torstai 20. elokuuta 2015

Muutto, ristiäiset, kamalasti kaikkea.


Pahoittelut taas kerran postaustauosta, mutta tässä oli samaan kasaan ihan kamala määrä kaikkea mahdollista niin kuin esimerkiksi muutto kuun vaihteessa, ristiäiset viime viikonloppuna ja hyvät säätkin palasivat joten ollaan mielummin oltu ulkona kuin istuttu sisällä.
Saatiin tosiaan vihdoin uusi ja ihana asunto, mutta pakkaaminen oli ihan oma hommansa kun kolme poikaa tyhjentää laatikoita sitä mukaa kun itse pakkaan ja yksi poika kitisee sylin ja tissinkaipuuta koko ajan. Onneksemme vanhassa asunnossa sai huoneet lukkoon ja pystyimme keräämään pakatut laatikot ja tavarat sinne, eli kerrallaan oli maksimissaan yksi laatikko esillä jota pojat tyhjentelivät. Onneksi tavaroiden purkaminen ja paikalleen laitto oli kumminkin paljon helpompaa ja kaikki tavarat löysivät paikkansa muutamassa päivässä, joka on ainakin itselleni nopea tahti kun avustamassa on lapset..


 Ollaan käyty jo tutustumassa uuteen neuvolaankin kuusiviikkoisneuvolan yhteydessä ja minimiehen mitat olivat siellä 5325g ja 54,2cm. Kaikki oli muuten kunnossa, mutta kielijänne todettiin liian kireäksi ja pää oli kuulemma liian pyöreä. En saanut kylläkään selitystä sille, mitä se tarkoittaa jos pää on liian pyöreä ja ainoa selitys asiaan oli, ettää yleensä imukupilla avustetuilla on tuollainen pää (jota meidän vauva ei siis ole), joten pitääpä kai maanantaina kysäistä uudelleen neuvolantädiltä tuosta asiasta. Kielijänne taasen on hankaloittanut vauvan ruokailua sillä vauva imee ilmaa ihan mielettömästi vatsaansa ruokailun yhteydessä ja osa maidosta valuu suun ohi, mutta koko ajan harjoitellaan syömistä ja maanantaisessa neuvolassa olisi tarkoitus kysellä josko saataisiin lähete kielijänteen katkaisuun...

Pikkumies kummiensa hellässä hoivassa <3
Ja saihan vauva tosiaan nimenkin sunnuntaina. Pojasta tuli Leevi Elias ja ristiäiset sujuivat varsin kivasti, vaikka isommat pojat hieman häselsivätkin. Mutta niinhän ne lapset tekevät ja onneksi pappikin oli perhetuttu, joten häntäkään ei häirinnyt lasten toiminta niinkuin esimerkiksi Veeti tuli kastepöydän eteen kyselemään miksei kastekynttilää jo sytytetty, Eemil kieltäytyikin vauvan pään kuivaamisesta jolloin Niilo kuivasi pään lopulta ja kaikkea tälläistä pientä..

Mitään järin ihmeellistä tässä ei ole tapahtunut, aika rauhallista menoa pääsääntöisesti on ollut jos ei isompien poikien uhmaamista lasketa... Mutta nyt lupaan ja vannon, että aktivoidun oikeasti, ajatuksia tulevista postauksista onkin jo ihan kiitettävästi mielessä kunhan saan ne kirjoitettua fiksuun muotoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)