keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Meidän loppuvuosi.


Meidän joulu meni ihan kivasti, vaikka jouluaatona itselleni iski aamulla ihan järjetön päänsärky, joka johtui todennäköisesti väsymyksestä joka taasen johtui siitä etten osannut kunnolla nukkua kun huolehdin kinkun paistamisesta. Pojat saivat ihan tarpeeksi lahjoja, vaikkakin vähemmän kuin viime vuonna mutta niinhän se oli tarkoituskin. Aiotaan jatkossakin ainakin yrittää pitää lahjojen määrä kurissa jotta lapset osaavat nauttia niistä saamistaan lahjoista niinkuin tänäkin vuonna. Lelujahan suurimmasta osasta paketteja ilmestyi, mutta saivat pojat myös muutaman pelin ja vaatteita, kokonaisuudessaan lahjat olivat siis onnistuneita ja toivottuja.
Joulupukkia meillä ei vieraillut sillä mielestäni joulupukit ovat aivan ylihinnoiteltuja ja omalla tavallaan pelkään myös sitä, millainen joulupukki sieltä ovesta ilmestyisi jos tilaisin jonkun täysin vieraan meille jakamaan lahjat. Tästä huolimatta pojat kerkesivät nähdä joulupukin Sellossa, jossa käytiin hieman ennen joulua moikkaamassa Veetin kummitätiä ja taisi olla tuossakin tapaamisessa joulupukkia tarpeeksi kun ei kumpikaan isommista pojista uskaltanut pahemmin puhua mitään...


Raskaus etenee hyvää vauhtia ja tuntuu, että päivät vain hujahtavat ohitse ja viikotkin tuntuvat vaihtuvan nopeammin kuin kerkeän edes tajuamaan. Ensi viikolla olisi taas raskausneuvola, viikko sen jälkeen olisi Veetin 3-vuotisneuvola, pari viikkoa sen jälkeen raskausajan neuvolalääkärikäynti, sitten vaihtuukin jo kuukausi ja on Eemilin 5-vuotisneuvola ja vähän sen jälkeen minulla on toinen ultra. Tekemistä siis riittää ja eiköhän aika mene siis jatkossakin ihan yhtä nopeasti kun nyt, sillä tekemistä ei päivistä ainakaan puutu.
Pahoinvointi alkaa vähitellen helpottamaan ja enää tulee satunnaisia yökkäyksiä silloin tällöin, mutta noin puoleen viikkoon ei ole onneksi tarvinnut oksentaa. Toivonkin, että se pahoinvointi pysyisi nyt ihan kokonaan poissa sillä oireita riittää ilman sitäkin. Oireisiin kuuluu tällä hetkellä: iskiaskivut, lonkkakivut, teini-iästä tuttu finnien naaman valloitus, hiusten rasvoittuminen noin puoli vuorokautta pesun jälkeen, satunnaiset alavatsavihlaisut, armoton väsymys 24/7, jatkuva pissahätä ympäri vuorokauden ja mitähän näitä nyt onkaan. Ei ne oireet siis siihen pahoinvoinnin loppumiseen ole loppuneet ja tuskin helpottavatkaan ihan heti.

Tänään juhlitaankin sitten vuoden loppumista ja en ole vielä ihan varma, katsellaanko raketteja turvallisesti sisältä ikkunasta vai mennäänkö ulos saakka loskaan rämpimään mutta sen näkee illalla kun J pääsee töistä. Hyvää uutta vuotta lukijoille ja viettäkääs se vuodenvaihde nätisti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)