Helmikuun Mammalandia blogiyhteistyön aiheena on lasten ystävät.
Näiden blogiyhteistyö postausten tarkoituksena on kirjoittaa mahdollisimman monen Mammalandian bloggaajan kanssa samasta aiheesta oma mielipidepostaus. Muihin Mammalandian blogeihin voit tutustua täällä.
Luonnollisesti en tähän postaukseen laita kuvia, sillä lasteni kavereiden kuvat eivät kuulu blogiini tai oikeastaan en viitsi jokaista häiriköidä kysyäkseni lupaa kuvan julkaisuun.
En tiedä, onko lapsillani varsinaisia ystäviä vielä ollenkaan, mutta kavereita heillä on. Kavereita löytyy jo lähipiiristä muutamia ja taloyhtiössämmekin on muutamia lapsia joiden kanssa poikamme tulevat ihan kohtuullisen hyvin toimeen. Ainoa vain, että nämä lapset ovat isompia ja leikitkin ovat sen mukaisia joten nämä kaverit eivät ole aina sitä parasta seuraa. Isommat lapset kun keksivät kaikenlaista tyhmää ja houkuttelevat pienemmätkin mukaansa, mutta ehkä meidänkin pojat jossain vaiheessa ymmärtävät ettei kaikkiin tyhmyyksiin kannata mennä mukaan.
Leevillä on sen sijaan itseään pari kuukautta vanhempi kaveri ihan lähipiirissä ja odotankin innolla, että kuinka poikien kaveruus kehittyy kun pojat kasvavat. Voi olla, että näistä kahdesta tulee hyviäkin kavereita kun ikää kertyy sillä ovathan pojat olleet sitten yhteyksissä ihan pienestä.
Eemil taasen viihtyy enemmän aikuisten seurassa kuin muiden lasten. Eemil onkin pari kertaa sanonut, ettei tahdo enempää kavereita ja kun pojalta kysyy, että ketkä ovat hänen kavereitaan niin Eemil nimeää tuttuja aikuisia. Omalla tavallaan tästä ei tietenkään ole mitään haittaa, mutta toivon pojan sosialistuvan hieman viimeistään esikoulussa sillä pidemmän päälle aikuiset kaverit eivät kumminkaan riitä vaikka aikuisetkin leikkisivät Eemilin kanssa.
Tässä iässä, missä meidän poikamme vielä ovat on hyvin luonnollista, että kaverit vaihtuvat vielä varmaan moneenkin kertaan. Itsellänikään ei nimittäin montaa kaveria ole säilynyt nuoruudesta ja lapsuudesta ei yhtäkään. Toivon kumminkin, että pojille muodostuisi hyvä ystäväpiiri mahdollisimman nuorena ja tietenkin toivon, että nämä ystävät säilyisi. Valitettavasti ikinä ei kumminkaan tiedä mihin elämä vie ihmisiä ja näin ollen lapsuudessa saadut kaverit voivat muuttaa vaikka pitkälle ja yhteydenpito vähitellen vähentyä sen vuoksi. Tai voi olla, että kaveri vaihtaa kaveripiiriään eikä jostain syystä enää huoli ensimäisiä kavereita kaveripiiriinsä.
Lyhyesti sanottuna en tiedä milloin poikamme löytävät varsinaisia ystäviä. Tällä hetkellä uskoisin kaikkien kavereiden olevan juurikin kavereita, eikä niinkään ystäviä. Jännityksellä kumminkin odotan millaisia ystäviä elämä kuljettaa poikien ystäväpiiriin.
maanantai 22. helmikuuta 2016
tiistai 16. helmikuuta 2016
Muutoksen tuulia kotiäitiydessä.
On ollut hieman hiljaista taas, mutta se johtuu siitä että olen käynyt työhaastatteluissa, järjestänyt lastenhoitoa ja suunnitellut hieman tulevaisuutta. Kirjoitinkin jo viime vuoden puolella, että haen töitä ja meinaan palata työelämään kunhan työpaikka löytyy ja nyt se työpaikka on vihdoin löytynyt!
Alkuun sain paikan puhelinmyyntifirmasta, jossa olisin aloittanut nyt tulevana maanantaina ja olisinkin aloittanut ellen olisi löytänyt toista työpaikkaa. Kerroin nimittäin kaverilleni saaneeni paikan puhelinmyyntifirmasta ja hieman juteltiin mahdollisesta huonosta tai jopa olemattomasta palkasta jonka seurauksena kaverini sitten kertoi, että heillä on lähes jatkuva rekrytointi päällä.
Laitoinkin siis hakemuksen kyseiseen firmaan ja jo seuraavana päivänä sain pyynnön tulla haastatteluun. (Nyt pakko täsmentää, että kaverini ei siis suositellut minua, ainoastaan kertoi hieman minusta, eli varsinaisesti paikka ei ole kaverisuhteilla saatu.)
Haastattelussa kävin viime viikon perjantaina ja nyt tulevana perjantaina olisi ensimäinen keikka. Minusta tuli siis henkilökohtainen avustaja keikkalaiseksi.
Yritetään J:n kanssa sumplia työvuorot mahdollisimman hyvin limittäin, jotta voidaan molemat tehdä töitä ja silloin kun työvuoromme menevät päällekäin, tulee Leevin kummitäti paimentamaan lapsia. Kiitos siis siitä jo etukäteen ja toivottavasti kummitäti ei menetä hermojaan laumamme kanssa...
Hieman kieltämättä jännittää töiden alku, mutta uskon että kaikki menee hyvin. Tämän enempää en kumminkaan töistä tule blogissani kertomaan vaitiolovelvollisuuden vuoksi, mutta hieman työt saattavat ainakin alkuun vaikuttaa blogin aktiivisuuteen. Pyrin kumminkin päivittämään blogia mahdollisimman usein.
Niin ja ensi viikolla olisi jo Leevin 8kk neuvola, tai oikeastaan vain terveydenhoitaja. Neuvolalääkärille aika on vasta 14.3.
sunnuntai 7. helmikuuta 2016
Eemilin 6-vuotis synttärit
Eilen juhlittiin Eemilin 6-vuotis syntymäpäiviä ja on ihan kauheaa ajatella kuinka iso mun pienestä esikoisvauvastani on tullut. Oikea synttäripäivähän oli jo perjantaina, mutta melkein koko perjantai meni kaupasta toiseen juoksemiseen ja siihen, että stressasin synttäreitä minkä kerkesin.
Onneksi juhlat menivät kumminkin lopulta hyvin, tarjottavaa riitti ja vieraat pitivät tarjottavista. Hieman jäi tarjottavaa ylikin, mutta eiköhän ne loputkin katoa parempiin suihin parin päivän sisällä.
Aamusta kaikki pojat kävivät hieman ylikierroksilla, niinkuin aina kun on jotain tavallisesta poikkeavaa päiväjärjestyksessä ja juhlien aikana Leevi päätti alkaa vierastamaan ja kiljui melkein jokaisen vieraan nähdessään, mutta onneksi vieraat ainakin tuntuivat ymmärtävän vierastusta. Normaalitilanteessa vierastusta ei ole havaittavissa, mutta veikkaan että nyt oli liikaa vieraita samaan aikaan paikalla Leevin makuun.
Kakun meille teki jälleen kerran Eemilin kummitäti ja kakku oli juuri Eemilin toiveiden mukainen. Kiitos siis jälleen kerran mahtavasta kakusta. Nyt en vain raaski heittää noita ukkoja pois, koska ovat niin hienoja eli ne saavat toistaiseksi viihtyä jääkaapissa kunhan keksin että mitä tehdä niille vai säilönkö. Mahtavatkohan edes säilyä kovinkaan kauaa..?
Teemaksihan Eemil toivoi pinkkiä, sekä supersankareita ja ette arvaakaan kuinka hankalaa oli löytää teemaan sopivia astioita. Eihän ne läheskään kaikki olleet pinkkejä, saatika supersankariteemalla, mutta kelpasivat hyvin Eemilille.
Kakun lisäksi tarjottavana oli valkosipuli-, yrtti- ja juustopatonkeja, tonnikalapastasalaattia, kinkkupastasalaattia, keksejä, sipsiä, dippiä erilaisia limuja, sekä kahvia. Hyvin pelkistetyt tarjottavat siis, mutta ainakin näyttivät maistuvan. Kerrankin osasin pitää makean tarjottavan määrän kurissa ja sen kyllä huomasi siitä, ettei tarjottavaa kerrankin jäänyt koko kylän tarpeisiin sopivaa määrää. Taidan siis jatkossakin laittaa enemmän suolaista tarjolle kuin makeaa.
