torstai 20. elokuuta 2015

Muutto, ristiäiset, kamalasti kaikkea.


Pahoittelut taas kerran postaustauosta, mutta tässä oli samaan kasaan ihan kamala määrä kaikkea mahdollista niin kuin esimerkiksi muutto kuun vaihteessa, ristiäiset viime viikonloppuna ja hyvät säätkin palasivat joten ollaan mielummin oltu ulkona kuin istuttu sisällä.
Saatiin tosiaan vihdoin uusi ja ihana asunto, mutta pakkaaminen oli ihan oma hommansa kun kolme poikaa tyhjentää laatikoita sitä mukaa kun itse pakkaan ja yksi poika kitisee sylin ja tissinkaipuuta koko ajan. Onneksemme vanhassa asunnossa sai huoneet lukkoon ja pystyimme keräämään pakatut laatikot ja tavarat sinne, eli kerrallaan oli maksimissaan yksi laatikko esillä jota pojat tyhjentelivät. Onneksi tavaroiden purkaminen ja paikalleen laitto oli kumminkin paljon helpompaa ja kaikki tavarat löysivät paikkansa muutamassa päivässä, joka on ainakin itselleni nopea tahti kun avustamassa on lapset..


 Ollaan käyty jo tutustumassa uuteen neuvolaankin kuusiviikkoisneuvolan yhteydessä ja minimiehen mitat olivat siellä 5325g ja 54,2cm. Kaikki oli muuten kunnossa, mutta kielijänne todettiin liian kireäksi ja pää oli kuulemma liian pyöreä. En saanut kylläkään selitystä sille, mitä se tarkoittaa jos pää on liian pyöreä ja ainoa selitys asiaan oli, ettää yleensä imukupilla avustetuilla on tuollainen pää (jota meidän vauva ei siis ole), joten pitääpä kai maanantaina kysäistä uudelleen neuvolantädiltä tuosta asiasta. Kielijänne taasen on hankaloittanut vauvan ruokailua sillä vauva imee ilmaa ihan mielettömästi vatsaansa ruokailun yhteydessä ja osa maidosta valuu suun ohi, mutta koko ajan harjoitellaan syömistä ja maanantaisessa neuvolassa olisi tarkoitus kysellä josko saataisiin lähete kielijänteen katkaisuun...

Pikkumies kummiensa hellässä hoivassa <3
Ja saihan vauva tosiaan nimenkin sunnuntaina. Pojasta tuli Leevi Elias ja ristiäiset sujuivat varsin kivasti, vaikka isommat pojat hieman häselsivätkin. Mutta niinhän ne lapset tekevät ja onneksi pappikin oli perhetuttu, joten häntäkään ei häirinnyt lasten toiminta niinkuin esimerkiksi Veeti tuli kastepöydän eteen kyselemään miksei kastekynttilää jo sytytetty, Eemil kieltäytyikin vauvan pään kuivaamisesta jolloin Niilo kuivasi pään lopulta ja kaikkea tälläistä pientä..

Mitään järin ihmeellistä tässä ei ole tapahtunut, aika rauhallista menoa pääsääntöisesti on ollut jos ei isompien poikien uhmaamista lasketa... Mutta nyt lupaan ja vannon, että aktivoidun oikeasti, ajatuksia tulevista postauksista onkin jo ihan kiitettävästi mielessä kunhan saan ne kirjoitettua fiksuun muotoon.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Ehkä maailman paras kanakastike.

Olen ehkä maailman huonoin kokki ja osaan tehdä hyvin vähän syötäväksi kelpaavaa ruokaa. Bravuurini leipoessakin taitaa olla pannukakku, jota tulee tehtyä melkeinpä luvattoman usein joinain kausina. Tämä kanakastike onnistuu kumminkin joka ikinen kerta ja kastike maistuu jopa pojille, jotka eivät normaalisti pahemmin välitä mistään "rehuista" lämpimän ruokansa seassa.
Jollekin ohje saattaa olla jo vanha sillä uskoisin, että joku muukin on joskus tehnyt samantapaista kastiketta, mutta itse olen aikoinani varastanut ohjeen omalta äidiltäni ja nyt tahdon jakaa sen teidän kanssanne (ehkä jopa tulevaisuudessa innostun jakamaan enemmänkin ruokaohjeita).

(Ohje tehty meidän jättiperheelle sopivaksi, eli aineksien määrää muuttamalla saa toki tehtyä pienemmän annoksen. Meillä kumminkin katoaa joka kerralla kaikki pannulta, vaikka määrä onkin iso.)


1. Ensin paistetaan 900g marinoituja kanasuikaleita kypsiksi.


2. Kun kanat ovat kypsiä, lisätään sekaan kaksi paketillista pekonia ja paistetaan ne lähes kypsiksi (pekonit kypsyvät vielä kastikkeen valmistuessa lisää).

