maanantai 5. lokakuuta 2015

Ensimäinen päivä elämäntapamuutosta ja lähtötilanne.


Tänään on ollut ensimäinen päivä Masusta Misuksi valmennusta ja pakko myöntää että tämä ensimäinen päivä on varmaan se vaikein. Aamulla kun käytiin kaupassa, jouduin tosissani kamppailemaan tahdonvoimani kanssa sitä vastaan etten lappaisu ostoskärryjä täyteen tarjousherkkuja ja nyt illallakin on orpo olo kun ei ole mitään naposteltavaa. Pahimpaan naposteluhimoon söin kurkkua ja paprikaa, mutta eihän se nyt ole yhtään sama asia... Kaupasta kumminkin tarttui mukaan erilaisia hedelmiä ja vihanneksia,  joista osaa en ole ikinä ennen maistanut, sekä kanaa ja kalaa joten ainakin yritystä on.
Annoskokojen pienentämiseen on ensimäisen päivän perusteella totuttelemista, samoin ruoka-aikoja pitää lisätä, tänään meinaan tuli syötyä vain lounas, välipala ja iltapala joten vielä pitäisi saada aamupala ja päivällinen lisättyä ruoka-ajoiksi. Lounaan sentään sain pidettyä kohtuullisena (kaksi pientä täysjyvätortillaa kanalla ja vihanneksilla) ja välipalaksi söin tosi tummaa ruisleipää kalkkunaleikkeellä, sekä muutamalla juustosiivulla.
Elämäntapamuutoksen alun kunniaksi kävin myös kampaajalla leikkauttamassa hiuksia, sekä muotoilemassa ja värjäämässä kulmat. Tästä kiitos ystävälleni joka maksoi käynnin synttärilahjanani, joten kiitos hänelle hieman uudistuneesta ulkonäöstä! :)

Lupasin kumminkin tulla kertomaan tänään alkutilanteestani ja vaikka tuntuu hieman karmivalta laittaa tänne kuvia kroppani tämän hetkisestä kunnosta niin kerran se vain kirpaisee. En todellakaan ole tyytyväinen kroppaani nähtyäni nuo kuvat ja ehkä saan lisävirtaa muutokseen jos tuijotan noita kuvia ja nykyistä rapakuntoani. Mittanauhaa en vielä omista, sen ostaminen on listalla ja kunhan saan sen hankittua niin alan kirjaamaan ylös myös mittoja kropastani jotta huomaan selkeämmin muutoksen.



Kuvissa siis nykyinen koko, kaunis raskausmahalta näyttävä vatsa ja hehkeän huonokuntoinen iho. Käsissä kauniisti aurinkoihottumaa ja polvetkin näyttävät taipuvan kummallisesti, ei ihmekään että polvet tuntuvat poksahtelevan ilkeästi muunmuassa kyykystä noustessa. Lonkatkin kipuilevat entistä pahemmin lonkkaluksaation vuoksi, joten eiköhän se ole aika selkeää että on aika tehdä muutos elämäntavoissa jottei kroppani sano itseään irti parin vuoden sisällä.
Vaaka näyttää tällä hetkellä lukemaksi 71kg eilen punnittuna ja tavoitteena olisi päästä ennen ensi kesää lukemaan 55kg, jonka painoin ennen lapsia. Katsotaan miten onnistuu ja toivon tosiaan että onnistun sillä haluan näyttää lapsille hyvää mallia ja haluan terveyteni kuntoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)