tiistai 23. joulukuuta 2014

Hyvää joulua!

Ihan heti jo alkuun totean, että koska arvelen ettei tämä uutinen ole kaikkien mielestä kovinkaan positiivinen, niin säästäkää ne moraalisaarnanne, uutinen on meille iloinen ja odotettu eikä oikeastaan suoraan sanottuna kiinnosta mitä muut ovat mieltä. Lisäksi, nyt on joulu, ajatelkaa iloisesti ja antakaa meidänkin nauttia joulustamme.


Nyt on meinaan niin, että jää minun osaltani joulukalat, maksalaatikot ja ruokaviinit nauttimatta huomenna, sillä ensi kesänä perheemme kasvaa yhdellä perheenjäsenellä. Alkuun ajattelin, etten paljastaisi asiaa ollenkaan, en ainakaan vielä vähään aikaan, mutta koska mahan kasvu on aika hervotonta niin eihän tätä asiaa enää pysty salailemaankaan. Maha nimittäin turpoaa kuin ilmapallo, olen oksentanut jo ennen kuin raskaustesti näytti positiivista (pahoinvointi on tähän mennessä pysynyt poissa noin 2vko testin teon jälkeen), selkä sekä lonkat huutaa hoosiannaa ja väsymys on suoraan sanottuna ihan järjetön. Oireita siis löytyy vaikka muille jakaa ja tämä raskaus on oireiltaan täysin erilainen kuin yksikään kolmesta aikaisemmasta. Tässä on siis oikeastaan syy siihenkin, etten ole blogia kamalasti päivittänyt, mutta yritys on kova että tahti paranee jatkossa nyt kun voin puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
Laskettu aika on ensi kesänä, keskikesän jälkeen ja tarkempaa aikaa en ainakaan näillä näkymin ole paljastamassa jotta säästyn uteliailta kyselyiltä "joko? joko? no joko nyt?", mutta aika näyttää paljastuuko tarkempi laskettu aika jossain vaiheessa.

Hyvää joulua teille lukijoillekin, syökää hyvin ja nauttikaa perheidenne seurasta!

Loppuun vielä muutama mahakuva havainnollistamaan levotonta mahan kasvua (kuvien välillä kuukausi, vähän päälle).


Saako tässä vaiheessa jo sanoa olevansa tankkeri? :D

5 kommenttia:

  1. Ihanaa! Paljon onnea! :) Ei kyllä helpota yhtään omaa vähitellen kasvavaa vauvakuumetta nämä tällaiset uutiset. :D

    VastaaPoista
  2. Miksi tämä ei olisi hyvä uutinen? Onnea ja hyvää odotusta. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia onnitteluista :)
    Melindan kysymykseen, että osa tutuistani on sitä mieltä ettei sitä koko maailmaa tarvitse itse kansoittaa :D

    VastaaPoista

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)