Synttärit!

Harvinaista, että julkaisen oman kuvani, koska en ole kovinkaan sinut kameran kanssa, mutta yllä olevasta tyylikkäästä peiliselfiestä näkyy uudet ihanat hiukset joista kiitos kuuluu veljeni tyttöystävälle.

Olin siis tosiaan perjantaina viettämässä synttäreitäni kavereideni kanssa ja tuli kyllä tarpeeseen kyseinen ilta. Alkuun jännitin ihan mielettömästi, että miten Leevi sopeutuisi ajatukseen pullosta juomiseen sillä kyseessä oli ensimäinen kokonainen päivä kun poika ei saanut tissiä. Pullon kanssakin oli hieman tullut takapakkia ja alkupäivästä Leevi joi pullosta ainoastaan J:n syöttämänä ja silloinkin niin, että J kulki ympäri asuntoa Leevi sylissään ja samalla syöttäen. Itse ajattelin, että vapaa tekee minulle hyvää ja koska lapsi kumminkin söi edes jollain tyylillä, niin ei se nälkään kuole vaikka ei maailman iloisin lapsi olisikaan..

Alkuun käytiin osan porukan kanssa syömässä Tikkurilassa ja oli muuten ihana syödä kaveriporukalla, varsinkin kun kaikki tuntuivat jo heti alussa tulevan toistensa kanssa toimeen. Ruokailun jälkeen olin aivan ähky, enkä jaksanut edes jälkiruokaa tilata vaikka alkuun se olikin ollut suunnitelma. Niinpä joinkin kahvin jälkiruuaksi joka oli harmikseni omaan makuuni aivan liian pieni kuppi, mutta kahvia kumminkin. Alkuruokailun aikana laitoin J:lle viestiä, että miten menee Leevin kanssa ja poika ei tosiaankaan ollut iloinen.. Poika huusi melkein koko ajan, mutta koska ruokaa meni alas kumminkin, niin J totesi pärjäävänsä ja ei se lapsi siihen kuolisi jos yhtenä päivänä ei olisi tissillä...

Ruokailun jälkeen kävimme kaupassa ja ostimme muutamat juomat, sekä menimme hetkeksi pussikaljoittelemaan suunnitelmissa olleen baarin lähelle. Eihän kukaan nimittäin menisi yökerhoon heti sen auetessa. Tunnelma oli hyvä ulkonakin ja kaikille löytyi juttuseuraa, vaikka melkein kukaan porukasta ei ollut nähnyt toisiaan aiemmin..

Pahoittelut överityylikkäistä sensuureista, en viitsinyt julkaista kenenkään naamaa ilman lupaa blogissani.

Baarissa porukkaamme liittyi vielä pikkuveljeni, sekä muutama kaveri lisää. Muutamat taasen lähtivät jatkamaan omaa matkaansa hetki ruokailun päätyttyä, mutta meillä oli silti kivaa. Pakko kyllä myöntää, että yli vuoden tauko alkoholin juomisessa vaati veronsa ja jossain vaiheessa taisin olla aika lailla humalassa jolloin siirryin pelkän veden juomiseen.. Sain kyydinkin kotiin kaverin kaverilta, eli ilta oli kaikin puolin onnistunut.

J:llä oli lopulta mennyt hyvin poikien kanssa ja Leevikin oli tyytynyt osaansa syöden pullosta. Yöunetkin olivat ennätyshyvät ja poika nukkuikin parhaimmillaan kuusi tuntia putkeen, vaikka imetyksellä yöunet ovat olleet maksimissaan neljän tunnin mittaisia kerrallaan. Seuraavana päivänä Leevi olikin paljon pirteämpi ilmeisesti parempien yöunien ansiosta ja itse odotin imettämään pääsyä todella paljon, sillä tissini eivät olleet ihan samaa mieltä imetystauosta...
Kaiken kaikkiaan oli kivaa, mutta ei tarvitse ottaa ihan vähään aikaan uudelleen. Olo oli aamulla sen verran kamala ja tissit eivät kestäisi enää yhtään noin pitkään imetystaukoa pitkiin aikoihin..

Tässä pieni kertaus juhlista, ensi postauksessa palataan jo normaaleihin juttuihin.

Ihan aiheen vierestä, mielipiteeni pakolaiskeskustelusta.

