lauantai 14. heinäkuuta 2012

Piltti Banaani-vadelma puuro.

Saimme siis testattavaksi Piltin banaani-vadelma puuroa (alkaen 5kk vanhoille), sekä palkkioksi Piltin banaani-mangopuurojauhe paketin (alkaen 8kk alkaen, eli muutaman hetken joudumme odottelemaan, että Veeti voi sitä maistella...) Puuroahan meillä syödään joka päivä aamuin, illoin, eli uusia puuromerkkejä on ihan kiva testata, tällä hetkellä Veeti kun syö pääsääntöisesti ainoastaan kaurapuuroa, koska mitä nyt olemme muutaman kerran testanneet mitä tahansa muuta puuroa, kerkeää puuro muuttumaan vetiseksi mössöksi ennen kuin lapsi on koko lautasellista syönyt... Samaa odotin myös tämän puuron tekevän.
Piltti puurohan on ihan megahelppo tehdä tarjottavaksi, sen kuin lämmittää yhden desin vettä ja sekoittaa tuon annospussin sekaan (tai koska normaalisti kyseinen puuro myydään tuollaisissa isoissa pakkauksissa, niin mittaa ruokalusikalla puuron neuvoman määrän jauhetta veden sekaan). Puuro myös jäähtyy sopivasti vähäsen ennen tarjoilua kun ei tuota jauhetta lämmitetä ollenkaan, joka on hyvä asia ainakin meillä, sillä tuo pikkumies ei pahemmin jaksa odotella puuron jäähtymistä, vaan ruokaa on saatava sillä sekunnilla kun ruoka-aika on ja koska varsinkin aamuisin kun joudun molemmat lapset ruokahuoltamaan yksinään, niin ei jää mitenkään liian paljon aikaa ennakoida aamupala-aikaa (yksi syy on myös se, että nukun aamuisin juuri ja tasan niin kauan kuin pojatkin ja yleensä Veeti herää siihen, että ruokaa on saatava samantien).
Myös omasta mielestäni tuo puuro oli hyvää, mitä nyt sitä pikkaisen maistoin samalla kun puhaltelin puuroa vielä vähän viileämmäksi, samoin Eemil (joka ei normaalisti puuroon koske pitkällä tikullakaan) suostui puuroa maistelemaan, voisin siis sanoa että hyvä puuro myös vähän isommillekin lapsille. Veetin ruokailuun tuo puuro olisi muuten ihan mahtava, makua löytyy, lisättyjä vitamiineja + muita hyviä aineita löytyy ym., mutta asioissa tuntuu aina olevan yksi mutta. Tässä puurossa tuo huono homma on se, että niinkuin veikkasinkin, puuro kerkesi muuttumaan vetiseksi mössöksi ennen kuin olin puoliakaan annoksesta kerennyt syöttämään. Tavallisestihan teen Veetille sekä aamulla, että illalla puuroa tupla-annoksen paketin ohjeissa olevasta annoksesta (eli tässä tapauksessa 2dl vettä + 2 pussia puurojauhetta), koska normaaliannos ei tuolle meidän jättilapselle riitä... Kun puuro on muuttunut vetiseksi mössöksi, ei se enää pysy kunnolla lusikassa ja sen jälkeen puuroa on enemmän lapsen sylissä ja naamalla, kuin lapsen suussa.
Tähänkin vetistymiseen tein nyt pienen kompromissin, jonka avulla sain puuron uppoamaan ihan hyvin. Nimittäin tein yksittäisen annoksen kerrallaan, vaikkakin Veeti joutuu annosten välissä hiukan kiukkuamaan kun valmistan toista annosta, niin mielummin teen sen sillä tavalla, kuin antaisin puuron vetistyä, jolloin puolet jäisi pakosti syöttämättä.
Kokonaisuudessaan puuro oli ihan hyvä puuro, mutta taidamme silti pysyä jatkossa tutussa, sekä turvallisessa kaurapuurossa, joka ei vetisty vaikka tupla-annoksen kerralla tekisinkin. Eemilille saatan joskus tuota puuroa ostaa vaihtelun vuoksi, koska isompi poika kerkeää syömään annoksensa ennen vetistymistä (ja koska tuo on toistaiseksi ollut ainoa puuro, jota Eemil suostuu syömään.)

Tässä vielä kuvana ainesosat, ravintosisältö, sekä valmistusohjeet (ja kuvanhan saa isommaksi klikkaamalla sitä):

Buzzador on firma, jonka keskeisenä toimintaideana on saattaa yritykset ja kuluttajat lähemmäksi toisiaan, jotta kuluttajien tarpeet pystytään huomioimaan entistäkin paremmin ja yritykset pääsevät kehittämään tuotteitaan vieläkin halutummiksi. Buzzadorilla keskeisessä asemassa olemme me jäsenet, eli buzzadorit. Buzzadorit osallistuvat haluamiinsa kampanjoihin, joissa he sitoutuvat kokeilemaan kampanjan tuotetta itse ja sen jälkeen buzzaamaan sitä ystävilleen. Mikä olisikaan aidompi tapa saada ystävät kokeilemaan uutta tuotetta, kuin vilpitön suostuttelu? Mikäli kiinnostuit, voit liittyä buzzadoriksi tästä. Liittyminen ei maksa mitään, eikä vielä itsessään sido sinua mihinkään, koska buzzadorina pääset itse vaikuttamaan, mihin kampanjaan haluat osallistua. Usein kysyttyjä kysymyksiä Buzzauksesta löydät täältä. Ja jos joku kiinnostui Buzzauksesta, niin voi laittaa vaikka kommenttiboksiin sähköpostisoitteensa, niin voin laittaa kutsun sähköpostiisi :)

1 kommentti:

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)