Imetyksestä.

Huoh, miksi ihmeessä imetyksen täytyy stressata niin paljon, vaikka siitä ei tarkoituksella stressiä ottaisikaan. Alunperinhän olin ihan sitä mieltä, että imetän mahdollisimman pitkään ja korviketta en anna jos ei ole ihan pakko ja haluaisin imettää täysimetyksellä (tai edes osittain) siihen puolen vuoden ikään saakka. Eemiliähän en kerennyt imettää kuin noin kaksi viikkoa, jonka jälkeen maidon tuli loppui itsestään kuin seinään. No, nyt ollaan sitten tultu siihen pisteeseen, että maidon tulo on jälleen kerran loppumassa itsestään ja korviketta on jouduttu antamaan koko ajan vain enemmän, jotta Veeti pysyisi tyytyväisenä. Varmaan tultaisiin vieläkin toimeen täysimetyksellä, mutta mitäpä siitäkään tulisi, jos pikkuherra roikkuisi tissillä kirjaimellisesti 24/7 ja siltikään ei olisi kylläinen...
Haluaisin pystyä imettämään edes öisin ja asian stressaamiseen ei auta pätkääkään se, että jokaiselta tutulta ja tuntemattomalta saa kuulla mielipiteitä siitä, kuinka tärkeää äidinmaito on noin pienelle lapselle kuin Veeti on. Miksi, siis oi miksi imetys on kaikkien mielestä niin helppoa ja maito riittää ihan varmasti, kun se kerran itselläänkin on joskus onnistunut. Miksi ihmiset eivät voi vain hyväksyä sitä, että kaikilla maito ei riitä? Asia ei stressaisi yhtään niin paljoa jos ihmisten puheet imetyksestä olisivat vaikkapa neuvoja, miten maidon tulon saisi uudelleen nousuun, tai jollain olisi jotakin kannustavaa sanottavaa imetyskestä. Mutta kun kaikki tuntuvat vain kritisoivan sitä, että on ns. omaa laiskuutta (tai omaa syytä) että maito ei riitä.
No, ehkä vain tyydyn antamaan korviketta ja jätän imetyksen niille joilla maito riittää ja jotka osaavat siitä olla stressaamatta... Ehkä myös omat yöuneni paranevat kun ei tarvitse olla tunnin välein imettämässä...