Muutama tovi onkin päässyt vierähtämään asuntopostauksen viime osasta, mutta nyt olisi aika jatkaa. Esittelyssä siis lasten leikkihuone. Leikkihuone oli ennen Veetin huone, mutta koska poika ei siellä nukkunut kunnolla ja lelut levisivät joka puolelle asuntoa, päätimme siirtää Veetin Eemilin huoneeseen nukkumaan ja lelut yhteen huoneeseen.
Leikkihuone on myös ainoa huone, jonka siivouksen suhteen olen suoraan sanottuna luovuttanut. Tai no, siivoan sen aina silloin tällöin jotta saan huoneen lattian imuroitua ja pestyä, mutta kovinkaan usein en jaksa koska huone räjähtää kumminkin muutamassa minuutissa saman näköiseksi kuin ennen siivousta.
Heti oven vasemmalla puolella on naulakko, jossa on poikien reput, kassit ja vastaavat joissa lapset raahaavat mukanaan yökylätavaroitaan ja yleisesti myös leluja pitkin poikin ja naulakon vieressä on "hieman" kärsinyt lipastomme... Lipasto siis tosiasiassa odottaa uutta korvaavaa ja hävitystä, kunhan vain saisi jotain aikaiseksi. Kumminkin noihin kahteen vielä toistaiseksi ehjään laatikkoon saa leluja laitettua ja tuossa laatikottomassa puolessa on yleensä lelulaatikkoja noiden alapalkkien päällä, joten kyllä tuo toistaiseksi ajaa asiansa, vaikka ei tosiaankaan silmiä hivele ulkonäöllään. Hyviä, kestäviä ja lompakolle suhteellisen edullisia lipastoja saa vinkata, jotka sopisivat lastenhuoneeseen...
Ikkunan edessä hengailee yksi leikkihuoneen kolmesta matosta (kaksi muuta ovat pyöreitä Angry Birds mattoja), eli poikien automatto joka onkin aina välillä erittäin kovassa käytössä. Kuvassa näkyy myös lelulaatikot, joista nuo vihreät kuuluisivat edellä olevien kuvien lipaston laatikottomaan osaan. Lelut pysyvät omissa laatikoissaan yleensä tasan sen hetken kun siivoan itse huoneen ja noin kaksi minuuttia poikien aloitettua leikkinsä, eli vaikka kuinka itse haluaisin, että lelut pysyisivät omissa järjestellyissä laatikoissaan, niin harvemmin se toimii niin...
Ja jälleen kerran tästäkin huoneesta löytyy vaatekaapit huoneen oven takaa ja toisessa kaapissa on nuo korihirvitykset. Varsinkin nyt kun Niilo on keksinyt, että tuon alimmaisen korin pois repiminen ja tyhjentäminen on mukamas äärimmäisen hauskaa, risoo nuo korit vieläkin enemmän. Ei meinaan oikeasti ole kovinkaan mieltä ylentävää keräillä samoja vaatteita lattialta lähes päivittäin takaisin kaappiin... No, mutta mahtuupahan ainakin kaikki tarpeellinen kaappeihin.
Oikeastaan mitään tavallisesta poikkeavaa leikkihuoneessamme ei ole, se on vain huone, joka on täynnä leluja ja jossa lapset leikkivät kun heitä sattuu huvittamaan. Jottei kumminkaan kukaan luule, että huone oikeastikaan olisi noin siisti kuin kuvissa niin laitan tähän loppuun vielä kuvan todellisesta siisteystasosta.
Tuohonhan kävis esim. Ikean kallax-sarjan lokerikko. Meillä tytön huoneessa on sellaset ja niihin koreihin saa kyllä ihan järkyttävän määrän leluja mahtumaan :) eikä ne ees oo kovin kalliita ja meillä päin ainakin on niitä myös koko ajan tori.fissä myynnissä :)
VastaaPoistaKiva idea muuten tuo että on erikseen nukkumahuone ja leikkihuone, tekisin meillekki mutta ei Taija meillä mihinkään huoneeseen mahtua kolmen lapsen sängyt. Puhumattakaan siitä että ne alkais siellä nukkumaan ihmisten aikaan :D