maanantai 30. maaliskuuta 2015

Meidät voi bongata lapsimessuilta!

(c) Messukeskus
Tänään oli kilahtanut sähköpostiin viesti, että saan Lapsimessuille bloggaajapassin ja näin ollen meihin voikin törmätä messuilla. Näillä näkymin lähden messuilemaan perjantaina, sillä J voisi jäädä Niilon kanssa kotiin, mutta voipi olla että olen uhkarohkea ja lähden lauantaina koko katraan kanssa liikenteeseen tai sitten saatan jopa olla ahkera ja käydä paikanpäällä sekä lauantaina, että sunnuntaina... Meitä saa siis ihmeessä tulla moikkaamaan jos tahtoo, kuljen messuilla blogin nimeä kantava bloggaajapassi rinnuksissa kiinni, eli meidät tunnistaa siitä.

Olen ollut Lapsimessuilla melkein joka vuosi Eemilin syntymän jälkeen ja silti en oikein osaa sanoa, että mitä odotan messuilta. Eemil ja Veeti odottavat varmasti poliisien osastolla käymistä, sillä poliisit ovat nyt kova sana poikien mielestä. Lisäksi voisin veikata, että paloautokin saa pojat innostumaan ihan kohtuullisesti ja itseäni kieltämättä kiehtoo messutarjoukset, koska vaikka vauvallekin on jo melkein kaikki hankittu niin kyllä sitä hankittavaakin vielä riittää... Kaikkiin näytteleasettajiinkaan en ole vielä ehtinyt tutustua, mutta toiveissa olisi, että paikalla olisi joku vaunuja myyvä liike niin pääsisin ehkä kyselemään mielipiteitä siitä kannattaako hankkia tuplavaunut vauvan, sekä Niilon käyttöön vaiko sittenkin yhden lapsen vaunut, joihin hankkisi seisomalaudan.

Pakko se on kyllä samalla käydä tutkimassa Outleexpon ja Petexponkin meininki, varsinkin Petexpoa pojat ovat odotelleet jo siitä lähtien kun näkivät Horsefairissa mainoksen uusista eläinmessuista... Saa siis nähdä miten onnistuu messuretkemme tällä kertaa kun mukana on vähintään kaksi, mahdollisesti kolme lasta...

Oletteko te lukijat menossa messuille ja jos olette niin mitä odotatte messuilta?

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ootteko menossa milloin? Josko vaikka törmättäisiin :D

      Poista
  2. Hei, blogissani on sinulle Liebster-haaste! :)

    http://pandamamma.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)