torstai 6. joulukuuta 2012

Pahoittelut postaamattomuudesta.

Tosiaan en ole hetkeen kirjoitellut ihan kauheasti, mutta sille on ollut syynsä...

Tosiaan tuolla mahassa kasvaa kovaa vauhtia pienen pieni tyyppi. Tällä hetkellä viikkoja on kasassa 12+6 ja tuon ultrakuvan päivästäkin on jo hiukan yli viikko aikaa, mutta nyt kun sukulaisille on kerrottu, niin uskallan jo täälläkin uutisen julkistaa.
Alkuraskaus on mennyt yllättävän hyvin, yhdessä neuvolassakin olen jo käynyt ja siellä oli kaikki hyvin. Sydänäänetkin kuuluivat jo silloin, vaikkakin vasta puolen tunnin etsimisen jälkeen, mutta onneksi on ihana neuvolantäti, joka jaksoi sydänääniä etsiä.
Pahoinvointia on ollut jonkun verran, mutta ei onneksi läheskään niin paljoa, eikä niin pahasti kuin poikien aikana, mutta väsymystä on ollut sitten pahoinvoinnin edestäkin ja voisin vain nukkua koko ajan, jos se olisi mahdollista. Onneksi J on kumminkin mahdollistanut sen, että pääsen edes välillä nukkumaan hetkeksi ja keräämään voimia. Sekä onneksi Veeti nukkuu nykyisin täysin öitä (muutamia poikkeusöitä lukuunottamatta), joten saan levättyä myös öisin paremmin.
Vatsan turvotus on ihan järkyttävää ja kohta ei kyllä ole enää kenellekään epäselvää, että vatsassa kasvaa joku. Yhdetkään normaalit housut eivät mene jalkaan, joten olen joutunut käyttämään äippähousuja, sekä onneksi äitini osti minulle aikaiseksi joululahjaksi yhdet ihanat isot "treenihousut", jotka ovat aivan yber mukavat jalassa...

No, mutta voisin ehkä kertoa muitakin kuulumisia kuin pelkästä raskaudesta höpöttää, eiköhän siitä tule kirjoitettua tarpeeksi ennen synnytystäkin... Eemilillä on tällä hetkellä kurkunpääntulehdus, mutta onneksi se on jo paranemaan päin. Jouduin itse totaalliseen paniikkiin toissayönä kun Eemil heräsi yskäkohtaukseen kuulostaen kuin tukehtuisi ja hengitys oli todella raskasta, sekä kuulosti kuin henki ei kulkisi yhtään. Meinasin jo tilata ambulanssin, mutta annoin ensin hiukan vettä ja yskänlääkettä, joka rauhotti poikaa niin että pääsi jatkamaan unia. Itse en osannut mennä nukkumaan, koska pelkäsin pojan tukehtuvan yön aikana, joten menin koneelle istumaan ja kuuntelemaan Eemilin nukkumista. Muutama kaveri neuvoi Facebookissa laittamaan pojan viileään ilmaan, joten kun Eemil seuraavan kerran heräsi yskäkohtaukseen, kannoin pojan alakertaan, viilensin koko alakerran ja annoin Eemilin nukkua sohvalla. Itse en osannut vieläkään nukkua kunnolla, joten loppuyö menikin sitten sohvalla kaikkein ahtaimmassa nurkassa torkkuen, vaikka poika nukkuikin koko loppuyön välillä yskien, mutta ei kumminkaan siihen heräten.

Eipä tässä oikein muuta ihmeellistä ole tapahtunut, jouluvalmisteluita yritän kovasti tehdä ja suunnitella ensi viikolla olevia Veetin 1-vuotis synttäreitä... Nyt kumminkin lähden aloittamaan joulusiivousta, joten jatkan taas myöhemmin.

4 kommenttia:

  1. Onnea :)

    Täällä on kanssa äiti, jolla on tyttö syntynyt 01/2012 ja nyt olen uudestaan raskaana. Viikkoja on tällä hetkellä 28+5 ja poikaa lupailtu <3

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia :)
    Onnea sinullekin ja jaksamisia loppuodotukseen :)

    VastaaPoista
  3. No justiinsa, ja heti tällaisia uutisia, joita omalle kohdalleni tahtoisin ja toisaalta hirvittää ajatella, jos niitä tulisi :D Mutta ihanaa <3

    VastaaPoista
  4. No toivotaan, että tekin saatte pian hyviä uutisia kohdallenne :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)