Mammalandian blogiyhteistyö: Vauvavuoden turhakkeet ja tarpeellisuudet

Varsinkin ensimäistä lastansa miettivät yleensä, että mitä kaikkea sitä vauvavuoden aikana oikein tarvitseekaan? Tavaraa tuputetaan joka suunnasta, uusia tavaroita tulee markkinoille jatkuvalla syötöllä ja jokaisella on omat mielipiteensä siitä, mitä vauvavuoden aikana oikein tarvitseekaan. Itse muunmuassa hankin Eemiliä odottaessa mielettömän läjän tavaraa ja suurinta osaa ei tullut sitten loppujen lopuksi edes käytettyä. Leevin kanssa osasin olla hillitympi ja tavaraa ei kertynyt kiloittain nurkkiin pölyyntymään, vaan tiesin jo hieman että mitä se vauva oikeastaan tarvitseekaan.

Tässä pieni listaus siitä, että mitkä itse koen meille tärkeiksi tavaroiksi vauvavuoden aikana ja mitkä tavarat hylättiin tarpeellisten listalta jo Eemilin vauva-aikana.

Ensi alkuun jos kertoisi hieman turhakkeista:
Hoitopöytä - Vaippa on tullut vaihdettua kaikkien neljän aikana juuri siinä, missä on silloin kun vaipan vaihdon tarve on ilmennyt. Eemilin ollessa vauva jaksoin raahautua hoitopöydän luokse alle kahden käden sormilla laskettavan määrän kertoja. Itse en vain näe järkeä nurkassa pölyyntyvässä hoitopöydässä joka kerää päälleen kaiken romun ja jota ei lopulta tule edes käytettyä...

Tutti - Meillä ei ole lapset pahemmin tuttia syöneet ja itseasiassa Leevi on ollut ainoa kelle olen tuttia edes tarjonnut. Eipä kelvannut Leevillekään tutti, joten meillä tuo kapistus on jäänyt aika lailla turhaksi. Ellei lasketa sitä, että Niilo on nyt adoptoinut Leeville ostetut tutit omiin leikkeihinsä... Loppujen lopuksi vauva pärjää loistavasti ilman tuttia ja eipä ole ainakaan tutista vieroittamisen kanssa ongelmia.

Kantoliina - Tämä on sinällään hieman väärässä kategoriassa, mutta koska kantoliina ei meidän käyttäämme ole oikein ikinä soveltunut niin lasken sen turhakkeeksi. Ostin kantoliinoja kaksi kappaletta, joista toinen pölyyntyy edelleen meillä vaikka selkäni ei ikinä ole kestänyt kantoliinan käyttöä kunnolla. Liekö sitten johtunut vääränlaisista sidonnoista vai muuten vaan huonosta selästä, mutta käyttöä tuolle ei ole pahemmin ollut.

Kylpylämpömittari - Itse olen mitannut kylpyveden lämpötilan alusta alkaen kädellä niin, että vesi on ollut hieman lämpimempää kuin kädenlämpöistä. Vaikka kylpylämpömittari onkin siis tullut jokaiselle lapselle äitiyspakkauksessa, niin ei sille ole tullut tarvetta..

Potkuhousut ja alle 80cm kokoiset paidat - Omasta mielestäni ehkä hankalin vaatekappale ikinä. En oikeastaan edes tiedä mikä potkuhousuista tekee niin hankalat meidän käyttöön, mutta en vain tykkää niiden käytöstä. Mielummin olen käyttänyt normaaleja housuja, sekä sukkahousuja. Alle 80cm kokoisia paitojakin on tullut jokaiselle lapselle ostettua kun ne ovat olleet niin söpöjä, mutta eipä niitä loppujen lopuksi ole tullut käytettyä.. Bodyt ajavat saman asian, mutta ovat paljon kätevämpiä.

Äitiyspakkauksen makuupussi - En vain osaa kyseistä tuotetta käyttää vaunuissa. Mielummin puen lapselle tarpeeksi paksusti päälle ja jos menemme esimerkiksi kauppakeskukseen niin riisun päällivaatteita. Jotenkin se makuupussi ei vain sovi vaunuihin ja tuntuu kömpelöltä käyttää sitä, mutta tottakai tämäkin on vain meille turhake, jollekin muulle makuupussi voi olla pelastus. Nytkin arvon, että laitanko Leevin makuupussin myyntiin vaiko en, sille ei nimittäin ole käyttöä mutta se on mielettömän kivan näköinen..