Nyt lähipäivinä mediassa on kirjoitettu paljon erilaisia juttuja pakolaisista, on juttuja kuinka pakolaisia tuodaan lisää Suomeen, juttuja kuinka osa pakolaisista on tehnyt rikoksia, juttuja kuinka osa suomalaisista ovat valmiita majoittamaan pakolaisia kotiinsa. Pakolaiset ovat aihe, josta puhuttaessa tunteet kuumenevat välillä ja aihe joka jakaa mielipiteet hyvin radikaalisti. Yksi ääripää on ihmiset, joiden mielestä pakolaiset pitäisi ampua, hukuttaa tai tappaa muuten ja yksi ääripää taas on ihmiset jotka olisivat valmiita majoittamaan heidät kotiinsa.

Minulla, kuten monella muullakin on asiasta mielipide ja se ei ole kumpikaan noista ääripäistä. Minusta pakolaiset ovat tervetulleita Suomeen, jos osaavat käyttäytyä eli eivät varasta, pahoinpitele ja yrittävät sopeutua suomalaiseen ympäristöön. Nämä rikoksia tekevät voisi mielestäni lähettää takaisin niin ehkä nämä rikoksia tekevät oppisivat ettei Suomessa kannata tehdä rikoksia. Mutta toisaalta taas tekevät suomalaisetkin rikoksia ja käyttäytyvät huonosti, ainoa vain että esimerkiksi suomalaisten tekemistä pikkurikoksista harvemmin uutisoidaan ja jos suomalainen esimerkiksi tekee näpistyksen, harva on sitä mieltä että tämä suomalainen pitäisi tappaa. Onhan jopa Suomen eduskunnassa rikoksia ja vakavia rikoksia tehneitä henkilöitä ja osa jopa näistä on hyvin monen maahanmuuttaja kriittisen ihmisen "esikuvia". Mikseivät nämä maahanmuuttaja kriittiset ole yhtä kriittisiä näitä eduskunnassa olevia rikoksentekijöitä kohtaan?

Mistä ylipäänsä sain idean kirjoittaa aiheesta lapsiperhe blogissa pakolaisista tai ulkomaalasista? Olen nyt monta päivää katsellut tuttujeni Facebook päivityksiä, joissa haukutaan, uhkaillaan ja muuten puhutaan negatiivisesti pakolaisista, sekä ulkomaalaisista ja yleensä lähteenä on ollut Mitä Vittua lehti. Lehti joka kirjoittaa tarkoituksella provosoivia valheita, joiden lähteitä ei tarkasteta ja joihin osa suomalaisista uskoo ilman että kyseenalaistavat juttuja yhtään. Todennäköisesti koska kyseinen lehti nyt vain sattuu olemaan heidän kanssaan samoilla linjoilla. Miksipä tällöin vaivautuisi faktoja tarkastamaan...?

Olen myös miettinyt, että mitäpä jos Suomeen tulee sota ja me suomalaiset joudumme lähteä toiseen maahan pakolaisiksi. Haluammeko, että meitä kohdellaan samalla tavalla kuin Suomessa kohdellaan pakolaisia? Haluammeko, että jos joudumme pakon edessä muuttamaan toiseen maahan, toisen maan asukkaat ovat sitä mieltä että meidät pitäisi tappaa tai lähettää takaisin sodan armoille? Kun nykyisiä uutisia lukee, en ainakaan itse pidä täysin mahdottomana ajatuksena, että se sota joskus tulisikin Suomeen. Olkootkin jonkun mielestä foliohattuajattelua koko sodan ajattelu, mutta ei se mikään mahdoton ajatus ole, mitä tahansa voi tapahtua.

Joo, pakolaisia alkaa olla Suomessa jo ehkä hieman liikaa kerran vastaanottokoditkin ovat liian täynnä ja asukkaita on tuplaten asukaspaikkoihin nähden, mutta eihän se ole niiden pakolaisten vika. He tuskin ovat päättäneet, että menevät liian täyteen vastaanottokotiin, ovat vieraassa maassa ilman perhettään, omaisuuttaan tai mitään tuttua. Tuskin kukaan sellaista valitsee jos olisi vaihtoehtoja.