3. Lisätään sekaan yksi keskikokoinen / iso sipuli, sekä vähintään yksi paprika pieneksi kuutioituna (me laitamme tavallisesti kaksi paprikaa, mutta tällä kerralla unohdin lahopäänä ostaa lisää paprikaa ja jouduimme tyytymään yhteen kappaleeseen). Paprikan ja sipulin lisäämisen jälkeen paistetaan hetki.

4. Lisätään 2,5dl ruokakermaa ja annetaan kerman melkein kiehahtaa.


5. Lisätään kastikkeen sekaan 250g Koskenlaskija cheddaria (sitä ruokaversiota, joka on "nestemäisempää" kuin normaali Koskenlaskija. Normaali koskenlaskijakin käy ja se tekee kastikkeestä vähemmän löysää, mutta meidän mielestämme Cheddar Koskenlaskija maistuu paremmalta.)


6. Annetaan kastikkeen olla hetki lämpimällä liedellä, jotta Koskenlaskija sulaa joukkoon kunnolla ja sekoitellaan vähän väliä jottei kastike pala pohjaan.

Lisukkeeksi sopii ehkä parhaiten peruna, mutta myös pastaa on tullut kokeiltua kastikkeen kaverina. Omasta mielestäni kastike sopii varsin hyvin lähes mille tahansa lisukkeelle ja eipä pojatkaan ole valittaneet perunasta tämän kastikkeen ohella, vaikka varsinkin Eemil tuppaa yleensä kieltäytymään perunan syömisestä...

Kertokaa ihmeessä omia lempireseptejänne, josko vaikka joku kaunis päivä oppisin tekemään monipuolisemmin ruokaa. Ja mitä mieltä olette, onko reseptit ihan turhake blogissani, vai olisiko niitä kiva nähdä mahdollisesti useammin?

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Isompien poikien suhtautuminen vauvaan.

Suhteellisen yleinen kysymys Rutun syntymän jälkeen tutuilta on ollut, että miten isommat pojat ovat suhtautuneet uuteen pikkuveljeensä. Ennen vauvan syntymää ajattelin, että suhtautuminen ei välttämättä ole kovinkaan positiivinen ja varsinkin Niilon reaktiota jännitin etukäteen sillä Niilo on aina ollut suhteellisen mustasukkainen huomiosta ja halunnut olla se perheen vauva. Odotinkin, että Niilo olisi saattanut olla pienesti jopa väkivaltainen vauvaa kohtaan sillä vaikka isoveljiä kohtaan ilmenevää pientä väkivaltaisuutta on parhaan mukaan karsittu niin siitä huolimatta pojat taistelevat välillä hyvinkin karun näköisesti.
Minun ja vauvan ollessa vielä Kättärillä, tuli Eemil käymään kummitätini kanssa jo heti ensimäisenä iltana Rutun syntymän jälkeen ja oikeastaan Eemiliä ei vaikuttanut ollenkaan kiinnostavan uusi pikkuveljensä. Huomio kiinnittyi enemmän mukana olleisiin värityskuviin ja muutenkin asenne oli hieman "jaaha, tommonen, no ei kiinnosta". J tuli sitten seuraavana päivänä käymään Niilon ja Veetin kanssa ja varsinkin Niiloa tuntui vauva kiinnostavan kovasti. Veeti taasen ihmetteli vauvan pieniä sormia ja pieniä varpaita ja sitäkin, kuinka pieni pää vauvalla oli. Tämä valoi minuunkin hieman uskoa siitä, ettei välttämättä minun ja vauvan kotiuduttua tulisi suurempia mustasukkaisuusdraamoja. Tästä huolimatta jännitin kotiutumista kumminkin hieman sillä J:n ollessa poikien kanssa synnärillä käymässä, en syöttänyt vauvaa ja vauva viihtyi omassa liikuteltavassa sängyssään, joten en ollenkaan tiennyt millainen poikien reaktio olisi kun esimerkiksi imettäisin Ruttua.


Kun vihdoin kotiuduimme vauvan kanssa, oli yllätys suuri kun minkäänlaista mustasukkaisuutta ei ollut havaittavissa yhdenkään isomman pojan käytöksessä. Eemilkin kiinnostui vauvasta kun kotiutui kummitädiltäni ja Eemil tuntui omalla tavallaan olevan jopa hyvin ylpeä saatuaan uuden pikkuveljen. Ylpeys ilmenee edelleen siinä, että Eemil tahtoisi kovasti pitää vauvaa koko ajan sylissä, vauvalle jutellaan paljon, sitteriä heilutellaan ja jopa tuttia koitetaan kovasti tarjota vaikkei Ruttu siitä pahemmin innostu. Hieman ollaan J:n kanssa jouduttu jopa toppuuttelemaan Eemilin innostusta sillä ihan joka käänteessä ei viitsi vauvaa antaa isoveljensä syliin varsinkaan kun hereilläolo hetket menee suurimmilta osin tissillä.