Harsot - Näistä olen vähän kahden vaiheilla onko kyseessä turhake vai ei. Periaatteessa harsot eivät todellakaan ole turhia, mutta koska ne voi korvata vaikkapa pikkupyyhkeillä jos harsojen käyttö on puklurätteinä niin eivät ne ainakaan välttämättömiä ole.

Pinnasänky - Tämä kuuluu taas siihen listaan, että kyseessä on meille turhake, mutta jollekulle muulle pinnasänky voi olla ehdoton tarvike. Ollaanhan mekin käytetty pinnasänkyä Eemilillä heti syntymästä lähtien ja Veetillä parisen kuukautta, mutta koska Niilo ei nukkunut päivääkään pinnasängyssä ja Leeviäkään ei ole tarkoitus pinnasänkyyn laittaa nukkumaan niin lasken tämänkin ei niin tarpeellisiin tavaroihin. Niilo nimittäin siirtyi suoraan ns. isojen poikien sänkyyn vierestäni vähän päälle vuoden iässä ja Leevikin saa nukkua vieressäni ainakin siihen vuoden ikään saakka jonka jälkeen alan totuttamaan poikaa isojen poikien sänkyyn.

Varmasti jos miettisin pidempään niin tämä meille turhien tavaroiden lista kasvaisi kilometrin mittaiseksi, mutta tässä nyt mainittuna turhakkeina ne mitkä tulivat ensimäisenä mieleen..

Ehdottoman tärkeitä tarvikkeita meille sen sijaan ovat olleet:
Vaunut - Autottomana perheenä vaunut ovat olleet meille ehdoton hankinta. Tälläkin hetkellä omistetaan itseasiassa kahdet vaunut sillä ei haluttu tuplavaunuja enää hankkia Niilon kävellessä jo suurimman osan ajasta, joten ostettiin Leeville yhdistelmävaunut ja Niilolla on käytössään sateenvarjovaunut silloin jos liikutaan pidemmälle koko perheenä.

Rintapumppu ja tuttipullot - Olisi jäänyt aika monta kertaa neljän lapsen aikana lähtemättä yhtikäs mihinkään ilman rintapumpun olemassaoloa. Lisäksi olen saanut aina välillä pumpattua maitoa pakkaseenkin saakka jotta lapset ovat voineet juoda äidinmaitoa silloinkin kun en itse ole ollut kotona. En myöskään ole persoona, joka osaisi kököttää kotona koko lapsen ensimäisen vuoden, joten tuttupullotkin ovat tulleet hyvin tärkeiksi jotta lapsi on saanut maitoa muualtakin kuin tissistä.

Kietaisubodyt - Ihan mielettömän kätevä vaatekappale! Kietaisubodyt ovat helppoja pukea lapselle ja ne on helppo myös riisua mahdollisen kakkavahingon sattuessa. Itseasiassa mitään negatiivista en keksi kietaisubodyistä.

Sitteri - Kun vauvaa ei kerkeä / jaksa roikottaa koko ajan sylissä, eikä vauva myöskään viihdy pitkiä aikoja kerrallaan maassakaan niin tulee sitteri tarpeeseen. Meillä on jokainen neljästä pojasta myös satunnaisesti nukkunut sitterissä päivällä kun muualle en ole lasta saanut nukkumaan.

Nyt kun miettii, niin en noita ehdottomuuksia keksi edes pahemmin. Loppujen lopuksi yllättävän vähäisellä tavaramäärällä pärjää jos vain haluaa. Ei se vauva itse sitä romumäärää tahdo ja vaikka joku esine kuulostaisi kuinka tarpeelliselta niin kannattaa pohtia tuleeko sitä sittenkään käytettyä loppujen lopuksi.

Yhteistyöpostaus muiden Mammalandian bloggaajien kanssa.

Paluu työelämään?

Jotkut saattavat pitää minua täysin sekopäänä kun edes harkitsen töihin paluuta kun lapset, varsinkin Leevi ovat niin pieniä vielä ja Leevi on vielä rintaruokinnallakin.

