maanantai 26. maaliskuuta 2012

3kk neuvola

Tänään päästiin vihdoin Veetin 3kk neuvolaan ja hyvinhän se meni, vaikka meillä olikin tuuraava neuvolantäti ja neuvolan tietokoneetkin olivat kaatuneet... Veetille oli tullut painoa lisää kuukaudessa kaksi kiloa ja pituuttakin oli tullut 4,5cm lisää, eli nykyiset mitat olivat: 7755g ja 65,5cm. Päänympärys oli 43cm. Hyvinhän tuo siis kasvaa ja onneksi ei ole enää kuin vajaa kuukausi, niin saadaan aloittaa vellit, soseet ja puurot. Veeti sai paljon kehuja jäntevyydestään ja myös siitä, kuinka kauan pikkumies jaksaa kannatella päätään mahalteen makuulla. Veeti sai myös toisen annoksen rotarokotetta ja kaksi pistettävää rokotetta. Nyt on illalla ollut huomattavissa selkeää rokotteista johtuvaa kiukkuamista, mutta eiköhän se tuosta...

Seuraavan neuvolan aikaa ei ole vielä tiedossa tuon neuvolan koneiden kaatumisen vuoksi, vaan aika pitää varata itse. Saapa nähdä milloin saan sen aikaiseksi tuon äitiysdementian kanssa. Itselleni on nimittäin äärrettömän hankala keretä ja muistaa soittaa yhtikäs mihinkään soittoaikojen puitteissa. Tai no, yleensä soittaminen kaatuu siihen, että ajattelin soittavani vähän ajan päästä ja sitten jompi kumpi pojista tahtoo jotain ja loppujen lopuksi en kerkeäkkään soittaa kun tajuan soittoajan loppuneen...

Nyt kumminkin katsomaan Salkkareita, jatkan myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)