Veeti taasen on ollut selkeästi vähiten kiinnostunut vauvan kotiutumisesta tai Rutusta ylipäänsä. Aina silloin tällöin Veeti saattaa käydä vilkaisemassa vauvaa tai jopa hetken aikaa heiluttaa sitteriä, mutta muunlaista kiinnostusta ei ole ollut havaittavissa. Toisaalta myöskään mustasukkaisuutta ei ole ilmennyt, joten kaipa tuo kiinnostuksen puute on omalla tavallaan jopa hyvä asia. Toivotaan kumminkin, että Veetiä alkaisi kiinnostamaan pienimmän veljenkin seura kunhan Ruttu hieman kasvaa, alkaa leikkimään ja kunhan vauvasta alkaa olla enemmän seuraa.

Niilon suhtautuminen pikkuveljeensä on kumminkin ollut totaallinen yllätys. Ennen vauvan syntymää Niilo oli nimittäin äärimmäisen mustasukkainen jo siitä, jos pidin jonkun tutun lasta sylissä ja kaikki huomio olisi pitänyt samantien kiinnittää Niiloon vieraan lapsen sijasta. Rutun kohdalla tällaista mustasukkaisuutta ei kumminkaan ole ollut havaittavissa kertaakaan vaan Niilolla tuntuu sen sijaan olevan äärimmäisen kova hoivavietti pikkuveljeään kohtaan.
Jos Niilo kuulee, että edes mietin ääneen esimerkiksi vaipan vaihtoa niin poika on samantien tuomassa puhtaan vaipan ja kosteuspyyhkeet, myös puhtaat vaatteet tuodaan vauvan lipastosta ilman erillistä pyyntöä. Niilo myös haluaisi kovasti nostaa vauvaa syliin, mutta ihan vielä en ole uskaltanut Ruttua antaa nuorimman isoveljensä syliin koska esimerkiksi pään kannattelu ei luonnollisesti vielä Rutulta onnistu. Niilo myös tulee hyvin hanakasti ilmoittamaan jos vauva itkee ja olen itse esimerkiksi vessassa käymässä. Muutenkin Niilo haluaa auttaa kaikessa mahdollisessa ja mielellään annankin pojan auttaa mahdollisimman paljon jottei Niilo tunne itseään ns. hylätyksi.

Kokonaisuudessaan olen ollut positiivisesti yllättynyt poikien suhtautumisesta uuteen pikkuveljeensä ja vaikka jatkossa saattaa tulla vielä jonkunlaista mustasukkaisuutta, mutta jos tulee niin se on sitten sen ajan murhe. Tällä hetkellä ollaan tyytyväisiä että on mennyt näinkin hyvin vaikka Ruttu onkin suurimman osan päivästä tissillä. Hieman kumminkin jännittää, että miten pärjään kun J palaa ensi viikolla töihin isyyslomaltaan, mutta sittenkin mennään päivä kerrallaan ja totutellaan uudenlaiseen arkeen.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Hän on täällä.

Pientä hiljaisuutta on ollut havaittavissa täällä blogin puolella, mutta syykin on ollut kohtuullisen hyvä sillä perheemme kasvoi pienellä pojalla 22.06.2015. Ihan ei mennyt suunnitelmieni mukaan tuo loppuraskaus taikka synnytys, mutta eihän ne vissiin melkein ikinä mene niinkuin on suuniteltu...
Pahoittelut jo etukäteen romaanista ja jos synnytyskertomukset eivät nappaa, niin lopeta lukeminen tähän.


Kaikki alkoi torstaina 18.06.2015 rv 38+2 kun selkäni päätti, että nyt riitti tämä raskaus ja iskias äityi niin pahaksi ettei kävelystä meinannut tulla mitään ja lähes koko ilta meni sohvalla maatessa. Yölläkin jouduin miettimään herätessäni vessahätään, että herätänkö J:n taluttamaan minut vessaan vai selviänkö omin avuin ja vaikka selvisin vessaan saakka niin sieltä pois pääsy ei sitten ollutkaan siitä helpoimmasta päästä. Sanoinkin jo illalla ennen nukkumaan menoa J:lle, että jossei selkäkipu hellitä niin lääkäriin on mentävä ja hieman jo puhuin, että jos selkäkipu ei hellitä yhtään niin tahdon käynnistyksen sillä niin kipeän selän kanssa ei lasten kanssa toimimisesta tulisi yhtikäs mitään.


