Pahoitin ehkä hieman mieleni.

Tavallisesti olen pitänyt omat negatiiviset tunteeni täysin erillaan blogistani, mutta nyt on pakko avautua hieman tänne sillä blogini on minulle se luonnollisin kanava kirjoittaa ajatuksiani ylös. Ihan sama lukeeko tätäkään kukaan niistä jotka ovat onnistuneet hieman pahoittamaan mieleni sanoillaan mutta jos ei lue niin ei voi mitään.

Eemilin lähete adhd-tutkimuksiin on herättänyt tutuissani ja sukulaisissani todella paljon keskustelua ja pakko todeta, ettei valitettavasti suurin osa ole kanssani samaa mieltä että Eemil näitä tutkimuksia tarvitsisi. Eemil kun oireilee suurimmalta osin vain silloin kun on kotona, tai jossain paikassa jossa käy oikeasti usein (vähintään viikoittain). Lisäksi oireilua ilmenee vain sellaisten ihmisten seurassa jotka käyvät meillä vähintään viikoittain ja oireilua ei ilmene pelkästään minun ja J:n seurassa. Ei voi siis olla kyse siitä, että oireilu johtuisi vanhemmista taikka kotona olosta mitä sitäkin on kyseenalaistettu.
Eemil oireili myös neuvolassa. Vaikkakin vain vähän ja vain tehtäviä tehdessään, niin oireili kumminkin. Lähetettä adhd-tutkimuksiin ei saa ihan noin vaan sillä tutkimukset ovat todella kalliit ja jonot niihin on pitkiä. Olen jutellut sellaistenkin ihmisten kanssa jotka ovat saaneet lähetteen vasta 3-4 vuoden taistelun jälkeen ja lapsella on todettu lopulta adhd ja tutkimuksiin pääsy on kestänyt juuri niiden kalliuden, sekä jonojen pituuden vuoksi. Meille pitäisi tulla ajanvaraus soitti kolmen viikon sisään ja toiminta ei todellakaan olisi näin ripeää jos neuvolassa ei olisi huomattu minkäänlaista oireilua.

Kyse ei myöskään ole siitä etten hyväksyisi lastani sellaisena kuin Eemil on, eikä siitäkään että tahtoisin välttämättä lapselle lääkityksen. Kyse on siitä, että mahdollisen diagnoosin saaminen helpottaa esimerkiksi pienryhmään pääsyä jos sellaiselle on tarve. Mahdollisen diagnoosin saaminen helpottaisi myös esikoulun aloitusta kun esikoulun työntekijät osaisivat suhtautua ja varautua Eemilin käytökseen. Esikoulussa tullaan kumminkin olemaan viisi päivää viikossa, joten minulla on epäilys että oireilu tulee esille myös esikoulussa. Lääkitystä en välttämättä edes tahdo Eemilille, ellei lääkäri tai joku osaa kertoa että siitä oikeasti olisi hyötyä. Jotain tukitoimia on kumminkin pakko saada, sillä itse alan suoraan sanottuna olemaaan aivan loppu ja täydellisen voimaton Eemilin kanssa. Kaikki mahdollinen on kokeiltu ja käytös ei vain muutu.

Adhd:n oireethan jaetaan kolmeen eri "ryhmään", eli tarkkaamattomuuteen, ylivilkkauteen ja impulsiivisuuteen. Jollain saattaa olla oireita näistä kaikista ryhmistä kun joku taas oireilee vain yhden tai kahden ryhmän oireilla. Adhd ei siis ole pelkkää eteenpäin säntäilyä, eikä päätöntä riehumista vaan siihen kuuluu paljon enemmänkin. Edellisessä postauksessa sanoin, että voisin jossain vaiheessa kertoa tarkemmin Eemilin käytöksestä ja ehkä nyt olisi hyvä aika siihen. Jos tutut ja sukulaiset tajuaisivat sitten minua paremmin ja tajuaisivat että jotain asialle on tehtävä. Mikään pään taputtelu ja kehoitus "älä käyttäydy noin" ei todellakaan riitä. Ja jos ei jotain ratkaisua saada asiaan niin ei elo Eemilin kanssa ainakaan helpotu.

Listaan kaikki adhd:n oireet ja kerron tarkemmin niistä, joista Eemilillä ilmenee. Näin myös tulee muillekin selvemmäksi, että kuinka suuri osa oireista oikein täsmää Eemiliin. Kursivoidulla tekstillä on kirjoitettu se, miten Eemil käyttäytyy.

Tarkkaamattomuus
​Tarkkaavaisuusongelmaan liittyy lyhyt keskittymiskyky, ja keskittyminen herpaantuu helposti esim. ulkoisten ärsykkeiden seurauksena (häiriöherkkyys). Toisaalta ongelmana voi olla vaikeus keskittyä yhteen asiaan (fokuksen ylläpitäminen) ja tehtävään saatetaan ikävystyä nopeasti. Huomio kiinnittyy vaivattomasti ja automaattisesti mielihyvää tuottaviin toimiin ja asioihin. Sen sijaan huomion kiinnittäminen tarkoituksellisesti ja tietoisesti tehtävän organisointiin ja loppuun saattamiseen tai jonkin asian oppimiseen on vaikeaa.
Kotona Eemil ei keskity lähes tulkoon mihinkään ellei sitten kyseessä ole esimerkiksi lastenohjelmat tai Xbox-pelit. Xbox on ollut jäähyllä kolmisen viikkoa ja telkkarista on katsottu vain aamun lastenohjelmat, eikä silläkään ole ollut vaikutusta käytökseen. Alkuun kun epäilin että josko pojalla olisi liikaa ruutuaikaa ja nyt on todettu, ettei kyse ole siitäkään.
Esimerkiksi piirrustus, väritys ja vaikkapa kirjoitusharjoitusten teko onnistuu vain pienen hetken. Väritykseen Eemil ei pahemmin keskity vaan värittäminen on sellaista että vauhdilla vain sotketaan kuvaan värit ja siirrytään seuraavaan. Jos annan Eemilille esimerkiksi kirjoitustehtäviä niin niihin ei keskitytä vaan äkkiä sutaistaan paperille jotain ja todetaan että valmis. Keskittyminen herpaantuu myös siinä tapauksessa jos esimerkiksi neuvon Eemiliä ja Veeti kysyy välissä jotain mihin vastaan. Tämä yleensä saa Eemilin suuttumaan ja lopettamaan koko homman ja suurimpana osana kerroista lentää kynät, legot, paperit ja mitkä nyt milloinkin sattuu kädessä olemaan.

