perjantai 24. toukokuuta 2013

Espoonkruunun sikamaisuus.

Ei, nyt en puhu uudesta vuokranantajastamme jonka kanssa kaikki on toiminut ainakin tämän lyhyen aikaa, vaan puhun vanhasta vuokranantajastamme josta olen purnannut tänne blogiin monta kertaa aikaisemminkin. Ennen olen varonut laittamasta vuokranantajan nimeä tänne blogiin, mutta nyt voin sanoa Espoonkruunun tehneen sen verran törkeän tempun että en nimeä enää jätä mainitsematta. Olkoon varoituksena jokaiselle, joka Espoonkruunulta (tai siis nykyisin Espoon Asunnoilta) asuntoa hakee, jottei olisi ihan niin sinisilmäistä kansaa asuntojen suhteen kuin valitettavan moni on.

Pahoittelen jo etukäteen alkuun olevaa pitkää kertausta ihan alusta saakka, mutta selviääpä kaikille koko tarina ja jokainen voi sitten tehdä omat johtopäätöksensä.

Ne, jotka ovat seuranneet blogiani pidempään, ovat tietoisia siitä että epäilimme kosteusvahinkoa jo lähes muutosta saakka (eli viime vuoden kesästä) ja kosteusmittaus saatiin loppujen lopuksi hiukan ennen uuttavuotta kun sen tilasi tuuraava isännöitsijä, oma isännöitsijämme ei ollut kertaakaan edes harkinnut tekevänsä asialle yhtikäs mitään. Ensimäisessä mittauksessa löydettiin kosteutta pintojen päältä ja sovittiin uudesta mittauksesta. Uusi mittaus tuli helmikuun alussa, jossa porattiin mittausreiät seiniin ja lattioihin ja otettiin sieltä kosteuslukemat. Kosteutta löytyi ja kosteusmittaaja unohti raporttinsa meidän olohuoneen lattialle, joten näimme itsekin ne lukemat (vaikka Espoonkruunu on kieltänyt kosteusmittaajia kertomasta mittaustuloksista yhtikäs mitään asukkaalle, koska ne eivät mukamas asukkaalle kuulu).
Tästä seurasikin sitten tappelu siitä, saammeko asuntoon remonttia. Mm. kylpyhuoneesta mitattiin kolminkertaiset kosteusarvot sallittuihin nähden ja tätä ei voinut selittää edes suihkussa käynnillä tai muulla, koska meitä oli varoitettu kosteusmittauksesta yli vuorokautta aikaisemmin, jolloin osasimme olla käymättä suihkussa ennen kuin kosteusmittaus olisi ohitse. Espoonkruunu totesi tylysti, että kylpyhuoneeseen emme saa ainakaan remonttia sillä sehän remontoitiin juuri ennen muuttoamme (mädät kattopaneelit + mädät saunan seinäpaneelit uusittiin + sauna uusittiin muutenkin, mutta kun tällä mittauskerralla kosteus löytyi lattiasta jolle ei oltu tehty ennen muuttoamme yhtään mitään). Luvattiin kumminkin, että aletaan selvittämään syytä, miksi koko alakerrasta löytyy kosteutta.

En tarkkaan muista, milloin tuli ensimmäinen tyyppi tutkimaan syytä kosteusvahingolle, mutta syyksi todettiin kumminkin rakennusvirhe talossa. Ensinnäkin salaojitukset puuttuivat kokonaan asuntojen ympäriltä, ilmanvaihtoreiät (vai mitä ne reiät talojen seinissä hienoilta nimiltä ovatkaan) olivat liian matalalla ja nurmikko jatkui seinään saakka, vaikka siinä olisi pitänyt olla jonkinlainen hiekka tai vastaava jottei kosteus pääse siirtymään suoraan seiniin. Tämän kuultuamme aloimme odottamaan, että jotakin tapahtuisi.
Maaliskuussa soittelimme Espoonkruunulle, että jokos he ovat päättäneet että mitä asunnolle tehdään. Vastaukseksi saimme, ettei heillä ollut tietoa asunnossa käyneistä kosteusmittaajista tai muistakaan asiaan liittyvistä työmiehistä. Tämän kuullessani alkoi verenpaineeni tosissaan nousta, koska onhan se nyt jo kumma jos ei vuokranantajalla ole tietoa HEIDÄN tilaamistaan remonttimiehistä. Asiaa luvattiin selvittää. Meni vissiinkin pari viikkoa ja mitään ei kuulunut, joten soitin itse perään. Minulle oli mukamas unohdettu soittaa kaikesta huolimatta, mutta nyt tilanne oli kuulemma että ensin korjattaisiin rakennusvirhe lumien sulettua ja sitten alettaisiin kuivaamaan varsinaista kosteusvahinkoa.

