tiistai 7. lokakuuta 2014

Mä oon iso.

Nyt lähipäivinä olen vihdoin herännyt ihan oikeasti ajatukseen, että en todellakaan ole mikään pienikokoinen, vaan olen oikeasti suoraan sanottuna lihava. Ennen olen ajatellut, että no, "hieman ylipainoa, mitä se haittaa", mutta eilen kun katselin raskausmahakuviani, niin heräsin kunnolla ajatukseen että olen oikeasti isokokoinen. Tarkemmin sanottuna, olen isompi kuin esimerkiksi Eemiliä odottaessani raskauden puolivälissä, tai vielä Veetiäkään odottaessani raskauden puolivälissä. Painosta voin sanoa sen verran, että painan noin 20kg enemmän kuin ennen kuin aloin odottamaan Eemiliä ja se on oikeasti paljon. Tarkempaa lukua en kerro, koska se suoraan sanottuna hävettää, ehkä vielä joskus koittaa se päivä, että uskallan kertoa tarkan painoni, tai julkaista kuvia minusta, mutta se päivä ei ole vielä, nyt vasta totuttelen ajatukseen etten ole enää mikään laiha niinkuin silloin joskus olin.

Jotta kumminkin saisitte edes jotain käsitystä koostani, niin tässä muutamia kuvia raskausajoiltani.
Eemiliä odottaessa 19+2
Eemiliä odottaessa 26+5
Eemiliä odottaessa 41+0
Veetiä odottaessa 19+3
Veetiä odottaessa 33+3
Niiloa odottaessa 15+2
Niiloa odottaessa 20+0
Niiloa odottaessa 26+0
Niiloa odottaessa 33+0
Onhan noissa kuvissa huomattavissa, että maha on ollut jokaisen raskauden aikana isompi, kuin edellisen raskauden aikana ja kaipa se voi olla omalla tavallaan osasyy isoon mahaani ja roikkuvaan nahkaan, mutta ei se ole mikään syy olla painava, tai ainakaan selkeästi ylipainoinen. Nyt kun katson itseäni peilistä, tai pelkästä heijastuksesta, en yhtään ihmettele, että minua luullaan raskaana olevaksi, sillä näytän aivan siltä kuin olisin jo pidemmällä raskaana ja en yhtään myöskään ihmettele, että minulta kysellään satunnaisesti, että milloin saan vauvan, vaikka toisaalta, luulisi tuttujeni tietävän että he jo tietäisivät, jos olisin niin pitkällä raskaana, että se vaikuttaisi mahaani jo näinkin paljon.

Miksi sitten ylipaino on päässyt kertymään? Itse uskon siihen, että olen vain keksinyt loputtomia syitä sille, miksi herkuttelen liian usein ja miksi syön huonosti, sekä epäsäännöllisesti ja nyt alan pikkuhiljaa tajuamaan, että nuo tekosyyt ovat olleet suorastaan idioottimaisia ja jos en aio pian olla reilusti ylipainoinen, niin asialle pitäisi tehdä pikkuhiljaa jotain ja mielellään mahdollisimman pian...

Miksi en sitten jo tee jotain asialle? Koska ei ole ihan niin helppoa ruveta yhtäkkiä liikkumaan kun on tottunut olemaan sohvaperuna. Eikä myöskään ole helppoa olla herkuttelematta kun on niinsanottu sokeriaddikti, tai pikemminkin, olen tottunut herkuttelemaan iltaisin ihan jo vaikka sillä tekosyyllä, että olen jaksanut koko päivän lasten kanssa ja saan vihdoin palkita itseni raskaasta päivästä. Tajusin oikeastaan nuo omat huonot tekosyyni ja sokerin koukuttavuuden kunnolla vasta, kun kaverini kirjoitti niistä omassa blogissaan... Nyt pitäisikin siis kerätä ihan ensin itsekuria ja lopettaa ylenpalttinen herkuttelu, uskoisin että jo se vaikuttaisi positiivisesti painooni. Sitten pitäisi vielä löytää aikaa ja jaksamusta kuntoilulle, sekään kun ei ole niin helposti tehty kuin sanottu. Tuntuu nimittäin, että ainakin minulla olisi jaksamusta lähteä esimerkiksi lenkille, niin J on töissä ja suoraan sanottuna kuntoilusta ei tulisi yhtikäs mitään jos housunlahkeissa roikkuu parhaimmillaan kolme pientä poikaa ja kun J taas pääsee töistä, ovat pojat syöneet kaikki voimani ja kuntoilu tuntuu vieläkin huonommalta ajatukselta...

Yritinhän kuntoilun aloitusta jo kerran, ajattelin nimittäin että se olisi motivoinut kun kirjoittaisin blogiini siitä, mutta eihän se mitään auttanut kuin hetkeksi. Nyt siis ajattelinkin, että yritän ensin koota itseni, lopettaa itselleni valehtelemisen, sekä idioottien tekosyiden keksimisen ja mahdollisesti jopa löytää kuntoiluseuraa ja kirjoitan projektista, jos se onnistuu. Nyt en siis turhaan lupaile mitään kuntoilupostauksia tai muitakaan, vaan ensisijaisesti ajattelen tätä projektia siltä kantilta, että parannan omaa elämänlaatuani.

Nyt otetaankin siis kaikki ideat vastaan, miten raivata aikaa kuntoilulle kolmen pienen kanssa ja millä korvata alkuun iltainen herkuttelu, jotten pääsisi lipsumaan herkkujen vähentämisen suhteen? Kokonaan en toki aio herkkujen syöntiä lopettaa, mutta josko saisin vähennettyä niin sekin olisi jo puoli voittoa.

2 kommenttia:

  1. Ainakin lapsiperheen äidin on helppo mieltää ajatus esimerkin näyttämisestä. Jälkikasvu apinoi meitä isompia ja vanhempia kaikessa. Ja kukapa ei haluaisi lapsilleen terveellistä esimerkkiä antaa. Pienin muutoksin parempaa päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan ja siksi onkin pakko muuttaa elämäntapoja terveellisempään suuntaan, jottei pojista tule samanlaisia salassa herkuttelijoita. Eilen olikin ensimäinen ilta ilman iltaherkkuja ja kieltämättä oli kyllä vaikeaa. Ehkäpä se tuosta helpottuu ja saan iltaherkutteluhetkiä edes vähennettyä.

      Poista

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)