Toinen mikä osan suomalaisten ajatusmaailmassa häiritsee on se, että kaikki vähänkin tummemmat olisivat ulkomaalaisia ja joutaisivat palata omaan kotimaahansa. Eletään vuotta 2015 ja vieläkään ihmiset eivät muka ymmärrä, että osa tummemmista on Suomessa syntyneitä joiden vanhemmatkin ovat syntyneet Suomessa ja osalla isovanhemmat ja sukua vielä pidemmältä. Tällöinhän he ovat suomalaisia. Miksi kaikki vähänkin ulkomaalaiselta näyttävät pitää leimata jos osa on mätiä yksilöitä?
Minulla on tuttuja, jotka seurustelevat ulkomaalaisen kanssa ja minä itse tunnen ulkomaalaisia ja voin suoraan sanottuna sanoa että nämä henkilöt eivät todellakaan ansaitsisi kuulla osan suomalaisten mielipidettä ulkomaalaisista tai siltä näyttäviltä. Olen jopa teininä tuntenut erään tummemman pojan, joka oli tullut Suomeen taaperona ja joka eli kuin suomalainen, mutta sai lopulta tietää olevansa Suomessa maahanmuuttaja jonka ikä oli valehdeltu hänelle alusta alkaen ja jonka "vanhemmat" eivät olleetkaan vanhemmat. Kyseessä oli todella mukava ihminen ja suomalaisena häntä pidin, vaikka hän ei sitä alunperin ollutkaan. Lopulta kyseinen henkilö joutui poistumaan Suomesta kun koko juttu selvisi hänelle ja muillekin, mutta ei tässä tapauksessakaan voi syyttää tätä kyseistä henkilöä siitä että hän oli Suomessa ja ei hänkään ansainnut kuulla rumia ajatuksia itsestään vain koska oli tumma.

Voisiko jokainen maahanmuutto kriittinen suomalainen suoda edes pienen hetken ajatukselle, että kaikki ulkomaalaiset eivät ole tosissaan mätiä? Voisiko jokainen miettiä edes pienen hetken, miksi pitää leimata kaikki jos muutama tekee väärin? Voisiko joku näin ajatteleva vaikka perustella, miksei heidän ajatusmaailmansa ole samalla tavalla käyttäytyvistä kantasuomalaisista samanlainen? Maailma muuttuu ja Suomi sen mukana, eikä se aina ole huono asia. Totta, lähestulkoon kaikessa on myös negatiiviset puolet mutta voisiko niitä positiivisiakin puolia ajatella joskus?

Tulipa sekava teksti, mutta pakko oli avautua ajatuksistani kun osan suomalaisista kanssa ei voi aiheesta keskustella järkevästi koska toisen osapuolen mielipiteet ovat muuttumattomia. Toivottavasti Suomeen ei tule koskaan sotaa ja emme joudu koskaan pakolaisiksi, koska itse en ainakaan halua kokea samanlaista kohtelua kuin mitä Suomessa olevat pakolaiset ja ulkomaalaiset saavat osakseen.

Leevi 2kk

Meidän vauva on jo kaksi kuukautta vanha, mihin ihmeeseen tämä aika oikein menee koska tuntuu että vasta vähän aikaa sitten tuskailin loppuraskauden vaivojen kanssa ja vasta vähän aikaa sitten jännättiin tukihenkilöni kanssa synnytyksen käynnistyksen etenemistä ja nyt jo Leevi on kaksi kuukautta.

Maanantaina meillä oli pojan kaksi kuukautisneuvola ja vieläkään ei nähty omaa terveydenhoitajaamme, sillä hän oli vielä lomilla. Meillä oli siis tuuraava neuvolantäti ja ihana terveydenhoitaja olikin. Vastasi kaikkiin kysymyksiini joita kysyin ja vaikka kyseessä oli selkeästi vanhempi rouva, ei hän vähätellyt ikääni millään tapaa vaikka nuoremmatkin neuvolantädit ovat tuntuneet hieman ihmettelevän ikääni, sekä lapsilukuani.
Tämä terveydenhoitaja otti myös tosissaan huoleni kireästä kielijänteestä ja sen vaikutuksesta imetykseen ja hän tarkistikin kielijänteen itsekin. Kireähän se edelleen oli ja terveydenhoitaja lupasi yrittää selvittää, että kuka lääkäri suostuisi tässä lähistöllä katkaisemaan kielijänteen. Sitä kun ei kaikki lääkärit kuulemma suostu tekemään ja oman hammaslääkärimme hammaslääkäritkään eivät kielijännettä kuulemma katkaise ennen vuoden ikää jos se vielä silloin häiritsee.
Kysyin myös, että mitä tarkoittaa liian pyöreä pää joka diagnosoitiin Leeville neuvolalääkärissä. Liian pyöreä pää voi kuulemma tarkoittaa muutamaakin eri sairautta, mutta niiden muita oireita ei ole löytynyt eli niiden suhteen ei ole huolta. Enemmänkin tuo liian pyöreä pää vaikuttaa Leevin kohdalla niin että kun normaali vauva makaa ns. takaraivonsa päällä (jolloin takaraivosta kuluu hiukset ja pää litistyy hieman), niin meidän vauva pitää päätä enemmänkin sivulla jolloin pää saattaa kulua liikaa sivuilta ja litistyä. Saatiinkin siis ohjeeksi yrittää lempeästi ohjata päätä olemaan takaraivon päällä, jotta pää litistyisi hieman luonnollisesti.