Lumet tosiaan sulivat jo huhtikuussa aika lailla, mutta minkäänlaista remonttia ei kuulunut. Isännöitsijä ei vastannut enää yhtiinkään soittopyyntöihin ja oli aina mystisesti palaverissa, lounaalla tai vastaavanlaisesti poissa kun yritti tavoitella. Espoonkruunun asiakaspalvelulta taasen ei saanut mitään vastausta mihinkään, sillä eiväthän he mistään mitään tiedä ja isännöitsijän kanssa piti keskustella tuosta.

Tuli huhtikuun loppu ja vieläkään ei ollut mitään tehty millekään. Emmekä saaneet edes uutta asuntotarjousta Espoonkruunulta, vaikka olimme alkaneet hakea uutta asuntoa jo heti alkuvuodesta kun selvisi kosteusvahingon tarkempi laatu. Lopulta saimme toiselta vuokranantajalta asunnon ja muutto oli toukokuun alussa, nyt olemme asuneet tässä asunnossa tyytyväisinä muunmuassa siihen, ettei tarvitse enää säätää Espoonkruunun kanssa.
Yllätyksekseni sain kumminkin tekstiviestin toissapäivänä, jossa nainen kertoi heille tarjotun juuri samaista Espoonkruunun asuntoa josta juuri muutimme pois ja nainen kysyi milloin voisimme asunnon näyttää (meillä on valitettavasti vuokrasopimus vielä kesäkuun puoleen väliin voimassa, koska irtisanomisaika menee seuraavan kuukauden puoleen väliin jos irtisanoo ennen edellisen kuukauden 15. päivää). Tästä hämmentyneenä soitin naiselle ja selitin asunnossa olevan kosteusvahingon, jolle ei useista yrityksistä huolimatta oltu vieläkään tehty yhtikäs mitään ja josta ei oltu naiselle eikä hänen perheelleen edes kerrottu mitään. Onneksi soitinkin, sillä heillä olisi laskettu aika kolmannelle lapselle parin päivän päästä ja yhdellä lapsella astma. Nainen sanoi kumminkin juttelevansa miehensä kanssa ja palaavansa asiaan seuraavana päivänä.
Eilen tulikin sitten viesti, jossa nainen sanoi että haluavat kumminkin nähdä asunnon kaikesta huolimatta sillä he olivat olleet yhteyksissä Espoonkruunuun. No, menimme vanhalle asunnolle esittelemään asuntoa ja keskustelimme hiukan lisää asunnon ongelmista. Selvisi, että tälle perheelle oli väitetty, ettei asuntoon ole tehty virallisia kosteusmittauksia ikinä ja että edelliset asukkaat saattavat puhua mitä tahansa tietämättä mistään mitään. Mahdollisuus heillä olisi kuulemma saada kylpyhuoneeseen kosteusmittaus ja remontti sinne jos tarve vaatii. Lisäksi asunnon tarjoaminen heille oli mukamas ollut vahinko (no niin se oli mukamas vahinko kun meillekin tarjottiin tuota asuntoa edeltävää asuntoa jossa lattia oli vajonnut noin 3cm aiheuttaen reiän listan ja lattian väliin). Kumma kyllä meille ei ikinä edes puhuttu kylpyhuoneremontin mahdollisuudesta, vaan sanottiin suoraan ettei sille mukamas ole tarvetta. Lisäksi on kumma jos kahdesta kosteusmittauksesta kumpikaan ei mukamas ollut virallinen, toisessa kun kumminkin porattiin reiät seiniin ja lattioihin ja niistäkin otettiin kosteusarvot.
Kun tuon perheen isä oli kysynyt, voisiko talon remontoida jo ennen heidän muuttoaan, oli vastaus ollut: "Ei, sillä pakkohan meidän on asukas siihen taloon saada ja näin ollen vuokratuloja asukkaalta". Tuskinpa siis todellakaan on ollut mikään vahinko asunnon tarjoaminen.
Kyseinen perhe tuli kumminkin siihen tulokseen, etteivät asuntoa ota vastaan. Eivät halunneet altistaa lapsiaan ja varsinkaan astmaatikkoa kosteusvahingolle ja kun osasimme kumminkin näyttää reiät joista kosteus on mitattu ja lupauduin tarvittaessa antamaan kosteusarvotkin heidän tietoonsa, vakuuttuivat he ettemme valehtele, vaikka Espoonkruunu täysin muuta olikin väittänyt. Lisäksi näytimme ulkokuoren rakennusvirheet ja ulkovaraston, josta vesi tuli sadesäällä läpi ja näin ollen estää kaiken vähänkin herkän tavaran säilytyksen varastossa.

