lauantai 14. heinäkuuta 2012

Asuntopostaus, osa 1, alakerta.

Nyt vihdoin sain aikaiseksi kuvattua ainakin alakerran asuntopostaukseen, joten teen esittelyn kahdessa osassa. Asumme siis kohtuullisen kokoisessa paritalo-neliössä Espoon Kalajärvellä ja talo on muuten ihan kiva, jos ei nyt ilmennyttä muurahaisongelmaa lasketa. Ensin muurahaiset asuivat alakerran vessassa, ne myrkytettiin sieltä, muurahaiset siirtyivät eteisen naulakkoon, kun murkut myrkytettiin sieltäkin, alkoivat ne tulla vessanpöntön takaa putken sisältä ja kun ne myrkytettiin eilen sieltäkin, siirtyivät ne yläkertaan tulemaan patterin putkesta. Nyt siis odotellaan ensi viikolla saapuvaa myrkyttäjää ja toivotaan, että päästäisiin noista jo vihdoin eroon ja että nuo eilen ostetut muurahaisloukut helpottaisivat ongelmaa edes vähän... Mutta nyt kumminkin itse asunnon esittelyyn.

Kun meille tullaan sisälle, astutaan ensin pieneen tuulikaappiin, jossa me ei säilytetä kenkiä (vaikka ne kannattaisikin siellä säilyttää), koska muuten ei mahdu rattaita työntämään sisälle ja ulos ilman kenkien jatkuvaa siirtelyä. Ja ulkovarastoon ei voi mitään laittaa, koska siellä homehtuu kaikki veden tullessa kattotiilien ja kattopahvin läpi. Isännöitsijänkin mielestä terve järki kuulemma sanoo, ettei ulkovarastoon laiteta mitään mikä voisi homehtua, joten säilytämme rattaita siis eteisessä ja välillä päivisin takapihalla.
Tuulikaappi.
Tuulikaapista pääsee eteiseen, jossa on pieni naulakko ja alakerran wc. Ulkoa tullessa oikealla on myös portaat yläkertaan, sekä vasemmalta löytyy poikien leikkihuone. Naulakko, sekä portaiden alunen ovat kohtuullisen täynnä tavaraa koko ajan, koska pieniä vauvanvaatteita, talvivaatteita yms. ei oikein uskalla varastoon laittaa homehtumaan ja kaappitila ei riitä mitenkään niille.
Eteinen olohuoneesta katsottuna.

Portaat + täyteen ahdattu naulakko (lapsiportti on tulossa portaisiin heti kun saadaan haettua jatkopalat, jotta leveys riittää).

Olohuone eteisestä katsottuna (ja pikkuveljeni sohvalla rötväämässä)

Alakerran wc (joka tuntuu välillä ahdistavan pieneltä)
Tosiaan, jos kääntyy vasemmalle tuulikaapista tultuaan, pääsee leluilla vallattuun leikkihuoneeseen. Välillä ihmettelen tosissaan, mistä niitä leluja oikein kertyy kun en itse ole ostanut kummallekaan pojalle kuin muutaman lelun. Sitten taas muistan, että kuinka paljon kaikki tutut + sukulaiset niitä leluja meille roudaa ja kuinka en raaskinut millään luopua omista vanhoista leluistani, joita äitini oli heittämässä roskiin. Niinpä minun vanhat lelut (+ osa pikkusisarusteni vanhoista leluista) tuli meille. Välillä tuntuu myös, että kirjoja on aivan liikaa, mutta onpahan pojilla ainakin luettavaa tarpeeksi kunhan hiukan lisää kasvavat.
Ja leikkihuoneen kuvat on tosiaan otettu Eemilin ollessa kummisetänsä kanssa Korkeasaaressa, tavallisesti siellä on kaikki lelut levällään iltaan saakka, kunnes siivon ne poikien nukkumaan mentyä.
Leikkihuoneen yleisilmettä.

Askartelu- / piirrustuspöytä ja puolet lelu- / kirjahyllystä.

Toinen puoli lelu- / kirjahyllystä (ja nyt kaikki varmaan tajuavat miksi ihmettelen sitä tavaran määrää). Ja tuossa leikkihuoneen oven takana on Eemilin vaatekaapit.
Jos taas tuulikaapista tultuaan jatkaa vähän matkaa eteenpäin, niin päätyy meidän keittiöömme ja siitä pääsee suoraan pieneen tilaan, joka ei varsinaisesti ole mitään huonetta, mutta jossa on ruokapöytämme.
Tilaihme keittiömme.

Ja ruokailutilamme, kuvasta kylläkin puuttuu syöttötuoli.
Tuulikaapista jos jatkaa suoraan, eikä käänny keittiöön, päätyy olohuoneeseemme. Toisaalta olohuoneeseen pääsee myös tuosta ns. ruokailutilan oikealta puolelta, eli keittiömme on ns. läpijuostava. Joskus muinoin on tuossa ruokailutilan ja olohuoneen välissä ollut liukuovi, mutta se on otettu pois taloyhtiön toimesta jonkun remontin yhteydessä. Periaatteessa toivoisin liukuoven olevan edelleen paikoillaan, jotta saisi hiukan rajattua ruokarauhaa, mutta eipä se nyt mitään vakava puute ole...

Olohuonetta portaiden vierestä katsottuna (ja edelleen pikkuveljeni sohvalla rötväämässä)
Olohuonetta ruokapöydän luota katsottuna (ja Veeti römimässä karkuun)

Leffatelineemme.

Vielä olohuonetta eteisestä katsottuna (tuo ovi tuolla vie takapihallemme).
Siinäpä oli nyt sitten asuntomme alakerta. Yläkerrasta teen postauksen heti kun jaksan kuvata yläkerran ja kun pojat suostuvat käyttäytymään sen aikaa... Mummini mielestä meillä on alakerrassa liian pelkistetty sisustus ja tavaraa pitäisi olla enemmän, mutta itse tykkään. Eipä ole ainakaan liian vaikea siivota (paitsi tuo leikkihuone, joka nyt on muutenkin ihan oma lukunsa). Mitä mieltä lukijat ovat kuvien perusteella, onko sisustuksemme alakerrassa tosiaan jotenkin tavallista pelkistetympi?

4 kommenttia:

  1. Ei oo pelkistetty, vaan näyttää että olette just muuttaneet, eikä sisustamiseen ole ollut aikaa/rahaa. Huonekalut näyttävät eriparisilta.

    Mutta varmasti kiva asunto ja hienoja huonekalujakin, kun vähän yhtenäistäisi niitä (esim. maalia pintaan) :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia kommentistasi :) Ja tottahan tuo onkin, että sisustukseen ei todellakaan ole paljoa rahaa ja huonekaluista 90% on saatu tutuilta + sukulaisilta (tai ostettu hyvin halpaan hintaan)...

    Onneksi kumminkin yritetään yhtenäistää sisustusta pikku hiljaa ja onneksi en itse olekaan niin mielettömän tarkka sisustuksen yhteneväisyydestä :)

    VastaaPoista
  3. Kätevä tuo leffateline, mistä se on?:)

    VastaaPoista
  4. Mm: Ikeasta näitä hyllyjä:
    http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/70115521/

    VastaaPoista

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)