Alunperinhän suunnittelin vaikka ja mitä tarjolle, mutta hieman alkoi stressi puskea päälle ja aika meinasi loppua joten tyydyin sitten helpoimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon.
Lahjaksi Eemil sai onneksi vain fiksuja lahjoja. Yhden pikkulegopaketin, tehtäväkirjan, puukynät, värityskuvia, karkkipussin ja lumilaudan. Tuo lumilauta ehkä hieman karmii, koska en itsekään osaa lumilautailla ja homma tuntuu vaaralliselta, mutta ehkä Eemil oppii lumilautailun salat. Saa nähdä kuinka monta sydänkohtausta meinaan saada harjoittelun aikana... Eemil jo tänään kysäisikin voitaisiinko käydä kokeilemassa, mutta jouduin toteamaan että odotellaan parempiä säitä ja sitä, että kerkeän hankkimaan kypärän tai saadaan sellainen jostain lainaan. Tarvitseekohan lumilautailussa muita suojia? Ja onko skeittilauta sitten kesäksi hyvä hankinta, auttaako se harjoittelemaan lumilautailua? Laitojahan ne molemat ovat...
Onneksi seuraavat juhlat ovat vasta kesällä. Siihen saakka saan rauhassa viettää juhlatonta ja juhlastressitöntä aikaa.
torstai 4. helmikuuta 2016
Haluatko vierailevaksi kirjoittajaksi?
Ensimäisen vierailevan kirjoittajan kirjoittama postaus sai sen verran hyvää kommenttia, että ajattelin jos ottaisi tavaksi julkaista aina silloin tällöin vierailevien kirjoittajien kirjoituksia.
Onko sinulla siis tarina äitiydestä, omasta elämästäsi tai muusta jonka haluaisit jakaa muillekin? Postauksen voi kirjoittaa anonyyminä, tai omalla nimellään ja tässä onkin mahtava tilaisuus päästä kirjoittamaan ajatuksiaan ylös, sekä julkiseksi jos et vaikka omaa blogia tahdo aloittaa. Jos sinua siis kiinnostaa vierailevana kirjoittajana käväiseminen blogissani, niin laita rohkeasti sähköpostia osoitteeseen: mhaavisto1@gmail.com ja kerro mistä tahtoisit kirjoittaa. Katsotaan sitten sopisiko aiheesi blogiini.
Vierailevien kirjoittajien postauksia julkaisen enintään yhden kahdessa viikossa, mutta todennäköisesti harvemmin ellei halukkaita kirjoittajia löydy useampaa. Ota siis rohkeasti yhteyttä!
Onko sinulla siis tarina äitiydestä, omasta elämästäsi tai muusta jonka haluaisit jakaa muillekin? Postauksen voi kirjoittaa anonyyminä, tai omalla nimellään ja tässä onkin mahtava tilaisuus päästä kirjoittamaan ajatuksiaan ylös, sekä julkiseksi jos et vaikka omaa blogia tahdo aloittaa. Jos sinua siis kiinnostaa vierailevana kirjoittajana käväiseminen blogissani, niin laita rohkeasti sähköpostia osoitteeseen: mhaavisto1@gmail.com ja kerro mistä tahtoisit kirjoittaa. Katsotaan sitten sopisiko aiheesi blogiini.
Vierailevien kirjoittajien postauksia julkaisen enintään yhden kahdessa viikossa, mutta todennäköisesti harvemmin ellei halukkaita kirjoittajia löydy useampaa. Ota siis rohkeasti yhteyttä!
sunnuntai 31. tammikuuta 2016
Pahoitin ehkä hieman mieleni.
Tavallisesti olen pitänyt omat negatiiviset tunteeni täysin erillaan blogistani, mutta nyt on pakko avautua hieman tänne sillä blogini on minulle se luonnollisin kanava kirjoittaa ajatuksiani ylös. Ihan sama lukeeko tätäkään kukaan niistä jotka ovat onnistuneet hieman pahoittamaan mieleni sanoillaan mutta jos ei lue niin ei voi mitään.
Eemilin lähete adhd-tutkimuksiin on herättänyt tutuissani ja sukulaisissani todella paljon keskustelua ja pakko todeta, ettei valitettavasti suurin osa ole kanssani samaa mieltä että Eemil näitä tutkimuksia tarvitsisi. Eemil kun oireilee suurimmalta osin vain silloin kun on kotona, tai jossain paikassa jossa käy oikeasti usein (vähintään viikoittain). Lisäksi oireilua ilmenee vain sellaisten ihmisten seurassa jotka käyvät meillä vähintään viikoittain ja oireilua ei ilmene pelkästään minun ja J:n seurassa. Ei voi siis olla kyse siitä, että oireilu johtuisi vanhemmista taikka kotona olosta mitä sitäkin on kyseenalaistettu.
Eemil oireili myös neuvolassa. Vaikkakin vain vähän ja vain tehtäviä tehdessään, niin oireili kumminkin. Lähetettä adhd-tutkimuksiin ei saa ihan noin vaan sillä tutkimukset ovat todella kalliit ja jonot niihin on pitkiä. Olen jutellut sellaistenkin ihmisten kanssa jotka ovat saaneet lähetteen vasta 3-4 vuoden taistelun jälkeen ja lapsella on todettu lopulta adhd ja tutkimuksiin pääsy on kestänyt juuri niiden kalliuden, sekä jonojen pituuden vuoksi. Meille pitäisi tulla ajanvaraus soitti kolmen viikon sisään ja toiminta ei todellakaan olisi näin ripeää jos neuvolassa ei olisi huomattu minkäänlaista oireilua.
Kyse ei myöskään ole siitä etten hyväksyisi lastani sellaisena kuin Eemil on, eikä siitäkään että tahtoisin välttämättä lapselle lääkityksen. Kyse on siitä, että mahdollisen diagnoosin saaminen helpottaa esimerkiksi pienryhmään pääsyä jos sellaiselle on tarve. Mahdollisen diagnoosin saaminen helpottaisi myös esikoulun aloitusta kun esikoulun työntekijät osaisivat suhtautua ja varautua Eemilin käytökseen. Esikoulussa tullaan kumminkin olemaan viisi päivää viikossa, joten minulla on epäilys että oireilu tulee esille myös esikoulussa. Lääkitystä en välttämättä edes tahdo Eemilille, ellei lääkäri tai joku osaa kertoa että siitä oikeasti olisi hyötyä. Jotain tukitoimia on kumminkin pakko saada, sillä itse alan suoraan sanottuna olemaaan aivan loppu ja täydellisen voimaton Eemilin kanssa. Kaikki mahdollinen on kokeiltu ja käytös ei vain muutu.
Adhd:n oireethan jaetaan kolmeen eri "ryhmään", eli tarkkaamattomuuteen, ylivilkkauteen ja impulsiivisuuteen. Jollain saattaa olla oireita näistä kaikista ryhmistä kun joku taas oireilee vain yhden tai kahden ryhmän oireilla. Adhd ei siis ole pelkkää eteenpäin säntäilyä, eikä päätöntä riehumista vaan siihen kuuluu paljon enemmänkin. Edellisessä postauksessa sanoin, että voisin jossain vaiheessa kertoa tarkemmin Eemilin käytöksestä ja ehkä nyt olisi hyvä aika siihen. Jos tutut ja sukulaiset tajuaisivat sitten minua paremmin ja tajuaisivat että jotain asialle on tehtävä. Mikään pään taputtelu ja kehoitus "älä käyttäydy noin" ei todellakaan riitä. Ja jos ei jotain ratkaisua saada asiaan niin ei elo Eemilin kanssa ainakaan helpotu.
Listaan kaikki adhd:n oireet ja kerron tarkemmin niistä, joista Eemilillä ilmenee. Näin myös tulee muillekin selvemmäksi, että kuinka suuri osa oireista oikein täsmää Eemiliin. Kursivoidulla tekstillä on kirjoitettu se, miten Eemil käyttäytyy.
Tarkkaamattomuus
Tarkkaavaisuusongelmaan liittyy lyhyt keskittymiskyky, ja keskittyminen herpaantuu helposti esim. ulkoisten ärsykkeiden seurauksena (häiriöherkkyys). Toisaalta ongelmana voi olla vaikeus keskittyä yhteen asiaan (fokuksen ylläpitäminen) ja tehtävään saatetaan ikävystyä nopeasti. Huomio kiinnittyy vaivattomasti ja automaattisesti mielihyvää tuottaviin toimiin ja asioihin. Sen sijaan huomion kiinnittäminen tarkoituksellisesti ja tietoisesti tehtävän organisointiin ja loppuun saattamiseen tai jonkin asian oppimiseen on vaikeaa.