Niin on nyt kumminkin tapahtunut, että olen alkanut etsimään töitä ja vaikka en olekaan laittanut kovinkaan moneen paikkaan hakemusta niin silti toivon, että joku paikoista tärppäisi ja pääsisin palaamaan töihin pikkuhiljaa. Mikään kiirehän minulla ei todellakaan ole töihin päästä ja siksi olenkin tällä hetkellä kohtuullisen nirso niiden paikkojen suhteen joihin laitan hakemusta, mutta onhan minulla vielä varaa nirsoillakin töiden suhteen. En meinaa nimittäin keskeyttää vanhempainvapaatani sellaisen työpaikan vuoksi jossa en uskoisi viihtyväni.

Olen myös miettinyt oppisopimusta. Mitään ammattiahan minulla ei ole opiskeltuna ja vaikka töiden saanti olikin joskus aikoinaan helppoa, ei se sitä vaikuta enää olevan kun työttömiä on niin älyttömästi ja firmoilla on varaa laittaa isotkin vaatimukset työntekijöilleen. Oppisopimuksella saisin sekä ammatin, että töitä ilman että tulot tippuisivat radikaalisti. Oppisopimuksella kun saisi palkkaakin tehdyistä tunneista.. Ainoa mutta tässä asiassa on kumminkin se, etten oikein tiedä mikä ala kiinnostaisi niin paljon että jaksaisin opiskella edes niitä vähiä teoriatunteja. Erääseen firmaan kyllä laitoin jo hakemukset oppisopimukseen kun he sellaista hakevat, katsotaan nyt tärppääkö vaiko ei.

Mitenkäs sitten lasten hoito jos löydän töitä? J jää lasten kanssa kotiin siinä tapauksessa jos löydän työpaikan, jossa olisi tarpeeksi tunteja jotta minun kannattaisi mennä töihin. Minun pitää nimittäin siinä tapauksessa ansaita tarpeeksi, että töihin meno kannattaa sillä vaikka J saisi paremmat vanhempainpäivärahat niin ei pelkillä tuilla eletä (okei, eletäänpäs ja hyvinkin vielä..). Kunnalliseen hoitoon ei ole mikään kiire lapsia laittaa ja Leeviä en ainakaan laita hoitoon ennen kuin poika kasvaa vielä paljon ja mielellään oppii ainakin puhumaan ennen hoitoon menoa.
Eemilhän aloittaa ensi vuonna esikoulun, eli Eemilin hoito järjestyy ainakin osaksi päivää sillä ja näin ollen ensi syksyn jälkeen J saisi olla kolmen lapsen kanssa kotona kun itse tekisin töitä. Tämä tietenkin siinä tapauksessa, että ylipäänsä saan töitä.

On kumminkin muutamia asioita joita pohdin mahdollisessa töihin paluussani niinkuin esimerkiksi kuinka imetyksen jatkaminen onnistuu jos käyn töissä? Ja kuinka työelämään palaaminen luontuu useamman kotivuoden jälkeen? Vaikka olen tehnyt satunnaisia keikkatöitä kotiäitiyden ohella, niin ei se kumminkaan ole sama asia kuin täysipäiväinen töiden tekeminen..
Uskon kumminkin että töihin paluu tekisi itselleni ihan hyvää sillä kun olen tosiaan ollut jo useamman vuoden vanhempainvapaalla niin ei tuollainen aukko työhistoriassa ainakaan hyvää tee. Lisäksi kotiäitys alkaa suoraan sanottuna kyllästyttämään ja ainakin tähän saakka keikkatyötkin ovat tuntuneet suoranaiselta lomalta kun on ollut muutakin tekemistä kuin samat asiat joka päivä.

Pidetään siis peukkuja, että joku työpaikoista tärppäisi ja jos ei nyt niin ainakin jonkun ajan päästä.

Miten kauan te olette olleet vanhempainvapaalla ja miten töihin paluu sujui?

Tukiverkostomme.

Sain toiveen, jossa pyydettiin kirjoittamaan tukiverkostostamme lasten suhteen ja jonkun verran ole joutunut miettimään, että mitenkäs tästä aiheesta oikein kirjoittaisi fiksusti.

