torstai 5. huhtikuuta 2012

Lastenvaatteista.

Nyt kun on jälleen aika karsia Veetin vaatelipastosta liian pienet vaatteet pois ja siirtää seuraava koko lipastoon, on tullut mieleen, että mistä ihmeestä näitä lastenvaatteita oikein kertyy näin paljon. Puoliakaan Veetin vaatteista ei olla keretty käyttämään ja nyt ne ovat jo liian pieniä. Ja nyt mietin myös, että miksen oppinut jo Eemilin vaatemäärästä (siis kun Eemil oli pienempi), että niitä pieniä vaatteita ei tosiaankaan tarvitse olla paljoa. Kun Eemil kasvoi, niin Eemilin vanhat pienet vaatteet myytiin halvalla eteenpäin ja osa annettiin kavereille, meille kun ei tosiaan pitänyt tulla toista lasta vähään aikaan. Kun sain tietää uudesta raskaudestani, niin lastenvaatteita alkoi tulla joka suunnasta ja tietenkin halusin niitä ostaa myös itse. Onneksi pitäydyin käytettyjen vaatteiden ostamisessa, sillä muuten nyt harmittaisi turha rahankäyttö...

Tietenkin olen kiitollinen kaikista saamistamme lastenvaatteista, mutta nyt vain harmittaa kun kivoja vaatteita olisi vaikka kuinka paljon ja niitä ei millään kerkeä kaikkia käyttämään, ennen kuin koko on jo liian pieni. Haikeudella nyt sitten pakkailen liian pieniä vaatteita säilöön ja tällä kertaa en niitä aio (tai oikeastaan raaski) myydä, sillä aina kun mietin noiden vaatteiden myymistä, tulee mieleen ajatus, että entä jos sittenkin tulisi kolmas lapsi jossakin vaiheessa, vaikka jo ihan lähiaikoina. Ihan niinkuin kävi Veetinkin odotuksen kanssa. Toisaalta taas, vaikka kolmatta lasta ei hankittaisiinkaan vielä aikoihin, niin alkaa omat pikkusisarukseni kohta puoliin olemaan jo siinä iässä, että lapsia alkavat hankkia kunhan sopivat kumppanit löytävät. Voin sitten heille lahjoittaa lastenvaatteita, jos siis niitä huolivat.

Lastenvaatteisiin liittyen on pakko kirjoittaa ihmetyksen aiheestani, että minkä ihmeen takia kirpputoreilla (sekä nettikaupoissa) myydään suhteellisen huonokuntoisia lastenvaatteita ihan järkyttävillä summilla? Itselläni on periaate, että en maksa käytetystä lastenvaatteesta yli kahta euroa, ellei kyseessä ole joko ulkovaate tai oikeasti melkein uudenveroinen vaate. Niiden käyttöikä kun ei tosiaankaan ole kovin pitkä. (Pakko kyllä lisätä, että Eemilille ostettavista vaatteista olen jo valmis maksamaan vähän enemmänkin, koska niiden käyttöikä on jo huomattavasti pidempi.)
Juurikin tuon käyttöiän lyhyyden takia en tajua ihmisiä, jotka maksavat esimerkiksi huuto.netissä ihan järkyttäviä summia vaikkapa Me&I:n vauvanvaatteista. No, kukin käyttäköön rahansa miten tahtoo, mutta jos kukaan ei ostaisi tavaraa tarpeettoman kalliilla, niin ehkä tuotteiden hinnat laskisivat inhimilliselle tasolle...

Mitenkäs te lukijat, onko teillä "ongelmia" joko omien tai lastenvaatteiden hamstrauksen kanssa? Ja mikä on maksimisumma mitä te suostutte käytetystä vaatteesta maksamaan?

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus :) Ja mitä noihin käytettyihin vaatteihin tulee,niin kaikki ihan riippuu onko tuote h&m perus body yms tai vähän kalliimpi tuote,mutta en maksaisi 2e enempää bodystä mikä on kuitenki uutena maksanut sen 10e ja kuitenkin käytetty joitakin kertoja.

    VastaaPoista

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)