Kotona Eemil ei keskity lähes tulkoon mihinkään ellei sitten kyseessä ole esimerkiksi lastenohjelmat tai Xbox-pelit. Xbox on ollut jäähyllä kolmisen viikkoa ja telkkarista on katsottu vain aamun lastenohjelmat, eikä silläkään ole ollut vaikutusta käytökseen. Alkuun kun epäilin että josko pojalla olisi liikaa ruutuaikaa ja nyt on todettu, ettei kyse ole siitäkään.
Esimerkiksi piirrustus, väritys ja vaikkapa kirjoitusharjoitusten teko onnistuu vain pienen hetken. Väritykseen Eemil ei pahemmin keskity vaan värittäminen on sellaista että vauhdilla vain sotketaan kuvaan värit ja siirrytään seuraavaan. Jos annan Eemilille esimerkiksi kirjoitustehtäviä niin niihin ei keskitytä vaan äkkiä sutaistaan paperille jotain ja todetaan että valmis. Keskittyminen herpaantuu myös siinä tapauksessa jos esimerkiksi neuvon Eemiliä ja Veeti kysyy välissä jotain mihin vastaan. Tämä yleensä saa Eemilin suuttumaan ja lopettamaan koko homman ja suurimpana osana kerroista lentää kynät, legot, paperit ja mitkä nyt milloinkin sattuu kädessä olemaan.
Tarkkaamattomuuden merkkejä ja oireita:
*kyvyttömyys keskittyä yksityiskohtiin - Tätä vähän sivusinkin jo tuossa yllä, eli esimerkiksi tehtäviä tehdessä Eemil ei keskity, varsinkaan yksityiskohtiin.
*huolimattomuusvirheet koulutehtävissä tai muissa toimissa - Ilmenee parhaiten juuri tuossa samaisessa tehtävien teossa. Kun Eemil ei keskity niin tulee vain epämääräistä sotkua, eikä huomautukset keskittymisen tärkeydestä auta.
*vaikeus säilyttää keskittymiskyky tehtävien tai leikkien aikana - Tämä piirre sopii erityisen hyvin Eemiliin. Riittää että Veeti tai Niilo sanoo sanankin väärässä kohtaa asuntoa vaikka puhuisivatkin minulle, niin Eemil ei voi omien sanojensa mukaan keskittyä vaan suuttuu. Eemil harvemmin myöskään hyväksyy esimerkiksi Niiloa leikkiin koska Niilo kuulemma häiritsee.
*ei näytä kuuntelevan puhuteltaessa - Kuuntelee kun huvittaa. Aika paljon riippuu asiasta, että milloin Eemil kuuntelee. Esimerkiksi jos puhun limusta, karkista ja vaikkapa siitä että joku Eemilille tärkeä on tulossa käymään niin kuulo on superluokkaa. Sen sijaan jos yritän vaikka pyytää siivoamaan oman huoneensa tai jutustella muuten vaan niin Eemil vajoaa omaan haavemaailmaansa eikä kuuntele.
*vaikeus noudattaa ohjeita (ei johdu kyvyttömyydestä ymmärtää ohjeita) - Tämä ei ilmene läheskään aina vaan riippuu ihan annetuista ohjeista kuunnellaanko niitä. Tehtäviä tehdessä Eemiliä on ihan turha edes yrittää neuvoa, sillä annetut neuvot saavat pojan vain raivostumaan kun Eemil ei kuulemma niitä ymmärrä vaikka kuinka tarkentaisi.
*usein kyvyttömyys saattaa loppuun koulutehtäviä, askareita tai muita tehtäviä - Eemilillä jää lähes kaikki kesken kun jo sännätään uuteen tekemiseen. Kirjoitustehtävät, väritystehtävät ja jopa leikit jäävät hyvin usein kesken kun poika jo keksiikin uutta tekemistä. Kotityöt on semmoinen, josta tiedän ettei niitä suoriteta ikinä loppuun saakka vaan ne jäävät kesken jo parin minuutin päästä kun löytyy kivempaa tekemistä.
*organisointivaikeudet - En ole havainnut
*jatkuvaa keskittymistä vaativien tehtävien, kuten koulutehtävien tai kotitöiden, välttely tai inhoaminen - Löytyy ja sen myös huomaa. Jos Eemiliä pyytää vaikkapa siivoamaan oman huoneensa niin poika mielummin kiihtyy nollasta sataan noin sekunnissa ja heittää minua mielummin vaikka lelulaatikolla kunhan ei joudu tekemään kotitöitä. Ovien paiskominen on myös hyvin yleistä ja eläimellinen huutaminen ettei kukaan muka auta. Ihan sama vaikka Veetikin olisi ollut siivoamassa poikien huonetta jo hyvän tovin, ei Eemil sitä huomaa. Eemil myös hyvin usein yrittää raapia ja murisee kun poikaa komentaa tekemään jotain kotitöitä, joten jäähyt sekä holding ote ovat tulleet meille hyvin tutuiksi...
*tarvittavien esineiden toistuva kadottaminen - Löytyy. Kaikki katoaa. Hatut, unilelut, vaatteet ja jopa tyyny. Onneksi Eemilin iässä mikään ei ole vielä äärimmäisen tärkeää mutta kaikki katoaa tai niiden sijainti unohdetaan.
*ulkoisista ärsykkeistä häiriintyminen - En nyt ole ihan varma mitä tällä meinataan, joten en voi tätä kohtaa kommentoida.
*unohtelu - Tämäkin löytyy. Eemil unohtaa lähes kaiken samalla sekunnilla kun siitä on sanottu. Ellei kyseessä ole joku todella kiva juttu niinkuin esimerkiksi synttärit tai yökyläily. Poika unohtelee tavaroitansa joka suuntaan ja arkiset sanotut asiat unohtuvat.
Ylivilkkaus
Ylivilkkaat henkilöt näyttävät olevan jatkuvassa liikkeessä eivätkä pysty istumaan hiljaa paikallaan. He saattavat ryntäillä ympäriinsä tai puhua tauotta. Ylivilkkaat lapset saattavat kiemurrella tuolissaan tai vaeltavat ympäri huonetta. He saattavat myös sätkytellä jalkojaan, kädet ovat ”levottomat” tai he naputtavat vaikkapa äänekkäästi kynällään.
Eemil osaa kyllä olla hetkittäin paikoillaan jos tekeminen on oikeasti mieluisaa. Kumminkin esimerkiksi ruokapöydässä ilmenee jatkuvaa kiemurtelua, sekä pelleilyä. Varsinkin kotona.
Ylivilkkauden merkkejä ja oireita:
*vaikuttaa olevan aina liikkeessä - Osaa olla myös paikallaan jos tekeminen on oikeasti mieluisaa.
*käsien tai jalkojen liikutteleminen tai tuolilla kiemurteleminen - Ilmenee esimerkiksi ruokaillessa pahiten.
*jatkuva paikaltaan nouseminen luokkahuoneessa tai muissa tilanteissa, joissa pitäisi istua paikallaan - Eemil ei ole vielä koulussa, eikä päiväkodissa joten sellaisissa tilanteissa käytöksestä ei ole vielä kokemusta.
*juoksenteleminen ympäriinsä tai kiipeileminen sopimattomissakin tilanteissa - Tätä ilmenee kotipihalla, kotona, sekä paikoissa joissa käydään todella usein. Esimerkiksi toissapäivänä Eemil juoksi kotona 1,5h pyöreää mattoa ympäri eikä tahtonut lopettaa. Yksi päivä Eemil juoksi yksin pihalla neljä tuntia väsähtämättä ollenkaan. Eemil kiipeilee ulkona jopa vaarallisissa paikoissa, eikä kuuntele varoituksia. Esimerkiksi kauppareissulla Eemil säntäilee päättömästi ja jo jopa vaarallisesti kuuntelematta kieltoja.
*vaikeus leikkiä tai keskittyä harrastuksiin rauhallisesti - Leikkiin Eemil osaa keskittyä hetkittäin, mutta leikeissä keskittyminen herpaantuu hyvin herkästi jos tulee minkäänlaista häiriötä, niinkuin esimerkisi Niilo yrittää liittyä leikkiin.
*jatkuva puhuminen - Tätäkin ilmenee varsinkin kotona ja niiden seurassa joita näkee hyvin usein. Eemil myös keskeyttää muiden jutustelun hyvin herkästi ja jos vaikka yritän soittaa tärkeää puhelua (esimerkiksi tilata verokorttia, varata lääkäriaikaa tai soittaa vapaasta työpaikasta) niin Eemil yrittää keskeyttää ja asiaa on aina juuri samalla sekunnilla. Ihan sama vaikka asiaa ei olisi ollut sekuntia aiemmin niin asiaa ilmenee juuri silloin kun keskeyttäminen ei ole sopivaa.