Asumme hyvin lähellä sekä minun, että J:n sukulaisia ja lähes tulkoon kaikki kaverimmekin asuvat inhimillisen matkan päässä meistä ja silti hoidamme pääasiassa lapsemme itse. Ei ole montaakaan tilannetta ollut kun olisin joutunut pyytämään apua lastenhoitoon ja nekin ovat olleet pääasiassa lääkärikäyntien ajaksi ja muuttojen ajaksi. Muutamia kertoja olemme hankkineet lapsenvahdin viihteelle menon vuoksi, mutta varsinkin nykyisin olemme viihteelläkin eri aikoihin jotta toinen meistä voi olla kotona lasten kanssa.

Kyse ei varsinaisesti ole siitä, etteikö meillä olisi tuttuja jotka suostuisivat lapsia hoitamaan vaan pikemminkin jotenkin en osaa pyytää lapsenvahtiapua. En vain jotenkin osaa ajatella, että pyytäisin apua lastenhoitoon kun kerran olen itse lapset tähän maailmaan synnyttänyt. Nykyisin myös niin sanotusti aristelen lastenhoitoavun pyytämistä, koska en suoraan sanottuna usko kovinkaan monen haluavan neljää lasta samaan aikaan hoitoon kun kolmenkin lapsen kanssa lapsenvahdin löytäminen tuntui välillä todelliselta missin impossiblelta.
Onhan meillä toki tuttuja jotka itse pyytävät lapsia yökylään tai vaikkapa päiväksi, mutta tämä on pääsääntöisesti niin että aina yksi lapsi kerrallaan ja suoraan sanottuna tämä yksikin lapsi vähemmän kotona helpottaa ihan mielettömästi ainakin siksi aikaa kun lapsi on jonkun tutun luona.
Olen myös huomannut, että Eemil on suurimman osan tutuista ehdoton niin sanottu suosikki, eli Eemiliä pyydetään huomattavasti useammin esimerkiksi yökylään kuin vaikkapa Veetiä tai Niiloa. Leeviä nyt en luonnollisesti vielä päästäkään yökylään, vaikka pojan kummit sitä innokkaasti odottavatkin. Niilo taasen on omalla tavallaan sen verran haastava lapsi, ettei Niiloa pahemmin kukaan pyydä yökylään ja en ole kokenut tarvetta itsekään kysyä josko joku pojan ottaisi yöksi.

Minkälainen tukiverkostomme lasten suhteen sitten oikeastaan on? Tiedän, että jos joskus tulee todellinen tarve että lapset on saatava jonkun syyn takia hoitoon niinkuin esimerkiksi sairaalassa olon tai vastaavan vuoksi niin lapset saadaan hoitoon. Vaikkakin hyvin todennäköisesti eri ihmisille lähes jokainen lapsista. Tästä huolimatta lapsemme eivät kovinkaan usein vietä aikaa poissa kotoa ilman meitä vanhempia ja yleisimmin yökylässä on tosiaan Eemil. Jos Veeti lähtee jonnekin yökylään niin se on useimmiten pikkuveljelleni jonka seurassa Veeti viihtyy enemmän kuin hyvin.

Lasken tukiverkostoksi myös sen, että kaverini käyvät kylässä ja itse voin mennä kyläilemään melkein milloin tahansa ainakin jonkun kaverini luokse. Lähes aina nimittäin ainakin joltakulta löytyy aikaa keittää edes kahvit ja kuunnella mahdollista valitustani poikien apinoinnista. Lasken tukiverkostoksi myös sen, että voin soittaa aikalailla kenelle tahansa puhelinluettolastani löytyvälle henkilölle ja jutella niitä näitä. Tukiverkostona olo kun ei omasta mielestäni aina tarkoita sitä, että lapsilla olisi hoitopaikka olemassa.

Onko arki sitten raskasta neljän lapsen kanssa kun lapset ovat kotona lähes poikkeuksetta aina? Tottakai se on välillä, mutta kenelläpä ei välillä palaisi hermot lapsiin vaikka niitä lapsia olisi vain yksi kappale? Myönnän, että on päiviä kun tekisi mieli lukittautua parvekkeelle karjumaan ja jättää lapset keskenään apinoimaan sisälle, mutta tälläinenkin olo katoaa hyvin äkkiä kun linnottautuu parvekkeelle hetkeksi vaikkapa puhumaan puhelimessa kaverin kanssa. Suurin osa kavereistani nimittäin tietävät vähän turhankin hyvin, että kuinka rasittavia meidän pojat osaavat toisinaan olla ja näin ollen he ymmärtävät jos joskus valitan ärsyyntymistäni.

