Tuteista, tuttipulloista ja imetyksestä.

Olen tässä parin päivän aikana miettinyt, että onkohan nuo kolme otsikossa mainittua asiaa jotenkin kytköksissä toisiinsa, voi olenkohan tulossa hulluksi omien pohdintojeni vuoksi... Eemiliä nimittäin imetin aikoinaan ainoastaan kaksi viikkoa, kunnes maidon tulo loppui kun en voinut vahvojen särkylääkkeiden vuoksi imettää, Eemil ei myöskään ikinä syönyt tuttia ja pullostakin maito kelpasi vain yhdellä tietynlaisella tuttiosalla.
Nyt kumminkin kun Veetiä imetän edelleen osittaisimetyksellä, niin pikkuherra syö myös tuttia ja maito kelpaa pullostakin sillä ns. normaalilla tuttiosalla (Eemil joi nimittäin ainoastaan Emma merkkisten tuttipullojen tuttiosalla ja myöhemmin ei juonut edes vellituttiosastakaan velliä). Vaikka kuinka ennen Veetin syntymää olin sitä mieltä, ettei Veeti tarvitse tuttia kun ei Eemilkään tuttia aikoinaan tarvinnut, niin kummasti mielipiteet muuttuvat ajan myötä. Tutti kun on niin helppo tyrkätä lapsen suuhun esimerkiksi bussissa, sekä Veetin yöunia saa jatkettua jonkin verran kun laittaa tutin uudelleen suuhun.
Nyt kumminkin kun Veeti syö tuttia, niin on mieleeni tullut jännityksen aihe, että miten tutista pääsee sitten eroon kun sen aika tulee? Eemilin kanssa kun ei tuota ongelmaa luonnollisesti ollut ja muutamia lapsia katsoneena tiedän ettei se tutista luopuminen todellakaan ole helpoin asia lapselle. Toisaalta taas kaikkialla paasataan, että tutti pilaa hampaat ja ihan viimeistään vuoden ikään mennessä pitäisi tutista päästä eroon. Mutta onko se loppujen lopuksi sitten niin paha asia, jos vaikka 3-vuotias syö tuttia ainoastaan nukkumaan mennessä? Tai jos vaikka 3-vuotias joisi iltamaidon pullosta? Joo, itse pyrin siihen että Veetiltä lähtee sekä tuttipullo, että tutti vuoden ikään mennessä, mutta tiedän myös yhden vajaa kaksi vuotiaan lapsen, joka edelleen syö tuttia ja juo tuttipullosta. Eikä kys. lapsen vanhemmat ole asiasta moksiskaan, vaikka ympäristön painostus kyseisistä asioista luopumiseen on kova. Itse olen kumminkin sitä mieltä, että eiköhän jokainen vanhempi osaa itse sanoa, milloin oma lapsi on valmis jostain asiasta luopumaan? Joihan Eemilkin tuttipullosta vielä viime vuoden syyskuuhun saakka öisin, kunnes tuttipullosta päästiin eroon unikoulun avulla. Tuolloin Eemil oli kumminkin jo 1,5-vuotias ja oma mielipiteeni on, ettei Eemil olisi ollut ns. valmis yöpullosta luopumaan ennen tuota. Ja tuolloinkin se oli hankalaa.
Tottakai mitä pidemmälle odottaa tutista ja tuttipullosta luopumista, niin sitä hankalampaa se on. Mutta jos taas ajattelee niin, että tarpeeksi isona lapsi luopuu molemmista itse. Se tuskin aiheuttaa lapselle mitään traumoja, tai pysyä vammoja?

Toinen kiistelty aihe on imetys. Jotkut imettävät lapsiaan jopa kouluikään saakka ja jotkut eivät imetä lastaan edes synnärillä. Miksi siitäkin pitää tehdä niin iso numero? Jostain muistan lukeneeni, että äidinmaidonkorvikkeissa on ihan yhtä hyvät ravintoarvot kuin äidinmaidossakin, joten miksi jokainen äiti joka ei lastaan imetä vähintään puolen vuoden ikään saakka, saa ainakin neuvolassa mulkaisuja osakseen? Eikö tärkeintä ole, että lapsi saa ylipäänsä ruokaa, oli se sitten pullosta tai tissistä? Okei, pakko myöntää, että mielestäni on ehkä jo hiukan inhottavan kuuloista, jos joku vielä yli 3-vuotiasta imettää, mutta silti se on jokaisen oma asia. Olen vain miettinyt, että eikö imetys muka satu sen jälkeen kun lapsella on suu täynnä hampaita? Ja luulisi, että jossain vaiheessa imettävälle äidillekin tulisi olo, ettei imetys ole enää normaalia kovin ison lapsen kohdalla. Esimerkiksi juurikin noiden kouluikäisten imetys...

Äh, nyt aihe lähti rönsyilemään ja en saa ajatuksiani kokoon ilman että kohta alkaisin toistamaan itseäni. Kertokaa ihmeessä omia ajatuksianne noista kolmesta kiistellystä asiasta.