Impulsiivisuus
Impulsiivisuuteen liittyy vaikeutta hillitä välittömiä reaktioitaan tai ajatella ennen toimimista. Seurauksena saattaa olla sopimattomia kommentteja tai harkitsemattomia, jopa vaarallisia tekoja.
Impulsiivisuus näkyy oireista parhaiten. Eemil tekee ensin ja ajattelee vasta sitten ja reaktiot tulevat sekunnin sadasosan nopeudella esimerkiksi tilanteissa jotka eivät poikaa miellytä. Jos Eemil esimerkiksi suuttuu (syynä yleensä esimerkiksi että pyydetään siivoamaan oma huone, tai sanotaan että kaikkea lautasella olevaa pitää maistaa) niin hyvin usein käy niin että ensimäinen käteen tuleva tavara lentää. Ja satunnaisesti toinenkin. Ei ole kerta tai kaksi kun Eemil on heittänyt minua keittiötuolilla tai vierastamme legolaatikolla. Joka kerta tämä käytös kielletään ja kertaakaan ei ole raivokohtaus laantunut ennen kuin olen ottanut pojan holdingotteeseen ja pitänyt väkisin aloillaan rauhoittumiseen saakka. Tämä on pakko tehdä jottei Eemiliä tai ketään muutakaan satu. Ei nimittäin ole ihan muutama kerta sekään kun Eemil suuttuessaan on paiskannut huoneensa oven kiinni niin että välissä on minun tai jonkun muun sormet tai niin että ovi menee kiinni veljen nenän edestä ja pikkuveikka törmää oveen.
Impulsiivisuuden merkkejä ja oireita:
*vastaaminen ennen kuin kysymys on esitetty loppuun - Melkein aina käy niin, että Eemil vastaa ennen kuin edes tietää miten kysymys loppuu. Ja tätä saattaa käydä useammankin kerran ennen kuin kysymys saadaan sanottua loppuun saakka.
*vaikeus odottaa omaa vuoroa - Hyvin yleistä. Tätä ollaan harjoiteltu todella paljon muunmuassa perusteella että nuorimmat ensin esimerkiksi karkkien antamisessa tai suihkussa käynnissä tai vaikka rattikelkkamäessä. Lähes poikkeuksetta Eemil saa raivarin kun oma vuoro ei ole sillä samalla sekunnilla kun hän tahtoisi.
*muiden keskeyttäminen tai häiritseminen (esimerkiksi tunkeutuminen keskusteluihin tai leikkeihin) - Tätäkin ilmenee ja paljon. Ylempänä jo kerroinkin muunmuassa puheluiden keskeyttämisestä ja huomaa hyvin selkeästi senkin, että Eemil terrorisoi käytöksellään Niilon, sekä Veetin leikkejä aina kotona ollessaan ja leikit onnistuvatkin pienemmiltä todella hyvin aina silloin kun Eemil ei ole kotona.
Lyhyesti sanottuna käytös ei todellakaan ole normaalia 6-vuotiaan käytöstä. Kyseessä ei ole rajojen puute sillä rajoja kotona kyllä on. Huono käytös yritetään karsia samantien ja jäähytkin ovat käytössä. Kyse ei ole rytmin puuttumisesta sillä meillä on tarkka päivärytmi. Ruoka-ajat saattavat heittää tunnilla suuntaan tai toiseen riippuen menoista. Ulkoilemme ja leikkiseuraa löytyy jo kotipihalta. Huomiota poika saa aivan yhtä paljon kuin veljensäkin. Tietenkään huomiota ei ole 24/7 sillä jossain vaiheessa täytyy tehdä ruokaakin, siivota, sekä imettää Leeviä. Eemil osaa ulkoilla myös itsenäisesti, eli poika pääsee uloskin kun huvittaa. Kotona on palapelejä, tehtäväkirjoja, värityskirjoja, paperia, lautapelejä ja kaikenlaista joten Eemilillä olisi tekemistä jos poika jaksaisi vain keskittyä siihen.
Turha moralisointi tutkimusten saamisesta ei auta omaa oloani yhtään, sillä olo on ihan tarpeeksi huono ja turhautunut jo pelkästään Eemilin käytöksestä. Jokainen äiti kyllä tuntee lapsensa ja tietää kun joku on vialla. En todellakaan veisi Eemiliä tutkimuksiin jos olisi pienikään epäilys että käytös olisi esimerkiksi kasvatuksesta johtuvaa. Adhd-tutkimuksiin viemisellä ajattelen Eemilin parasta ja yritän helpottaa esimerkiksi esikoulun aloitusta. Lisäksi jos ne, jotka näkevät Eemiliä parhaimmillaan 4-5 kertaa viikossa ovat sitä mieltä, että Eemilille tekee hyvää mennä tutkimuksiin niin silloin se tukee omaa ajatusmaailmaani. Lasten kasvatus ei todellakaan ole aina helppoa ja ei varsinkaan kun lapsi on yhtä haastava kuin Eemil. Myös adhd lapset osaavat olla vieraskoreita, eikä oireilua ole joka paikassa. Eikä kaikki edes huomaa epänormaalia käytöstä niinkuin minä sillä itse olen Eemilin kanssa 24/7. Tässä kuuden vuoden aikana olen kyllä oppinut tuntemaan oman lapseni ja tiedän mikä on normaalia ja mikä. Joten rakkaat tutut ja sukulaiset, lopettakaa se moralisointi ja arvostelu. Jos Eemil saa diagnoosin, ei se muuta poikaa millään tapaa. Eikä se muuta omia ajatuksiani pojasta. Eemil on joka tapauksessa rakas niinkuin on nytkin. Joku apu tähän on vain saatava ennen kuin palan itse täysin loppuun Eemilin käytöksen vuoksi.
Toivon myös, että saisin hieman ymmärrystä asialle. En ikinä olisi kuvitellut että näinkin moni niin sanotusti hyökkää kimppuuni kun ajattelen lapsen parasta. Tai että mielini pahoitetaan sen vuoksi, että tahdon helpottaa meidän koko perheen elämää saamalla Eemilin käytökseen apua. Diagnoosi ei ole vielä varma ja tutkimuksissa voi mennä aikaa. Vain aika näyttää tuleeko diagnoosia ollenkaan vai eikö tule. Kiitos kumminkin teille muutamille, jotka käytte meillä useamman kerran viikossa ja jaksatte kuunnella valitustani pojan käytöksestä, sekä auttaa minua kotona. Jo pelkästään se helpottaa, että joku on kahviseurana ja myötäelää Eemilin raivareiden aikana.
Eemilin lähete adhd-tutkimuksiin on herättänyt tutuissani ja sukulaisissani todella paljon keskustelua ja pakko todeta, ettei valitettavasti suurin osa ole kanssani samaa mieltä että Eemil näitä tutkimuksia tarvitsisi. Eemil kun oireilee suurimmalta osin vain silloin kun on kotona, tai jossain paikassa jossa käy oikeasti usein (vähintään viikoittain). Lisäksi oireilua ilmenee vain sellaisten ihmisten seurassa jotka käyvät meillä vähintään viikoittain ja oireilua ei ilmene pelkästään minun ja J:n seurassa. Ei voi siis olla kyse siitä, että oireilu johtuisi vanhemmista taikka kotona olosta mitä sitäkin on kyseenalaistettu.
Eemil oireili myös neuvolassa. Vaikkakin vain vähän ja vain tehtäviä tehdessään, niin oireili kumminkin. Lähetettä adhd-tutkimuksiin ei saa ihan noin vaan sillä tutkimukset ovat todella kalliit ja jonot niihin on pitkiä. Olen jutellut sellaistenkin ihmisten kanssa jotka ovat saaneet lähetteen vasta 3-4 vuoden taistelun jälkeen ja lapsella on todettu lopulta adhd ja tutkimuksiin pääsy on kestänyt juuri niiden kalliuden, sekä jonojen pituuden vuoksi. Meille pitäisi tulla ajanvaraus soitti kolmen viikon sisään ja toiminta ei todellakaan olisi näin ripeää jos neuvolassa ei olisi huomattu minkäänlaista oireilua.