Perjantaina 19.06.2015 rv 38+3 oli jo aamulla herätessä selkäni edelleen aivan yhtä kipeä kuin illallakin. Kävelyssä meni ikuisuus kun joka askeleella tuntui jalat lähtevän alta ja itkukaan ei ollut kovinkaan kaukana selkäkivun vuoksi. Odottelinkin aamulla jonkun aikaa, josko selkäkipu laantuisi lepäämällä mutta odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla ja niinhän siinä kävikin että jo kyljen kääntäminen meinasi saada itkun aikaiseksi eikä kipu helpottanut. Joskus puoli kahdeksan aikaan soittelin Kätilöopistolle, että olisiko käynnistys mahdollinen iskiaskivun vuoksi ja vastaukseksi sain, ettei käynnistysideaa suoraan tyrmättäisi mutta lääkäri tekisi päätöksen. Sain kumminkin kehoituksen odotella pari tuntia josko selkäsärky laantuisi ja jos ei, niin minulla oli "lupa" poiketa synnärillä ainakin hakemassa kipulääkettä jos ei muuta.
Parin tunnin odottelun jälkeen selkäkipu oli aivan yhtä kamala ja J alkoi soitella minulle työkaveriaan kuskiksi. Mitään suuria toiveita mistään ei ollut ja siksi sovimmekin alustavasti myös kyydistä kotiin josko synnäriltä saisi tarpeeksi vahvoja kipulääkkeitä joiden avulla selkäsärky lakkaisi. Joskus yhdentoista aikoihin pääsin saapumaan Kättärille ja siitä alkoikin useamman tunnin odottelu, että pääsisin tapaamaan lääkärin.
Vähän ennen puolta neljää sain hieman syötävääkin kun Kättärillä oli niin täyttä, että lääkärin tulossa kestäisi vielä jonkun aikaa en ollut koko päivänä kerennyt syömään mitään. Onneksi oli kännykäkin mukana niin ainakin oli juttuseuraa Facebookin kautta kun odottelin lääkärille pääsyä ja samalla pidin myös tukihenkilöni ajan tasalla siitä mitä milloinkin tapahtuisi jotta hän osaisi tulla paikalle jos synnytys käynnistettäisiin.
Lopulta lääkäri tuli tapaamaan minua ja sain Tramalia suoraan lihakseen josko sillä iskiaskipu helpottaisi ja samalla lääkäri ilmoitti, että jäisin yöksi osastolle tarkkailuun ja käynnistystä mietittäisiin uudelleen aamulla sillä Kätilöopistolla oli niin täyttä, ettei käynnistys tulisi kyseeseen ainakaan enää perjantaina. Tukihenkilönikin tuli vielä illalla käymään ja ennen nukahtamista sain lisää kipulääkettä, sekä nukahtamislääkkeen jotta saisin nukuttua edes hieman yön aikana.


Lauantai 20.06.2015 rv 38+4. Yöllä olin saanut nukuttua vain pari tuntia, eli sen mitä nukahtamislääke vaikutti ja selkäkipu jatkui aivan yhtä helvetillisenä kuin mitä edelliset pari päivääkin. Lääkäri kävi aamupäivällä juttelemassa ja koska Kättärillä oli edelleen suhteellisen täyttä, päädyttiin kokeilemaan kipulääkkeitä vielä päivän ajan ja illalla lääkäri tulisi uudelleen tervehtimään. Kipulääkkeistä ei kumminkaan tuntunut olevan pahemmin apua ja joinain hetkinä meinasin jo hieman menettää toivoni sen suhteen ettei synnytystä kumminkaan tultaisi käynnistämään vaan omalla tuurillani kökkisin synnärillä sinne viikolle 42+0 saakka jolloin vauva syntyisi kuten veljensäkin.
Illalla lääkäri tuli uudelleen käymään luonani kuten oli sanonutkin aamulla ja tällä kertaa sain selkäkipuihin Oxynormin, jonka olisi kuulemma pitänyt ainakin auttaa selkäkipuun. Lääkäri myös totesi, että jos kyseinen lääke ei auttaisi niin sitten lääkkeistä ei olisi mitään apua kärsimääni iskiaskipuun. Sain myös varoituksen, että Oxynorm saattaisi laittaa pään hieman sekaisin ja sen vuoksi yllätyinkin suunnattomasti kun kyseisestä lääkkeestä ei ollut pienintäkään apua ja tuntui samalta kuin karkkia olisin syönyt. Käynnistys ei kumminkaan tullut vieläkään kyseeseen sillä sekä Kätilöopistolla, että Jorvissa oli sulku eli kyseisille synnäreille ei mahtuisi yhtään synnyttäjää lisää.
Onneksi tukihenkilöni tuli jälleen vielä illalla pitämään seuraa ja ennen nukkumaanmenoa sain jälleen nukahtamislääkkeen. jotta saisin nukuttua edes hieman.


Sunnuntaina 21.06.2015 rv 38+5 ja jälleen olin saanut yöllä nukutuksi vain pari tuntia kunnolla, sekä muutamia pienempiä pätkiä torkahdellen kun väsymys alkoi olla jo aika maksimaalinen kun ei ollut useampaan yöhön tullut nukuttua kunnolla. Jälleen kerran tukihenkilöni tuli käymään, tällä kertaa jo heti aamusta sillä käynnistys oli 99% varma tälle päivälle kun ei kerran kipulääkkeetkään auttaneet yhtään. Ilmoitin myös aamuvuorossa olevalle kätilölle, etten meinaisi ottaa kipulääkkeitä enää yhtään kun ei niistä kerran minkäänlaista apua ollut tähänkään saakka ollut...
Lääkäri tuli aamupäivällä käymään luonani ja pääsinkin lääkärinhuoneeseen, jossa tehtiin sekä sisätutkimus, että otettiin ultraa ja tarkastettiin että vauvalla oli kaikki hyvin. Vauvan painoarvioksi annettiin noin 3500g, eli vauva oli jo hyvän kokoinen ja kohdunsuukin oli jo noin kahdelle sormelle auki, joten lääkäri päätti asentaa balonkin.