Tarkkaamattomuuden merkkejä ja oireita:
*kyvyttömyys keskittyä yksityiskohtiin - Tätä vähän sivusinkin jo tuossa yllä, eli esimerkiksi tehtäviä tehdessä Eemil ei keskity, varsinkaan yksityiskohtiin.
*huolimattomuusvirheet koulutehtävissä tai muissa toimissa - Ilmenee parhaiten juuri tuossa samaisessa tehtävien teossa. Kun Eemil ei keskity niin tulee vain epämääräistä sotkua, eikä huomautukset keskittymisen tärkeydestä auta. 
*vaikeus säilyttää keskittymiskyky tehtävien tai leikkien aikana - Tämä piirre sopii erityisen hyvin Eemiliin. Riittää että Veeti tai Niilo sanoo sanankin väärässä kohtaa asuntoa vaikka puhuisivatkin minulle, niin Eemil ei voi omien sanojensa mukaan keskittyä vaan suuttuu. Eemil harvemmin myöskään hyväksyy esimerkiksi Niiloa leikkiin koska Niilo kuulemma häiritsee.
*ei näytä kuuntelevan puhuteltaessa - Kuuntelee kun huvittaa. Aika paljon riippuu asiasta, että milloin Eemil kuuntelee. Esimerkiksi jos puhun limusta, karkista ja vaikkapa siitä että joku Eemilille tärkeä on tulossa käymään niin kuulo on superluokkaa. Sen sijaan jos yritän vaikka pyytää siivoamaan oman huoneensa tai jutustella muuten vaan niin Eemil vajoaa omaan haavemaailmaansa eikä kuuntele.
*vaikeus noudattaa ohjeita (ei johdu kyvyttömyydestä ymmärtää ohjeita) - Tämä ei ilmene läheskään aina vaan riippuu ihan annetuista ohjeista kuunnellaanko niitä. Tehtäviä tehdessä Eemiliä on ihan turha edes yrittää neuvoa, sillä annetut neuvot saavat pojan vain raivostumaan kun Eemil ei kuulemma niitä ymmärrä vaikka kuinka tarkentaisi.
*usein kyvyttömyys saattaa loppuun koulutehtäviä, askareita tai muita tehtäviä - Eemilillä jää lähes kaikki kesken kun jo sännätään uuteen tekemiseen. Kirjoitustehtävät, väritystehtävät ja jopa leikit jäävät hyvin usein kesken kun poika jo keksiikin uutta tekemistä. Kotityöt on semmoinen, josta tiedän ettei niitä suoriteta ikinä loppuun saakka vaan ne jäävät kesken jo parin minuutin päästä kun löytyy kivempaa tekemistä.
*organisointivaikeudet - En ole havainnut
*jatkuvaa keskittymistä vaativien tehtävien, kuten koulutehtävien tai kotitöiden, välttely tai inhoaminen - Löytyy ja sen myös huomaa. Jos Eemiliä pyytää vaikkapa siivoamaan oman huoneensa niin poika mielummin kiihtyy nollasta sataan noin sekunnissa ja heittää minua mielummin vaikka lelulaatikolla kunhan ei joudu tekemään kotitöitä. Ovien paiskominen on myös hyvin yleistä ja eläimellinen huutaminen ettei kukaan muka auta. Ihan sama vaikka Veetikin olisi ollut siivoamassa poikien huonetta jo hyvän tovin, ei Eemil sitä huomaa. Eemil myös hyvin usein yrittää raapia ja murisee kun poikaa komentaa tekemään jotain kotitöitä, joten jäähyt sekä holding ote ovat tulleet meille hyvin tutuiksi...
*tarvittavien esineiden toistuva kadottaminen - Löytyy. Kaikki katoaa. Hatut, unilelut, vaatteet ja jopa tyyny. Onneksi Eemilin iässä mikään ei ole vielä äärimmäisen tärkeää mutta kaikki katoaa tai niiden sijainti unohdetaan.
*ulkoisista ärsykkeistä häiriintyminen - En nyt ole ihan varma mitä tällä meinataan, joten en voi tätä kohtaa kommentoida.
*unohtelu - Tämäkin löytyy. Eemil unohtaa lähes kaiken samalla sekunnilla kun siitä on sanottu. Ellei kyseessä ole joku todella kiva juttu niinkuin esimerkiksi synttärit tai yökyläily. Poika unohtelee tavaroitansa joka suuntaan ja arkiset sanotut asiat unohtuvat.

Ylivilkkaus
​Ylivilkkaat henkilöt näyttävät olevan jatkuvassa liikkeessä eivätkä pysty istumaan hiljaa paikallaan. He saattavat ryntäillä ympäriinsä tai puhua tauotta. Ylivilkkaat lapset saattavat kiemurrella tuolissaan tai vaeltavat ympäri huonetta. He saattavat myös sätkytellä jalkojaan, kädet ovat ”levottomat” tai he naputtavat vaikkapa äänekkäästi kynällään.
Eemil osaa kyllä olla hetkittäin paikoillaan jos tekeminen on oikeasti mieluisaa. Kumminkin esimerkiksi ruokapöydässä ilmenee jatkuvaa kiemurtelua, sekä pelleilyä. Varsinkin kotona.

Ylivilkkauden merkkejä ja oireita:
*vaikuttaa olevan aina liikkeessä - Osaa olla myös paikallaan jos tekeminen on oikeasti mieluisaa.
*käsien tai jalkojen liikutteleminen tai tuolilla kiemurteleminen - Ilmenee esimerkiksi ruokaillessa pahiten.
*jatkuva paikaltaan nouseminen luokkahuoneessa tai muissa tilanteissa, joissa pitäisi istua paikallaan - Eemil ei ole vielä koulussa, eikä päiväkodissa joten sellaisissa tilanteissa käytöksestä ei ole vielä kokemusta.
*juoksenteleminen ympäriinsä tai kiipeileminen sopimattomissakin tilanteissa - Tätä ilmenee kotipihalla, kotona, sekä paikoissa joissa käydään todella usein. Esimerkiksi toissapäivänä Eemil juoksi kotona 1,5h pyöreää mattoa ympäri eikä tahtonut lopettaa. Yksi päivä Eemil juoksi yksin pihalla neljä tuntia väsähtämättä ollenkaan. Eemil kiipeilee ulkona jopa vaarallisissa paikoissa, eikä kuuntele varoituksia. Esimerkiksi kauppareissulla Eemil säntäilee päättömästi ja jo jopa vaarallisesti kuuntelematta kieltoja.
*vaikeus leikkiä tai keskittyä harrastuksiin rauhallisesti - Leikkiin Eemil osaa keskittyä hetkittäin, mutta leikeissä keskittyminen herpaantuu hyvin herkästi jos tulee minkäänlaista häiriötä, niinkuin esimerkisi Niilo yrittää liittyä leikkiin.