Kyse ei myöskään ole siitä etten hyväksyisi lastani sellaisena kuin Eemil on, eikä siitäkään että tahtoisin välttämättä lapselle lääkityksen. Kyse on siitä, että mahdollisen diagnoosin saaminen helpottaa esimerkiksi pienryhmään pääsyä jos sellaiselle on tarve. Mahdollisen diagnoosin saaminen helpottaisi myös esikoulun aloitusta kun esikoulun työntekijät osaisivat suhtautua ja varautua Eemilin käytökseen. Esikoulussa tullaan kumminkin olemaan viisi päivää viikossa, joten minulla on epäilys että oireilu tulee esille myös esikoulussa. Lääkitystä en välttämättä edes tahdo Eemilille, ellei lääkäri tai joku osaa kertoa että siitä oikeasti olisi hyötyä. Jotain tukitoimia on kumminkin pakko saada, sillä itse alan suoraan sanottuna olemaaan aivan loppu ja täydellisen voimaton Eemilin kanssa. Kaikki mahdollinen on kokeiltu ja käytös ei vain muutu.
Adhd:n oireethan jaetaan kolmeen eri "ryhmään", eli tarkkaamattomuuteen, ylivilkkauteen ja impulsiivisuuteen. Jollain saattaa olla oireita näistä kaikista ryhmistä kun joku taas oireilee vain yhden tai kahden ryhmän oireilla. Adhd ei siis ole pelkkää eteenpäin säntäilyä, eikä päätöntä riehumista vaan siihen kuuluu paljon enemmänkin. Edellisessä postauksessa sanoin, että voisin jossain vaiheessa kertoa tarkemmin Eemilin käytöksestä ja ehkä nyt olisi hyvä aika siihen. Jos tutut ja sukulaiset tajuaisivat sitten minua paremmin ja tajuaisivat että jotain asialle on tehtävä. Mikään pään taputtelu ja kehoitus "älä käyttäydy noin" ei todellakaan riitä. Ja jos ei jotain ratkaisua saada asiaan niin ei elo Eemilin kanssa ainakaan helpotu.
Listaan kaikki adhd:n oireet ja kerron tarkemmin niistä, joista Eemilillä ilmenee. Näin myös tulee muillekin selvemmäksi, että kuinka suuri osa oireista oikein täsmää Eemiliin. Kursivoidulla tekstillä on kirjoitettu se, miten Eemil käyttäytyy.
Tarkkaamattomuus
Tarkkaavaisuusongelmaan liittyy lyhyt keskittymiskyky, ja keskittyminen herpaantuu helposti esim. ulkoisten ärsykkeiden seurauksena (häiriöherkkyys). Toisaalta ongelmana voi olla vaikeus keskittyä yhteen asiaan (fokuksen ylläpitäminen) ja tehtävään saatetaan ikävystyä nopeasti. Huomio kiinnittyy vaivattomasti ja automaattisesti mielihyvää tuottaviin toimiin ja asioihin. Sen sijaan huomion kiinnittäminen tarkoituksellisesti ja tietoisesti tehtävän organisointiin ja loppuun saattamiseen tai jonkin asian oppimiseen on vaikeaa.
Kotona Eemil ei keskity lähes tulkoon mihinkään ellei sitten kyseessä ole esimerkiksi lastenohjelmat tai Xbox-pelit. Xbox on ollut jäähyllä kolmisen viikkoa ja telkkarista on katsottu vain aamun lastenohjelmat, eikä silläkään ole ollut vaikutusta käytökseen. Alkuun kun epäilin että josko pojalla olisi liikaa ruutuaikaa ja nyt on todettu, ettei kyse ole siitäkään.
Esimerkiksi piirrustus, väritys ja vaikkapa kirjoitusharjoitusten teko onnistuu vain pienen hetken. Väritykseen Eemil ei pahemmin keskity vaan värittäminen on sellaista että vauhdilla vain sotketaan kuvaan värit ja siirrytään seuraavaan. Jos annan Eemilille esimerkiksi kirjoitustehtäviä niin niihin ei keskitytä vaan äkkiä sutaistaan paperille jotain ja todetaan että valmis. Keskittyminen herpaantuu myös siinä tapauksessa jos esimerkiksi neuvon Eemiliä ja Veeti kysyy välissä jotain mihin vastaan. Tämä yleensä saa Eemilin suuttumaan ja lopettamaan koko homman ja suurimpana osana kerroista lentää kynät, legot, paperit ja mitkä nyt milloinkin sattuu kädessä olemaan.
Tarkkaamattomuuden merkkejä ja oireita:
*kyvyttömyys keskittyä yksityiskohtiin - Tätä vähän sivusinkin jo tuossa yllä, eli esimerkiksi tehtäviä tehdessä Eemil ei keskity, varsinkaan yksityiskohtiin.
*huolimattomuusvirheet koulutehtävissä tai muissa toimissa - Ilmenee parhaiten juuri tuossa samaisessa tehtävien teossa. Kun Eemil ei keskity niin tulee vain epämääräistä sotkua, eikä huomautukset keskittymisen tärkeydestä auta.
*vaikeus säilyttää keskittymiskyky tehtävien tai leikkien aikana - Tämä piirre sopii erityisen hyvin Eemiliin. Riittää että Veeti tai Niilo sanoo sanankin väärässä kohtaa asuntoa vaikka puhuisivatkin minulle, niin Eemil ei voi omien sanojensa mukaan keskittyä vaan suuttuu. Eemil harvemmin myöskään hyväksyy esimerkiksi Niiloa leikkiin koska Niilo kuulemma häiritsee.
*ei näytä kuuntelevan puhuteltaessa - Kuuntelee kun huvittaa. Aika paljon riippuu asiasta, että milloin Eemil kuuntelee. Esimerkiksi jos puhun limusta, karkista ja vaikkapa siitä että joku Eemilille tärkeä on tulossa käymään niin kuulo on superluokkaa. Sen sijaan jos yritän vaikka pyytää siivoamaan oman huoneensa tai jutustella muuten vaan niin Eemil vajoaa omaan haavemaailmaansa eikä kuuntele.
*vaikeus noudattaa ohjeita (ei johdu kyvyttömyydestä ymmärtää ohjeita) - Tämä ei ilmene läheskään aina vaan riippuu ihan annetuista ohjeista kuunnellaanko niitä. Tehtäviä tehdessä Eemiliä on ihan turha edes yrittää neuvoa, sillä annetut neuvot saavat pojan vain raivostumaan kun Eemil ei kuulemma niitä ymmärrä vaikka kuinka tarkentaisi.
*usein kyvyttömyys saattaa loppuun koulutehtäviä, askareita tai muita tehtäviä - Eemilillä jää lähes kaikki kesken kun jo sännätään uuteen tekemiseen. Kirjoitustehtävät, väritystehtävät ja jopa leikit jäävät hyvin usein kesken kun poika jo keksiikin uutta tekemistä. Kotityöt on semmoinen, josta tiedän ettei niitä suoriteta ikinä loppuun saakka vaan ne jäävät kesken jo parin minuutin päästä kun löytyy kivempaa tekemistä.
*organisointivaikeudet - En ole havainnut
*jatkuvaa keskittymistä vaativien tehtävien, kuten koulutehtävien tai kotitöiden, välttely tai inhoaminen - Löytyy ja sen myös huomaa. Jos Eemiliä pyytää vaikkapa siivoamaan oman huoneensa niin poika mielummin kiihtyy nollasta sataan noin sekunnissa ja heittää minua mielummin vaikka lelulaatikolla kunhan ei joudu tekemään kotitöitä. Ovien paiskominen on myös hyvin yleistä ja eläimellinen huutaminen ettei kukaan muka auta. Ihan sama vaikka Veetikin olisi ollut siivoamassa poikien huonetta jo hyvän tovin, ei Eemil sitä huomaa. Eemil myös hyvin usein yrittää raapia ja murisee kun poikaa komentaa tekemään jotain kotitöitä, joten jäähyt sekä holding ote ovat tulleet meille hyvin tutuiksi...
*tarvittavien esineiden toistuva kadottaminen - Löytyy. Kaikki katoaa. Hatut, unilelut, vaatteet ja jopa tyyny. Onneksi Eemilin iässä mikään ei ole vielä äärimmäisen tärkeää mutta kaikki katoaa tai niiden sijainti unohdetaan.
*ulkoisista ärsykkeistä häiriintyminen - En nyt ole ihan varma mitä tällä meinataan, joten en voi tätä kohtaa kommentoida.
*unohtelu - Tämäkin löytyy. Eemil unohtaa lähes kaiken samalla sekunnilla kun siitä on sanottu. Ellei kyseessä ole joku todella kiva juttu niinkuin esimerkiksi synttärit tai yökyläily. Poika unohtelee tavaroitansa joka suuntaan ja arkiset sanotut asiat unohtuvat.
