Ennen raskautta.

En tiedä, onko aihe joidenkin mielestä melkeinpä liian henkilökohtainen blogiin ja mahdollisesti jopa hyvinkin useiden ihmisten silmille, mutta siitä huolimatta aihe on sellainen josta tekee mieli kirjoittaa ja purkaa tuntemuksiaan. Jouduin tosissaan pohtimaan, kirjoitanko aiheesta ollenkaan mitään ja lopulta tulin siihen tulokseen, että koska blogini on minulle kuin päiväkirja, voin kirjoittaa blogiini juuri siitä mistä tuntuu olevan asiaa.

Herkimmät, en välttämättä suosittele lukemaan juttua vaikkei tässä mitään kovin radikaalia olekaan.

Tämä neljäs raskaus oli siis suunniteltu ja ihan niinkuin joillekin muillekin saattaa käydä, niin tämä raskaus ei saanut alkuansa ihan niin helposti kuin kolme edellistä. Pillereiden lopetuksen jälkeen en tietenkään odottanutkaan, että raskaus saisi alkunsa samantien, mutta kun parin kuukauden jälkeen tein positiivisen testin, iloitsin asiasta samantien. Muutaman päivän jaksoin pitää asian salassa kaikilta, mutta sitten kerroin muutamille tutuille ja päätimme muunmuassa osan kummeistakin lähes samantien.
Odotus jatkui normaalisti ja pientä pahoinvointia oli alkuun, mutta sekin hävisi hyvin nopeasti ja mitään oireita ei enää ollut. Ajattelin tietenkin, että olin onnekas kun oireita ei ollut ja saisin ainakin toistaiseksi nauttia oireettomasta raskaudesta, jonka oireet eivät ainakaan häirinneet jokapäiväisiä toimiani, mutta missään vaiheessa en ajatellut että täysi oireettomuus voisi olla merkki jostain muusta...

Syyskuun lopulla kumminkin kaikki muuttui, vaikkakaan en heti sitä edes tajunnut. Aamusta saakka oli alaselkäni ollut ihan äärimmäisen kipeä, mutta kuvittelin koko säryn johtuvan esimerkiksi huonosta nukkumisasennosta tai siitä, että olin tehnyt kotitöitä niinsanotusti väärällä tavalla ja kumarrellut, vaikka tavaroita nostaessa tulisi mennä kyykkyyn ja nostaa tavarat sitten. En siis pitänyt asiaa millään tapaa outona kun selkä nyt kipuili muutenkin aina silloin tällöin.

Kaverini tuli käymään kahvilla ja kahvittelimme, sekä juttelimme ihan normaalisti. Jossain vaiheessa kumminkin vatsanikin kipeytyi jonkun verran ja en ajatellut tämänkään olevan mitenkään epänormaalia, ennen kuin kävin vessassa seuraavan kerran. Vessassa käydessäni tajusin, että vuodan verta ja se vuoto ei tosiaankaan ollut mitään ihan vähäistä. Hätäännyin hieman ja aloin samantien Googlettaa mistä verenvuoto voisi johtua ja jokainen hakutulos oli juuri sellainen mitä en tahtonut. Jo pelkkä Google kertoi hyvin selkeästi, että kyseessä oli keskenmeno. En tosiaankaan halunnut uskoa asiaa, sillä miten voisin saada keskenmenon kun edellisetkin raskaudet olivat sujuneet ilman ongelmia? En osannut yhtään odottaa sellaista ja elättelin jopa toivoa, josko vuoto ei johtuisikaan keskenmenosta, vaan kyseessä olisi jotain alkuraskauden suhteellisen tavallista verenvuotoa.
Selkä-, sekä vatsakivut kumminkin alkoivat pahentua samantien verenvuodon alettua ja silloin oli hyvinkin selkeää, mistä oli kyse ja kyse ei tosiaankaan ollut vain alkuraskauden vähäisestä verenvuodosta...

Onneksi meillä kahvilla ollut kaveri kumminkin tiesi jo raskaudestani ja näin ollen sain kerrottua samantien tapahtuneesta, eikä minun tarvinnut alkaa salailemaan asiaa joka selkeästi muutti hyvin alkaneen päiväni huonoksi. Vähitellen vatsa- ja selkäkivut alkoivat myös pahentua, eikä kotona olevat särkylääkkeet enää auttaneet. Olo oli juuri sellainen kun kolmena edellisenä kertana synnyttämään lähtiessä ja eihän siinä ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin hankkia itselleni kyyti ja lähteä päivystyksestä hakemaan vahvempia lääkkeitä särkyyn. Mitään muuta ei sitten päivystyksessä voitukaan tehdä, sillä viikkoja oli vasta niin vähän ettei ultrallakaan voitu todeta vauvan vointia ja oireet kuulemma viittasivat selkeään keskenmenoon.

Onneksi pikkusiskoni suostui tulemaan meille illaksi ja vahtimaan poikia yön yli, sillä J oli lähdössä aamuyöllä taas töihin ja siksi hänen piti saada nukkua. Päivystyksestä saamani kipulääkkeet sen sijaan saivat itseni äärimmäisen väsyneeksi ja siksi oli hyvä kun joku oli meillä yönyli vahtimassa lapsia. Onneksi kipulääkkeet myös veivät kivut mukanaan ja ne myös pysyivät poissa. Illan mittaan olokin hieman parantui, eikä tuntunut enää niin pahalta. Ajatus "luonto korjaa vialliset ja elinkelvottomat pois" helpotti suurimmilta osin. Kiitos tästä lauseesta kuuluu kaverilleni, sillä niinhän se varmaan olikin tai ainakin niin oli helppo ajatella ja koko tapahtumalle sai mielessään jonkun syyn.

Verenvuoto jatkui yllättävän vähän aikaa, sillä olen kuullut että keskenmenon jälkeinen verenvuoto saattaisi jatkua viikkoja, jopa kuukausia ja itselläni verenvuoto kesti vain kaksi päivää. Neuvola-aikaa peruessani en saanutkaan aikaa heti peruttua kun kerroin vuodon jatkuneen vain noin vähän aikaa, vaan sain kehoituksen tehdä viikon päästä uuden testin ja niin teinkin, mutta testi oli silloin negatiivinen eli raskaus oli tosissaan mennyt kesken.
Keskenmenon käsittelyä helpotti suunnattomasti se, että olin kerennyt jo iloita raskaudesta ja kertomaan siitä muutamille. Näin ollen sain myös puhuttua luonnollisesti keskenmenosta ja se puhuminen helpottikin. En siis kadu ollenkaan, että kerroin raskaudesta niinsanotusti liian aikaisin ja liian monelle ihmiselle, sillä muuten asian käsittely olisi varmasti ollut todella paljon vaikeampaa. Tästä huolimatta kun tämä raskaus sai alkunsa samantien keskenmenon jälkeen, velloi pelko, että entä jos tämäkin raskaus menee kesken ja siksi en uskaltanutkaan asiasta puhua heti kovinkaan monelle. Tämä oli myös se syy, että mietin suhteellisen pitkään uskallanko julkaista raskautta ollenkaan ennen rakenneultraa.

Nyt on kumminkin riskiviikot ohitse ja iloitsen raskaudesta sillä en voi koko ajan pelätä että jotakin tapahtuisi. Se veisi ilon koko raskausajasta.
Opin kumminkin tästä kokemuksesta sen, että mitä tahansa voi tapahtua vaikka sitä ei osaisikaan odottaa.