Tarhapaikan odottelua.

Taas saatiin huomata, ettei kaikki ole ihan niin helppoa kuin asioiden pitäisi teoriassa olla. Tällä kertaa ongelmaksi on muodostunut päivähoitopaikan saamisen hankaluus.

Leevin kummitäti ei nimittäin omien työkuvioidensa myötä voi olla meillä ihan joka kerta lapsenvahtina ja nyt meillä onkin ollut apuna minun pikkuveljeni. Kumminkin pikkuveljelläni on kesäksi suunnitelmissa kesätyöt jotka alkavat jo ensi kuussa, joten ajattelin turvautua suunnitelmaan B, eli päivähoitopaikan hakemiseen. Iloisena ajattelin, että töiden vuoksi päivähoitopaikanhan pitäisi järjestyä kahdessa viikossa ja laitoin hakemukset positiivisin mielin. Noin viikon päästä hakemusten laitosta ajattelin, että soittelen hieman perään kuinka hakemukset edistyvät.

Vastaus ei kumminkaan ollut ihan sellainen kuin toivoin. Päivähoitopaikat ovat täynnä koko Länsi-Vantaalla ja edes yksityisissä päivähoidoissa ei ole tilaa. Jopa syksyn paikat ovat jo varattuina. Sainkin osakseni vain voivotteluja, sekä kehoituksen jäädä uudelleen kotihoidontuelle kun Leevikin on niin pieni vielä. Tämä suunnitelma kuulostaa ihan kivalta, mutta ei ole edes vaihtoehto meidän taloudessa. Olen juuri aloittanut työt ja rahallinen tilanne vähän niinkuin vaati töihin menoa, joten ei tosiaankaan ole vaihtoehto lopettaa töitä samantien kun olen ne aloittanut. Tämän kerrottuani sainkin sitten napakan kehoituksen keksiä uuden varasuunnitelman sillä hoitopaikkojen saanti voisi helposti mennä ensi vuoden puolelle kun paikat ovat niin täynnä.

Eipä muuten ollut itku kaukana kun tajusin, ettei varavaihtoehtoni ollutkaan ihan niin helppo toteuttaa kuin luulin. Minä nimittäin tosiaan tuudittauduin ajatukseen, että kun laki sanoo että hoitopaikan on järjestyttävä kahdessa viikossa, luulin että se myös järjestyy.
Avauduinkin aiheesta eräässä Facebookin vanhempien ryhmässä ja onnekseni sain sieltä neuvoksi ottaa yhteyttä varhaiskasvatuksen päällikköön, sillä sen paikan tosiaan on järjestyttävä.

Tuumasta toimeen siis ja yhteys varhaiskasvatuksen päällikköön. Onneksi puhelimen päässä oli tällä kertaa ihminen joka ymmärsi sen, että hoitopaikat tosiaan olisi saatava eikä kotiin jääminen olisi vaihtoehto. Päivähoitopaikat kuulemma keksitään jostain, mutta ihan kahden viikon sisällä niitä ei voitu luvata. Toukokuun alussa kuulemma pääsisivät lapset hyvällä tuurilla aloittamaan päivähoidon.
Samaan päivähoitoon minun on turha edes kuvitella saavani lapsia, mutta kunhan nyt saataisiin edes jotkut paikat. Ainahan voi hakea siirtoa lähimpään mahdollisimman pian kun paikka vapautuu. Pitää myös toivoa, ettei päivähoitopaikat olisi ihan niin kaukana kuin kerrottiin hakualueen olevan jos muualta ei paikkoja löydy...

Mutta ei tämä hankaluus ihan tähän vielä päättynyt. Eemilin esiopetus paperit tulivat ja Eemil pääsi siihen ainoaan esikouluun johon en pojalle hakenut paikkaa. Esikoulu menee kiinni tunnin aiemmin kuin mitä hoidontarpeemme loppuu pisimpinä päivinä ja nyt pitää vielä yrittää selvittää, että mitenkäs tämän jutun saisi hoidettua...

No, nyt vain odotellaan ja toivotaan parasta...