pettänyt? Okei, olen varma ettei ehkäisy ole pettänyt (tai ainakin 99% varma) ja kaksi raskaustestiä olenkin jo noin kuukausi sitten tehnyt kun en saanut vainoharhaisuuttani loppumaan, mutta silti en ole tottunut olemaan ilman kuukautisia...
Eemilin synnytyksen jälkeen kuukautiset alkoivat päivä jälkitarkastuksen jälkeen ja tulivatkin sen jälkeen säännöllisesti, sen vuoksi onkin nyt hassua ajatella, että imetys voisi tosiaan pitää kuukautiset näinkin kauan poissa, vaikka Veeti ei tosiaankaan ole edes täysimetyksellä.
Kolmas lapsi ei myöskään olisi todellakaan toivottu tähän väliin (kuulostaapa rumalta tuo lause, mutta niin se asia vain on), mutta vaikka jostakin syystä nyt raskaana olisinkin (enkä todellakaan usko tuohon mahdollisuuteen), niin tuskin pystyisin aborttia tekemään. Ehkäpä käyn taas äitiysrahoista ostamassa uuden raskaustestin, jos se vaikka saisi oman mieleni rauhoitettua ja tajuaisin, etten oikeasti ole raskaana. Tai sitten lopetan imetyksen niinkin itsekkäistä syistä, että kuukautiseni palaavat (toivottavasti) ja saan mielenrauhan, eikä tarvitse koko ajan miettiä, entä jos.
Kaikista oudointa tässä vainoharhaisuudessa on se, että vaikka todellakaan en toivoisi kolmatta lasta juuri nyt, niin silti kun tein viimeksi raskaustestin, joka näytti tietenkin negatiivista, koin pienen pettymyksen tunteen... Kaiken huipuksi ajatus kolmannesta lapsesta tuntuisi myös houkuttelevalta ja J kolmannesta lapsesta aika ajoin jo puhuukin. Silti järki sanoo ettei todellakaan vielä, ei ennen kuin Veeti nukkuu kokonaiset yöt ja on nukkunut niitä jo jonkin aikaa. Eikä varsinkaan ennen kuin olemme saaneet isomman asunnon ja olen kerennyt töissäkin olemaan jonkin aikaa, en nimittäin halua ihan totaallisesti pudota työmarkkinoilta, nytkin kun olen kumminkin ollut melkein kolme vuotta kotona.
Nytkin tiedän, että kun ja jos sen raskaustestin teen taas turhaan äippärahoista, niin sieltä jostain puskee se pieni pettymyksen tunne. Naisen mieltä ei todellakaan ole mielestäni rakennettu fiksusti, kun ei kerran järki ja tunteet kohtaa alkuunsakkaan.
Tyhmä kysymys ehkä jonkun mielestä, mutta kokemuksia haluaisin kuulla (jos joku niitä rohkenee kertoa), että onko tuo vainoharhaisuus ihan normaalia synnytyksen jälkeen vai olenko ihan hulluksi tullut?