Otettiin myös mitat ja kahden kuukauden iässä Leevi oli 6075g painava ja 58cm pitkä. Painoa oli siis tullut parissa viikossa melkein kilo lisää ja pituuttakin melkein neljä senttiä lisää. Terveydenhoitaja siis lohdutteli, että vaikka syöminen tuntuu olevan hankalaa niin ainakin lapsi kasvaa hyvin omalla käyrällään ja saa selkeästi ruokaa kireästä kielijänteestä riippumatta. Edelleen ruokailut tissillä ovat kumminkin aikamoista huutoa ja nyt ollaankin löydetty yhdenlainen tuttiosa jolla J saa syötettyä Leeviä ilman huutoja (minun sylissäni poika ei pahemmin pulloa huoli, liekö sitten tajuavan että mulla on tissitkin joista tulisi ruokaa..), mutta ainakin J saa Leeviä syötettyä ilman suurempia ongelmia.

Leevi on myös alkanut hymyilemään kamalasti ja poika onkin varsin iloinen päivän alkupuoliskon ja satunnaisesti iltaisin. Riippuu ihan siitä miten päivän ruokailut ovat onnistuneet. Leevi sai neuvolassa kehuja jäntevyydestään, sekä siitä että poitsu meinasi kääntyä mahalta selälleen tutkimuspöydällä. Lisäksi Leevi kannattelee päätään jo varsin hyvin mahalla ollessaan. Kehitys onkin siis juuri sellaista kuin tämän ikäisellä kuuluisikin.
Neuvolassa Leevi sai myös rotarokotteen ensimäisen annoksen ja seuraava annos tulee kuukauden päästä seuraavassa neuvolassa. Nyt pojalla on hienoisia vatsavaivoja ja poika haisee rokotteen ansiosta ihan järkyttävälle, mutta ne ovat pieniä ongelmia verrattuna rotavirukseen jos sen sairaisi. Yhden rotaviruksen pienempänä nähneenä sukulaisella, en kiitos tahdo kyseistä tautia omille lapsilleni.

Tässä meidän kaksi kuukautiskuulumiset. Minkä kokoisia teidän 2kk vanhat ovat olleet?

Miten me ollaan vietetty kesä?

Ei kesä edes varsinaisesti ole vielä lopussa, mutta tässä välissä voisi olla hyvä hieman kerrata jo mennyttä kesäaikaa. Alkukesästähän ei ainakaan täällä pk-seudulla ollut järin lämmin ja vaikka itse hikoilin loppuraskauden vuoksi pienimmästäkin liikkeestä ja ulkona olisi tehnyt mieli kulkea pelkällä t-paidalla, ei pojat ihan kauhesti viihtyneet esimerkiksi pelkällä kotipihalla sillä siellä oli heidän mielestään kylmä. Tästä huolimatta suurin osa ulkoiluistamme koostui kauppareissuista, sekä kotipihalla oleskelusta kun oma oloni ei sallinut ollenkaan pidempiä matkoja ja olo oli enemmän kuin tuskainen...

Pisin reissu kesällä ennen Leevin syntymää taisi olla reissu jolloin käytiin toisella puolella Vantaata moikkaamassa Niilon kummitätiä perheineen. Samalla matkalla käytiin myös 3 kaverin jäätelötehtaalta hakemassa jäätelöä Niilon 2-vuotissyntymäpäiviä varten. Saankin olla onnellinen, että Niilon synttärit järjestettiin ihan alkukuusta sillä puolenkuun jälkeen selkäni otti lopputilin raskauden suhteen. Lopulta jouduinkin lamaannuttavien iskiaskipujen kanssa synnärille ja onneksi minun ei tarvinnut poistua sieltä ilman vauvaa. Synnytys saikin siis alkunsa käynnistyksellä.
Synnytyskertomus luettavissa täällä.