Tukihenkilöni lähti jossain vaiheessa käymään kotona, koska käynnistyksessä voisi mennä hyvinkin kauan ennen kuin synnytys olisi kunnolla käynnissä ja itse aloin kyselemään Facebookissa, kuka toisi tavarani synnärille kotoa. Onneksi Veetin kummitäti lupautui tuomaan tavarani ja itse lepäilin sillä aavistelin, että käynnistyksessä voisi mennä aikaa...
Balonki irtosi joskus kahden vai kolmen tunnin jälkeen ja pakko myöntää, että hetken aikaa ihmettelin että mitäs hittoa tälle nyt kuuluu tehdä. Infosin kumminkin kätilöä asiasta ja sisätutkimuksessa osoittautui, että kohdunsuu oli vasta noin kolme senttiä auki. Vielä menisi siis aikaa ja koska supistuksiakaan ei kuulunut, sain cytotekkia kohdunsuulle josko se vauhdittaisi käynnistystä...
Veetin kummitätikin ilmestyi paikalle jossain vaiheessa ja samoin ilmestyi myös tukihenkilöni ja oli ihan kiva, että minulla oli seuraa. Supistuksia ei kumminkaan vieläkään kuulunut, ellei muutamia hyvin pieniä ja kivuttomia supistuksia lasketa ja aika meni aikalailla odotellessa... Jossain vaiheessa lähdimme myös tukihenkilöni kanssa kävelemään, jotta supistuksia tulisi edes hieman, mutta ei silläkään tuntunut olevan pahemmin vaikutusta synnytyksen etenemiseen.
Illemmalla sain vielä toisen annoksen cytotekkia josko sillä olisi vaikutusta ja saataisiin supistuksia aikaiseksi. Samalla kätilö ilmoitti, että tämä olisi tämän päivän osalta viimeinen annos ja jos mitään ei tapahtuisi niin käynnistelyä jatkettaisiin aamulla. Päätimmekin tukihenkilöni kanssa, että lähtisimme kävelemään vielä jotta tulisi edes muutama supistus. Supistuksia tulikin harvekseltaan ja ne alkoivat jo hieman tuntuakin, mutta samantien jos pysähdyimme esimerkiksi istumaan niin supistukset lakkasivat. Kävelimme melkein kymmeneen saakka illalla ja pakko kyllä myöntää, että oli ihana kävellä kesäauringon lämmittäessä ja varsinkin kun seura oli hyvää ja maisemat uusia.
Kävelyn jälkeen tukihenkilöni oli kumminkin pakko lähteä, sillä osastolle piti saada rauha ja sovimme, että ilmoittaisin heti jos jotain tapahtuisi. Sain vielä ennen nukahtamista tälläkin kertaa nukahtamislääkkeen, jotta uni tulisi paremmin.


Maanantai 22.06.2015 rv 38+6. Heräsin joskus aamuviideltä siihen, että hieman supisteli, mutta en jotenkin osannut pitää niitä synnytyssupistuksina ja ei ne oikeastaan tuntuneet vielä säännöllisiltäkään. Supistusten voimakkuus nousi kumminkin kohtuullisen pian ja vaikka en osannutkaan pitää niitä vielä synnytyssupistuksina, niin pakko myöntää että kyllä ne sattuivat.
Seitsemän aikaan tukihenkilöni kyseli, että mikä meno ja tässä vaiheessa sanoin että sattuu, mutta että tuskin olisi vielä mikään kiire paikalle. Tukihenkilöni ilmoittikin, että lähtisi jonkun ajan päästä tulemaan Kättärille päin (tässä vaiheessa on hyvä todeta, että luojan kiitos hän asui lyhyen matkan päässä Kättäristä...) ja ei mennyt kuin pari minuuttia niin jouduinkin toteamaan, että siirtyisin hetken päästä saliin ja saisin ilokaasua kipuihin. Ei se siis ihan mennytkään niin että "ei mitään kiirettä, kyllä tässä kerkeää.."

