tiistai 20. lokakuuta 2015

Viikottainen kuntopäivitys.

Jälleen viikottaisen kuntopäivityksen aika ja tulin siihen tulokseen, että otan kuvat kuukauden välein jotta niissä mahdollisesti näkyisi edes jonkinlaista muutosta. En nimittäin usko, että muutos tapahtuu ihan hetkessä ja sen vuoksi en viitsi viikoittain kuvata itseäni. Mitatkin päätin ottaa kahden viikon välein, eli ensi viikolla otan seuraavan kerran mitat itsestäni.

Viime viikko meni suhteellisen hyvin syömisten suhteen, vaikka olisin voinut ehdottomasti syödä säännöllisemmin ja lipsuinkin vähän liikaa ruoka-ajoista. Tällä viikolla olisi tarkoitus tsempata syömisten suhteen ja yrittää saada ruoka-ajat taas edes hieman säännöllisemmiksi. Painoa oli kumminkin eilisessä punnituksessa lähtenyt 500g ja vaikka se tuntui kovin vähäiseltä niin kaveri lohdutti, että se on juuri hyvä viikkopudotus kokoiselleni. Isompi pudotus olisi todennäköisesti kokoisellani ihmisellä kuulemma vienyt painoa lihaksista, joka taasen ei ole alkuunsakkaan toivottu juttu.

Liikunnan kanssa meni viime viikko todella huonosti, sillä alkuviikon liikunnat jäivät tatuoinnin ottamisen vuoksi ja loppuviikosta alkoi taasen räkätautia pukkaamaan ja täysin tukossa en uskaltanut pahemmin liikuntaa kokeilla. Eilen sen sijaan kokeilin jo hieman Zumbaa, sekä Xboxin pelissä olevaa treeniä, jonka oli tarkoitus kestää viisitoista minuuttia ja joka oli sen verran tappotreeniä, että meinasin kuolla jo kymmenen minuutin kohdalla. Tänään olisi kumminkin tarkoitus ottaa uusintayritys treenistä ja kun kommenteissa kyseltiin neuvoja valmennuksessa saatuun pikatreeniin (jota ei valitettavasti saa laittaa yleiseen jakoon), ajattelin että voisin ottaa nuo oman viidentoista minuutin treenini liikeet ylös ja jakaa ne teille täällä.
Jonkinlaiseksi pikatreeniksi tuon viisitoista minuuttiakin voi nimittäin laskea... Ja josko joku saisi siitä inspiraatiota omaan treeniinsä. Toki jos teitä lukijoita kiinnostaa, niin voin aina välillä kertoa noita erilaisia treenejä joita kokeilen...

Mitään kummempia kuulumisia viime viikolta ei ole ja taas ensi viikolla on tarkoitus kirjoittaa tämän viikon kuulumiset.
Huomenna olisikin sitten tiedossa Leevin 4kk neuvola, joten sieltä saatte kuulumisia huomenna.

2 kommenttia:

  1. Kyllä se siitä lähtee sujumaan ja toi 500g pudotus on todella hyvä! Tsemppiä!
    T. "Catia" ;D

    VastaaPoista

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)