Käytiin J:n isyysloman aikana testaamassa myös uusi Kehärata. Käytiin nimittäin ilmailumuseossa ihastelemassa vanhoja lentokoneita. Pojat tykkäsivät kovasti, mutta harmittavan vähän sitä nähtävää oli loppujen lopuksi.. Muistin nimittäin että nähtävää olisi ollut enemmän, mutta kaipa se vain tuntui omassa lapsuudessa enemmältä ja isommalta.

Vieraitakin on käynyt kesän aikana ihan kiitettävästi, sekä nelijalkaisia, että kaksijalkaisia. Kiitos nelijalkaisen vauvavieraan, nyt pojat tahtovat kuulemma oman koiran, tai edes pupun. Saavat kyllä odotella teini-ikään saakka lemmikkiä ja silloinkin hankkia sen omalla rahallaan, sekä huolehtia ihan itse.. Itselleni riittää neljä lasta ja lemmikki taloudessa olisi tällä hetkellä jo ihan liikaa. Vaikka onhan se myönnettävä, että onhan nuo eläinvauvat ihania...

Itse olen päässyt myös kahteen kertaan ilman lapsia pariksi tunniksi viettämään laatuaikaa kavereiden kanssa. Vaikka kyse onkin ollut vain parista tunnista, niin on se parikin tuntia tehnyt kummallisen hyvää ilman lapsia kun on saanut jutella ihan rauhassa aikuisten juttuja ilman että vauva kiljuu tai joku isommista pojista on koko ajan ollut haluamassa jotain. Onhan perhearki tottakai ihanaa, mutta voisin väittää että jokainen äiti tarvitsee edes joskus pienen hengähdystauon arjesta. Ja ennen kuin joku repii pelihousunsa, niin pakko lisätä että lapset ovat olleet hyvässä hoivassa isänsä kanssa. Samoin kun tulevat olemaan parin viikon päästäkin kun lähden viettämään synttäreitäni kaveriporukassa...

Nyt lähipäivinä kun säät ovat olleet huomattavasti paremmat, ollaan ennen kaikkea nautittu lämpimästä ulkoillen ja jopa parvekkeelle laitettiin yksi päivä lapsille uima-allas jossa saivat vilvoitella kun ei oikein tarennut olla sisällä eikä ulkona kuumuuden vuoksi. Toivottavasti lämpö jatkuisi vielä edes vähän aikaa vaikka välillä tuntuu, että on liian kuuma. Ei tämä kesä kumminkaan loppujen lopuksi ole todellakaan ainakaan liian pitkä..

Mitenkäs te lukijat olette viettäneet tähän astisen kesän?

Sananen tähän astisestä imetystaipaleesta.

Imetys, tuo täysin luonnollinen asia ja vauvalle tärkein ravinnon lähde, johon kaikki eivät valitettavasti kumminkaan kykene ja joka jakaa mielipiteitä todella paljon. Itsehän imetin Eemilin vain hyvin vähän aikaa kunnes maidontulo vain lakkasi ja en suoraan sanottuna edes jaksanut enää yrittää sillä joka suunnasta kuului erilaisia neuvoja, eikä neuvolakaan tuntunut pahemmin siihen kannustavan. Veetiä taasen imetin noin seitsemän kuukautta ja sen jälkeen Veeti alkoi puremaan tissillä lähes joka kerta niin sain tarpeekseni koko hommasta sillä en tahtonut stressata enkä myöskään tahtonut imettää kun se sattui.
Vannoin myös joskus, etten todellakaan imettäisi yli vuoden ikäistä lasta ja vannoin, että imetys loppuisi viimeistään yksivuotissynttäreihin ja silti imetin Niiloa yli vuoden. Imetys tuntui todella luonnolliselta ja se oli suoraan sanottuna liian helppoa. Miksi olisin noussut yöllä lämmittämään korviketta ja keittänyt tuttipulloja koko ajan kun vauva sai suoraan tissistä oikean lämpöistä maitoa ja maito kulki aina mukana? Eikä tarvinnut myöskään kantaa julkisilla paikoilla kulkiessaan pulloa, sekä korvikkeita mukana joka vähensi mukana kannettavan tavaran määrää huomattavasti. Kerkesin jopa miettimään, että mitäs jos en osaakaan enää vieroittaa vauvaa tissistä kun neuvola alkoi painostamaan yöimetysten lopettamiseen puolen vuoden jälkeen, mutta siitä huolimatta jatkoin myös yöimetyksiä, en vain kokenut tarpeelliseksi lopettaa niitä, enkä myöskään jaksanut vieroittaa Niiloa tissistä.