Tukihenkilöni kerkesikin paikalle, vaikka kätilö oli jo tullut hakemaan minua saliin mutta onneksi odottelimme hetken. Saliin päästyämme paikalla oli mitä ihanin kätilö ja sainkin ilokaasua kipuihin. Ihan heti ilokaasu ei tuntunut vaikuttavan, mutta jonkun aikaa pärjäsin senkin avulla kun sain supistusten aikana muuta ajateltavaa ja keskitin huomioni ilokaasun hengittelyyn. Tässä vaiheessa olin siis jo hylännyt ajatuksen vedestä kivunlievityksessä ja kipulääkkeettömästä synnytyksestä sillä luulin oikeasti kuolevani niihin supistuksiin ja en vieläkään muista että yhdessäkään kolmesta aikaisemmasta synnytyksestä olisi supistukset sattuneet noin paljoa.
Saliin päästyäni kohdunsuu oli muistaakseni auki vasta noin neljä vai viisi senttiä, eli odottelua oli vielä luvassa. Tämän lisäksi vauvan pää oli vielä todella ylhäällä, eli kalvojakaan ei voinut puhkaista jottei napanuora pääsisi luiskahtamaan välistä ja näin ollen aiheuttamaan vaaratilannetta. Onneksi kumminkin sekä kätilö, että tukihenkilöni kannustivat nousemaan ylös ja liikkumaan sen mukaan mitä oma oloni salli sillä muuten synnytyksen kesto olisi todennäköisesti venynyt vielä entisestäänkin.

Kovinkaan pitkään en kestänyt pelkän ilokaasun voimin ja pyysinkin epiduraalia. Anestesialääkärillä meni kumminkin jonkun aikaa päästä paikalle ja epiduraalin laittoa hieman häiritsi Eemilin synnytyksessä saamani postspinaalinen päänsärky sillä anestesialääkärin piti saada minut juuri oikeaan asentoon ennen epiduraalin laittoa. Epiduraali päädyttiinkin laittamaan minun istuessani sillä kyljellään ollessani en saanut kunnollista asentoa ja olihan siinä hieman hakemista istuessakin. Onneksi epiduraalin laitto kumminkin onnistui ja pakko myöntää että kipujen katoaminen tuntui taivaalliselta ja yritinkin jopa hieman levätä välissä.

Jossain vaiheessa epiduraali kumminkin alkoi lopettamaan vaikutustaan ja pyysin sitä toisen annoksen koska kivut alkoivat tulla takaisin. Toisen annoksen jälkeen yritin pysyä liikkeellä hieman enemmän, mutta vauva ei tuntunut laskeutuvan yhtään. Kalvojen puhkaisua jouduttiinkin odottelemaan suhteellisen kauan sillä vauvan pää ei tuntunut millään laskeutuvan tarpeeksi, mutta lopulta kätilö kumminkin suostui puhkaisemaan kalvot ja tämän jälkeen synnytys lähtikin etenemään huomattavasti nopeammin...
Kamalan kauaa ei kalvojen puhkaisun jälkeen jouduttu odottelemaan, että epiduraalikin alkoi lopettaa vaikutustaan ja jonkun aikaa odottelinkin ennen kuin pyysin kätilön takaisin paikalle ja pyysin vielä yhtä annosta epiduraalia. Kätilö teki kumminkin ensin sisätutkimuksen ja tässä vaiheessa olinkin jo yhdeksän senttiä auki. Kätilö totesikin, että epiduraalia olisi ihan turha laittaa enempää sillä se ei kerkeäisi vaikuttamaan mutta kohdunkaulan puudutteen voisin saada. Minulle oli ihan sama mitä kipulääkettä saisin, kunhan saisin jotain ilokaasun lisäksi. Näin sovittuamme kätilö lähtikin hakemaan puudutetta, mutta juuri kun kätilö saapui takaisin saliin, totesin että "vauva tulee nyt."
Supistukset sattuivat aivan älyttömästi ja turvauduin vähän ehkä liikaakin ilokaasuun ponnistusvaiheen aikana, joten jossain vaiheessa pääni oli täysin sekaisin ilokaasusta. En suoraan sanottuna enää tiennyt milloin piti ponnistaa ja mitä piti tehdä ja korvissakin vain piippasi. Lisäksi ponnistusvaihe tuntui kestävän ikuisuuden, vaikka todellisuudessa ponnistusvaiheen kesto oli vain kolme minuuttia. Enkä kai muistaakseni edes varsinaisesti ponnistanut, vaan vauva tuli aikalailla ulos pelkkien supistusten työntämänä ja ainoastaan pään tullessa ulos jouduin ponnistamaan kunnolla.

Lopulta 13.33 syntyi kumminkin pieni poikavauva mitoilla 3460g ja 50cm. Ja olihan se kaiken tuon tuskan arvoista, vaikka tällä kertaa vauva jää oikeasti viimeiseksi. Joten tutut, muistaahan muistutella mua tasaisin väliajoin kuinka kamalaa synnytys loppujen lopuksi on ja kuinka selkäni ei tosiaankaan kestä enää yhtään ainoatakaan raskautta.

Kotiin pääsimme Rutun kanssa kahden päivän lepäilyn jälkeen ja nyt arki on mennyt aikalailla opetellessa arkea neljän pojan äitinä. Yritän aktivoitua blogin suhteen, mutta koska Ruttu ei ole vauva helpoimmasta päästä ja poika on oikeastaan aika vaativa tyyppi.. Yritys on kumminkin kova ja toivottavasti te lukijat jaksatte pysyä seurassa vaikka postaustahti ei nyt alkuun olisikaan kovin huima...