Ylivilkkaus
Ylivilkkaat henkilöt näyttävät olevan jatkuvassa liikkeessä eivätkä pysty istumaan hiljaa paikallaan. He saattavat ryntäillä ympäriinsä tai puhua tauotta. Ylivilkkaat lapset saattavat kiemurrella tuolissaan tai vaeltavat ympäri huonetta. He saattavat myös sätkytellä jalkojaan, kädet ovat ”levottomat” tai he naputtavat vaikkapa äänekkäästi kynällään.
Eemil osaa kyllä olla hetkittäin paikoillaan jos tekeminen on oikeasti mieluisaa. Kumminkin esimerkiksi ruokapöydässä ilmenee jatkuvaa kiemurtelua, sekä pelleilyä. Varsinkin kotona.
Ylivilkkauden merkkejä ja oireita:
*vaikuttaa olevan aina liikkeessä - Osaa olla myös paikallaan jos tekeminen on oikeasti mieluisaa.
*käsien tai jalkojen liikutteleminen tai tuolilla kiemurteleminen - Ilmenee esimerkiksi ruokaillessa pahiten.
*jatkuva paikaltaan nouseminen luokkahuoneessa tai muissa tilanteissa, joissa pitäisi istua paikallaan - Eemil ei ole vielä koulussa, eikä päiväkodissa joten sellaisissa tilanteissa käytöksestä ei ole vielä kokemusta.
*juoksenteleminen ympäriinsä tai kiipeileminen sopimattomissakin tilanteissa - Tätä ilmenee kotipihalla, kotona, sekä paikoissa joissa käydään todella usein. Esimerkiksi toissapäivänä Eemil juoksi kotona 1,5h pyöreää mattoa ympäri eikä tahtonut lopettaa. Yksi päivä Eemil juoksi yksin pihalla neljä tuntia väsähtämättä ollenkaan. Eemil kiipeilee ulkona jopa vaarallisissa paikoissa, eikä kuuntele varoituksia. Esimerkiksi kauppareissulla Eemil säntäilee päättömästi ja jo jopa vaarallisesti kuuntelematta kieltoja.
*vaikeus leikkiä tai keskittyä harrastuksiin rauhallisesti - Leikkiin Eemil osaa keskittyä hetkittäin, mutta leikeissä keskittyminen herpaantuu hyvin herkästi jos tulee minkäänlaista häiriötä, niinkuin esimerkisi Niilo yrittää liittyä leikkiin.
*jatkuva puhuminen - Tätäkin ilmenee varsinkin kotona ja niiden seurassa joita näkee hyvin usein. Eemil myös keskeyttää muiden jutustelun hyvin herkästi ja jos vaikka yritän soittaa tärkeää puhelua (esimerkiksi tilata verokorttia, varata lääkäriaikaa tai soittaa vapaasta työpaikasta) niin Eemil yrittää keskeyttää ja asiaa on aina juuri samalla sekunnilla. Ihan sama vaikka asiaa ei olisi ollut sekuntia aiemmin niin asiaa ilmenee juuri silloin kun keskeyttäminen ei ole sopivaa.
Impulsiivisuus
Impulsiivisuuteen liittyy vaikeutta hillitä välittömiä reaktioitaan tai ajatella ennen toimimista. Seurauksena saattaa olla sopimattomia kommentteja tai harkitsemattomia, jopa vaarallisia tekoja.
Impulsiivisuus näkyy oireista parhaiten. Eemil tekee ensin ja ajattelee vasta sitten ja reaktiot tulevat sekunnin sadasosan nopeudella esimerkiksi tilanteissa jotka eivät poikaa miellytä. Jos Eemil esimerkiksi suuttuu (syynä yleensä esimerkiksi että pyydetään siivoamaan oma huone, tai sanotaan että kaikkea lautasella olevaa pitää maistaa) niin hyvin usein käy niin että ensimäinen käteen tuleva tavara lentää. Ja satunnaisesti toinenkin. Ei ole kerta tai kaksi kun Eemil on heittänyt minua keittiötuolilla tai vierastamme legolaatikolla. Joka kerta tämä käytös kielletään ja kertaakaan ei ole raivokohtaus laantunut ennen kuin olen ottanut pojan holdingotteeseen ja pitänyt väkisin aloillaan rauhoittumiseen saakka. Tämä on pakko tehdä jottei Eemiliä tai ketään muutakaan satu. Ei nimittäin ole ihan muutama kerta sekään kun Eemil suuttuessaan on paiskannut huoneensa oven kiinni niin että välissä on minun tai jonkun muun sormet tai niin että ovi menee kiinni veljen nenän edestä ja pikkuveikka törmää oveen.
Impulsiivisuuden merkkejä ja oireita:
*vastaaminen ennen kuin kysymys on esitetty loppuun - Melkein aina käy niin, että Eemil vastaa ennen kuin edes tietää miten kysymys loppuu. Ja tätä saattaa käydä useammankin kerran ennen kuin kysymys saadaan sanottua loppuun saakka.
*vaikeus odottaa omaa vuoroa - Hyvin yleistä. Tätä ollaan harjoiteltu todella paljon muunmuassa perusteella että nuorimmat ensin esimerkiksi karkkien antamisessa tai suihkussa käynnissä tai vaikka rattikelkkamäessä. Lähes poikkeuksetta Eemil saa raivarin kun oma vuoro ei ole sillä samalla sekunnilla kun hän tahtoisi.
*muiden keskeyttäminen tai häiritseminen (esimerkiksi tunkeutuminen keskusteluihin tai leikkeihin) - Tätäkin ilmenee ja paljon. Ylempänä jo kerroinkin muunmuassa puheluiden keskeyttämisestä ja huomaa hyvin selkeästi senkin, että Eemil terrorisoi käytöksellään Niilon, sekä Veetin leikkejä aina kotona ollessaan ja leikit onnistuvatkin pienemmiltä todella hyvin aina silloin kun Eemil ei ole kotona.
Lyhyesti sanottuna käytös ei todellakaan ole normaalia 6-vuotiaan käytöstä. Kyseessä ei ole rajojen puute sillä rajoja kotona kyllä on. Huono käytös yritetään karsia samantien ja jäähytkin ovat käytössä. Kyse ei ole rytmin puuttumisesta sillä meillä on tarkka päivärytmi. Ruoka-ajat saattavat heittää tunnilla suuntaan tai toiseen riippuen menoista. Ulkoilemme ja leikkiseuraa löytyy jo kotipihalta. Huomiota poika saa aivan yhtä paljon kuin veljensäkin. Tietenkään huomiota ei ole 24/7 sillä jossain vaiheessa täytyy tehdä ruokaakin, siivota, sekä imettää Leeviä. Eemil osaa ulkoilla myös itsenäisesti, eli poika pääsee uloskin kun huvittaa. Kotona on palapelejä, tehtäväkirjoja, värityskirjoja, paperia, lautapelejä ja kaikenlaista joten Eemilillä olisi tekemistä jos poika jaksaisi vain keskittyä siihen.
Turha moralisointi tutkimusten saamisesta ei auta omaa oloani yhtään, sillä olo on ihan tarpeeksi huono ja turhautunut jo pelkästään Eemilin käytöksestä. Jokainen äiti kyllä tuntee lapsensa ja tietää kun joku on vialla. En todellakaan veisi Eemiliä tutkimuksiin jos olisi pienikään epäilys että käytös olisi esimerkiksi kasvatuksesta johtuvaa. Adhd-tutkimuksiin viemisellä ajattelen Eemilin parasta ja yritän helpottaa esimerkiksi esikoulun aloitusta. Lisäksi jos ne, jotka näkevät Eemiliä parhaimmillaan 4-5 kertaa viikossa ovat sitä mieltä, että Eemilille tekee hyvää mennä tutkimuksiin niin silloin se tukee omaa ajatusmaailmaani. Lasten kasvatus ei todellakaan ole aina helppoa ja ei varsinkaan kun lapsi on yhtä haastava kuin Eemil. Myös adhd lapset osaavat olla vieraskoreita, eikä oireilua ole joka paikassa. Eikä kaikki edes huomaa epänormaalia käytöstä niinkuin minä sillä itse olen Eemilin kanssa 24/7. Tässä kuuden vuoden aikana olen kyllä oppinut tuntemaan oman lapseni ja tiedän mikä on normaalia ja mikä. Joten rakkaat tutut ja sukulaiset, lopettakaa se moralisointi ja arvostelu. Jos Eemil saa diagnoosin, ei se muuta poikaa millään tapaa. Eikä se muuta omia ajatuksiani pojasta. Eemil on joka tapauksessa rakas niinkuin on nytkin. Joku apu tähän on vain saatava ennen kuin palan itse täysin loppuun Eemilin käytöksen vuoksi.