*jatkuva puhuminen - Tätäkin ilmenee varsinkin kotona ja niiden seurassa joita näkee hyvin usein. Eemil myös keskeyttää muiden jutustelun hyvin herkästi ja jos vaikka yritän soittaa tärkeää puhelua (esimerkiksi tilata verokorttia, varata lääkäriaikaa tai soittaa vapaasta työpaikasta) niin Eemil yrittää keskeyttää ja asiaa on aina juuri samalla sekunnilla. Ihan sama vaikka asiaa ei olisi ollut sekuntia aiemmin niin asiaa ilmenee juuri silloin kun keskeyttäminen ei ole sopivaa.

Impulsiivisuus
Impulsiivisuuteen liittyy vaikeutta hillitä välittömiä reaktioitaan tai ajatella ennen toimimista. Seurauksena saattaa olla sopimattomia kommentteja tai harkitsemattomia, jopa vaarallisia tekoja.
Impulsiivisuus näkyy oireista parhaiten. Eemil tekee ensin ja ajattelee vasta sitten ja reaktiot tulevat sekunnin sadasosan nopeudella esimerkiksi tilanteissa jotka eivät poikaa miellytä. Jos Eemil esimerkiksi suuttuu (syynä yleensä esimerkiksi että pyydetään siivoamaan oma huone, tai sanotaan että kaikkea lautasella olevaa pitää maistaa) niin hyvin usein käy niin että ensimäinen käteen tuleva tavara lentää. Ja satunnaisesti toinenkin. Ei ole kerta tai kaksi kun Eemil on heittänyt minua keittiötuolilla tai vierastamme legolaatikolla. Joka kerta tämä käytös kielletään ja kertaakaan ei ole raivokohtaus laantunut ennen kuin olen ottanut pojan holdingotteeseen ja pitänyt väkisin aloillaan rauhoittumiseen saakka. Tämä on pakko tehdä jottei Eemiliä tai ketään muutakaan satu. Ei nimittäin ole ihan muutama kerta sekään kun Eemil suuttuessaan on paiskannut huoneensa oven kiinni niin että välissä on minun tai jonkun muun sormet tai niin että ovi menee kiinni veljen nenän edestä ja pikkuveikka törmää oveen.

Impulsiivisuuden merkkejä ja oireita:
*vastaaminen ennen kuin kysymys on esitetty loppuun - Melkein aina käy niin, että Eemil vastaa ennen kuin edes tietää miten kysymys loppuu. Ja tätä saattaa käydä useammankin kerran ennen kuin kysymys saadaan sanottua loppuun saakka.
*vaikeus odottaa omaa vuoroa - Hyvin yleistä. Tätä ollaan harjoiteltu todella paljon muunmuassa perusteella että nuorimmat ensin esimerkiksi karkkien antamisessa tai suihkussa käynnissä tai vaikka rattikelkkamäessä. Lähes poikkeuksetta Eemil saa raivarin kun oma vuoro ei ole sillä samalla sekunnilla kun hän tahtoisi.

*muiden keskeyttäminen tai häiritseminen (esimerkiksi tunkeutuminen keskusteluihin tai leikkeihin) - Tätäkin ilmenee ja paljon. Ylempänä jo kerroinkin muunmuassa puheluiden keskeyttämisestä ja huomaa hyvin selkeästi senkin, että  Eemil terrorisoi käytöksellään Niilon, sekä Veetin leikkejä aina kotona ollessaan ja leikit onnistuvatkin pienemmiltä todella hyvin aina silloin kun Eemil ei ole kotona.

Lyhyesti sanottuna käytös ei todellakaan ole normaalia 6-vuotiaan käytöstä. Kyseessä ei ole rajojen puute sillä rajoja kotona kyllä on. Huono käytös yritetään karsia samantien ja jäähytkin ovat käytössä. Kyse ei ole rytmin puuttumisesta sillä meillä on tarkka päivärytmi. Ruoka-ajat saattavat heittää tunnilla suuntaan tai toiseen riippuen menoista. Ulkoilemme ja leikkiseuraa löytyy jo kotipihalta. Huomiota poika saa aivan yhtä paljon kuin veljensäkin. Tietenkään huomiota ei ole 24/7 sillä jossain vaiheessa täytyy tehdä ruokaakin, siivota, sekä imettää Leeviä. Eemil osaa ulkoilla myös itsenäisesti, eli poika pääsee uloskin kun huvittaa. Kotona on palapelejä, tehtäväkirjoja, värityskirjoja, paperia, lautapelejä ja kaikenlaista joten Eemilillä olisi tekemistä jos poika jaksaisi vain keskittyä siihen.

Turha moralisointi tutkimusten saamisesta ei auta omaa oloani yhtään, sillä olo on ihan tarpeeksi huono ja turhautunut jo pelkästään Eemilin käytöksestä. Jokainen äiti kyllä tuntee lapsensa ja tietää kun joku on vialla. En todellakaan veisi Eemiliä tutkimuksiin jos olisi pienikään epäilys että käytös olisi esimerkiksi kasvatuksesta johtuvaa. Adhd-tutkimuksiin viemisellä ajattelen Eemilin parasta ja yritän helpottaa esimerkiksi esikoulun aloitusta. Lisäksi jos ne, jotka näkevät Eemiliä parhaimmillaan 4-5 kertaa viikossa ovat sitä mieltä, että Eemilille tekee hyvää mennä tutkimuksiin niin silloin se tukee omaa ajatusmaailmaani. Lasten kasvatus ei todellakaan ole aina helppoa ja ei varsinkaan kun lapsi on yhtä haastava kuin Eemil. Myös adhd lapset osaavat olla vieraskoreita, eikä oireilua ole joka paikassa. Eikä kaikki edes huomaa epänormaalia käytöstä niinkuin minä sillä itse olen Eemilin kanssa 24/7. Tässä kuuden vuoden aikana olen kyllä oppinut tuntemaan oman lapseni ja tiedän mikä on normaalia ja mikä. Joten rakkaat tutut ja sukulaiset, lopettakaa se moralisointi ja arvostelu. Jos Eemil saa diagnoosin, ei se muuta poikaa millään tapaa. Eikä se muuta omia ajatuksiani pojasta. Eemil on joka tapauksessa rakas niinkuin on nytkin. Joku apu tähän on vain saatava ennen kuin palan itse täysin loppuun Eemilin käytöksen vuoksi.