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kaksplussassa.


Siellä me ollaan, tämän kuun Kaksplussassa. Pieni juttu lehdessä, mutta iso juttu minulle koska en ole ennen lehteen päässyt ja tuskin tulee ihan heti uutta mahdollisuutta päästä lehteen kuvan kanssa.

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Niilon 2-vuotissynttärit.


Synttärit järjestettiin yhteistyössä 3 kaverin jäätelötehtaan kanssa, kiitoksia vielä kertaalleen mahtavista synttäritarjottavista!

Niilon 2-vuotis syntymäpäivät aiheuttivat alkuun itselleni pienoista stressiä, sillä kun maha kasvaa, hiipuu into kaikkeen toimintaan kun ei vain yksinkertaisesti jaksa. Jossain vaiheessa synttäri-ideoita Googletellessa alkoi kumminkin päässäni kypsyä idea jäätelöbaarista ja näin ollen koko synttärikakun skippaamisesta, sillä kuka näillä alkavilla helteillä mitään älytöntä määrää syötävää kaipaisikaan, saatika jaksaisi leipoa... J oli helppo suostutella jäätelöbaari ideaan ja niinpä alkoi jäätelöbaarin suunnittelu.

Koska olin jo suhteellisen kauan sitten rakastunut 3 Kaverin Jäätelöön, ei ollut vaikea päätös laittaa kyseiselle suomalaiselle lähiöjäätelötehtaalle yhteistyöehdotusta, johon he suostuivatkin mielellään. Kyseessähän on Kontulassa sijaitseva pieni jäätelötehdas, joka työllistää kolmen perustajansa lisäksi noin kymmenen henkilöä. Tämän lisäksi, että kyseessä on tosiaankin pieni tehdas, ovat jäätelöt
suomalaista tekoa ja niiden valmistukseen on käytetty luonnollisia raaka-aineita ja tämän huomaa ehdottomasti maussa.
Makuja löytyy kymmenen erilaista ja koska en suoraan sanottuna osannut päättää, mitkä maut olisivat olleet parhaat synttäreille, annoin jäätelötehtaan väelle vapaat kädet valita maut, ehtona ainoastaan ettei Juhla Mokkaa, sillä se ei tuntunut luonnolliselta vaihtoehdolta lastensynttäreille. Saimmekin yllätykseksemme yhdeksää eri makua syntymäpäivillä tarjottavaksi ja toisaalta tämä olikin se paras mahdollinen vaihtoehto sillä ainakin jokaiselle löytyisi varmasti jotakin makua mikä maistuisi.


Kaikkia makuja emme viitsineet laittaa samaan aikaan pöytään, sillä sää oli kohtuullisen lämmin ja jäätelöt näyttivät sulavan vähän turhankin nopeasti... Vieraat saivatkin itse kertoa, että mitä makua kaipasivat pöytään ja sen mukaan haettiin jäätelöä tarjolle. Lisukkeina oli mansikoita, vadelmia, mustaherukoita, keksejä, vohveleita, kinuski- ja suklaakastiketta ja niinkuin olin hieman jo etukäteen epäillyt, eivät jäätelöt kaivanneet vieraidenkaan mielestä lisukkeita vaan parhaimmilta ne maistuivat täysin sellaisenaan. Kuvia on valitettavan vähän, sillä en valitettavasti viitsi julkaista blogissa kuvia joissa näkyy muita kuin oman perheen jäseniä ja siinä kaikessa häslingissä kuvien ottaminen hieman unohtui...
Parhaiten aikuisvieraille maistui mustaherukka&appelsiini maku, joka sai kehuja raikkaasta maustaan, sekä siitä että mustaherukka on yleensä liian aliarvostettu marja ja sitä saisi kuulemma näkyä enemmänkin muunmuassa jäätelöissä. Toiseksi suosikiksi ilmeni mustikka&kardemumma joka sai kehuja erilaisuudestaan. Lapsille taas tuntui maistuvan parhaiten suklaa, sekä vadelma&valkosuklaa ja itse en osaa vieläkään päättää mikä kaikista makuvaihtoehdoista olisi oma suosikkini sillä kaikissa on sitä jotakin joka saa jäätelöt maistumaan erinomaiselta omasta mielesäni. Lisäksi näissä jäätelöissä on myös se hyvä puoli, että jäätelöpurkin ostaessaan ei maksa ilmasta, vaan purkki on kanteen saakka jäätelöä ja mikäs olisikaan sen parempi kuin maksaa juuri siitä määrästä, kuin purkki antaa ymmärtää jäätelöä olevan.
Lisäksi jäätelöt ovat sen verran täyteläisiä ja maistuvia, ettei ainakaan meidän vieraat jaksaneet läheskään sitä määrää jäätelöä kuin olisin kuvittelut menevän. Onneksi kumminkin vielä seuraavanakin päivänäkin kävi muutamia vieraita onnittelemassa synttärisankaria ja maistelemassa jäätelöä.