Muuten ei ärsyttäisi lainkaan näin paljoa, mutta kun ei todellakaan ole ensimäinen samanlainen tempaus kyseiseltä firmalta. Kaveripiiristänikin löytyy muutama, jotka ovat asuneet kosteusvahinkoasunnossa Espoonkruunun vuokralaisena ja muuttaneet kosteusvahingon ja / tai homeen vuoksi ja saaneet samantyyppisiä tekstiviestikyselyitä asunnon näyttämisestä henkilöiltä jotka olisivat muuttaneet samantien vialliseen asuntoon. Ja yllätys, heillekään ei oltu infottu mitään edellisen asukkaan aikana löytyneistä mahdollisesti terveyden vaarantavista asioista.

Jos siis luet tätä juttua pohtien muuttoa Espoon Asuntojen asuntoon, olethan skeptinen ja et usko kaikkea mitä sinulle asunnosta sanotaan. Jos mahdollista, niin ennen asunnon hyväksymistä kysele naapureilta ja / tai edellisiltä asukkailta asunnon ja taloyhtiön kunnosta, tällä tavalla mekin olisimme säästyneet koko asunnon hyväksymiseltä. Olimme nimittäin kyseisessä asunnossa kuudennet asukkaat kuuden vuoden sisään...

5 kommenttia:

  1. Olisipas mukava tietää, missäpäin tää asunto sijaitsee..

    VastaaPoista
  2. Espoossa, Kalajärvellä. Tarkempaa tietoi saa mailitse ( mhaavisto1@gmail.com ) jos epäilee että itselleen on tarjottu kys. asuntoa tai muuttaneensa siihen...

    VastaaPoista
  3. Kas kummaa, kun saivat käydä katsomassa asuntoa ennen muuttoa. Kun joskus aikaisemmin muutin Espoonkruunun asuntoon, minulle annettiin ota tai jätä vaihtoehto: kirjoita sopimus ja muuta ensimmäisenä päivänä seuraavaa kuuta asuntoon tai unohda koko juttu. Siis otin riskin ja tein sopimuksen sika säkissä periaatteella. Onneksi pahempia vaurioita ei ollut, mutta entisen asiakkaan puhkikuluneita huonekaluja ja muuta kamaa kylläkin. Pilkoin kamoja palasiksi ja vein roskapönttöihin, jotta sain omat sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho :o Me ollaan aina saatu käydä katsomassa Espoonkruununkin asuntoja etukäteen ja onneksi ollaankin, en meinaan ikinä hyväksyisi kys. firman asuntoa ilman että näkisin sen etukäteen...

      Poista
  4. Espoonlahden alueella olen pyytänyt kosteusmittausta asuntoon, koska epäilen asunnossa olevan kosteusvaurion. Espoon Asunnot (Ex Espoonkruunu) ei koskaan vastannut millään tavalla tähän pyyntöön. Ainoastaan huoltomies ilmoitti, että tulee korjaamaan pienen vian jonka ilmoitin samassa yhteydessä. Joten lähettämäni viesti oli selvästi luettu, mutta kosteusongelma asiaan ei ollut millään tavalla reagoitu. Tuntuu tällainen toiminta erityisen pahalta.

    VastaaPoista

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)