Toivon myös, että saisin hieman ymmärrystä asialle. En ikinä olisi kuvitellut että näinkin moni niin sanotusti hyökkää kimppuuni kun ajattelen lapsen parasta. Tai että mielini pahoitetaan sen vuoksi, että tahdon helpottaa meidän koko perheen elämää saamalla Eemilin käytökseen apua. Diagnoosi ei ole vielä varma ja tutkimuksissa voi mennä aikaa. Vain aika näyttää tuleeko diagnoosia ollenkaan vai eikö tule. Kiitos kumminkin teille muutamille, jotka käytte meillä useamman kerran viikossa ja jaksatte kuunnella valitustani pojan käytöksestä, sekä auttaa minua kotona. Jo pelkästään se helpottaa, että joku on kahviseurana ja myötäelää Eemilin raivareiden aikana.

Eemilin 6-vuotis neuvola

Torstaina oli Eemilin 6-vuotis neuvola ja onkin kamala ajatella, kuin meidän pienestä vauvasta on tullut jo näinkin iso poika. Ennen kumminkin Eemilin neuvola-aikaa oli lyhyt kontrolli Leevin liikkumisesta ja se oli ehkä hieman turha käynti sillä Niilo alkoi liikkua juuri tällä käynnillä ensimäistä kertaa. Sovittiinkin siis, että jos Leevi ei liiku kunnolla 8kk neuvolassa niin silloin neuvolasta laitetaan lähete fysioterapiaan (neuvolantäti olisi halunnut tämän lähetteen laittaa jo nyt...).

Onneksi Leevin kummitäti tuli mukaan neuvolaan sillä muuten aika olisi voinut käydä vähän turhan pitkäksi siinä odotellessa kun Eemil oli neuvolantädin kanssa kahdestaan tekemässä tehtäviä. Pituutta pojalla oli jo hieman vajaa 116cm ja painoakin oli tullut juuri sopivasti vuoden aikana. Tämän hetkinen pituusennuste aikuisiälle on 175cm, eli näillä näkymin Eemil taputtelee minua teini-iässä päälaelle kun itse jään pituudessa jalkoihin...

Minun odotellessani odotusaulassa oli neuvolantäti testannut sekä Eemilin kuulon, että näön jotka molemat vastasivat täysin ikäistään. Lisäksi oli testattu puhe, aakkosten osaaminen, laskutaito, värien tunnistus ja erilaisia käsitteitä. Aakkosten osaamisesta tuli sanomista, että oman nimen kirjoittaminen on mukamas aivan turha taito niin kauan kun lapsi ei osaa aakkosia ja aakkoset tulisi osata mukamas jo tähän mennessä, mutta tästä en ota turhaa stressiä. Eemil kumminkin osaa laskea jo viiteenkymmeneen, tunnistaa yksittäisiä sanoja kirjoitettuna ja osaa tosiaan kirjoittaa oman nimensä. Värejä poika oli tunnistanut enemmän kuin keskiverto 6-vuotias.
Puheestakin tuli hieman sanomista. Kuulemma ongelma ei ole se, ettei Eemil äännä kaikkia sanoja kunnolla vaan ongelma on se, ettei Eemil osaa R-kirjainta. Kysyinkin voisiko R-vika johtua siitä etten itsekään osaa ääntää kyseistä kirjainta ja tähän neuvolantäti tokaisi "Kuule, nykyään tommoset ongelmat hoidetaan eikä jätetä vaan olemaan." Jaa, kiitos tästä, saatiin siis lähete puheterapiaan. Saatiin lähete myös adhd-testeihin sillä kertomani perusteella neuvolantäti ja toinenkin oli sitä mieltä, että lähete on laitettava (käytöksestä voisin jossain vaiheessa kertoa enemmän erillisessä postauksessa).

Onneksi tämän kertainen neuvolantäti oli vain tuuraava, sillä täti päästeli muutamia minua ärsyttäviä sammakoita suustaan. Ensinnäkin tämän rouvan mielestä minun tulisi heti samantien lopettaa 7kk ikäisen Leevin yöimetys ja aloittaa soseiden syöttö viisi kertaa päivässä. Ei kuulemma ole hyvä, että tuon ikäinen syö vielä öisin ja että soseita menee vain 2-3 kertaa päivässä. No, mennään omalla vauhdilla niinkuin tähänkin saakka, meillä ei ole mikään kiire soseiden kanssa. Toisekseen sain käskys, että kaikki kolme isompaa lasta pitäisi laittaa päiväkotiin. Ei kuulemma riitä että käymme ulkoilemassa ja avoimessa päiväkodissa omatoimisesti vaan päiväkoti sen olla pitää. Jaa, kiitos mielipiteestäsi, en ole laittamassa poikia päiväkotiin kun kerran voin olla itse vielä poikien kanssa kotona.
Lisäksi tämä neuvolantäti tokaisi, että Eemil piirtää hyvin POJAKSI. Miksei voinut sanoa että piirtää hyvin vaikka muihin ikäisiinsä nähden, tai miksei voinut sanoa vain että poika piirtää hyvin? Miksi pitää sukupuolittaa taidot ja yleistää ettei pojat yleensä osaa piirtää? Vaikka muutkin tokaisut ärsyttivät, niin tuo sukupuolittaminen ärsytti ehkä eniten. Siitä ovatkin saaneet parit tutut jo kuulla kun olen valittanut asiasta... Niin ja vaikkei ollut Veetin, eikä Niilon neuvola-aika, eikä pojat olleet edes mukana niin sain käskyn harjoitella näiden kanssa saksien käyttöä enemmän. Jaa, enpä ollut edes maininnut että harjoitellaanko saksien käyttöä vai ei, joten mikä tämä täti on neuvomaan tässä asiassa kun ei kumpaakaan keskimmäistä poikaa ole ikinä tavannutkaan? Saatkoot pitää mielipiteensä ominaan minun puolestani ja kiitän tosiaan neuvolaa siitä ettei tämä ole vakioneuvolantätimme, voisi muuten jäädä neuvolassa käyminen aika vähäiseksi...

Mutta nyt odottelemme vain soittoa, jossa selviäisi puheterapian ja adhd-testien aika, jotta pääsemme eteenpäin asian kanssa. Toivotaan että ajat olisivat pian jottei venyisi kovin lähelle eskaria asioiden tutkiminen ja eskarin aloitus sujuisi helposti.