Tällä kerralla olin päättänyt jo raskausaikana, että tahdon imettää. Mieluiten vieläpä mahdollisimman pitkään ja tuttipullojakaan en ostanut kuin kaksi, koska ajattelin ettei niille kumminkaan tulisi käyttöä, olihan Niilonkin imetys onnistunut paremmin kuin uskoin toivoakaan...
Leevin syntymän jälkeen imetys onnistuikin hetken aikaa ja kuvittelin, että maitoa tulee todella hyvin. Vauva kasvoi hyvin ja syntymäpainokin oli melkein ylitetty ensimäisessä neuvolassa. Vähitellen Leevi alkoi kumminkin raivoamaan rinnalla ja raivoamaan pullolla, ihan sama tarjottiinko äidinmaitoa vai korviketta. Rupesin miettimään johtuisiko raivoaminen siitä, että maitoa ei tullut sittenkään tarpeeksi ja josko pullosta tulisi maitoa liian nopeasti. Kokeiltiin erilaisia tuttiosia ja yhdelläkään ei ollut toivottua vaikutusta ja raivoaminen syödessä jatkui ja paheni joka päivä iltaa kohden.
Leevi myös imi ilmaa ihan mielettömästi syödessään ja mietin, josko raivoaminen johtuisi vatsavaivoista, mutta ei, niidenkään hoitaminen ei saanut raivoamista vähenemään ja kiinnitin huomiota siihen, että joka ruokailukerralla osa maidosta valui Leevin poskea pitkin pois suusta..

Tuli 6-viikkoisneuvolan aika joka oli neuvolalääkäri käynti ja neuvolalääkäri totesi pojalla liian kireän kielijänteen. Kysyinkin samantien, voisiko tuo raivoaminen syödessä johtua kireästä kielijänteestä ja neuvolalääkäri tyrmäsi ajatuksen samantien todeten, että kyllä vika on jossain muussa kuin kireässä kielijänteessä jos ei ruokailu onnistu. Tämän jälkeen mietin vieläkin enemmän, että entäs jos se maito ei tosiaankaan riitä ja jos lapsella olisi vain nälkä ja siksi poika raivoaa.

Jonkun aikaa tuon neuvolalääkärikäynnin jälkeen aloin kumminkin kyseenalaistamaan väitettä ettei kireä kielijänne vaikeuttaisi syömistä ja että vika olisi muualla. Eikä muuten vaatinut kuin alle minuutin Googletuksen ja neuvolalääkärin väite oli kumottu jo useammankin luotettavan sivuston tietojen, sekä hyvin monen keskustelupalstan tietojen perusteella.
Kyselinkin Facebookissa neuvoja asiaan ja sain neuvoksi liittyä Imetyksen Tuki ryhmään ja onneksi sainkin tuon neuvon nimittäin jo pelkästään juttuja lukemalla oppii paljon uutta imetyksestä, vaikka olen kuvitellut tietäväni siitä vaikka kuinka paljon. Sain neuvoksi myös vaatia kielijänteen katkaisua, jolloin syömisen pitäisi helpottaa kohtuullisen nopeasti ellei jopa samantien.
Maanantaina meillä onkin onneksi jo seuraava neuvola ja toivotaan, että saadaan lähete kielijänteen katkaisuun. Siihen saakka ei varmastikaan tee kauhesti mieli liikkua sillä huutavan ja raivoavan lapsen syöttäminen julkisilla paikoilla ei ole se kaikkein ihanin tilanne, varsinkaan kun samalla pitäisi valvoa kolmea isompaa poikaa..