Kuten ylläolevasta kuvasta muuten huomaa, ei meidän pojat oikein innostuneet juhlavaatteiden pukemisesta, vaan saivat sitten olla koko syntymäpäivien ajan ihan normaaleissa vaatteissa. Toisaalta, kukapa sitä helteelle tahtoisi hiostavia juhlavaatteita päälleen... Lahjaksi Niilo sai kolme kirjaa, t-paidan, 3 shortsit, uimashortsit, pallon, tikkataulun tyyppisen taulun johon heitellään palloja ja näiden lisäksi poika sai itse valita kaupasta yhden lelun jonka tahtoi. Ensimmäisenä Niilo meinasi valita jättikokoisen Fluttershy pehmolelun, joka kumminkin meni hieman budjetin yli ja pääsimmekin pojan kanssa yhteisymmärrykseen kun hyllystä löytyi vaaleanpunainen Angry Birds pehmolelu, josta ei muuten meinattu päästää irti edes maksamisen ajaksi.

Kokonaisuudessaan synttärit menivät hyvin vaikka itse hikoilin kuin sika, mutta ainakaan ei tarvinnut kovinkaan paljon ylimääräisiä ponnisteluita juhlien onnistumiseksi. Jäätelöbaari tulee todennäköisesti jatkossakin olemaan hyvin varteenotettava vaihtoehto kesäjuhlissa, sillä sen verran vieraatkin kehuivat tarjottavia.

Seuraavat juhlat ovatkin sitten ristiäiset ja niiden järjetämistä olen jo alkanut stressaamaan hyvissä ajoin, vaikka ehkä ensin pitäisi odottaa synnytystä...

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Uuden koneen hankinta edessä..

Meillä kävi pieni onnettomuus tietokoneeni kanssa kun pojat kippasivat kahvit läppärin näppikselle... Sain kaiken kahvin kylläkin valutettua samantien pois näppiksen sisältä ja laitoin koneen kuivumaan väärinpäin pyyhkeen päälle ja annoin koneen kuivua pari päivää ilman akkua, mutta eipä siitä enää käyttökelpoista konetta tullut. Onneksi hiiri toimii ja koneessa on näyttönäppäimistö jonka avulla pääsen kirjautumaan sisälle, jotta saan kuvat pelastettua sieltä heti kun saan ulkoisen kovalevyn ostettua mutta uuden koneen hankinta vaan tuntuu jotenkin kamalan hankalalta.

Ensinnäkin en ymmärrä sanaakaan koneiden suorituskyvyistä tai muistakaan tiedoista mitä koneista löytyy netistä ja suoraan sanottuna voisikin sanoa, että ainoa asia jonka ymmärrän on käyttöjärjestelmä sekä koneen hinta. Kaipaisinkin nyt teidän lukijoiden suosituksia tietokoneista, jotta osaisin hankkia itselleni sopivan koneen ja onneksi uuden koneen hankinnalla ei ole mikään hengenhätä sillä voin käyttää J:n konetta siihen saakka ja kuviakin saan tähän koneelle kamerasta kunhan niitä tulee otettua, mutta vanhoja kuvia en saa omasta koneestani enkä myöskään kännykältäni kuvia, jotka siirtyvät suoraan omaan koneeseeni yhdistettyyn OneDriveen...

Haluaisin kannettan tietokoneen, joka olisi kohtuu edullinen sillä mitään erityisen hyvää konetta en tarvitse bloggaamiseen, foorumeiden selaamiseen ja Facebookissa pelaamiseen. Muistia tulisi kumminkin olla sen verran, että saisin kuvat koneelle ja säilytettyä siellä... Tarkoitus olisi siis ettei tietokone alkaisi heti tökkiä kun sinne tallentaa ensimäiset kuvat. Omasta mielestäni nämä kriteerit eivät ole mitenkään ihan mahdottomia täyttää ja mietinkin, että haluanko ihan tavallisen kannettavan tietokoneen vai olisiko tablettikannettava esimerkiksi kriteereihini sopiva. Tablettikannettavalla tarkoitan siis kannettavaa, josta saa näytön napattua irti ja näin kone toimisi tablettina, jota olisi helppo kantaa tarvittaessa mukana.

Yksi asia, joka hieman mietityttää tuossa tablettikannettavassa, on sen muisti josta en ymmärrä yhtikäs mitään. Katsomassani suhteellisen edullisessa tablettikannettavassa kun on muistia 64GB ja tuossa nykyisessä toimimattomassa kannettavassa, sekä ilmeisesti lähes kaikissa muissakin kannettavissa muistia on 500GB. Mahtuuko tuohon tablettikannettavaan siis yhtään kuvaa? Ja olisiko jollakin peräti käyttökokemuksia tablettikannettavista?

Suositelkaa, kehukaa, haukkukaa, kertokaa kaikki kannettavistanne, sekä tablettikannettavistanne. Josko saisin päätöksen tehtyä mielellään ennen synnyttämään menoa niin voisin ottaa koneen mukaan synnärille mahdollisia tylsiä hetkiä varten...