Mammalandian blogiyhteistyö: Miksi bloggaan?

Tammikuun Mammalandian blogiyhteistyö kirjoituksen aiheena on tällä kertaa, että miksi bloggaan? Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin ja tämän aiemmin postauksen löydät täältä.
Näiden blogiyhteistyö postausten tarkoituksena on kirjoittaa mahdollisimman monen Mammalandian bloggaajan kanssa samasta aiheesta oma mielipidepostaus. Muihin Mammalandian blogeihin voit tutustua täällä.

Oikeastaan ajatukseni bloggaamisen syistä ei ole muuttunut millään tavalla tämän vähän päälle vuoden aikana, muuta kuin blogistani on tullut ehkä entistäkin tärkeämpi henkireikä kaikelle muulle arkiselle aherrukselle. Blogia kirjoittaessani vaivun nimittäin hyvin helposti omiin maailmoihini ja esimerkiksi omia mielipiteitäni tulee mietittyä paljon tarkemmin silloin kun ne kirjoittaa ylös kuin silloin kun ajatukset vain käväisevät mielessä.

Edellisessä postauksessani samasta aiheesti mietiskelin muunmuassa negatiivisia kommentteja ja olenkin saanut olla nyt onnellinen kun oikeastaan yhtään negatiivista kommenttia ei ole tullut aikoihin. Eikä muutenkaan sellaisia kommentteja, joita ei voisi laittaa esille. Toisaalta taas kommentteja ei muutenkaan ole tullut järin kauheasti ja välillä niitä toivoisi enemmän. On nimittäin ihana huomata kommenteista, että joku tosiaan lukee juttujani ja reagoi niihin. Mutta toisaalta kommentit ovat vain pieni osa sitä, mikä motivoi kirjoittamaan blogia. Jos kirjoittamisintoni nimittäin riippuisi pelkistä kommenteista tai lukijoista niin kirjoittaminen olisi loppunut jo kauan sitten...

Blogini toimii edelleen minulle eräänlaisena päiväkirjana samoin kuin eräänlaisena vauvakirjana poikien elämästä, sillä edelleenkään yhdelläkään pojista ei ole vauvakirjaa olemassakaan. On ihana, kun on tyhjä pohja johon voi kirjoittaa juuri sitä mitä milloinkin tulee mieleen ja blogimuotoon tulee hyvin paljon herkemmin kirjoitettua muunmuassa lasten kehityksestä kuin paperimuotoon. Lisäksi olen saanut muutamista blogeista itse eräänlaista vertaistukea ja on ollut ihana lukea muiden blogeista suhteellisen saman ikäisten lasten kasvusta, sekä kehityksestä ja toivonkin että omasta blogistani voisi joskus olla jollekulle samanlaista vertaistukea.
En tule todennäköisesti ikinä muuttamaan blogiani kenenkään muun kuin itseni näköiseksi, sillä loppujen lopuksi blogi on kumminkin edelleenkin pääsääntösesti itseäni varten. Eikä mielestäni kenenkään tulisi kirjoittaa blogia vain lukijoiden tai mahdollisten yhteistöiden vuoksi. Senpä vuoksi en ota itse suurempaa stressiä jos joskus tulee pidempi tauko. Tietenkin silloin hieman jännittää ovatko lukijat jaksaneet pysyä mukana tauonkin aikana ja lukijat kasvattavat kirjoitusintoa mutta se ei ainakaan itselläni ole se pääasia. On kumminkin aivan ihana huomata silloin tällöin että blogiin on tullut uusi lukija ja se kasvattaa taas intoa entisestään. On hyvin vaikea selittää tätä intoa, varsinkin kun samalla yritän selittää etteivät lukijat ole se pääsyy kirjoittamiseen, mutta kyllähän se motivoi.

Tietenkin bloginkirjoitus intoa lisää myös blogin kautta saadut hyödyt, esimerkiksi testattavaksi saadut tuotteet. Näiden en kumminkaan tahdo olevan pääasia blogissani, sillä muutamia lähes tulkoon täysin kaupallisia blogeja lukeneena osaan sanoa, että mielenkiinto laskee hyvin äkkiä jos blogi on täynnä mainoksia. Nämä ovat positiivinen lisä blogin kirjoituksessa ja valehtelisin jos sanoisin ettei hyödyt kiinnostaisi ollenkaan.
Lisäksi blogin ansiosta olen päässyt antamaan kaksi haastatteluakin, joista toinen ilmestyi Kaksplussassa ja joista toinen ilmestyy jonkin ajan päästä nettiin. Tästä toisesta haastattelusta lisää myöhemmin, kunhan juttu ilmestyy.
Blogin ansiosta meinasin myös päästä Kuningaskuluttajaan ja meillä kävi kuvaajat kotona kuvaamassa minua kyseiseen ohjelmaan, mutta loppujen lopuksi en sitten päätynytkään tv:seen saakka kun samassa jaksossa oli lähes täysin samaa asiaa käsittelevä toinen henkilö.
Nämä ovat olleet kokemuksia jotka varmasti muistan aina sillä sen verran jännät kokemukset ovat olleet kyseessä ja näistä saan kiittää blogiani.

Tiivistettynä kirjoitan blogia siis pääsääntöisesti itseäni varten. Saa nähdä mitä tapahtuu kun joskus saan töitä, että riittääkö aika blogilleni, mutta toiveissa olisi että ainakin johonkin väliin saisi ujutettua aikaa blogin päivittämisellekin. Toiveissa olisi myös jatkaa blogin kirjoittamista vielä monta vuotta ja niinkuin viime postauksessanikin mainitsin, toiveissa olisi myös että blogi kehittyisi entisestään.

Seitsemän minuuttia jotka tuntuivat ikuisuudelta

Eilen oli tarkoitus tulla illalla päivittämään blogia, kunhan saisin lapset nukkumaan. Aina kaikki ei vain mene suunnitelmien mukaan ja eilen ei ilta sujunut läheskään niin kuin olin ajatellut.