Onneksi löysimme nyt kumminkin yhden mallisen tuttiosan tuttipulloon jonka kanssa syöminen onnistuu edes jotenkuten. Leevi syökin nyt osittain pullosta ja osittain tissistä, ruokana toimii joko korvike tai äidinmaito, riippuen kumpi on ruokailutyyli. Tissini kun eivät oikein tunnu toimivan pumpun kanssa yhteistyössä...

Neuvoja ruokailun helpottamiseen otetaan ilomielin vastaan. Varsinkin jos jollakulla on kokemuksia liian kireästä kielijänteestä vauvalla ja sen vuoksi hankaloista ruokailuista...

Blogin nimi muuttuu.

Koska perheemme ei ole enää kovinkaan pieni, en koe kuvaavaksi blogin nimeksi enää "Elämää pienessä perheessä". Näin ollen blogin nimi muuttuu muotoon "Neljä veljestä". Toivottavasti viihdytte kumminkin jatkossakin vielä blogini parissa, sillä sisältö ei tule muuttumaan millään tapaa, ainoastaan postaustahdin olisi tarkoitus kasvaa nyt kun nimikin miellyttää enemmän itseäni.

Muutto, ristiäiset, kamalasti kaikkea.

Pahoittelut taas kerran postaustauosta, mutta tässä oli samaan kasaan ihan kamala määrä kaikkea mahdollista niin kuin esimerkiksi muutto kuun vaihteessa, ristiäiset viime viikonloppuna ja hyvät säätkin palasivat joten ollaan mielummin oltu ulkona kuin istuttu sisällä.
Saatiin tosiaan vihdoin uusi ja ihana asunto, mutta pakkaaminen oli ihan oma hommansa kun kolme poikaa tyhjentää laatikoita sitä mukaa kun itse pakkaan ja yksi poika kitisee sylin ja tissinkaipuuta koko ajan. Onneksemme vanhassa asunnossa sai huoneet lukkoon ja pystyimme keräämään pakatut laatikot ja tavarat sinne, eli kerrallaan oli maksimissaan yksi laatikko esillä jota pojat tyhjentelivät. Onneksi tavaroiden purkaminen ja paikalleen laitto oli kumminkin paljon helpompaa ja kaikki tavarat löysivät paikkansa muutamassa päivässä, joka on ainakin itselleni nopea tahti kun avustamassa on lapset..

 Ollaan käyty jo tutustumassa uuteen neuvolaankin kuusiviikkoisneuvolan yhteydessä ja minimiehen mitat olivat siellä 5325g ja 54,2cm. Kaikki oli muuten kunnossa, mutta kielijänne todettiin liian kireäksi ja pää oli kuulemma liian pyöreä. En saanut kylläkään selitystä sille, mitä se tarkoittaa jos pää on liian pyöreä ja ainoa selitys asiaan oli, ettää yleensä imukupilla avustetuilla on tuollainen pää (jota meidän vauva ei siis ole), joten pitääpä kai maanantaina kysäistä uudelleen neuvolantädiltä tuosta asiasta. Kielijänne taasen on hankaloittanut vauvan ruokailua sillä vauva imee ilmaa ihan mielettömästi vatsaansa ruokailun yhteydessä ja osa maidosta valuu suun ohi, mutta koko ajan harjoitellaan syömistä ja maanantaisessa neuvolassa olisi tarkoitus kysellä josko saataisiin lähete kielijänteen katkaisuun...

Pikkumies kummiensa hellässä hoivassa <3

Ja saihan vauva tosiaan nimenkin sunnuntaina. Pojasta tuli Leevi Elias ja ristiäiset sujuivat varsin kivasti, vaikka isommat pojat hieman häselsivätkin. Mutta niinhän ne lapset tekevät ja onneksi pappikin oli perhetuttu, joten häntäkään ei häirinnyt lasten toiminta niinkuin esimerkiksi Veeti tuli kastepöydän eteen kyselemään miksei kastekynttilää jo sytytetty, Eemil kieltäytyikin vauvan pään kuivaamisesta jolloin Niilo kuivasi pään lopulta ja kaikkea tälläistä pientä..

Mitään järin ihmeellistä tässä ei ole tapahtunut, aika rauhallista menoa pääsääntöisesti on ollut jos ei isompien poikien uhmaamista lasketa... Mutta nyt lupaan ja vannon, että aktivoidun oikeasti, ajatuksia tulevista postauksista onkin jo ihan kiitettävästi mielessä kunhan saan ne kirjoitettua fiksuun muotoon.