Toivon myös, että saisin hieman ymmärrystä asialle. En ikinä olisi kuvitellut että näinkin moni niin sanotusti hyökkää kimppuuni kun ajattelen lapsen parasta. Tai että mielini pahoitetaan sen vuoksi, että tahdon helpottaa meidän koko perheen elämää saamalla Eemilin käytökseen apua. Diagnoosi ei ole vielä varma ja tutkimuksissa voi mennä aikaa. Vain aika näyttää tuleeko diagnoosia ollenkaan vai eikö tule. Kiitos kumminkin teille muutamille, jotka käytte meillä useamman kerran viikossa ja jaksatte kuunnella valitustani pojan käytöksestä, sekä auttaa minua kotona. Jo pelkästään se helpottaa, että joku on kahviseurana ja myötäelää Eemilin raivareiden aikana.
lauantai 30. tammikuuta 2016
Eemilin 6-vuotis neuvola
Torstaina oli Eemilin 6-vuotis neuvola ja onkin kamala ajatella, kuin meidän pienestä vauvasta on tullut jo näinkin iso poika. Ennen kumminkin Eemilin neuvola-aikaa oli lyhyt kontrolli Leevin liikkumisesta ja se oli ehkä hieman turha käynti sillä Niilo alkoi liikkua juuri tällä käynnillä ensimäistä kertaa. Sovittiinkin siis, että jos Leevi ei liiku kunnolla 8kk neuvolassa niin silloin neuvolasta laitetaan lähete fysioterapiaan (neuvolantäti olisi halunnut tämän lähetteen laittaa jo nyt...).
Onneksi Leevin kummitäti tuli mukaan neuvolaan sillä muuten aika olisi voinut käydä vähän turhan pitkäksi siinä odotellessa kun Eemil oli neuvolantädin kanssa kahdestaan tekemässä tehtäviä. Pituutta pojalla oli jo hieman vajaa 116cm ja painoakin oli tullut juuri sopivasti vuoden aikana. Tämän hetkinen pituusennuste aikuisiälle on 175cm, eli näillä näkymin Eemil taputtelee minua teini-iässä päälaelle kun itse jään pituudessa jalkoihin...
Minun odotellessani odotusaulassa oli neuvolantäti testannut sekä Eemilin kuulon, että näön jotka molemat vastasivat täysin ikäistään. Lisäksi oli testattu puhe, aakkosten osaaminen, laskutaito, värien tunnistus ja erilaisia käsitteitä. Aakkosten osaamisesta tuli sanomista, että oman nimen kirjoittaminen on mukamas aivan turha taito niin kauan kun lapsi ei osaa aakkosia ja aakkoset tulisi osata mukamas jo tähän mennessä, mutta tästä en ota turhaa stressiä. Eemil kumminkin osaa laskea jo viiteenkymmeneen, tunnistaa yksittäisiä sanoja kirjoitettuna ja osaa tosiaan kirjoittaa oman nimensä. Värejä poika oli tunnistanut enemmän kuin keskiverto 6-vuotias.
Puheestakin tuli hieman sanomista. Kuulemma ongelma ei ole se, ettei Eemil äännä kaikkia sanoja kunnolla vaan ongelma on se, ettei Eemil osaa R-kirjainta. Kysyinkin voisiko R-vika johtua siitä etten itsekään osaa ääntää kyseistä kirjainta ja tähän neuvolantäti tokaisi "Kuule, nykyään tommoset ongelmat hoidetaan eikä jätetä vaan olemaan." Jaa, kiitos tästä, saatiin siis lähete puheterapiaan. Saatiin lähete myös adhd-testeihin sillä kertomani perusteella neuvolantäti ja toinenkin oli sitä mieltä, että lähete on laitettava (käytöksestä voisin jossain vaiheessa kertoa enemmän erillisessä postauksessa).
Onneksi tämän kertainen neuvolantäti oli vain tuuraava, sillä täti päästeli muutamia minua ärsyttäviä sammakoita suustaan. Ensinnäkin tämän rouvan mielestä minun tulisi heti samantien lopettaa 7kk ikäisen Leevin yöimetys ja aloittaa soseiden syöttö viisi kertaa päivässä. Ei kuulemma ole hyvä, että tuon ikäinen syö vielä öisin ja että soseita menee vain 2-3 kertaa päivässä. No, mennään omalla vauhdilla niinkuin tähänkin saakka, meillä ei ole mikään kiire soseiden kanssa. Toisekseen sain käskys, että kaikki kolme isompaa lasta pitäisi laittaa päiväkotiin. Ei kuulemma riitä että käymme ulkoilemassa ja avoimessa päiväkodissa omatoimisesti vaan päiväkoti sen olla pitää. Jaa, kiitos mielipiteestäsi, en ole laittamassa poikia päiväkotiin kun kerran voin olla itse vielä poikien kanssa kotona.
Lisäksi tämä neuvolantäti tokaisi, että Eemil piirtää hyvin POJAKSI. Miksei voinut sanoa että piirtää hyvin vaikka muihin ikäisiinsä nähden, tai miksei voinut sanoa vain että poika piirtää hyvin? Miksi pitää sukupuolittaa taidot ja yleistää ettei pojat yleensä osaa piirtää? Vaikka muutkin tokaisut ärsyttivät, niin tuo sukupuolittaminen ärsytti ehkä eniten. Siitä ovatkin saaneet parit tutut jo kuulla kun olen valittanut asiasta... Niin ja vaikkei ollut Veetin, eikä Niilon neuvola-aika, eikä pojat olleet edes mukana niin sain käskyn harjoitella näiden kanssa saksien käyttöä enemmän. Jaa, enpä ollut edes maininnut että harjoitellaanko saksien käyttöä vai ei, joten mikä tämä täti on neuvomaan tässä asiassa kun ei kumpaakaan keskimmäistä poikaa ole ikinä tavannutkaan? Saatkoot pitää mielipiteensä ominaan minun puolestani ja kiitän tosiaan neuvolaa siitä ettei tämä ole vakioneuvolantätimme, voisi muuten jäädä neuvolassa käyminen aika vähäiseksi...
Mutta nyt odottelemme vain soittoa, jossa selviäisi puheterapian ja adhd-testien aika, jotta pääsemme eteenpäin asian kanssa. Toivotaan että ajat olisivat pian jottei venyisi kovin lähelle eskaria asioiden tutkiminen ja eskarin aloitus sujuisi helposti.
sunnuntai 24. tammikuuta 2016
Mammalandian blogiyhteistyö: Miksi bloggaan?
Tammikuun Mammalandian blogiyhteistyö kirjoituksen aiheena on tällä kertaa, että miksi bloggaan? Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin ja tämän aiemmin postauksen löydät täältä.
Näiden blogiyhteistyö postausten tarkoituksena on kirjoittaa mahdollisimman monen Mammalandian bloggaajan kanssa samasta aiheesta oma mielipidepostaus. Muihin Mammalandian blogeihin voit tutustua täällä.
Oikeastaan ajatukseni bloggaamisen syistä ei ole muuttunut millään tavalla tämän vähän päälle vuoden aikana, muuta kuin blogistani on tullut ehkä entistäkin tärkeämpi henkireikä kaikelle muulle arkiselle aherrukselle. Blogia kirjoittaessani vaivun nimittäin hyvin helposti omiin maailmoihini ja esimerkiksi omia mielipiteitäni tulee mietittyä paljon tarkemmin silloin kun ne kirjoittaa ylös kuin silloin kun ajatukset vain käväisevät mielessä.
Edellisessä postauksessani samasta aiheesti mietiskelin muunmuassa negatiivisia kommentteja ja olenkin saanut olla nyt onnellinen kun oikeastaan yhtään negatiivista kommenttia ei ole tullut aikoihin. Eikä muutenkaan sellaisia kommentteja, joita ei voisi laittaa esille. Toisaalta taas kommentteja ei muutenkaan ole tullut järin kauheasti ja välillä niitä toivoisi enemmän. On nimittäin ihana huomata kommenteista, että joku tosiaan lukee juttujani ja reagoi niihin. Mutta toisaalta kommentit ovat vain pieni osa sitä, mikä motivoi kirjoittamaan blogia. Jos kirjoittamisintoni nimittäin riippuisi pelkistä kommenteista tai lukijoista niin kirjoittaminen olisi loppunut jo kauan sitten...
Blogini toimii edelleen minulle eräänlaisena päiväkirjana samoin kuin eräänlaisena vauvakirjana poikien elämästä, sillä edelleenkään yhdelläkään pojista ei ole vauvakirjaa olemassakaan. On ihana, kun on tyhjä pohja johon voi kirjoittaa juuri sitä mitä milloinkin tulee mieleen ja blogimuotoon tulee hyvin paljon herkemmin kirjoitettua muunmuassa lasten kehityksestä kuin paperimuotoon. Lisäksi olen saanut muutamista blogeista itse eräänlaista vertaistukea ja on ollut ihana lukea muiden blogeista suhteellisen saman ikäisten lasten kasvusta, sekä kehityksestä ja toivonkin että omasta blogistani voisi joskus olla jollekulle samanlaista vertaistukea.