Ilta alkoi normaalisti, J lähtö töihin kuudeksi ja itse aloin vähitellen iltatoimille lasten kanssa. Isommat pojat menivät nukkumaan ja minä jäin Leevin kanssa tuijottamaan Netflixistä Modernia Perhettä. Vähän ennen kymmentä heräsi kumminkin Veeti. Ilmeisesti poika oli nähnyt pahaa unta ja rauhoittelun Veetiä siinä samalla kun kuuntelin, että milloin Leevi hermostuu sitterissä johon poika oli jäänyt yksinään odottelemaan. Ei mennytkään kauaa kun Leevi hermostui ja kävin hakemassa hänet syliin. Veetin ja Leevin yhteen aikaan huutaminen sai kumminkin Niilonkin herämään ja lähdin hakemaan Niilolle juotavaa keittiöstä koska pojalla oli janokin.
Yritin olla mahdollisimman nopea sillä kolme neljästä lapsesta huusi ja jotain oli tehtävä ripeästi jottei Eemilkin heräisi ja liittyisi huutokonserttiin. Lähdinkin keittiöstä reippaasti Leeviä toisella kädellä kantaen ja toisella kädellä Niilon juotavaa kantaen kunnes se tapahtui. Lattialle oli jäänyt pyyhe, enkä katsonut ollenkaan jalkoihini jonka seurauksena astuin pyyhkeen päälle joka luisti liukkaalla laminaattilattialla. Meillä käyneet, tai ainakin suurin osa meillä käyneistä tietää että lattiamme ovat ihan mielettömän liukkaat ja niinhän siinä sitten kävi, liukastuin pyyhkeeseen, kaaduin ja Leevi löi päänsä lattiaan. Soitin J:lle äkkiä että tulisi kotiin kun Leevi kumminkin päästi pikaisen itkun kaatumisen jälkeen, mutta kesken puhelun Leevi valahti aivan veltoksi. Nopeasti sanoin J:lle että tulee tosiaan kotiin, minä soitan hätäkeskukseen.

Hätäkeskuksen kanssa puhuessani olin ihan paniikissa, kaksi isommista pojista huusi taustalla ja hätäkeskus joutui toistamaan kysymyksensä useamman kerran ennen kuin tiesin mitä piti vastata. Ambulanssikin oli lähetetty paikalle lähes tulkoon heti puhelun alettua. Puhelun aikana Leevi aukoi silmiään aina silloin tällöin, mutta muuten poika oli kuin spagettia. Aivan yhtä löysä ja tuntui kuin pojalla ei olisi lihaksia ollenkaan. Paniikkini vain yltyi kun aika tuntui matelevan ja Leeviin ei saanut kunnollista kontaktia. Onneksi hätäkeskuspäivystäjä rauhoitteli, että niin kauan kun poika hengitti ja aukoi silmiään edes hieman ei ollut hengenhätää. Seitsemän minuuttia, jotka ambulanssilla kesti saapua paikalle tuntuivat ikuisuudelta, tuntui kuin aika vain matelisi ja jouduinkin jälkikäteen vielä tarkastamaan että kuinka kauan puhelu oikein kesti. Aika ei ikinä ole mennyt niin hitaasti kuin nyt kun odotin apua paikalle, eikä toivottavasti tarvitse enää ikinä tuntea tuota samaa ikuisuudelta kestävää paniikin tunnetta.
Alaovemmekin oli lukossa, joten kun hätäkeskuspäivystäjä sanoi ambulanssin olevan kilometrin päässä, jouduin jättämään isommat pojat hetkeksi sisällä hätäkeskuspäivystäjän kehoituksesta jotta saisin alaoven auki. Onneksi J saapui samaan aikaan pihaan ambulanssin kanssa ja hän pääsi juoksemaan ylös isompien poikien kanssa kun itse menin Leevin kanssa ambulanssin sisälle tarkastettavaksi.

Kävimme läpi moneen kertaan mitä tapahtui ja miten ja Leeville tehtiin erilaisia testejä. Onneksi poika oli huomattavasti pirteämpi ambulanssissa ja Leevi jaksoi jopa hermostua testien teosta, joten jo ambulanssissa pystyttiin toteamaan ettei mitään vakavaa ollut sattunut. Onni onnettomuudessa, että itse kaaduin ensin ja Leevi löi päänsä vain hyvin pienen etäisyyden päästä maahan. Alkuun ambulanssissa en meinannut millään muistaa Leevin nimeä, saatika syntymäaikaa tai sotun loppuosaa. Onneksi syntymäaika, sekä nimi sentään muistuivat nopeasti, mutta sotun jouduin tarkastamaan J:lle soittamalla koska en vain saanut sitä päähäni. Enhän ollut edes tarvinnut sitä mihinkään ennen tätä.
Testien jälkeen yksi ensihoitajista konsultoi Medihelin lääkäriä siitä, tarvitseeko lähteä Lastenklinikalle kun poika oli tässä vaiheessa jo pirteä. Lääkäriltä tuli päätös, että mennään tarkkailuun sairaalaan jos jotain ilmenisi tuntien sisällä tapahtuneesta. Onneksi ambulanssihenkilökunta oli aivan ihanaa ja he jäivät ilomielin Leevin kanssa odottelemaan ambulanssiin kun lähdin itse hakemaan kotoa itselleni, sekä Leeville ulkovaatteet ja Leeville muut tarvittavat tarvikkeet (mm. vaipat, sekä neuvolakortti) Lastenklinikka vierailua varten.

Matkalla Leevi alkoi hieman jo hermostumaan väsymyksen vuoksi ja sen vuoksi, etten uskaltanut liikkuvassa ambulanssissa imettää. Eikä sen puoleen, ei imetys niissä turvavöissä olisi pahemmin onnistunutkaan. Perille päästyämme ilmottauduimme kumminkin ripeästi ja pääsin tarkkailuhuoneeseen syöttämään Leevin. Tässä vaiheessa väsymys karisi Leevistä ihan totaallisesti ja poika vain jammaili sylissäni.
Yhteensä Leevi kerkesi nukkua ehkä kaksi tuntia koko Lastenklinikka vierailun aikana, sillä joka kerta kun sain pojan uneen, tuli lääkäri tekemään tutkimuksia. Itse sain nukuttua ehkä kymmenisen minuuttia sillä olin Leevin kanssa taaperosängyssä, jossa ei pahemmin ollut minulle tilaa... Lisäksi Leevi nukkui suurimman osan ajasta rintalastani päällä, enkä uskaltanut nukahtaa jottei poika vain pääsisi tippumaan siitä.

Onneksemme pääsimme lähtemään kotiin jo neljän aikaan aamuyöllä kun lääkäri totesi Leevillä olevan kaiken kunnossa. Vuorokauden tarkkailuaikakin meni umpeen noin puolisen tuntia sitten ja poika on jo täysin oma itsensä. Aamulla nukuimme puoli kahteentoista saakka Leevin kanssa univelkoja pois (niin että poika heräsi välillä tissille) jonka jälkeen Leevi heräsi hetkeksi, itse kokonaan ja vähän ajan päästä poika meni jatkamaan univelkojen poisnukkumista. Enkä yhtään ihmettele, että uni maistui viime öisen valvomisen jälkeen...