Lyhyesti sanottuna meiltä löytyy ainakin jonkunlainen tukiverkosto, vaikkei se olekaan sellainen jonka monet mieltäisivät kunnon tukiverkostoksi. Tälläinen tukiverkosto on kumminkin juuri meille sopiva ja vaikka välillä toivoisinkin enemmän lapsivapaata aikaa niin olen enemmän kuin kiitollinen niille jotka ottavat edes yhden lapsen välillä yökylään ja niille jotka jaksavat käydä meillä kahvittelemassa. Pienet asiat nimittäin tuovat ainakin minulle suunnattomasti lisää jaksamusta jaksaa lasten kanssa oloa ja ovathan nuo lapset vain pienen aikaa pieniä ja pian he jo muuttavat pois kotoota. Voisin kuvitella että silloin tulee viimeistään ikävä lasten apinointia, sekä metelöintiä..

Mitenkäs teidän lukijoiden tukiverkostot? Löytyykö sellaista?

Synttärit!

Harvinaista, että julkaisen oman kuvani, koska en ole kovinkaan sinut kameran kanssa, mutta yllä olevasta tyylikkäästä peiliselfiestä näkyy uudet ihanat hiukset joista kiitos kuuluu veljeni tyttöystävälle.

Olin siis tosiaan perjantaina viettämässä synttäreitäni kavereideni kanssa ja tuli kyllä tarpeeseen kyseinen ilta. Alkuun jännitin ihan mielettömästi, että miten Leevi sopeutuisi ajatukseen pullosta juomiseen sillä kyseessä oli ensimäinen kokonainen päivä kun poika ei saanut tissiä. Pullon kanssakin oli hieman tullut takapakkia ja alkupäivästä Leevi joi pullosta ainoastaan J:n syöttämänä ja silloinkin niin, että J kulki ympäri asuntoa Leevi sylissään ja samalla syöttäen. Itse ajattelin, että vapaa tekee minulle hyvää ja koska lapsi kumminkin söi edes jollain tyylillä, niin ei se nälkään kuole vaikka ei maailman iloisin lapsi olisikaan..

Alkuun käytiin osan porukan kanssa syömässä Tikkurilassa ja oli muuten ihana syödä kaveriporukalla, varsinkin kun kaikki tuntuivat jo heti alussa tulevan toistensa kanssa toimeen. Ruokailun jälkeen olin aivan ähky, enkä jaksanut edes jälkiruokaa tilata vaikka alkuun se olikin ollut suunnitelma. Niinpä joinkin kahvin jälkiruuaksi joka oli harmikseni omaan makuuni aivan liian pieni kuppi, mutta kahvia kumminkin. Alkuruokailun aikana laitoin J:lle viestiä, että miten menee Leevin kanssa ja poika ei tosiaankaan ollut iloinen.. Poika huusi melkein koko ajan, mutta koska ruokaa meni alas kumminkin, niin J totesi pärjäävänsä ja ei se lapsi siihen kuolisi jos yhtenä päivänä ei olisi tissillä...

Ruokailun jälkeen kävimme kaupassa ja ostimme muutamat juomat, sekä menimme hetkeksi pussikaljoittelemaan suunnitelmissa olleen baarin lähelle. Eihän kukaan nimittäin menisi yökerhoon heti sen auetessa. Tunnelma oli hyvä ulkonakin ja kaikille löytyi juttuseuraa, vaikka melkein kukaan porukasta ei ollut nähnyt toisiaan aiemmin..

Pahoittelut överityylikkäistä sensuureista, en viitsinyt julkaista kenenkään naamaa ilman lupaa blogissani.

Baarissa porukkaamme liittyi vielä pikkuveljeni, sekä muutama kaveri lisää. Muutamat taasen lähtivät jatkamaan omaa matkaansa hetki ruokailun päätyttyä, mutta meillä oli silti kivaa. Pakko kyllä myöntää, että yli vuoden tauko alkoholin juomisessa vaati veronsa ja jossain vaiheessa taisin olla aika lailla humalassa jolloin siirryin pelkän veden juomiseen.. Sain kyydinkin kotiin kaverin kaverilta, eli ilta oli kaikin puolin onnistunut.