En tule todennäköisesti ikinä muuttamaan blogiani kenenkään muun kuin itseni näköiseksi, sillä loppujen lopuksi blogi on kumminkin edelleenkin pääsääntösesti itseäni varten. Eikä mielestäni kenenkään tulisi kirjoittaa blogia vain lukijoiden tai mahdollisten yhteistöiden vuoksi. Senpä vuoksi en ota itse suurempaa stressiä jos joskus tulee pidempi tauko. Tietenkin silloin hieman jännittää ovatko lukijat jaksaneet pysyä mukana tauonkin aikana ja lukijat kasvattavat kirjoitusintoa mutta se ei ainakaan itselläni ole se pääasia. On kumminkin aivan ihana huomata silloin tällöin että blogiin on tullut uusi lukija ja se kasvattaa taas intoa entisestään. On hyvin vaikea selittää tätä intoa, varsinkin kun samalla yritän selittää etteivät lukijat ole se pääsyy kirjoittamiseen, mutta kyllähän se motivoi.
Tietenkin bloginkirjoitus intoa lisää myös blogin kautta saadut hyödyt, esimerkiksi testattavaksi saadut tuotteet. Näiden en kumminkaan tahdo olevan pääasia blogissani, sillä muutamia lähes tulkoon täysin kaupallisia blogeja lukeneena osaan sanoa, että mielenkiinto laskee hyvin äkkiä jos blogi on täynnä mainoksia. Nämä ovat positiivinen lisä blogin kirjoituksessa ja valehtelisin jos sanoisin ettei hyödyt kiinnostaisi ollenkaan.
Lisäksi blogin ansiosta olen päässyt antamaan kaksi haastatteluakin, joista toinen ilmestyi Kaksplussassa ja joista toinen ilmestyy jonkin ajan päästä nettiin. Tästä toisesta haastattelusta lisää myöhemmin, kunhan juttu ilmestyy.
Blogin ansiosta meinasin myös päästä Kuningaskuluttajaan ja meillä kävi kuvaajat kotona kuvaamassa minua kyseiseen ohjelmaan, mutta loppujen lopuksi en sitten päätynytkään tv:seen saakka kun samassa jaksossa oli lähes täysin samaa asiaa käsittelevä toinen henkilö.
Nämä ovat olleet kokemuksia jotka varmasti muistan aina sillä sen verran jännät kokemukset ovat olleet kyseessä ja näistä saan kiittää blogiani.
Tiivistettynä kirjoitan blogia siis pääsääntöisesti itseäni varten. Saa nähdä mitä tapahtuu kun joskus saan töitä, että riittääkö aika blogilleni, mutta toiveissa olisi että ainakin johonkin väliin saisi ujutettua aikaa blogin päivittämisellekin. Toiveissa olisi myös jatkaa blogin kirjoittamista vielä monta vuotta ja niinkuin viime postauksessanikin mainitsin, toiveissa olisi myös että blogi kehittyisi entisestään.
Näiden blogiyhteistyö postausten tarkoituksena on kirjoittaa mahdollisimman monen Mammalandian bloggaajan kanssa samasta aiheesta oma mielipidepostaus. Muihin Mammalandian blogeihin voit tutustua täällä.
Oikeastaan ajatukseni bloggaamisen syistä ei ole muuttunut millään tavalla tämän vähän päälle vuoden aikana, muuta kuin blogistani on tullut ehkä entistäkin tärkeämpi henkireikä kaikelle muulle arkiselle aherrukselle. Blogia kirjoittaessani vaivun nimittäin hyvin helposti omiin maailmoihini ja esimerkiksi omia mielipiteitäni tulee mietittyä paljon tarkemmin silloin kun ne kirjoittaa ylös kuin silloin kun ajatukset vain käväisevät mielessä.
Edellisessä postauksessani samasta aiheesti mietiskelin muunmuassa negatiivisia kommentteja ja olenkin saanut olla nyt onnellinen kun oikeastaan yhtään negatiivista kommenttia ei ole tullut aikoihin. Eikä muutenkaan sellaisia kommentteja, joita ei voisi laittaa esille. Toisaalta taas kommentteja ei muutenkaan ole tullut järin kauheasti ja välillä niitä toivoisi enemmän. On nimittäin ihana huomata kommenteista, että joku tosiaan lukee juttujani ja reagoi niihin. Mutta toisaalta kommentit ovat vain pieni osa sitä, mikä motivoi kirjoittamaan blogia. Jos kirjoittamisintoni nimittäin riippuisi pelkistä kommenteista tai lukijoista niin kirjoittaminen olisi loppunut jo kauan sitten...
Blogini toimii edelleen minulle eräänlaisena päiväkirjana samoin kuin eräänlaisena vauvakirjana poikien elämästä, sillä edelleenkään yhdelläkään pojista ei ole vauvakirjaa olemassakaan. On ihana, kun on tyhjä pohja johon voi kirjoittaa juuri sitä mitä milloinkin tulee mieleen ja blogimuotoon tulee hyvin paljon herkemmin kirjoitettua muunmuassa lasten kehityksestä kuin paperimuotoon. Lisäksi olen saanut muutamista blogeista itse eräänlaista vertaistukea ja on ollut ihana lukea muiden blogeista suhteellisen saman ikäisten lasten kasvusta, sekä kehityksestä ja toivonkin että omasta blogistani voisi joskus olla jollekulle samanlaista vertaistukea.
En tule todennäköisesti ikinä muuttamaan blogiani kenenkään muun kuin itseni näköiseksi, sillä loppujen lopuksi blogi on kumminkin edelleenkin pääsääntösesti itseäni varten. Eikä mielestäni kenenkään tulisi kirjoittaa blogia vain lukijoiden tai mahdollisten yhteistöiden vuoksi. Senpä vuoksi en ota itse suurempaa stressiä jos joskus tulee pidempi tauko. Tietenkin silloin hieman jännittää ovatko lukijat jaksaneet pysyä mukana tauonkin aikana ja lukijat kasvattavat kirjoitusintoa mutta se ei ainakaan itselläni ole se pääasia. On kumminkin aivan ihana huomata silloin tällöin että blogiin on tullut uusi lukija ja se kasvattaa taas intoa entisestään. On hyvin vaikea selittää tätä intoa, varsinkin kun samalla yritän selittää etteivät lukijat ole se pääsyy kirjoittamiseen, mutta kyllähän se motivoi.
Tietenkin bloginkirjoitus intoa lisää myös blogin kautta saadut hyödyt, esimerkiksi testattavaksi saadut tuotteet. Näiden en kumminkaan tahdo olevan pääasia blogissani, sillä muutamia lähes tulkoon täysin kaupallisia blogeja lukeneena osaan sanoa, että mielenkiinto laskee hyvin äkkiä jos blogi on täynnä mainoksia. Nämä ovat positiivinen lisä blogin kirjoituksessa ja valehtelisin jos sanoisin ettei hyödyt kiinnostaisi ollenkaan.
Lisäksi blogin ansiosta olen päässyt antamaan kaksi haastatteluakin, joista toinen ilmestyi Kaksplussassa ja joista toinen ilmestyy jonkin ajan päästä nettiin. Tästä toisesta haastattelusta lisää myöhemmin, kunhan juttu ilmestyy.
Blogin ansiosta meinasin myös päästä Kuningaskuluttajaan ja meillä kävi kuvaajat kotona kuvaamassa minua kyseiseen ohjelmaan, mutta loppujen lopuksi en sitten päätynytkään tv:seen saakka kun samassa jaksossa oli lähes täysin samaa asiaa käsittelevä toinen henkilö.
Nämä ovat olleet kokemuksia jotka varmasti muistan aina sillä sen verran jännät kokemukset ovat olleet kyseessä ja näistä saan kiittää blogiani.
Tiivistettynä kirjoitan blogia siis pääsääntöisesti itseäni varten. Saa nähdä mitä tapahtuu kun joskus saan töitä, että riittääkö aika blogilleni, mutta toiveissa olisi että ainakin johonkin väliin saisi ujutettua aikaa blogin päivittämisellekin. Toiveissa olisi myös jatkaa blogin kirjoittamista vielä monta vuotta ja niinkuin viime postauksessanikin mainitsin, toiveissa olisi myös että blogi kehittyisi entisestään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