Itselläni on kaiken tämän jälkeen aika kamala olo. Vaikka vahinkoja sattuu, niin jotenkin tuntuu kamalalta että jalkoihin katsomalla ja kiirehtimättä olisi voitu tämä estää. Onneksi kumminkaan mitään vakavampaa ei sattunut ja jatkossa katsonkin aina jalkoihini, varsinkin Leevi sylissä, enkä varsinkaan säntäile pitkin asuntoa kiireessä. Onni on myös loistava hätäkeskustoiminta, jonka ansiosta ambulanssi tuli pikaisesti paikalle, loistavat hätäkeskuspäivystäjät jotka saavat hysteeriset vanhemmat rauhoittumaan ja tärkeimmät asiat selville, sekä loistava hoitohenkilökunta. Ainakin itselleni jäi aivan mielettömän hyvä olo sekä ambulanssihenkilökunnasta, että Lastenklinikan henkilökunnasta. Lisäksi ambulanssissa mukana ollut opiskelijakin oli selkeästi valinnut alansa oikein, tämä opiskelija oli nimittäin ehkä mukavin sairaanhoitaja opiskelija kenet olen tavannut.

Flunssa, juuri sitähän mä toivoinkin.

Kerkesinpäs olemaan jokusen päivän terveenä flunssasta kunnes se iski taas, mutta tällä kertaa vain pahempana. Ensimäisellä kierroksella sairastin vain minä, yskimällä, pienellä kuumeen nousulla ja ololla joka oli muuten vain kuin zombiella. Okei, J:kin sairasti kaksi päivää mutta ainoastaan lämmön nousulla. Onneksi edes jollakulla meidän perheestä on hyvä vastustuskyky.

Nyt perjantain ja lauantain välisenä yönä menin kumminkin ihan tukkoon. Nenä oli niin tukossa ettei henki kierrä nenän kautta ja kun hengittää suun kautta samalla yskien, niin aamulla kurkku on kuin sinne olisi hypännyt kaktus. Siinähän se eilinen siis menikin, koomatessa, yskiessä, niistäessä ja itseäni troppaamalla. Ainoa vain, etten ole ainoa joka meillä nyt kärsii tästä. Leevi meni ihan yhtä tukkoon ja raukka ei pysty kunnolla syömäänkään kun on niin tukossa ja lähes kaikki ruoka tulee ulos. Nyt sitten mennäänkin pari päivää pelkällä äidinmaidolla koska mitä sitä suotta lasta kiusaamaan kiinteillä jos lähes kaikki tulee ylös.

Tässä kunnossa annan itselleni luvan olla siivoamatta ja sen kyllä huomaa. Jos yritän vähänkin siivota niin tuskanhiki nousee pintaan, lima lähtee liikkeelle ja lopulta oksennan limaa ulos kun olo menee sen verran huonoksi. Räjähtäköön asunto siis rauhassa, eilen sain kumminkin pyykit pestyä ja keittiön siivottua ja jo se tuntui kun olisi isommankin urheilusuorituksen tehnyt... Onneksi J siivosi illalla muun asunnon kotiin päästyään (tai no, sen verran mitä kerkesi ennen lasten nukkumaan menoa) ja onneksi Eemil meni perjantaina minun kummitädilleni yökylään, joten on yksi lapsi vähemmän koettelemassa flunssahermojani.

Nyt kaipaankin hyviä vinkkejä millä karkoittaa tämä flunssa mahdollisimman nopeasti sekä minulta, että Leeviltä. Sängyn päätyä ei voi Leeviltä nostaa koska poika nukkuu perhepedissä vieressäni, jotta yöruokailut sujuisivat ripeämmin ja tyynyä ei käsittääkseni vielä tuon ikäiselle suositella. Ollaan höyryhengitelty kylppärissä yhdessä, mutta siitä tuntuu olevan hyötyä vain siksi aikaa kun hengataan kylppärissä. Ne flunssalääkkeet, joita saisin syödä / juoda imettäessä ovat aika minimissään, mutta kaikenlaisia flunssalääkkeitä kaapista kyllä löytyy ja niitä on kyllä käytettykin lähes maksimimäärä vuorokaudessa. Tämän lisäksi olen juonut sekä kuumaa hunajavettä, että hunajalla kyllästettyä teetä.

Tosissaan toivon, että tämä flunssa menee äkkiä pois, mutta onneksi J:llä on huominen ja tiistai vapaapäiviä joten saan rauhassa lääkitä itseäni sekä levätä. Josko paranisin niillä keinoilla. Ja kunhan tuo Leevikin paranisi mahdollisimman pian, eikä ainakaan menisi huonompaan kuntoon. Lapsen sairastus kun ei ikinä ole kivaa katseltavaa...

Miten kävi elämäntapamuutoksen?

Hehkutin ennen taukoani elämäntapamuutoksestani kovaan ääneen ja jotakuta saattaa ehkä kiinnostaa, että miten tämä muutos onnistui.

Alkuun muutos oli suhteellisen helppo ja onnistuin pitämään itseni kurissa, mutta sitten alkoi sairastelu ja sairastelun aiheuttamat yöheräilyt lapsilla, varsinkin Niilolla ja Veetillä, Leevi nyt heräilee muutenkin. Yöheräilyt aiheuttivat sen etten jaksanut pahemmin kokkailla tai miettiä syömisiäni vaan söin sitä mikä sattui olemaan nopeaa tehdä ja yleensä syömiseni lipsuivat ilta-aikaan kun lapset nukkuivat edes hetken ja niin sanotusti palkitsin itseni siitä että olin jaksanut päivän.

Sitten tuli Veetin synttärit ja herkkuja oli tietenkin tarjolla ja niitähän jäi tietenkin ylikin ja tuli sitten syötyä niitä herkkuja hieman liikaakin.. Sitten alkoi kaupoissa pyörimään joulusuklaat ja kaiken maailman herkut ja tuli joulu. Joulunahan en osannut olla syömättä useamman ihmisen edestä, onhan se jouluruoka hyvää ja jouluhan on vain kerran vuodessa. Ja uutta vuottakin piti juhlia hieman paremmalla ruualla, sekä herkuilla, onhan sekin vain kerran vuodessa ja pojille se on erikoinen päivä ja näin ollen perustelin itselleni että pojat tarvitsevat herkkuja uudenvuoden juhlaan.

