keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulusiivous

Joka vuosi joulu tulee samaan aikaan ja joka vuosi se osaa yllättää tulemalla niin pian. Itsehän en suinkaan ylläty joulusta niin, että esimerkiksi lahjojen hankkiminen olisi ongelma vaan yllätyn joulusta kun tulee kiire tehdä joulusiivous. Onneksi perheessämme juhlitaan aina ennen joulua Veetin syntymäpäiviä ja näin ollen suurin osa perusteellisesta joulusiivouksesta tulee suoritettua jo ihan syntymäpäiviäkin ajatellen. Eihän ne vieraat toki kaappeja tutki syntymäpäivillä eikä kaappien pyyhkiminen tai pyyhkimättömyys vaikuta siihen joulun viettoon yhtään millään tapaa, mutta jotenkin ennen joulua ja syntymäpäiviä tuo perusteellinen siivous on vain jäänyt tavaksi.


Saatiinkin joku aika sitten Sinituotteelta kiva paketti helpottamaan joulusiivouksen tekoa, sekä tietenkin yleisenkin siisteyden ylläpitoa helpottamaan. Paketista paljastui pölymiekka sekä erilaisia pesupusseja muunmuassa rintaliiveille sekä kengille oli omansa. Pölymiekka minua itseasiassa kiinnosti eniten sillä olen luvattoman laiska pyyhkimään pölyjä ja oma lyhyt pituuteni on varmasti osittain syy tälle laiskuudelle sillä en yllä puolienkaan meidän hyllyjen päälle niin että saisin pölyt pyyhittyä ilman kohtuutonta taiteilua tuolin päällä.

Pesupusseista ollaan testattu vasta yleispesupussia joka on tarkoitettu yleisesti kaikelle pyykille ja tämä onkin ihan super kätevä esimerkiksi sukkia pestessä. Meidän perheessämme kun on kuusi kappaletta perheenjäseniä niin parittomat sukat ovat ikuinen riesa. Tämä ongelma helpottuukin kun laittaa sukat pareina suoraan pesupussiin ja pesupussin pyykkikoneeseen kun pestäviä sukkia on kertynyt tarpeeksi (tähän ei muuten kauhean kauaa meidän perheessämme mene...) ja näin sukat löytävät tiensä pesusta poiskin pareittain. Ihan täysin tämä ei meidän perheessämme ole kumminkaan parittomien sukkien ongelmaa ratkaissut sillä jokainen meistä unohtaa välillä pesupussin olemassaolon ja näin ollen sukat eksyvät pyykkikorista satunnaisesti yksinään pesuun.


Pölymiekka sai perheemme lapsissa aikaiseksi kummallisen pölyjenpyyhkimisinnon sillä ikinä ennen en ole nähnyt poikien taistelevan siitä että kenen vuoro on siivota. Pölymiekalla pojat pyyhkivät innoissaan pölyt jokaikisestä paikasta mihin vain ylsivät ja osaan kohdista piti oikein ottaa tuoli avuksi jotta ylsi paremmin. Itsekin olin innoissani kun vihdoin ylsin ilman tuolia pyyhkimään pölyt kattolampuistamme (ei sen puoleen, aiemmin en ole tainnut pölyjä edes pyyhkiä lampuista kun en niihin yllä..). Pölymiekkaa pystyy myös taivuttamaan joten hyllyjen päällisiä ei tarvitse pyyhkiä tönköllä pölymiekalla joka olisi koko ajan samassa asennossa vaan miekan voi taivuttaa esimerkiksi puolesta välistä jolloin pyyhkiminen on jälleen helpompaa. Ja sain muuten pattereiden välitkin putsattua pölystä todella kätevästi pölymiekan avulla.

Suosittelenkin pölymiekkaa hyvin lämpimästi, varsinkin jos satut olemaan samanlailla kääpiökokoinen kuin minä ja korkeiden paikkojen puhdistus pölyistä ei ole lempipuuhaasi. Josko pölymiekka saisi muissakin perheissä lapset innostumaan yhtä paljon siivouksesta. Ainakin meillä pölymiekka vähensi kurkottelun tarvetta sekä tuolien siirtelyä.

Postaus toteutettu yhteistyössä Sinituotteen ja Mammalandian kanssa.
Sinituotteen Facebook-sivut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)