J:llä oli lopulta mennyt hyvin poikien kanssa ja Leevikin oli tyytynyt osaansa syöden pullosta. Yöunetkin olivat ennätyshyvät ja poika nukkuikin parhaimmillaan kuusi tuntia putkeen, vaikka imetyksellä yöunet ovat olleet maksimissaan neljän tunnin mittaisia kerrallaan. Seuraavana päivänä Leevi olikin paljon pirteämpi ilmeisesti parempien yöunien ansiosta ja itse odotin imettämään pääsyä todella paljon, sillä tissini eivät olleet ihan samaa mieltä imetystauosta...
Kaiken kaikkiaan oli kivaa, mutta ei tarvitse ottaa ihan vähään aikaan uudelleen. Olo oli aamulla sen verran kamala ja tissit eivät kestäisi enää yhtään noin pitkään imetystaukoa pitkiin aikoihin..

Tässä pieni kertaus juhlista, ensi postauksessa palataan jo normaaleihin juttuihin.

Ihan aiheen vierestä, mielipiteeni pakolaiskeskustelusta.

Nyt lähipäivinä mediassa on kirjoitettu paljon erilaisia juttuja pakolaisista, on juttuja kuinka pakolaisia tuodaan lisää Suomeen, juttuja kuinka osa pakolaisista on tehnyt rikoksia, juttuja kuinka osa suomalaisista ovat valmiita majoittamaan pakolaisia kotiinsa. Pakolaiset ovat aihe, josta puhuttaessa tunteet kuumenevat välillä ja aihe joka jakaa mielipiteet hyvin radikaalisti. Yksi ääripää on ihmiset, joiden mielestä pakolaiset pitäisi ampua, hukuttaa tai tappaa muuten ja yksi ääripää taas on ihmiset jotka olisivat valmiita majoittamaan heidät kotiinsa.

Minulla, kuten monella muullakin on asiasta mielipide ja se ei ole kumpikaan noista ääripäistä. Minusta pakolaiset ovat tervetulleita Suomeen, jos osaavat käyttäytyä eli eivät varasta, pahoinpitele ja yrittävät sopeutua suomalaiseen ympäristöön. Nämä rikoksia tekevät voisi mielestäni lähettää takaisin niin ehkä nämä rikoksia tekevät oppisivat ettei Suomessa kannata tehdä rikoksia. Mutta toisaalta taas tekevät suomalaisetkin rikoksia ja käyttäytyvät huonosti, ainoa vain että esimerkiksi suomalaisten tekemistä pikkurikoksista harvemmin uutisoidaan ja jos suomalainen esimerkiksi tekee näpistyksen, harva on sitä mieltä että tämä suomalainen pitäisi tappaa. Onhan jopa Suomen eduskunnassa rikoksia ja vakavia rikoksia tehneitä henkilöitä ja osa jopa näistä on hyvin monen maahanmuuttaja kriittisen ihmisen "esikuvia". Mikseivät nämä maahanmuuttaja kriittiset ole yhtä kriittisiä näitä eduskunnassa olevia rikoksentekijöitä kohtaan?

Mistä ylipäänsä sain idean kirjoittaa aiheesta lapsiperhe blogissa pakolaisista tai ulkomaalasista? Olen nyt monta päivää katsellut tuttujeni Facebook päivityksiä, joissa haukutaan, uhkaillaan ja muuten puhutaan negatiivisesti pakolaisista, sekä ulkomaalaisista ja yleensä lähteenä on ollut Mitä Vittua lehti. Lehti joka kirjoittaa tarkoituksella provosoivia valheita, joiden lähteitä ei tarkasteta ja joihin osa suomalaisista uskoo ilman että kyseenalaistavat juttuja yhtään. Todennäköisesti koska kyseinen lehti nyt vain sattuu olemaan heidän kanssaan samoilla linjoilla. Miksipä tällöin vaivautuisi faktoja tarkastamaan...?