Nyt joulun jälkeen tuntuu, että tuo syöminen vain jäi niin sanotusti päälle. Tuntuu että voisin syödä vaikka koko ajan ja tuleehan sitä vähän väliä naposteltua jotakin. Lisäksi kuukauden päästä olisi Eemilin synttärit, jolloin tulee taas herkuteltua... Pakko se kai on myöntää, että minulla on todella huono itsekuri laihdutuksen suhteen ja ihmettelenkin että miten olen joskus nuorempana pysynyt todella hyvässä kunnossa. Jotenkin ruodussa pysyminen oli paljon helpompaa kun tuli kaksi kertaa viikossa ohjeita ja oli se niin sanottu ulkopuolinen tsemppaaja. Kaverithan tsemppaavat koko ajan ja toivovat, että onnistuisin koska haluaisin itsekin onnistua. Jostain vain pitäisi löytää se itsekuri.

Myönnän kumminkin epäonnistuneeni ja vaikka yritin elämäntapa muutosta vain itseäni varten niin kyllä se silti ärsyttää. Nyt sain kumminkin eräältä tutultani ohjeet Painonvartijoiden ikivanhaan pisteiden lasku systeemiin, joka tuntuu tarpeeksi helpolta jopa minun ymmärrettäväkseni, joten toivotaan että sillä saisi edes ruokailun parempaan suuntaan. Edes hieman terveellisemmäksi ja ateriakoot taas kuntoon. Muuten olen sata kiloinen hetken päästä jos tätä menoa jatkan ja kroppani tulee vielä hajoamaan painooni jos en saa itseäni kuriin.

Nyt en enää aio julistaa suureen ääneen muuttavani elämäntapojani, vaan yritän sitä omalla aikataulullani ja vähitellen. Ehkä tein siitä viimeksi liian suuren numeron ja asetin itselleni liikaa painoita joiden vuoksi yritys epäonnistui. No, virheistä oppii ja niin edelleen. Kohti uusia yrityksiä siis.

Synttärisuunnitelmia.

(Postauksen kuvat edellisten vuosien syntymäpäiviltä ilman järjestystä)

Pian juhlitaan jo Eemilin 6-vuotis syntymäpäiviä ja vähitellen alkaa juhlat jo stressaamaan. Stressaan aina kaikista juhlista todella paljon etukäteen, vaikkei tarvitsisikaan mutta jälleen kerran se stressi puskee esille..

Ihan ensin stressaa se, että mitä ihmettä juhlissa tarjotaan. Kaikenlaiset ideat hyppivät mieleeni ja unohdankin ideoita samaa vauhtia kun niitä keksin, pääasiassa koska ideani tuntuvat hieman liian suurudenhulluilta... Lisäksi koska vieraiden määräkään ei ole todellakaan varma vielä, niin se hankaloittaa hieman tarjoiluiden miettimistä kun en tiedä kuinka monelle sitä tarjottavaa oikein pitää olla...

Melkein joka kerta olen tarjonnut synttäreillä coctailpiirakoita ja munavoita, mutta niiden tilalle olisi kiva keksiä välillä jotain erilaista. Alkaa nimittäin samat tarjottavat kerrasta toiseen jo hieman tympimään itseäni. Coctailtikkuja mietin, mutta pitääkö niitä sitten olla miljoonittain jotta ne eivät lopu kesken? Yksi vaihtoehto olisi myös patongit, mutta omalla tavallaan se on hieman tylsä idea. Ylipäänsä suolaiset tarjottavat ovat suuri ongelma, koska olen todella surkea leipomaan joten tarjottavien pitäisi olla helppo valmistaa ja sen pitäisi myös maistua kaikille. Mitä te olette tarjonneet suolaisena tarjottavana synttäreillä?

Makeat tarjottavatkaan eivät ole kovinkaan helppoja miettiä. Kakun tekijäksi ajattelin jälleen kerran pyytää Eemilin kummitätiä (että vinkkinä vaan jos tätä luet...), kunhan ensin saisin selvitettyä millaisen kakun poika tahtoo. Jos kummitäti ei kerkeä niin sitten varmaan turvaudun tylsään juustokakkuun, koska se on ainoa jonka osaan tehdä (tai, J sen kumminkin leipoisi koska itse olen tosiaan huono leipuri...). Mutta mitä kakun lisäksi? Karkkeja oli Veetin synttäreillä, mutta ne eivät suuremmin tehneet kauppaansa ja keksitkin tuntuvat tylsiltä. Todennäköisesti päädyn jälleen kerran kekseihin kun en muutakaan keksi, mutta onneksi tässä on vielä hetki aikaa miettiä kun Eemilin synttäreitä juhlitaan vasta ensi kuun alussa.

Sitten juhlien teema. Koska Eemil on jo iso poika, niin hän osaa itse kertoa teemaideoitaan. Pojan teemaideat eivät vaan ole ihan niin helposti toteutettu, sillä Eemilin teematoive on tällä hetkellä pinkki, sekä läjä erilaisia supersankareita. Helppohan se on pohtia teemaa kun en puolistakaan näistä supersankareista ole ihan varma, että miltä ne näyttävät...

Pitää varmaan turvautua internetin ihmeelliseen maailmaan kun etsin juhlatarvikkeita synttäreille sillä ainakaan lähi Citymarketissamme ei ole näkynyt minkäänlaisia supersankari kertakäyttöastioita ja pelkkää pinkkiä en tahtoisi ostaa. Meidän taloudessa kun tuo pinkki alkaa tulla jo korvista ulos (siitä enemmän toisessa postauksessa myöhemmin).
Olisiko jollain hyviä ehdotuksia pinkin ja supersankareiden yhdistämiseen teemaksi?

Luojan kiitos juomapuoli sentään hoituu Sodastreamilla, sillä limujen kaupasta kotiin raahaaminen on ehkä inhottavin homma jonka tiedän juhlien järjestämisessä. Limun lisäksi tarjoillaan toki myös kahvia, sekä ehkä mehua. Onneksi juhlien juotavien kanssa ei tarvitse pahemmin raapia päätään sillä ne ovat poikkeuksetta joka juhlissa samat.

Pakko myöntää että tuntuu ihan hullun hommalta tämä juhlien järjestäminen. Onneksi Eemilin synttäreiden jälkeen seuraavat juhlat ovat vasta kesällä kun juhlitaan Niilon, sekä Leevin synttäreitä. Hetken saa siis hengähtää juhlastressin suhteen...