1? 2? 3? 4? Sopiva lapsiluku?

Järkyttävä tappoflunssa on hieman vienyt voimia ja se on valitettavasti näkynyt blogissakin hiljaisuutena. Flunssa jatkuu edelleen vaikka on kestänyt jo yli viikon, joten toivotaan että flunssa jatkaa pian matkaansa.

Eemil ja Veeti viime vuoden toukokuussa painimassa.

Sopiva lapsiluku on asia, josta kaikilla on omat mielipiteensä ja joillekin juuri sopiva lapsiluku on yksi, joillekin kaksi, joillekin kokonainen suurperhe ja joillekin sopiva lapsiluku on nolla. Sopiva lapsiluku on siis jokaisen oma ja henkilökohtainen asia ja voisin väittää, että sopivasta lapsiluvusta on täysin turha lähteä väittelemään yhtikäs kenenkään kanssa.

Eemil parin päivän ikäisenä.

Alunperinhän aluettuani seurustelemaan J:n kanssa olin sitä mieltä, että en tahdo yhtään lasta ainakaan kymmeneen vuoteen ja hupsista, kuinkas sitten kävikään? Eemil ilmoittikin tulostaan ja silloin ajattelin, että kyllä se yksi on juuri meille sopiva lapsiluku. Yhden lapsen kanssa oli äärimmäisen helppoa kun ei ollut kuin yksi lapsi vaatimassa huomiota ja vain yksi lapsi jonka tarpeisiin tuli vastata. Yhden lapsen kanssa kaikki tuntui sujuvan kuin luonnostaan ja ajatuksissa ei tosiaankaan ollut toista lasta pitkiin aikoihin. Olisihan toinen lapsi kumminkin voinut olla äärimmäisen hankala tapaus ja vaikka koliikkilapsi, tuntui siis sopivimmalta tyytyä yhteen lapseen ja kasvattaa Eemil kunnon kansalaiseksi.

Eemil ja Veeti jouluaattona 2011

Jälleen kerran suunnitelmat hieman muuttuivat ja kun Eemil oli vähän päälle vuoden, ilmoitteli pikkuveli tulostaan. Aborttia en kumminkaan edes harkinnut sillä olen sitä mieltä, että jos seksiä harrastaa, ottaa tietoisen riskin lapsesta käytti ehkäisyä tai ei. Niinpä alkoi jälleen raskausaika ja raskaus sujuikin yllättävän hyvin siihen nähden, että jaloissa oli pyörimässä vilkas taapero. Veeti syntyikin hieman ennen jouluaattoa ja vauvan, sekä taaperon kanssa elo sujui yllättävän hyvin. En ollut ollenkaan ajatellut, kuinka helppoa voisi olla kahden lapsen äitinä olo. Toisaalta taasen, oli ehkä hyvä varautua kaikkein pahimpaan koska jos olisi tullut jotain ongelmia, olisin voinut ajatella varautuneeni niihin.
Heti kun Veeti oppi hieman liikkumaan ja kommunikoimaan, alkoi poikien yhteiselo sujua entistä paremmin. Pojat nimittäin leikkivät nätisti ja vaikka Eemilin suunnalta oli välillä lievää mustasukkaisuutta havaittavissa, ei sekään mennyt missään vaiheessa överiksi. Tässä vaiheessa kaksi lasta tuntui siltä, että se olisi juuri se meille sopiva lapsiluku.
Nykyisinkin pojat tappelevat vähän väliä, mutta silti osaavat myös halailla ja suukotella toisiaan, sekä leikkiä nätisti keskenään. On myös ihana huomata välillä, kuinka nyt kun pojat nukkuvat samassa huoneessa, saattaa jutustelua kuulua vielä pitkäänkin nukkumaanmenon jälkeen ja että pojat jopa vuorotellen "lukevat" toisilleen satuja. Alkuun ajattelin, että hitto nukkuisivat kunnolla, mutta kaipa tuo vain vahvistaa veljessidettä entisestään.

Kaikki muruset yhdessä koossa.

Vaikka lapsiluku tuntui aivan täydelliseltä kahdella lapsella, tuli jälleen ilmi, että kolmas lapsi olikin tulossa. Tällöin Niilo ilmoitteli tulostaan. Alkuun olin luonnollisesti niin sanotusti kauhuissani, miten ihmeessä muka pärjäisimme kolmen pienellä ikäerolla olevan lapsen kanssa ja hieman enemmän aiheutti kauhua se, kun saimme tietää kolmannenkin lapsen olevan poika. Mitä sitten kun lapset olisivat kaikki suht samaan aikaan teini-iässä? Mitä sitten kun uhmaikä iskisi kaikille suunnilleen samoihin aikoihin?
Raskausaika tuntui muutamaan otteeseen hankalalta kun Eemilin uhmaikä aloitteli näyttäytymistään kunnolla ja ei Veetikään aina ihan kaikkein parhaimmalla tavalla käyttäytynyt. Selvisin kumminkin tästä ajasta hengissä ja selvisin hengissä jopa Niilon ensimäisestä vuodesta. Mustasukkaisuutta on aina silloin tällöin ilmennyt joka pojalla, mutta aina ollaan saatu kaikki sujumaan ja vaikka kaikki kolme poikaa tappelevatkin aina silloin tällöin, niin siitä huolimatta he saavat aina sovituksi ja leikit jatkuvat nätisti riidan jälkeen. Uskoisin, että tämä kolmikko tulee ajan saatossa olemaan varsinainen tehokolmikko ja uskoisin poikien pysyvän läheisinä pienen ikäeronsa johdosta.

Isommat pojat rannalla

 Tällä kertaa en kumminkaan meinaa sanoa enää, ettei yhtää lasta meille enää ikinä. Onhan se jo huomattu, että tuo asia ei pidä, varsinkaan jos sen ääneen sanoo. En myöskään osaa enää sanoa, mikä on juuri meille se sopiva lapsiluku, sen näyttää vain aika. Voisin kuvitella, että kyllä sen jostain huomaa sitten kun lapsiluku on lopullisesti täynnä. En tiedä, tuleeko meille neljättä lasta, joten sitä on turha lähteä kyselemään, sen näyttää vain aika.
Olen kumminkin tehnyt päätöksen, että vaikka kovinkaan moni ei sulata edes tätä meidän kolmen lapsen perhettä ja läheskään kaikki eivät pidä meitä ihan täysijärkisinä, en aio enää kuunnella tuollaisia mielipiteitä. Jos meidän lapsiluvussamme on jonkun mielestä jotakin vikaa, pitäkööt sen omana tietonaan, se lapsiluku kun edelleenkin on jokaisen oma, henkilökohtainen päätös.
Lisäksi olen tullut siihen tulokseen, että niin kauan kun itse hoidamme omat lapsemme J:n kanssa, emmekä esimerkiksi pahemmin pyydä keneltäkään mitään apua, saamme hankkia vaikka kymmenen lasta, ilman että sen tulisi ketään häiritä. Omapa on elämämme ja omat ovat lapsemme. Kaikki muut voivat sitten hankkia sen verran lapsia mikä heistä tuntuu sopivalta määrältä.

Ylpeä isoveli.

 Oletteko te lukijat "päättäneet" sopivaa lapsimäärää? Miten tulitte tulokseen, että lapsimäärä on täynnä jos se on jo täyttynyt?