Olen myös miettinyt, että mitäpä jos Suomeen tulee sota ja me suomalaiset joudumme lähteä toiseen maahan pakolaisiksi. Haluammeko, että meitä kohdellaan samalla tavalla kuin Suomessa kohdellaan pakolaisia? Haluammeko, että jos joudumme pakon edessä muuttamaan toiseen maahan, toisen maan asukkaat ovat sitä mieltä että meidät pitäisi tappaa tai lähettää takaisin sodan armoille? Kun nykyisiä uutisia lukee, en ainakaan itse pidä täysin mahdottomana ajatuksena, että se sota joskus tulisikin Suomeen. Olkootkin jonkun mielestä foliohattuajattelua koko sodan ajattelu, mutta ei se mikään mahdoton ajatus ole, mitä tahansa voi tapahtua.

Joo, pakolaisia alkaa olla Suomessa jo ehkä hieman liikaa kerran vastaanottokoditkin ovat liian täynnä ja asukkaita on tuplaten asukaspaikkoihin nähden, mutta eihän se ole niiden pakolaisten vika. He tuskin ovat päättäneet, että menevät liian täyteen vastaanottokotiin, ovat vieraassa maassa ilman perhettään, omaisuuttaan tai mitään tuttua. Tuskin kukaan sellaista valitsee jos olisi vaihtoehtoja.

Toinen mikä osan suomalaisten ajatusmaailmassa häiritsee on se, että kaikki vähänkin tummemmat olisivat ulkomaalaisia ja joutaisivat palata omaan kotimaahansa. Eletään vuotta 2015 ja vieläkään ihmiset eivät muka ymmärrä, että osa tummemmista on Suomessa syntyneitä joiden vanhemmatkin ovat syntyneet Suomessa ja osalla isovanhemmat ja sukua vielä pidemmältä. Tällöinhän he ovat suomalaisia. Miksi kaikki vähänkin ulkomaalaiselta näyttävät pitää leimata jos osa on mätiä yksilöitä?
Minulla on tuttuja, jotka seurustelevat ulkomaalaisen kanssa ja minä itse tunnen ulkomaalaisia ja voin suoraan sanottuna sanoa että nämä henkilöt eivät todellakaan ansaitsisi kuulla osan suomalaisten mielipidettä ulkomaalaisista tai siltä näyttäviltä. Olen jopa teininä tuntenut erään tummemman pojan, joka oli tullut Suomeen taaperona ja joka eli kuin suomalainen, mutta sai lopulta tietää olevansa Suomessa maahanmuuttaja jonka ikä oli valehdeltu hänelle alusta alkaen ja jonka "vanhemmat" eivät olleetkaan vanhemmat. Kyseessä oli todella mukava ihminen ja suomalaisena häntä pidin, vaikka hän ei sitä alunperin ollutkaan. Lopulta kyseinen henkilö joutui poistumaan Suomesta kun koko juttu selvisi hänelle ja muillekin, mutta ei tässä tapauksessakaan voi syyttää tätä kyseistä henkilöä siitä että hän oli Suomessa ja ei hänkään ansainnut kuulla rumia ajatuksia itsestään vain koska oli tumma.

Voisiko jokainen maahanmuutto kriittinen suomalainen suoda edes pienen hetken ajatukselle, että kaikki ulkomaalaiset eivät ole tosissaan mätiä? Voisiko jokainen miettiä edes pienen hetken, miksi pitää leimata kaikki jos muutama tekee väärin? Voisiko joku näin ajatteleva vaikka perustella, miksei heidän ajatusmaailmansa ole samalla tavalla käyttäytyvistä kantasuomalaisista samanlainen? Maailma muuttuu ja Suomi sen mukana, eikä se aina ole huono asia. Totta, lähestulkoon kaikessa on myös negatiiviset puolet mutta voisiko niitä positiivisiakin puolia ajatella joskus?

Tulipa sekava teksti, mutta pakko oli avautua ajatuksistani kun osan suomalaisista kanssa ei voi aiheesta keskustella järkevästi koska toisen osapuolen mielipiteet ovat muuttumattomia. Toivottavasti Suomeen ei tule koskaan sotaa ja emme joudu koskaan pakolaisiksi, koska itse en ainakaan halua kokea samanlaista kohtelua kuin mitä Suomessa olevat pakolaiset ja ulkomaalaiset saavat osakseen.